Taide on paras hankinta

Jos ihminen ei tarvitsisi elääkseen mitään (ei mikroa, kattilaa tai pitkiä kalsareita), niin unelmakotini olisi varmaankin tyhjä, korkea hirsihuone, jonka seinillä olisi harkitusti, mutta reilusti taidetta. Maalauksia, piirroksia, grafiikkaa… jossain jalustalla voisi olla ehkä veistoskin. Miksei jotain kokeellisempaakin, niin kuin ristipistotaide tai ryijy?

Taide on paras hankinta. Vähintään ihanin. Vaikuttavin. Väkevin.

Ostin ensimmäisen virallisen taidehankintani, kun lopetin työni Galleria Gjutarsilla vuonna 2013. Olin pitänyt taideteosta varattuna jo pitkään, keräten rahaa. Teos on Arto Väisäsen ”Easter”. Edelleen sitä katsoessa henki salpautuu ja sydän muuttuu kirkkaanpunaiseksi.

Ylläolevassa kuvassa on Rosaliina Paavilaisen ”Neljäs”. Ostin sen Kuvataideakatemian joulumyyjäisistä ennen joulua. Se oli ostohetkellä vielä märkä, samana aamuna viimeistelty. Taiteilija lupasi tuoda sen minulle kotiin, kun se on kuivunut. En siinä intuition hetkellä ottanut edes tietoja ylös, vaan annoin vaan setelinipun ja yhteystietoni onnellisena. Saatan uskoa vähän liian helposti ihmisiin, mutta tässäkin tapauksessa se kannatti: taulu tuotiin joitain viikkoja myöhemmin kotiovelle saakka. Ja se on upea.

Etenkin opiskeluaikana useamman sadan euron sijoitus taiteeseen oli tosi iso lovi budjetissa. Ja edelleenkin se tuntuu reilusti. Mutta tiedän, että haluan laittaa rahaani taiteeseen. En kevytkenkäisesti, vaan spontaanin järkevästi (Taideostos on hyvin harvoin pelkästään järkipäätös. Minulle ei koskaan) .

Kuvataideakatemiassa työskennellessäni ostin muutamia teoksia. Sen jälkeen olen hankkinut pari. Joitain grafiikan töitä, pari pientä maalausta.

Nyt poljen tietysti jalkaa, etten ostanut Kuvataideakatemia-aikoinani esimerkiksi Karoliina Hellbergin tai Ville Anderssonin töitä. Tyydyin ihailemaan ja harkitsemaan liian pitkään. Nyt joudunkin säästäämään heidän teoksiaan varten hivenen pidempään. Tosi lahjakkaita, upeita taiteilijoita, joten todellakin hyvä heille.

En osta taidetta usein, mutta kun ostan, teoksen on iskettävä lujaa. Voi olla, että pidän hankintaani jopa vähän rumana tai vastenmielisenä. Parhaimmat teokset ei tarkoita kauneimpia. Taide puhuttelee, eikä ole silkka sisustusasia, jos sellainen ollenkaan. Eläköön itseisarvollinen taide.

Viimeistään ensi viikolla ajattelin suunnata taas pitkästä aikaa Forum Boxiin, jossa on Lotta Hännisen, Minna Pölläsen ja Kati Rapian yhteisnäyttely.

Millainen suhde teillä on taiteeseen? Olen tosi utelias kuulemaan.

-Henriikka

huom! Arabian Arctica-kaadin saatu osana Arabian vuosiyhteistyötä.

Kategoriat: sisustus, taide 8 kommenttia

Taide on paras hankinta

8 kommenttia

  • Suvi sanoo:

    Mun suhteeni taiteeseen on ristiriitainen. Olen taiteilijan tytär ja kasvoin kodissa jossa seinät olivat täynnä (yhtään liioittelematta) äidin kollegoiden tauluja. Meillä ei ollut tapettia ollenkaan, vain valkoiset seinät ja paljon tauluja. Kotimme olikin ihan erilainen kuin kavereideni kodit ja olin heille jopa pikkusen kateellinen heidän kodikkaista tapeteistaan :) Omassa kodissani on valkoiset seinät ja vain muutama, harkittu taulu. Nekin tulivat vasta sen jälkeen kun olin riittävän pitkään ihaillut tauluttomia seiniä.
    Olen silti sitä mieltä että taiteeseen satsaaminen kannattaa. Jos ostaa sitä mitä oikeasti rakastaa niin eihän se voi olla huono sijoitus!

