Saako näin onnellinen edes olla?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähiaikoina on tuntunut, että kaikki ovet avautuvat. Ne ovat avautuneet sepposen selälleen ja pysyneet auki. Mikään ovi ei tunnu sulkeutuvan, ja maailma on pelkkiä mahdollisuuksia täynnä. Ympärillä olevat ihmiset auttavat jo toteuttamaan unelmiani, kun en edes vielä tiedä niiden olevan olemassa. Kuljen harhaisen epäuskoisena enkä saa sanoiksi purettua miten ihmeissäni olen.

Piti kirjoittaa jotain ihan muuta, mutta olen tänä iltana niin epäilyttävän onnellinen, että halusinkin keskittyä vain siihen. Sillä keskittymällä johonkin tunteeseen, saa sen helposti voimistumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen sellainen, että hyvien asioiden tapahtuessa rytäkällä, alan huolestua. Vaikka en todellakaan usko, että kaikille olisi kiintiö sontaa varastossa, niin alitajuntaisesti alan odottaa paluuta maan päälle.

Iloitsen kyllä, voi miten paljon iloitsenkaan, mutta yritän myös antaa omaan otsaani luunappeja pilvien keskellä: ”Nyt kyllä rauhoitut, kyllä sinunkin kohdallesi vielä onnettomuus osuu.

Niin kuin muka heikkoon elämänhetkeen voisi koskaan kunnolla valmistautua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitäisi oppia siitä eroon. Onnellisuus ja kiitollisuus voivat rauhassa nousta päähäni.

Esimerkiksi tänään kroppaani sattuu fyysisesti, kun olen niin täynnä syvää intoa elämää kohtaan. Moni haaveilemani asia on toteutunut, jonka lisäksi on tapahtunut hienoja asioita, joita en ole ehtinyt vielä edes ajatella ennen niiden tapahtumista.

Olen saanut tehdä syksyn nelipäiväistä viikkoa, olen saanut tehdä innostavia työtehtäviä, saan toteuttaa tulevaisuudessa useita blogiyhteistöitä hyväntekeväisyyttä harjoittavien tai muuten inspiroivien tahojen kanssa. Tänään sain kuulla, että minut on hakuvideoni perusteella valittu erääseen projektiin, joka saa sydämen hakkamaan innosta ja pelosta samanaikaisesti, vaikkei se olekaan mitään elämää suurempaa.

Sekin on toisinaan konstikasta. Että innostuu yhtä suurella volyymilla jostain aivan pienestä kuin elämänkokoisesta asiasta. On ihana tietää, että saan huomenna nousta syysväsymyksestä huolimatta sängystä ja juoda valtava aamutakki päällä rauhassa kahvia. Saako näin onnellinen edes olla?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toivon, ettei kukaan koskaan kuvaa minua ylipirteäksi tai teennäisen iloiseksi, sillä sellaistan ihmisten kanssa on raskas olla. Hermostun itsekin yltiöoptimistisuudesta tai päälleliimatusta positiivisuudesta. Synkistelyllekin on aikansa.

Mutta ehkä marraskuun tulo saa minut palaamaan näihin aiheisiin. Huomasin nimittäin, että olen uinut samanhenkisissä vesissä viimekin vuonna. Keskityn edelleen vuosi sitten ylös kirjoittamiini ystävän sanoihin:

On onnellisuutta, joka tulee ulkoa päin ja muuttuu itsekkyydeksi.
Sitten on onnellisuutta, joka tulee sisältä päin ja muuttuu kiitollisuudeksi.

-Henriikka

Kategoriat: elämä 14 kommenttia

Saako näin onnellinen edes olla?

14 kommenttia

  • Mahtavaa! Ilman synketessä ja päivän pimetessä on kiva lukea tällaista ja huomata, että hei. Elämä on aika jees.

  • Sinä ihana <3 Olen iloinen puolestasi.

    Itsekin ajattelen joka ilta, kuinka onnellinen olen perheestäni, terveydestä ja mukavasta työstä. Ja pian sen jälkeen tulee pieni pelko. Vaikka en ole uskonnollinen, löydän itseni ajattelemasta kuten tässä runossa:

    "Anna meille, tarkoitan
    älä ota pois.
    Vaikeata lastesi
    luopua ois. "

    • Henriikka sanoo:

      Kiitoskiitoskiitos. Ja kaunis runo, kiitos siitä. Pitäis kyllä oppia nauttimaan kaikesta hyvästä ilman tunnetta, että kohta tapahtuu jotain inhottavaa. Otetaan se tavoitteeksi!

  • tiiavilma sanoo:

    Hei hei hei nainen! Niin ihanasti kirjoitettu, mutta yhteen lauseeseen oli tartuttava. “Yesterday is gone. Tomorrow has not yet come. We have only today. Let us begin.” sanoi äiti Teresa. Jos jotain opin siitä, kun mun pahin pelko kävi toteen tammikuussa on toivottavasti se, että elämä on nyt. Kun vaan oppis olemaan antamatta sille ajatukselle tilaa, että näin hyvin ei voi jatkua ikuisesti, koska ei tietenkään voi. Etukäteen murehtiminen ei kuitenkaan auta, ei pelasta murheilta eikä tee tulevasta yhtään sen kevyempää kestää. Ei sitä jälkikäteen mieti, että mä arvasin, vaikka kaikenlaista on tullutkin arvuuteltua. Sen sijaan niitä hetkiä jolloin on heittäytynyt, ollut sydänjuuria myöten onnellinen ja jotka on elänyt täysillä on aika onnellista muistella.

    Pitää olla just niin pää pilvissä kuin miltä tuntuu, meillä on kuitenkin vaan tää hetki ja yksi elämä <3

    • Henriikka sanoo:

      Voi että, aivan ihana kommentti. Kiitos paljon. Ja ihan huippu tuo äiti Teresan sitaatti. Mä painan sen mieleeni enkä toivottavasti ikinä unohda.

  • Korvistyttö sanoo:

    <3

  • Anniina sanoo:

    Hienot ja tunnelmalliset kuvat! Kesäyö oikein huokuu noista kuvista!

  • Tuo tunne, että jotain pahaa tapahtuu, koska on tullut niin paljon hyvää, on hyvin yleinen piirre ihmisissä. Se on kai jotenkin taottu päähämme jo pienenä ainakin Suomessa (en osaa sanoa muista maista). Sellaisesta ajattelutavasta on vaikea päästä eroon, mutta hienoa, että pyrit siihen – tulet varmasti onnistumaan, jos et vielä ole aivan täysillä onnistunut :). Onnellisuus ja kiitollisuus ovat mahtavia tunteita, jotka vain lisääntyvät, jos sen sallii.

    Ps. Fiksut lopetussanat postauksessasi :).

    • Henriikka sanoo:

      Hei Jerry, kiitos kommentista. Tää taitaa olla joku suomalaisten kansallispiirre, mutta pyritään eroon siitä! Ja oot kyllä varmasti oikeassa, että jos sallii itsensä olla kiitollinen ja onnellinen, niin ei siitä ainakaan haittaa ole.

  • Tilda sanoo:

    Tää hymyilytti jo eilen, ja tänä aamuna bussissa istuessa vaikutus oli sama. Kuvissa on hyvii viboi ja sun onnellisuusfiilistely on hyvä. Älä pelkää sitä pahaa, vaan juhli niin kauan kun ehdit! :—)

    • Henriikka sanoo:

      Oijjoi, mikä mainio kommentti. Tää hymyilytti jo sillon kun ensimmäisen kerran sen luin ja tänään vaikutus oli sama. Hihhiihii. Kiitos Tilda, mä lupaan juhlia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *