Luvattoman hauska muija

Pysähdyn katsomaan valokuvia, joissa nään tarinan. Pysähdyn lukemaan tarinat, jotka näen valokuvina.

Itse osaan paremmin jälkimmäisen, tarinankerronnan. Tarve valokuvaamiselle on tullut sen myötä, kun olen halunnut vahvistaa tekstejäni visuaalisin ottein. Varmistaa, että lukijalla on edes pieniä mahdollisuuksia ymmärtää teksti niin kuin olen sen alunperin tarkoittanut.

Kirjoitan yleensä blogiartikkelin kuudesti viikossa, ja kuvat tahdittavat tarinoitani. Työskentelen myös viestinnän parissa, minkä vuoksi tuotan sisältöjä myös monien asiakkaiden tarpeisiin. Lähes aina kuvaa seuraa tekstiä tai muuta viestiä.

Haluaisin kuitenkin oppia kääntämään prosessin myös toisinpäin. Ottamaan niin hienoja kuvia, että ne synnyttäisivät uutta; mielikuvia, ajatuksia ja kertomuksia kuvasta. Tällä hetkellä tekniset taitoni eivät ole vielä visuaalisten visioitteni kanssa linjassa ja siksi hain (hetken mielijohteesta) mukaan Rajala Ambassador 2017 -kilpailuun.

Ihme ja kumma, pääsin myös 20 parhaan joukkoon. Tämän viikon jälkeen tippuu vielä 10 pois. Saas nähdä, kuinka minun käy.

Ensimmäinen haastekuva oli potrettikuva. Kuvasin itseni sellaisena kuin itseni koen: luonnonlapsena (opin välttämään kliseet sitten toivottavasti myöhemmin kisassa). En suotta jälkikäsitellyt ryppyjä otsastani, sillä minusta on hyvä pitää katse avoimena, vaikka se tuottaisikin otsavanoja.

Toinen haastekuva oli luontokuva. Kun olin hostaamassa kansainvälisiä matkabloggaajia Kainuussa, yhtenä päivänä opettelimme korealaisen, puolalaisen ja perulaisen kanssa yhdessä murtomaahiihdon saloja. Kuva syntyi kesken hiihtoreissun.

Kolmantena haasteena oli leikkiä valoilla ja varjoilla. Voin paljastaa, että yritin nivoa kaikki kolme haastekuvaa metsä-teeman alle, mutta valon löytäminen metsässä osoittautui liian vaativaksi tehtäväksi tammikuisessa Suomessa. Siksi tallensin aamuauringon ja Hernesaaren rakennusten mereen heittämät varjot. Ja arvatkaa mistä kuvasin? Liikkuvasta hissistä, hah.


Tämä kirjoitus sai minut vaikuttamaan epämääräisen syvälliseltä, hivenen kuivalta. Tiedättehän, että oikeasti olen luvattoman hauska.

-Henriikka

Kategoriat: valokuvat Avainsanat: , , 4 kommenttia

Luvattoman hauska muija

4 kommenttia

  • Juuli sanoo:

    Tuo viimenen lause teki susta just sen luvattoman hauskan ;DD

  • Suvi sanoo:

    Tuo metsäkuva on ihan mielettömän ihana! On ne muutkin mutta sitä jäin katsomaan oikein toviksi. Itse en ole ollut koskaan kovin hyvä kirjoittamaan, minä kerron kuvien kautta :)

    • Henriikka sanoo:

      Oi, miten kivasti sanottu. Kiitos Suvi.

      On niin suuri rikkaus, että meitä on moneksi. Olisi kauhean tylsää, jos maailmassa olis vain kuvia. Tai vain kirjoitusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *