Parempaa hankielämää

Terveisiä Vuokatista, terveisiä lumisilta rinteiltä. Olen juonut kahden päivän aikana rinnekahviloissa kolme kuumaa kaakota. Hyvä saldo! Tosin vain yhdessä oli kermavaahtoa, mikä on tietysti surullista.

Aloitin yrittäjäelämäni korkaten vihdoin lumilautailukauden. Ajoimme Jannen kanssa torstaina Helsingistä ystävän lainaamalla autolla Vuokatin urheiluopistolle pitkäksi viikonlopuksi, päätavoitteena rylliä rinteitä ja nauttia lumesta. Check, check.

Mielessäni olen edelleen 15-kesäinen, mutta ilmeisesti reiteni enää eivät. Kahden päivän laskun jälkeen alkaa alaraajoissa hapottaa. Milloin tällainen ikäpyrähdys ehti tapahtua?

En kuitenkaan aio antaa periksi, vaan suuntaamme vielä täksi illaksi Angry Birds Activity Parkkiin. Siellä on volttimonttu ja kaikkea. Täytyy katsoa tarkkaan, ettei vahingossa telo ketään lasta. Näen silmissäni kauhukuvan, jossa hyppään pommilla jonkun mukulan niskaan.

Lumi on ihanaa. Valkoista kultaa. Pakkasasteita on kymmenen, ja posket ovat helottaneet jouluompun punaisina rinnepäivien jälkeen.

Nautin!

-Henriikka

Ps. Kiitos kaikista ihanista tsemppiviesteistä torstain kirjoitukseen. Lämmitti tosi paljon.

takki ja reppu / Haglöfs (saatu), pipo/VAI-KØ (saatu), flanellipaita/Sasta (saatu)

5 kommenttia

  1. Oi, Vuokatti on klassikko! Pirskatti, Perskatti ja Himskatti. Karavaanikatti. Ihanaa laskulomaa!

    Vastaa
    • Henriikka 27.2.2017

      Laskuloma oli onnistunut ja ihana. Ja Vuokatti sen toteuttamispaikkana pirskatin hyvä!

      Vastaa
  2. Anna-Kaisa 1.3.2017

    Ihana takki sulla!

    Vastaa
    • Henriikka 3.3.2017

      Kiitos kiitos kiitos. Mäkin pidän siitä kovasti.

      Vastaa
  3. Amanda 16.3.2017

    (Tausta: Seurailen Bloglovinin kautta blogeja, mikä tarkoittaa sitä, että postauksissa suunta on tuoreimmasta vanhimpaan.)

    Huvittaa, kun sen ihanan Angry Birds -puiston kuutamostoorin jälkeen vastaan tulee tän postauksen tää kappale: ”En kuitenkaan aio antaa periksi, vaan suuntaamme vielä täksi illaksi Angry Birds Activity Parkkiin. Siellä on volttimonttu ja kaikkea. Täytyy katsoa tarkkaan, ettei vahingossa telo ketään lasta. Näen silmissäni kauhukuvan, jossa hyppään pommilla jonkun mukulan niskaan.”

    Voi vaan sanoa, että onneksemme ollaan autuaan tietämättömiä tulevaisuudesta.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anna-Kaisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.