Ruokajuhlaa sydänystävien kesken (+illallisarvonta)

Yhteistyössä Raflaamo & Asennemedia_mg_0383-kopio

Naurattaa vähän tietää, että moni teistä tunnistaa jo kuvista ystävämme Alinan ja Juuson. Yhtä moni ei ehkä tiedäkään, että heidän elämäänsä ilmaantui Siperian matkamme jälkeen aivan ihana (yli-ihana) pieni ihminen. Vauva-arki on pitänyt ystävämme kiireisinä – tai vähintään vauvanmuotoisessa kuplassa.

Joulukuun lopussa saimme kuitenkin tilaisuuden juhlia aikuisporukalla ystävyyttämme hyvän, pitkän illallisen äärellä. Jos perheellisiä ystäviäni on uskominen, se on todella juhlanpaikka, kun vietetään iltaa ilman vauvaa ihka ensimmäistä kertaa.

Ja oli muksuja tai ei, se on aina juhlan paikka, kun saa istua rauhassa alas muualla asuvien sydänystävien kanssa.

_mg_0267-kopio_mg_0219-kopio

Illallispaikamme oli Casa Largo, moderni espanjalainen ravintola Rautatieaseman viekussa.

Olen tiennyt paikan pitkään ja kävellyt siitä tuhannesti ohi, mutta vasta siellä käydessäni tajusin, etten tiennyt paikasta mitään. En tiennyt sisustuksesta, ruoasta, miljööstä, enkä oikeastaan mistään. Ainoa tietoni oli, että se sijaitsee aivan Helsingin keskustassa ja näyttää ulkoapäin kotoisalta.

Otimme alkuun kuohuvaa, kippistimme kuluneelle ja tulevalle vuodelle sekä vuosia kestäneelle ystävyydellemme. Miten rakastankaan noita hönöjä.

_mg_0439-kopio _mg_0235-kopio

Alkuun otimme ravintolan suosituksesta ison tapaslautasen: marinoituja oliiveja ja herkkusieniä, manchegojuustoa, salchichonsalamia, serranokinkkua, omenasalaattia, perunamunakasta, valkosipulikananpoikaa, cocktail-chorizoa, arancinoja sekä paahdettua maalaisleipää.

Omakeksimäni kuuluisa elämänviisaus kuuluukin: ”Jaettu ruoka lujittaa ystävyyttä.”

Ystävyytemme on kuitenkin niin lujalla pohjalla, että otimme kukin omat pääruokamme. Osalle tuli kalaa, osalle lihaa. Itse otin friteerattua tofua, tomaatti-oliivipaistosta, punajuuriromescoa ja kurpitsansiemenmajoneesia. Punkkupullo tietysti jaettavaksi.

¡Buen provecho

_mg_0548-kopio _mg_0297-kopio _mg_0395-kopio

Sisällä lämpöisessä oli niin hyvä fiilis. Jotenkin tällä porukalla menee aina sekuntissa nauruksi, kahdessa sekuntissa itkuksi. Jostain selittämättömästä syystä joidenkin ihmisten kanssa syvälliset keskustelut ja sydämien takaluukkujen availu alkavat välittömästi tervehdyshalausten jälkeen.

Onneksi meillä oli paras tarjoilija pitkään aikaan. Hän ei paljon hätkähtänyt, vaikka pöydässä hörötettiin tai kun silmäkulmasta valahti pari kyyneltä. Ilmeisesti se sopi espanjalaiseen tunnelmaan.

_mg_0431-kopio_mg_0449-kopio

Casa Largon ruoan hinta-laatusuhde oli kohdillaan. Pääruokien hinnat vaihtelivat 19 euron salaatin ja 34 euron härän sisäfileen välillä. Tapaslautanen (etenkin omenasalaati ja manchego) oli ihan huippu, myös pääruoat maistuivat. Olin tosin odottanut ystävien kanssa juhlimista niin kovasti, etten ollut edes muistanut asettaa odotuksia ruoalle. Joka tapauksessa, se oli herkullista.

Tunnelma ravintolassa oli rento, mutta samalla juhlava. Punaiset huulet ja pitsitakki eivät tuntuneet missään tapauksessa liialta, mutta uskaltaisin tulla baarista tilaamaan itselleni espresson toppatakissakin.

_mg_0370-kopio _mg_0463-kopio

Casa Largo on yksi Raflaamon ravintoloista. Raflaamon uudistetuille sivuille on kerätty koko S-ryhmän ravintolatarjonta, minkä lisäksi sieltä löytyy vinkkejä ideoita ja inspiraatiota arkeen, sekä tällaisiin vähän juhlavampiin tilanteisiin, niin kuin tämä meidän oli. Sivuilta löytyy niin ajankohtaista tietoa, ravintoloita paikkakunnittain, viininvalintavinkkejä kuin ruokatarjouksiakin.

Kilpailu uudistuneen Raflaamo-sivuston kunniaksi:

Käy valitsemassa Raflaamon sivuilta ravintolasuosikkisi ja kerro se kommenttiboksissa viimeistään keskiviikkona 11.1. Kaikkien kommenttinsa jättäneiden kesken arvotaan 100 euron lahjakortti Raflaamon ravintoloihin. Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti.

_mg_0309-kopio_mg_0524-kopio

Miten ihana muistijälki tästäkin illasta jäi. Illan hämärtyessä vanhemmat lähtivät pikku-bebensä luokse, joka nukkui jo turvallisesti isoäidin peittelemänä. Me lähdimme kävellen kotiin, ravintolan huomasta harmaaseen sumusateeseen.

Kuinka miljoona kertaa olenkin kehottanut, että juhlikaa arkenakin ja pitäkää ystävistänne hyvää huolta. Etenkin niistä sydänystävistä.

Ihania iltoja ja onnea arvontaan!

-Henriikka

EDIT: Arvonta on päättynyt ja voittajaksi arvottiin Hanna L.

Ruokajuhlaa sydänystävien kesken (+illallisarvonta)

121 kommenttia

  • Tiiana sanoo:

    Vltava olisi ehkä ykköskokeiluehdokas, mutta montaa muutakin voisi kokeilla.

  • Annafiinu sanoo:

    Oi, ystävät ja hyvä ruoka on mainio yhdistelmä! : ) Haluaisin käydä pitkästä aikaa Belgessä, muistaakseni viimeksi sieltä ainakin sai maistuvia simpukoita.

  • Maria sanoo:

    Amarillo on tuttu ja varma vaihtoehto, mutta olisi mukava käydä paremman puoliskon kanssa jossain molemmille uudessa ravintolassa, kunhan herra pääsee armeijasta lomille!:)

  • Mariem sanoo:

    Ehkäpä chicos ;)

  • Aikku sanoo:

    Amarillo, siellä tulee käytyä usein.

  • Minttu sanoo:

    Ravintola Tornissa olisi kiva käydä, siellä on ainakin drinkit ja maisemat kohdillaan :) Ruokaakin olisi kiva kokeilla siellä.

  • Henna sanoo:

    On montakin suosikkia, sanon STONE´ S burgereiden ystävänä, toki muutkin herkut menevät.

  • lotta sanoo:

    pitänyt jo pidemmän aikaan testata frans & amélie, joten sinne suuntaisi matka! :)

  • Petri sanoo:

    Casa Largo näyttää todella hyvältä ruokapaikalta ja tarjottavat herkullisen näköisiä.

  • lb sanoo:

    Ihania illanistujaiskuvia! Jos lahjakortin saisin, menisin varmasti hieman hienompaan ravintolaan kun opiskelijabudjetilla päädyn niin usein samoihin tuttuihin edullisiin ravintoloihin. Esimerkiksi Tornia olisi kiva kokeilla!

  • T sanoo:

    Kappeli! Suomalainen ja elegantti.

  • sh sanoo:

    Sanotaan vaikka tuo sama Casa Largo, espanjalainen ruoka kun maistuu.

  • Amanda sanoo:

    Näin kymenlaaksolaisena Helsinki (tai siis nolosti Hesa) on harvinaista herkkua. Siksi ois ihana päästä testaamaan näitä kliseitä, kuten Torni ja Kappeli.

  • Hnmri sanoo:

    Veisin ehdottomasti mieheni Ravintola Torniin juhlistamaan kolmekymppisiä hotelliyöpymisineen.

  • pikku-orkki sanoo:

    Asuinpaikan takia valinta rajoittuu Tampereeseen. Valitsisin ehkä Moro Sky Barin, koska näkymät! Toisaalta kunnolla syömään vois mennä Masuunissa tai Frans & Mariessa, jotka ovat vielä testaamatta.

  • Johanna sanoo:

    Lasten kanssa suosikeiksi ovat nousseet Italo ja Hesarin Memphis! Miljöönä Hesarin Memphis vie voiton mutta ruoka kummassakin on hyvää ja ehdoton plussa lasten huokeamman hintaisista annoksista!

  • Tea sanoo:

    Remontin, muuton ja arjen keskelle olisi ihana päästä viettämään puolison kanssa laatuaikaa Helsinkiin hyvän ruoan pariin. Paikaksi sopisi mikä tahansa lämminhenkinen paikka, pääasia että saa olla rakkaansa kanssa. Esimerkiksi tuo Casa Largo tai miksei vaikka Torni.

  • Tiffany80 sanoo:

    Grill it! Kiinnostaisi kovasti, ruokalistakin näyttää tosi herkulliselle!

  • Susanna sanoo:

    Vltava tai Belge, molemmat ihania ja hyviksi havaittuja! Tuota Casa Largoakin olisi kiva kokeilla :)

  • llaura sanoo:

    Jyväskylässä Trattoria aukio on testattavien listalla – ja sopivasti yksi Jyväskylän Raflaamo-ravintoloista. :)

  • Xeveliina sanoo:

    Testaisin mielelläni Frans & Emilie -bistron Turussa!

  • Tilda sanoo:

    Ooh teidän testaama Casa Largo olisi ihan huippujuttu kokeilla, jos pääsisi Helsingin suunille eksymään! Toinen varma valinta on kuitenkin tietty tuttu ja turvallinen Amarillo, ah elämän vaikeat päätökset, ollaan aika onnellisten tähtien alla.

  • Veera sanoo:

    Upeita ja tunnelmallisia kuvia! Itse käyttäisin lahjakortin luultavasti ravintola Tammerissa, sillä olen ihaillut rakennusta ulkopuolelta ja ilallliskokemus majesteettisessa talossa olisi varmasti ikimuistoinen.

  • Frans & Marie olisi kiva testata.

    (Miksi oi miksi Casa Largon perustajat jättivät nimeensä kielioppivirheen! :D Sen pitäisi olla Casa Larga, kun casa on feminiinisukuinen. T. kielinörtti)

  • Sirpale sanoo:

    Belgessä on pitänyt käydä jo useamman kerran. Veisin miehen sinne yllätysillalliselle :)

  • Huldamaria sanoo:

    Frans & Marie kiinnostaa, on kiinnostanut jo pitkään!

  • M sanoo:

    Olipas tuolla paljon hyviä ja suhteellisen varmoja vaihtoehtoja. Suosikkina ehkä kuitenkin hyvin perinteinen Kappeli, mukavien muistojen vuoksi. Lahjakortilla olisi kiva kokeilla jotain uutta! :)

  • Frans & Marieta olisi kiva kokeilla.

    P.S. Kääk mikä kielioppivirhe tuon Casa Largon nimessä. :D Casa on feminiinisukuinen, eli Casa Larga pitäisi olla. T. Kielinörtti

  • Elena sanoo:

    Grill it!

  • Teemu sanoo:

    New York, Tampereella.

  • Juho sanoo:

    Vltava olisi kokeilun arvoinen ja mielenkiintoinen. Toki monta hyvää vaihtoehtoa kuten elegantti Torni. Olisi loistava tilaisuus yllättää ystävä. Mukavaa että jaoit kokemuksen, olen juuri menossa Casa Largoon.

  • Olivia Peltonen sanoo:

    Ehdottomasti Amarillo! Meksikolainen ruoka on siellä juuri sopivan tulista, lautanen tulee aina tyhjäksi ja vatsa täyteen :)

  • Laura sanoo:

    Frans & Amélie olisi valintani. Illallinen ranskalaisessa ravintolassa ystävien kanssa olisi ihana piristys pimeään tammikuuhun! :)

  • Katri sanoo:

    Virgin Oil. Raviolit. <3

  • Alexa sanoo:

    Casa Largoa olisi kiva päästä kokeilemaan :)

  • Q sanoo:

    Belge kiinnostaa!

  • Ilona Välimaa sanoo:

    Herkullisen kuvauksesi perusteella Casa Largo kuulostaa kokeilun arvoiselta paikalta!

  • Tanjaminna sanoo:

    Jos tänne Turkuun saisi lahjakortin käyttää, kävisin varmaan Frans ja Emiliessä tai Grill it Marinassa. Helsingissä todennäköisesti Vltavassa :) Nam!

  • Pimassou sanoo:

    Kyllä se on juuri tämä Casa Largo, jossa olen kerran käynyt isolla porukalla illallisella. Herkulliset annokset ja poikkeuksellisen ystävällinen palvelu takasivat upean illan. Sinne menisin mielelläni uudelleen. :)

  • Helmi sanoo:

    Casa Largo kuulostaa kyllä testaamisen arvoiselta!

  • Anna sanoo:

    Mulla tulee tasaisin väliajoin aivan käsittämättömästä syystä himo Belgen simpukoihin ja belgialaisiin ranuihin dijon-mayolla – vaikka en ole kyseisessä ravintolassa koskaan edes käynyt! Nyt voisi siis olla viimein aika testata, onko himotukseni kohde unelmoinnin arvoinen. Plussaa tietenkin siitä, että pääsisimme viettämään kultani kanssa tunnelmallisen date nightin herkkuruoan parissa! :)

  • bansunalle sanoo:

    Trattoria Aukio Keski-Suomen sydämessä, iki-ihanassa Jyväskylässä onpi listalla ! Muutin juuri takaisin opiskelukylääni ja mieli on jälleen avoinna uusille elämyksille jaettavaksi symppisten kuomieni kanssa :—)

  • mirkku sanoo:

    Legendaarinen Salve olisi jo korkea aika mennä kokemaan :)

  • klaara sanoo:

    Frans&Marie on vielä tutustumislistalla.

  • Juuli sanoo:

    Hirmu vaikia valita ku ois monta kiinnostavaa, mutta sanotaan nyt Kaarna :)

  • Teija sanoo:

    Kouvolan Fransmanni

  • Sari sanoo:

    Ravintola Torni, kaupunkimaisemat kohdallaan näin maalaiselle eikä ruuassakaan ole ollut valittamista silloin harvoin kun siellä on tullut käytyä

  • Arro sanoo:

    Tampereella Trattoria on odottanut listalla, se tekisi mieli testata lahjakortin turvin :)

  • Annika sanoo:

    Oficina Helsinki Kaivopihalla jo pitkään ollut kokeilulistalla!

    Kiitos vielä ihanasta blogistasi – ainoa mitä seuraan ja jonka pariin haluaa palata! Kuvat, tekstit, huumoripitoisuus ja fiksut jutut ihan ykköskombo! Kiitos!

  • Jenni sanoo:

    Oscar pub and grill!

  • letti sanoo:

    klassinenn kappeli-ilta kiitos

  • Marie H sanoo:

    Kyllä mä valitsisin noiden kuvien ja tunnelmien mukaan myöskin tuon Casa Largon. Ohi olen mennyt siitä monen monta kertaa, mutta enpä ole vielä koskaan astunut peremmälle.

  • Hepa sanoo:

    Casa Largo oli yhden kokemuksen perusteella tosi hyvä; tyylikäs mutta silti rento, palvelu hyvää ja asiantuntevaa, ruoka maistuvaa. Sinne menisin uudelleenkin! :)

  • Suvisini sanoo:

    Kuopiossa Ehta :)

  • Maijai sanoo:

    Casa Largo :)

  • oonaea sanoo:

    Tampereella Trattoria on vielä testaamatta, ehdottomasti sinne siis! :)

  • Silja sanoo:

    Angus Steak & Wine Lappeenrannassa :) Avopuolisolla on synttärit juurikin 11.1 joten veisin illastamaan!

  • sanntttu sanoo:

    trattoria vois olla sopivan erilainen !

  • Leena sanoo:

    Torni tai Kappeli kiinnostaisi illallispaikkana.

  • Braille sanoo:

    Lahjakortin käyttäisin varmaankin hyväksi todettuun Tampereen tornihotellin Grill It! -ravintolaan. :)

  • Hilla sanoo:

    Trattoria

  • jensu sanoo:

    Ihana tunnelma teillä kuvissa!
    Tosi moni ravintola kiinnostais, mutta Raffaello oli ehkä kaikista kiinnostavin.

  • Kristiina sanoo:

    Masuuni Tampereella!

  • Marjuska sanoo:

    PizzaBuffa Prisma Lielahti, Tampere olisi ykkösvalintani. Tykkään näistä vähän rennomman tunnelman ”syö niin paljon kuin jaksat” paikoista, joten PizzaBuffan haluisin katsastaa :)

  • Henna Mpaka sanoo:

    Amarillo on tuttu ja hyväksi todettu, mutta lahjakortilla luultavasti tulisi testattua jotain ihan uutta!

  • silja sanoo:

    Jyväskylän vaihtoehdoista kiinnostaisi kokeilla Trattoria aukio. :)

  • MarjaKoo sanoo:

    Kuvista välittyy ihana tunnelma! Täällä lähellä Pruuvi, mutta jos vain mahdollista, niin reissussa jotain aivan uutta.

  • Donja sanoo:

    Belgen simpukoita haluaisin maistaa.

  • Enni sanoo:

    Oi vaikka mitä! Ykkösenä kuitenkin Shanghai Cowboy, sitä olisi niiiin ihana joskus kokeilla ;)

  • Sarppa sanoo:

    Ois kiva käydä hienommassa ravintolassa, vaikka Kappelissa

  • Anna sanoo:

    Vltavasta masu aina täyteen :-)

  • Hanna L sanoo:

    On niin paljon hyvän kuuloisia ravintoloita! Ravintola Torni olisi kyllä varmasti hieno elämys!

  • Elise H. sanoo:

    Täällä omalla asuinpaikkakunnallani valintani osuisi Rossoon :)

  • Edde sanoo:

    Tapas Barcelona!

  • Leena sanoo:

    VALJUSRAVINTOLAT: SULO JA HERMAN RENFORS

    Kauppakatu 20, Kajaani

    Se on lähellä asuinpaikkaani ja on tosi hyvä paikka illanviettopaikka seurusteluun.
    Arvonnassa mukana leenvikki(at)gmail.com

  • Piia sanoo:

    Trattoria Tammerin puisto täällä Tampereella!

  • Silmu sanoo:

    Suurin osa ravintoloista oli uusia, mutta Papa Albert vaikutti suloiselta paikalta. Kiitos kauniista tekstistä blogissasi!

  • Maj-Britt Sundqvist sanoo:

    Herkkis

    Trattoria tai Fransmanni Tampereella!

  • Marjo sanoo:

    Grill It! -ravintolaan

  • Liisa sanoo:

    Grill it! Marina on aina varma valinta.

  • Kaisa sanoo:

    Shanghai Cowboy ! En ole käynyt mutta kokeilemaan olisi kiva päästä.

  • iituliina sanoo:

    Vltavassa olen kyllä käynyt lasillisella useastikin, mutta syömistä en ole vielä kokeillut – kiinnostaisi!

  • Noora sanoo:

    Meillä tulee elokuussa miehen kanssa 10 vuotta täyteen ja olisi ihana juhlistaa sitä ravintola tornissa. ❤️

  • Minna sanoo:

    Amarillo, ei petä koskaan. Toisaalta kaikkea uutta kiinnostaa kokeilla, lahjakortin käyttäisin johonkin ravintolaan, missä en ole vielä ennen käynyt. Mukaan ottaisin uuden ihanan poikaystäväni!

  • Nellis sanoo:

    Vanha kunnon Amarillo on suosikkini :) Mukaan arvontaan.

  • Kaisa sanoo:

    Kappeli! Herkullista ruokaa ihanassa miljöössä.

  • Miukkis sanoo:

    Rosso! Se tuttu ja turvallinen :) Taatusti hyvää ruokaa siistissä ympäristössä.

  • Aurinkoinen sanoo:

    Rosso Jyväskylässä :) Olisi kiva mennä ystävien kanssa, mukana arvonnassa.

  • Joliel sanoo:

    Rakastan espanjalaisen keittiön herkkuja, joten ykkösvalinta on Casa Largo. Voisin elää pelkillä marinoiduilla kasviksilla, manchegolla ja oliiveilla :D Myönnettäköön, että myös mutkattomampi Ølhus Oslo houkutteli oluen, hotdogien (saa myös soijanakeilla, jee!), kimchin ja hapankaalen myötä. Molempi parempi :)

  • Sonja sanoo:

    Trattoria olisi valintani.

  • Peppis sanoo:

    Torniin! Vaikka ravintola onkin tietääkseni katutasossa, niin jälkkärijuomat sitten siellä varsinaisessa tornissa :)

  • Helmi sanoo:

    Casa Largo kuulostaa ihanalle ja se olisi kiva yhdistää Helsinki viikonloppuun! :)

  • marantella sanoo:

    Useampi vuosi kulunut viime vierailusta, mutta lämmöllä muistelen Virgin Oilin pizzoja!

  • Saimi sanoo:

    Chico’s on aina takuuvarma paikka! :)

  • Saara sanoo:

    Casa Largoon veisi tieni!

  • Noora sanoo:

    Virgin Oil on oma suosikkini :)

  • sucrin sanoo:

    Italo tai Frans & Amelie kiinnostaisi kokeilla. Kummassakaan en ole käynyt.

  • Petra sanoo:

    Helppo kysymys, ehdottomasti Kaarna baari&keittiö! Puhdasta, tuoretta ruokaa ja hyvä palvelu.

  • Niina sanoo:

    Käytiin kerran Kappelissa ja se oli aivan ihana treffi-ilta. Yrittäisin varmaankin siis Kappelia uusiksi, myös Vltava kiinnostaisi!

  • Tiasita sanoo:

    Muutin juuri takaisin Suomeen 5 espanja-vuoden jälkeen, joten lähtisin mielelläni verestämään muistoja ja lieventämään ikävää espanjalaisen ruuan äärelle casa largoon.

  • Anniina sanoo:

    Salve on omasta mielestä yksi Helsingin tunnelmallisin ravintola. Tosin enpä ole päässyt kyseisessä ravintolassa sen muuton jälkeen käymään, mutta uskoisin että paikka on kuitenkin onnistunut säilyttämään sen oman lämpimän fiiliksensä.

  • oonazofia sanoo:

    oih! itseäni houkuttaisi myös tuo casa largo, sillä olen lähdössä espanjaan vaihtoon ja heidän ruokakulttuurinsa on hyvin kutkuttava. en ole tuossa ravintolassa koskaan käynyt, mutta vaikuttaa upealta ja kunnioittavan maan tapoja!

  • Halejo sanoo:

    Frans & Camille -ravintola kiinnostaisi eniten, kun en ole siellä koskaan käynyt. :)

  • Juhtimus sanoo:

    Ei ole tulut aikoihin käytyä Amarillossa, joten päädynpä valitsemaan sen!

  • Tanja sanoo:

    Chico’s. Sinne voi viedä lapsetkin. Tuttu ja turvallinen.

  • Anne sanoo:

    Shanghai Cowboy. Ainakin olen tykännyt heidän lounaistaan!

  • Hetsukka sanoo:

    Bravuria valikoitui omaksi suosikikseni :)

  • Saarai sanoo:

    Rustik Kuopio olisi tosi kiva käydä tsekkaamassa! :)

  • tid sanoo:

    Rosso on kiinnostavin :-)

  • anna s. sanoo:

    Amarillo :)

  • Henni sanoo:

    Frans & Emilie kiinnostaa!

  • Seppo sanoo:

    Ravintola Ehta Kuopiossa olisi kiinnostava tuttavuus!

  • hilkka sanoo:

    Fransmanni :)

  • Hanne sanoo:

    Mun oma suosikki on Casa Largo, johon olen monet ystävänikin vienyt ja kaikki yllättyneet aina todella positiivisesti!

  • essi sanoo:

    Chico’s!

  • Petra sanoo:

    Mua kiinnostaisi Frans & Amelie :)

  • Annie Mink sanoo:

    Tampereen Torni-hotellin ravintolat kiinnostavat ja niitä olisi kiva testata :)

  • Olga sanoo:

    Näin manselaisena olisi lähiaikojen suunnitelmissa kivuta Torni-hotelliin ja käydä vaikka kahvilla Moro sky barissa. Samalla voisi vertailla, onko Tornista paremmat maisemat kuin Näsinneulasta!

  • Karoliina sanoo:

    Jyväskylän Amarillo on minun ja mieheni suosikki. Ja miksi <3 voin hetkessä palauttaa mieleeni sen kutkuttavan tunteen ravintolan hämyisestä nurkkapöydästä, jossa seurustelumme alkoi. Ollaan oltu naimisissa aika lailla yhtä kauan kui tekin ja vähintään vuosittain täytyy käydä kurkkaamassa onko meidän pöydässä tilaa ja mennä fiilistelemään. Aina päätetään että kokeillaan muitakin ravintoloita, mutta Amarilloon aina päädytään, minkäs teet :)

    Sun blogia on kiva seurata kaikkien muiden syiden ohella myös juuri siksi että olette myös puuhääpäivänne vasta ohittaneet :) mukavaa tätä vuotta teille molemmille!

  • Asta sanoo:

    Valmistumiseni kunniaksi ehdottomasti Torni. :) First time.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *