Kaikki mitä olet aina halunnut tietää minusta (osa 3)

tumblr_nq8246tIgZ1uted0qo6_1280 kopio

Jos pitäisi valita matkustus tai omistuasunto niin kumman ottaisit?

Super helppo! Ihan ehdottomasti matkustuksen. Vielä ei ole tarvinnut valita, mutta ehkä joskus tarvitsee, enkä usko sitten omistusasunnosta luopumisen olevan suuri ongelma.

Mitkä on sun lempi kaupunginosat Helsingissä?

Tykkään paljon esimerkiksi Jätkäsaaresta, Punavuori-Eira-Kaartinkaupunki-Ullanlinna-akselista, Mustikkamaasta, Vallilasta ja Puistolasta. Haluaisin kyllä tuntea eri kaupunginosia paremmin. Kunnon kiertely ja selvittely saattaisi vaihtaa suosikkien listaa.

Entä inhokki kaupunginosat?

Ei minulla ole sellaisia. Luulen, että sellaiset keskinkertaiset muistot Pohjois-Haagassa asumisesta liittyy vain siihen, että silloin elämäni tuntui jotenkin junnaavan vähän paikoillaan, ei niinkään asuinalueeseen. Sörnäisissä asuessani olin juuri muuttanut ensi kerran Helsinkiin ja vaativa työ yhdistettynä vilkkaaseen kaupunginosaan sai joskus mieleni vähän järkkymään.

IMG_3018 kopio

Käytkö mieluummin teatterissa vai elokuvissa?

Ei näitä oikein osaa verrata. Mutta käyn paljon useammin elokuvissa. Ehkä se liittyy matalaan kynnykseen ja useimmiten halvempaan hintaan. Rakastan elokuvia ja niistä on usein helpompi arvioida, mitä tuleman pitää. Mutta voi, miten paljon pidän teatteristakin. Pitäisi käydä niin paljon useammin. Olen tosin hivenen traumatisoitunut lukuisista teatteriopiskelijoiden kokeellisista esityksistä, joita kävin opiskeluaikoina katsomassa.

Oletko lukenut KonMarin?

Olen lukenut, ja ajattelimme lukea sen marraskuun aikana yhdessä Jannen kanssa uudestaan.

Mitä mieltä olet länsimetrosta ja Malmin kentän tuhoamisesta?

Toivon länsimetro-projektin pääsevän pian maaliin ja tuovan kaupunkilaisille ja kaupungille paljon uutta ja hyvää. Malmin kentästä tiedän ihan liian vähän kommentoidakseni.

_MG_0635 kopio

Kuka on sun suosikki poliitikko?

Minulla ei ole sellaista. Monilla on hienoja arvoja, ajatuksia ja monet ovat ajaneet hienoja asioita, mutta suosikkia en ole vielä löytänyt. Martti Ahtisaaresta olen tosin aina pitänyt. Ehkä siis hän, sittenkin!

Jos lähtisit politiikkaan niin mikä olisi sun puolue?

En todella tiedä. Mikään ei tunnu kovinkaan omalta. Olisin varmaan sitoutumaton.

_MG_0595 2 kopio

Uskotko että enimmäkseen haaveet toteutuu?

En. Uskon, että haaveet eivät enimmäkseen toteudu. Ihminen haaveilee niin paljosta ja niin monesta, että kaikkien haaveiden toteutuessa elämästä saattaisi tulla oikeastaan aika kamalaa. Monet haaveet ovat lisäksi toistensa kanssa aivan ristiriidassa.

Uskon kuitenkin, että kullakin voi olla kerrallaan muutamiat tai ehkä kourallinen haaveita, joita kohti voi kurkoitella ja joista saa virtaa sekä toivoa elämään. Joskus näitä haaveita voi myös lähteä ihan konkreettisesti ja suunnitelmallisesti tavoittelemaan ja etenkin tällaisten uskon usein toteutuvan päättäväisellä työllä ja hyvällä onnella. Tosin toteutuminen ei välttämättä tapahdu aivan juuri niin kuin itse on asian ajatellut, vaan jossain toisessa muodossa.

_MG_0535 kopio

Mikä kamera sulla on? Entäs millanen objektiivi kokoilma sulla on ? Mikä niistä on sun lemppari ja minkälaista käytät mihinkin (varsinkin seikkaillessa ympäri maata)? Miten muokkaat sun kuvia ja millä ohjelmilla? Minkälaiset asetukset sulla on kamerassa sun kuvissa useimmiten (iso, f-luku, valotus jne)?

Meillä on kotona useampi kamera. Lähes kaikki kuvat ottaa Janne ja hän käyttää Canonin 70D:tä ja muutamaa erilaista putkea: yleensä Sigman 18–35, 1.8 putkea tai välillä Sigman 50 millistä, 1.4.

Minulla itselläni on Olympuksen PEN E PL7, jossa on yllättävän usein sen kittiputki kiinni. Sen lisäksi minulla on ollut pari kuukautta lainassa Olympuksen PEN F, joka on sen maailman kauneimman ulkonäön lisäksi osoittautunut myös superhyväksi kameraksi itselleni. Esimerkiksi kaikki Hawaijin reissun kuvani on otettu sillä. En tykkää itse kantaa sellaisia järkälekameroita mukanani, etenkään reissussa.

Muokkaan Photoshopilla kuvani, vaikka omaan kuvanmuokkaukseeni riittäisi varmasti Lightroom oikein hyvin.

Asetukset vaihtelevat ihan kaikesta kuvaustilanteessa: M-asetuksilla yleensä, säädöt valon mukaan. Valkotasapaino on yleensä automaatilla, muut säädetään käsipelillä. Usein on melko iso aukko.

Janne on hyvä kamerajutuissa, mä olen oikeastaan aika surkea. Kuvaan melko usein ihan automaattiasetuksilla, kun haluan kameran säätämisen lisäksi keskittyä meneillään olevaan tilanteeseen.

IMG_2759 (kopio)

Lempi suodatinkahvi?

Hmmmmmmm. Ei pysty vastaamaan. Ostan lähes aina jotain uutta testiin ja pidän keskenään tosi erilaisistakin kahveista, jos ne on valmistettu hyvin.

Lempi punaviini?

Vastaus on lähes identtinen kahvivastauksen kanssa. Ostan lähes aina jotain uutta testiin. Viimeiset punkut, joista olen positiivisesti yllättynyt ovat olleet ihanin etiketein varustettu Fuzion the Coffee Shop red blend ja I heart Bobal. Syön harvoin (= en koskaan) paksuja, stydejä pihvejä, enkä siksi kaipaa usein viiniltäkään maksimaalista täyteläisyyttä.

Lempi ravintola?

Höm höm! Näitä on monia. Parhaat brunssini olen syönyt Ravintola BRO:ssa ja Artic Light Hotellissa, lounastelen useimmiten Cafferino Obassa tai Hietaniemen Hallissa ja ihanimpia illallisia olen syönyt lähivuosina muuan muassa Grönissä, Pennyssä, Pastorissa, The Cockissa ja Ravintola MEKK:issä Tallinnassa.

Kaipaisin Helsinkiin vielä enemmän ravintoloita, jotka tekevät hyvänkokoisia, laadukkaita annoksia, jotka eivät ole kuitenkaan liian hienoja ja kalliita.

_MG_2976 kopio

Miten sopeuduit Helsinkiin, ahdistiko/ahdistaako koskaan?

Muutin Helsinkiin ensimmäisen kerran maaliskuussa 2010 ja työskentelin reilu 4 kuukautta laitoshuoltajana psykiatrisessa sairaalassa suljetuilla osastoilla. En tuntenut kaupunkia erityisen hyvin, minulla ei ollut täällä vielä omia sosiaalisia piirejä, asuin Sörnäisten Kurvissa, ja työni oli toisinaan henkisesti todella kuormittavaa. Jossain vaiheessa tämän kaiken kombo yhdistettynä maaliskuun alun ankeuteen ja pimeyteen kiehahti vähän yli ja lähdin pitkäksi viikonlopuksi lapsuudenkotiin huilailemaan.

Sopeuduin siis periaatteessa tosi hyvin, mutta tämän ensiasumiseni jälkeen (muuttaessani sitten syksyllä Jyväskylään) ajattelin, etten tule palaamaan Helsinkiin. Tuntui, että se on liian harmaa itselleni. Palasin kuitenkin takaisin reilun vuoden jälkeen ja sopeuduin samantien asettuessani opiskelemaan ja tutustuessani kaupunkiin vähän eri vinkkelistä, erilaisella henkisellä työkuormituksella.

Puhutko Kainuun murretta? Miten siihen suhtaudutaan?

Ka mittee! Olen tästä maailman ylpein! Rakas Kainuu.

Mutta siis: vaikka koenkin henkisesti olevani kotoisin Kuhmosta, niin todellisuudessa olen kotoisin Kouvolasta. Olen ollut Kainuussa yhtämittaisesti kaksi viikkoa elämässäni, ja vaikka osaankin matkia murretta suht hyvin, niin en puhu sitä lainkaan. Äitini on Kuhmosta kotoisin, minulla on siellä paljon sukua ja vanhempani ovat rakentaneet sinne viime vuodet kesämökkiä, jossa vietän toivon mukaan kesä kesältä enemmän aikaa.

Tosin en puhu Kouvolankaan murteella enkä kai koskaan ole oikein puhunutkaan, vaikka osa perheenjäsenistä taittaa mie-kieltä oikein sujuvasti.

_MG_0073 kopio

Mitkä asiat tekee sut onnelliseksi ihan perus arkena?

Lepo. Että saa olla hetken rauhassa. Ensin yksin, sitten Jannen kanssa, sitten ystävien kanssa. Kiireetön, runsas aamiainen. Kun saa asioita tehdyksi. Se, että nauramme töissä kollegoiden kanssa niin hirveän paljon. Se kun huomaan saavani käyttää osaamistani töissä tai vapaa-ajalla. Perheenjäsenien ja ystävien hyvä olo ja onnistumiset. Urheilun jälkeinen ilo. Yllätyslahjat. Hetken laulut ja tanssit.

Tähänastisen elämäsi paras kokemus?

Tätä piti miettiä pitkään. Mutta kai se on elämänkumppanin, rakastajan ja sielunystävän löytyminen elämään kokonaisuudessan. Mikä onni. Ei siksi, ettenkö varmasti pärjäisi yksinkin, vaan siksi, että olemme kovin hyvä tiimi.

Kerro yks juttu mikä on parasta jokaisessa vuodenajassa!

Kevät: Merenrantaan kävellessä aurinko paistaa poskille ja sitä voi kuulla, kuinka jää rätisee ja irtoaa lauttoina sulaen lopulta mereen.
Kesä: Kun ilta laskee, mutta aurinko ei, ja voi käyttää jättisuurta neuletta ja farkkusortseja yhdessä, syödä kirsikoita ja katsella laivoja.
Syksy: Kirpeät aamut, kun vetää syysilmaa keuhkoihin ja tuntuu, ettei sydän kestä kaikkea kauneutta ja mystisyyttä mitä ympärillä on.
Talvi: Kun puut huurtuvat, lunta sataa isoina hiutaleina, ja maa on pehmeä. Kaikkialla kaikuu hiljaisuus ja pelkkä pakkasesta sisällepääsy tuntuu ihanalta.

_MG_0385 copy

Voiko sulle lähettää postia?

Voi lähettää tietysti. Se on ihanaa. Minulla on nytkin muutama kirje vastaamatta. Kannattaa meilillä laittaa viestiä ja kysyä postiosoitetta.

Mitä haluaisit sanoa nuorille tytöille? (noin 15-16 vuotiaille)?


Tosi vaativa aihe, jota pitäisi mutustella kyllä useampi päivä, jotta osaisi oikeasti sanoa ne oikeat asiat. Mutta tässä ainakin muutama:

Usko itseesi.

Luultavasti olet puolet pienempi kuin luulet. Mutta sillä ei ole merkitystä, minkä kokoinen olet, vaan millainen olet. Keskity siihen millä keinoin voit elää mahdollisimman onnellisesti.

Ympärillä olevien ystävien mielipiteillä on usein paljon enemmän merkitystä kuin ympärillä olevien tuntemattomien.

Kannattaa mieluummin olla kiva kuin cool.

_MG_0569 kopio

Vinkit omaperäisen tekstin tuottamiseen?

Lue, lue, lue. Keskity sanoihin, sanointoihin ja lauseihin joista pidät. Jos et lue, niin kuuntele vähintään.

Kirjoita, kirjoita, kirjoita. Näytä kirjoituksiasi muille, pyydä palautetta. Lue oma tekstisi toistamiseen, vaihda sanoja värikkäämpiin synonyymeihin, lisäile kuvailevia adjektiiveja ja keskity omaan persoonaasi. Keskity siihen, mikä olisi sinulle luontainen tapa kertoa asia ja miten saisit viestin parhaiten välitettyä, älä siihen kuinka asia pitäisi äidinkielenopettajan mukaan kirjoittaa.

Kun luen omia tekstejäni blogin alusta (2011–), niin kyllä naurattaa. On ilo huomata kehittyneensä, kun on vain yksinkertaisesti kirjoittanut paljon. Oma kirjoitus blogikirjoitusprosessistani on tulossa myöhemmin.

Uskotko yliluonnolliseen?

Uskon. En sokeasti, enkä kaikkeen, mutta uskon kyllä.

_MG_1197 (kopio) kopio

Mua kiinnostaisi ainakin sun työ: mitä teet työksesi, millaisia työpäiväsi ovat ja miten olet työhösi päätynyt. Myös koti ja sisustus ovat kiinnostavia aiheita. Ja sun tyyli!

