Suurinta luksusta on kämäily

Tähän on tultu. Kuulun siihen sukupolveen, joka juosta säntäilee suuna päänä sinne ja takaisin. Suoritamme, suoritamme, suoritamme ja sitten masennumme tai kulumme puhki. Ulkoiset paineet ovat sietämättömät, sisäiset paineet potenssiin kymmenen. Keskitymme vain itseemme, emmekä enää ajatella läheisiämme tai tunne empatiaa. Emme edes lue kirjoja! Sus siunakkoon!

Eiku.

Ehkä kaikki ei ole niin mustavalkoista. Mutta sen allekirjoitan, että joskus ympärillä tapahtuu ja elämässä on niin paljon kaikenlaista, että suurimmaksi luksukseksi on noussut kämäily. Että voi vaan röhnöttää kotona, tai ehkä kaverin luona, ja olla vaan. Tilata ehkä pitsaa, katsoa tv-sarjaa, olla viestien ulottumattomissa.

Perheen kanssa kämäily on helppoa, mutta se onnistuu myös joidenkin kavereiden kanssa.

Näissä kuvissa on menossa kokonainen kämäviikonloppu Turussa Alinan, Juuson ja jälkikasvun luona. Helpostiko yksi vauva kulkee meiningeissä mukana, kun tarkoitus on tehdä ei mitään.

Helsingissä asuvien ystävien kanssa homma on usein konstikkaampaa. Kun tapaa työpäivän jälkeen, pahimmassa tapauksessa jossain liian hienoissa avajaisissa tai bleiseri päällä, niin on vaikea vaihtaa moodia. Puhutaan siitä, millaisia diilejä sitä on tullut clousailtua, vaikka oikeasti tekisi mieli puhua vain ruoasta, pojista ja matkoista.

Onneksi arjestakin löytyy kuitenkin ne ystävät, jotka eivät tunnista minua huulipunassa tai ajatuksiani, jos en lankuta olohuoneen lattiallamme x-asennossa.

Peräänkuuluttamani yökyläily edesauttaa oikean kämäilymoodin löytämiseen. Kun löytää itsensä nukkumasta bokserisillaan ystävien olohuoneesta, niin pääsee hyvin kiinni tunnelmaan.

Eikä kämäilyn tarvitse olla aina epäterveellistä ja laiskaa. Kyse on enemmänkin siitä, ettei niissä hetkissä tarvita sen kummempaa. Ei suunnitelmaa, rahaa tai resursseja. Riittää että keskittyy tilanteeseen ja olemiseen ilman hosumista sinne tai tänne. Sinne eikä takaisin. Voi ehkä hörppiä isosta kupista teetä ja mutustaa kanelipullaa.

Meillä on käyty parin viime vuoden aikana usein samanhenkinen keskustelu:

J: ”Mitä tehtäis huomenna? Sä saat päättää. Tehdään jotain spesiaalia, ihan mitä vain haluat.
H: ”Jos ollaan vaan kotona. Ei tehdä mitään ihmeellistä. Siivotaan vähän. Tehdään iltapalaa, jauhetaan pavut, keitetään kahvit.

Hurraa kämäily!

-Henriikka

Ps. Noista hyllyllä olevista Arabian Oma-sarjan mukeista tuli mieleen chilikaakao, jota teimme viisi vuotta sitten noihin samoihin mukeihin. Luulen, että resepti saattaisi ilahduttaa edelleen?

Kategoriat: elämä, janne, kaverit Avainsanat: , 14 kommenttia

Suurinta luksusta on kämäily

14 kommenttia

  • Tiia sanoo:

    Ihan sairaan hyvä postaus ja miten tuli mieleen oma nuoruus. <3 Olin älyttömän hyvä "kämäilijä", tuo sana on muuten täysin uusi tälläiselle vanhukselle Päivällä jakkupuvussa pankkiiriliikkeessä, illat himassa yöpuvussa ja kaikki viikonloput kamujen sohvilla nukkumassa tai kamut omassa kodissa. Ihan parasta oli, kun oma koti oli viiskulmassa ja kamun merkkarilla 50m päässä ja vierailimme toistemme kodeissa syömässä, ilman että toinen oli edes kotona. Tuntui, että oli miltei kaksi persoona, se työpersoona ja sitten se "kämäilijä".

    Leivänpaahtimet sängyssä ja kaikki muukin tarvittava, kuin sänky olisi ollut miniasunto. Ajoittain kaipaan noita aikoja, siltä tuntui todellinen vapaus. Toisaalta jakkupukuaikoja en kaipaa, enkä koskaan ole viihtynyt hienoissa kokkareissa, pikemminkin viihtyisän rouheassa kulmapubissa.

    Ihana postaus, ihan kuin olisin sukeltanut omaan nuoruuteen. Muiskuja.

    • Henriikka sanoo:

      Ei himputti, miten mainio kommentti. Mä hyppäsin tällä kerronnalla ihan sun nuoruusvuosiin ja viiskulman kämäilyihin. Kiitos kovasti Tiia.

  • Emmi-Riikka sanoo:

    Tuo vauva kainalossa-kuva on jotenkin ihan hulvattoman ihana!

  • Inkeri sanoo:

    Kämäily best! Itse tulee räsymatolla tikkipokkaa pelaavien ja röhnöttävien kavereiden kanssa käytettyä termiä rötvääminen, josta tulee turhan paljon krapula mieleen. Enemmän kuin kämäilystä. Näitähän termejä varmasti riittää! Plus en kestä tuota kuvaa missä marssit beibe kainalossa, niin hauska! :D

    • Henriikka sanoo:

      Hhaa, joo näitä sanoja löytyy vaikka miten paljon. Kämäily on oma lempparini.

      Ps. Bebe meni niin sopivasti kainaloon, ettei voinut vastustaa kiusausta.

  • Anniina sanoo:

    Nauroin ääneen vauva kainalossa-kuvalle!

  • Sari sanoo:

    Kategoriat: elämä, janne, kaverit

    Ihana! Janne-kategoria!

    Niin, ja tykkään sun tyylistä ja aistikkaista teksteistä. Elämässä pitää olla hetkiä, ja kahvi.

  • Dorit sanoo:

    Yhdyn hihittelemään vauvankaappauskuvaa! Ihana!

    Suukkoja, ja kohta me nähdään, pakko. <3

  • Qjs sanoo:

    Hei mitä ihmettä, luin sun blogia joskus sata vuotta sitten silloin tällöin ja sit ihan unohdin ja hukkasin. Mutta siis tämähän on ihan mainio! Että tattista vaan kaverille, joka linkkasi sun elämässä harhailu -postauksen ja päädyin tänne.

    Aion varata kalenterista tilaa kämäilylle.

    • Henriikka sanoo:

      Mä oon kyllä nyt taas ihan myöhässä vastaamassa mutta siis miten mahtava kommentti. Luin tätä ihan naama hymyssä.

      Toivottavasti oot tällä välillä ehtinyt kämäillä olan takaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *