Stressikössi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen niin puhki. Istun ystävän luona, keittiön pöydän ääressä, ja odotan saunan lämpenevän. Bea pilkkoo juuri hedelmiä iltapalaksi; hunajamelonia, banaania, päärynää ja sen sellaista. Toivon, että on avokadojakin.

Pian sauna on lämmin. Aion pötköttää lauteilla ikuisuuden ja laittaa suihkumyssyn alle hiusnaamion. Sitten syömme yhdessä, keitämme kahvit ja haemme halpalentoja, jos onni kävisi.

Tämä on todellista keskiviikko-illan hyrinää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olimme juuri pelaamassa kössiä. Huijasin! Tänäänhän pelasimme squashin henkistä racket ballia, sillä oikkuillut selkäni ei olisi ehkä kestänyt kössipallon lyömistä. Saimme varattua vain 30 minuutin vuoron, mutta ilman juomataukoja se oli ihan riittävästi.

Palloilu teki niin hyvää. Unohtaa urheilevansa, kun on niin kivaa. Töissä oli aivan yllättäen erittäin kiire päivä, ja löin kaiken stressin ja paineen kumiseen palloon.

Kerran vahingossa naapurinkin puolelle, mikä nolotti vähän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapsena ja teininä nauratti, kun vanhemmat lähtivät palloiluhallille pelaamaan kössiä. Jo sana ”kössi” toivat mielikuvat retroista hikipannoista ja 80-luvun mailoista mieleeni. Ajattelin, että äiti ja isä saavat toki nauttia vanhusten lajistaan, mutta itse en moiseen hommaan aio kajota.

Ja mitä on tapahtunut? Hikoilen työpäivän päätteeksi palloiluhallilla, joka on täynnä hikipantaisia miehiä ja jonka kioskilla myydään suolapähkinöitä ja itsekoottuja euron irtokarkkipusseja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Stressikössi. 

Suosittelen kaikille.

Nyt saunaan.

-Henriikka

4 kommenttia

  1. A. Sterix 26.10.2016

    Minäkin ostin teininä Niken hikinauhasetin, johon kuului otsapanta ja rannepannat. Se kuului muodikkaan tennispelaajan asuun. Nyt kun olen oppinut aikuisena hikoilemaan, tajuan, että otsapanta on nerokas laite. Veikkaan, että sen retrous ylettyy jopa antiikin urheiluhulluihin asti.

    Vastaa
    • Henriikka 26.10.2016

      Mutta onhan ne rannepannatkin melko kätevät! Yritän aina pyyhkiä käteeni hikeä, eikä siitä tule kyllä mitään. Hienoja retrokeksintöjä. Vieläköhän joskus keksitään jotain yhtä uskomatonta?

      Vastaa
  2. Roosa 27.10.2016

    Stressikössi on kyl huippua, samoin stressijuoksu, stressispinning, stressitanssi jne… nyt on pieni urheiluvamma ja heti stressitaso nousee, kun ei pääse liikkumaan. :(

    Vastaa
    • Henriikka 24.11.2016

      Urheilu on kieltämättä ykköslääke stressiin. Mua naurattaa kovasti sana stressispinning. Pelkkää ässää!

      Hei toivottavasti sun urheiluvamma on paremmassa kondiksessa, että pääset taas purkamaan stressiä.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.