Komppaan edellisiä kommentteja, ois kiva kuulla lisää sun työstä!

Nyt on niin hurjan suuria aihealueita, että jätän nämä suosiolla seuraaviin kirjoituksiin. Otetaanko diili, että tämän vuoden loppuun mennessä olen kirjoittanut oman juttunsa vähintään työstäni?

Kiitos kaikille lukuisista kysymyksistä. Jos vielä jäi joku mietittymään, niin tiputapa kysymyksesi kommenttipoksiin, niin vastaan alkuviikon aikana.

Nyt pyhäinpäivän iltana lätkäisen läppärinkannen kiinni ja lähetän rakkaita terveisiä etenkin isovanhemmille, joita on kova ikävä.

-Henriikka

10 kommenttia

  1. Mantelimaito 5.11.2016

    Oon tykännyt kovasti näistä postauksista, mukava lukea kun paneudut jokaiseen kysymykseen:)

    Sellainen tuli vielä mieleen, että haluaisin kysyä sun mietteitä ystävyydestä ja ystävystymisestä. Vaikutat avoimelta tyypiltä, joka ystävystyy helposti uusien ihmisten kanssa. Onko näin ollut aina ja minkä koet ehkä suurimmaksi syyksi sille että oot saanut elämääsi niin paljon ihania ystäviä?

    Itselleni ystävystyminen ei ole koskaan ollut mikään yksinkertainen juttu ja se tapahtuu hitaasti jos ollenkaan, ehkä siksi kiinnostaa sun näkökulma aiheeseen. Itseltäni kun puuttuu se jokin rohkeus tai kyky mennä ja hypätä uusiin ihmissuhteisiin. :)

    Vastaa
    • Henriikka 14.11.2016

      Tästä teen kokonaisen jutun, on niin mehukas!

      Vastaa
  2. 4D 6.11.2016

    Kumppanuus- ja ystävyyskuvasta tuli mieleeni: mikä lepo siinä, että vaikka ystävää katsoisi sen päivän umpioituneella yksiulotteisella ilmeellä, niin ystävä näkee minut ainoastaan niiden mehukkaiden moniulotteisten muistokerrostumien läpi eikä huomaa sitä mitä aivan uusi treffikumppani näkisi, ainoastaan.

    Vastaa
    • Henriikka 24.11.2016

      Hei tosi hyvin sanottu. Myönnän, että piti lukea muutamaan otteeseen tämä, että ymmärsin lopulta. Mutta erittäin hyvää analyysiä siis!

      Vastaa
  3. Sofia 6.11.2016

    Mietin sarjan toisen osan kohdalla, että mikä himputti se asia olikaan, jota olen halunnut sulta kysyä. Vasta nyt tuli mieleen, joten kiva että voi vielä kysyä. (Kysymyksethän näiden postausten ulkopuolella eivät varmaan mitenkään onnistuisi… ;D )

    Eli, miten onnistut olemaan noin tuottelias päivän aikana? Oletan, että se voisi liittyä aikaisin heräämiseen, joten minua kiinnostaa, että miten pysyt noin hyvässä ja aikaisessa rytmissä, kuten postauksistasi voi lukea? Myös yleiset ”miten olla tuotteliaampi” -vinkit ovat tervetulleita. :) Kiitos ja mukavaa joulunodotusta!

    Vastaa
    • Henriikka 14.11.2016

      Tästäkin kokonainen juttu. Teillä on ihan liian hyviä ehdotuksia o__O

      Vastaa
  4. Hanna 10.11.2016

    Sanoit aikasemmin tykkääväsi asrm videoista! Mikä on mielestäsi hyvä sellainen video?

    Vastaa
    • Henriikka 14.11.2016

      En todellakaan tiedä. Kaikki ovat yhtä outoja ja friikkejä. Saatan joskus huvikseni selailla niitä vaan Youtubesta. Oikeasti teen sitä tosi harvoin, mutta kyllä ne rentouttavat. Olen tosi vahva ASMR-tyyppi.

      Vastaa
  5. Sanni 12.11.2016

    Teillä Roosaliinan kanssa on niin hurjan kauniit nimet, että olenkin pitkään miettinyt mitkä mahtaa olla teidän kokonimet ?

    Vastaa
    • Henriikka 14.11.2016

      Kiitos Sanni <3 Meidän toisen nimet tulee suoraan suvuista perittyinä, kolmansia nimiä meillä ei olekaan. Henriikka Anita ja Roosaliina Maria.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.