    • Henriikka sanoo:

      Meidänkin kodissa on paljon valkoista seinää. Jotenkin tuntuu avarammalta ja kevyemmältä, kun ei oo niin paljon tauluja seinillä. Ja ne harvat, jotka siellä on, pääsee oikeuksiinsa.

      Ja hei, miten hyvin sanottu viimeinen lause. Allekirjoitan täysin! Kiva, kun kommentoit Suvi.

  • Lukija Landelta sanoo:

    Kyllästyn helposti, joten suhde taiteeseen (omalla seinällä) on kinkkinen -eihän taide ole kertakäyttötavaraa. Ehkä taiteen lainaaminen sopisi meille tuuliviireille parhaiten? Hävettää myöntää että seiniltä ei löydy tällä hetkellä taulun taulua! Mutta ehkä se kertoo myös taiteen merkityksestä: ympärilleen ei vain voi kevytkenkäisesti sirotella asioita. Maalauksista(kin) pitää löytyä ”sitä jotain”.

    • Henriikka sanoo:

      Helou lukija landelta. Taidelainaamot kuulostaa todellakin sun jutulta. Ne on musta ihan huippukeksintöjä, vaikka itse tykkäänkin, että jotkut teokset on myös ihan ikiomia. Äläkä suotta häpeile, ettei sulla oo tauluja seinillä – turha sinne on ripustella mitään omasta mielestä keskinkertaita!

  • Saila sanoo:

    Ihan huikea tuo Rosaliina Paavilaisen teos, kade!

    Minulla ja eksälläni oli paljon tauluja seinillä. Suuri osa oli hänen tuttujensa maalaamia tai hänen perimiään. Rakastin taulujen peittämiä seiniämme.

    Nyt asun yksin pienessä sinkkuboksissani. Ensin ajattelin, etten turhaan hankkisi tänne mitään erityistä, koska tämä on vuokrakoti eikä mikään pysyvä ratkaisu. Sitten kyllästyin viivyttelemään, koska elämä on tässä ja nyt. Ensin hankin pianon ja sitten ihmettelin, miten olinkaan viitsinyt elää ilman (perusteluni oli ollut: ei näin pieneen kotiin viitsi ostaa pianoa). Sitten aloin harkita taiteen hankkimista. Varmaan kohta hankinkin. Koska niin, elämä on tässä ja nyt. Mutta en hanki liikaa, koska voin hankkia liikaa sitten, kun muutan tästä pysyvämpään kotiin.

    • Henriikka sanoo:

      Tell me about it! Ihan uskomattoman kaunis toes. Miten joku voi olla niin taitava.

      Kiitos huikeasta kommentista. Mä oon kyllä sitä mieltä, että nyt vaan harkittua taidetta kehiin. Vuokrakodistakin voi (ja kannattaa) tehdä kotoisan ja rakkaan.

  • Viime aikoina olen alkanut kaivata taidetta seinille. Näin ihanan taulun näyttelyssä, joka istuisi niin olohuoneeseen. Siinä oli tunnetta mikä kolahti. Ei ole ennen kolahtanut ja nyt vaikuttuneempi taiteen voimasta. Kysyinkin taulun hintaa – tarvitsisi säästää. Nyt sitä emmin, säästänkö siihen vai mitä teen :)

    • Henriikka sanoo:

      Voi että, mikä onkaan parempaa kuin nähdä teos, joka sykähdyttää. Toivottavasti tuo taulu päätyy sun olohuoneen seinälle, jos jäät kaipaamaan sitä. Kiitos Katja, kun kommentoit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *