Parempaa hankielämää

Terveisiä Vuokatista, terveisiä lumisilta rinteiltä. Olen juonut kahden päivän aikana rinnekahviloissa kolme kuumaa kaakota. Hyvä saldo! Tosin vain yhdessä oli kermavaahtoa, mikä on tietysti surullista.

Aloitin yrittäjäelämäni korkaten vihdoin lumilautailukauden. Ajoimme Jannen kanssa torstaina Helsingistä ystävän lainaamalla autolla Vuokatin urheiluopistolle pitkäksi viikonlopuksi, päätavoitteena rylliä rinteitä ja nauttia lumesta. Check, check.

Mielessäni olen edelleen 15-kesäinen, mutta ilmeisesti reiteni enää eivät. Kahden päivän laskun jälkeen alkaa alaraajoissa hapottaa. Milloin tällainen ikäpyrähdys ehti tapahtua?

En kuitenkaan aio antaa periksi, vaan suuntaamme vielä täksi illaksi Angry Birds Activity Parkkiin. Siellä on volttimonttu ja kaikkea. Täytyy katsoa tarkkaan, ettei vahingossa telo ketään lasta. Näen silmissäni kauhukuvan, jossa hyppään pommilla jonkun mukulan niskaan.

Lumi on ihanaa. Valkoista kultaa. Pakkasasteita on kymmenen, ja posket ovat helottaneet jouluompun punaisina rinnepäivien jälkeen.

Nautin!

-Henriikka

Ps. Kiitos kaikista ihanista tsemppiviesteistä torstain kirjoitukseen. Lämmitti tosi paljon.

takki ja reppu / Haglöfs (saatu), pipo/VAI-KØ (saatu), flanellipaita/Sasta (saatu)

Parempaa hankielämää

5 kommenttia

  • Oi, Vuokatti on klassikko! Pirskatti, Perskatti ja Himskatti. Karavaanikatti. Ihanaa laskulomaa!

  • Anna-Kaisa sanoo:

    Ihana takki sulla!

  • Amanda sanoo:

    (Tausta: Seurailen Bloglovinin kautta blogeja, mikä tarkoittaa sitä, että postauksissa suunta on tuoreimmasta vanhimpaan.)

    Huvittaa, kun sen ihanan Angry Birds -puiston kuutamostoorin jälkeen vastaan tulee tän postauksen tää kappale: ”En kuitenkaan aio antaa periksi, vaan suuntaamme vielä täksi illaksi Angry Birds Activity Parkkiin. Siellä on volttimonttu ja kaikkea. Täytyy katsoa tarkkaan, ettei vahingossa telo ketään lasta. Näen silmissäni kauhukuvan, jossa hyppään pommilla jonkun mukulan niskaan.”

    Voi vaan sanoa, että onneksemme ollaan autuaan tietämättömiä tulevaisuudesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *