Istuin tiistaina Kööpenhaminassa, Cafe Paludanin brunssilautanen edessäni (paikka ja lautanen 5/5). En jaksanut millään olla koneella tai puhelimella, vaikka wifi olisi löytynytkin – niin kuin kaikissa paikoissa Kööpenhaminassa.
Otin vihkon repusta ja aloin kirjoittaa ajatuksia siitä, miltä tuntuu matkustaa yksin. Millaisia ovat ne kaivetut, sisimmät tunnot, joita yksin reissaaminen herättää?
Olin ajatellut kirjoittaa vain itselleni, mutta näin jälkikäteen ajateltuna syvimmissä tunnoissa riittää usein eniten samaistumispintaa.
Yksin matkustaminen
tuntuu siltä
kuin kirjoittaisi koko ajan kirjaa
oman pään sisään
ja suuta kuivaa
kun ei saa koskaan
jutella kenenkään kanssa kunnolla
Yksin matkustaminen
tuntuu siltä
kuin kukaan ei odottaisi
minua missään
eikä olisi koskaan odottanutkaan
Yksin matkustaminen
tuntuu siltä
kuin olisi jo vanha rouva,
hyvän, pitkän elämän elänyt nurkkapöydän tarkkailija
nuoren tytön vaatteissa
Yksin matkustaminen
tuntuu siltä
kuin olisi pieni tyttö
aikuisten isoissa saappaissa
ja trenssitakissa
Yksin matkustaessa
yhtäkään tunnetta
ei tunnista kunnolla
mutta silti ne kaikki tuntuvat valtavilta
Yksin matkustaessa
ihanan ja kamalan väliin
ei mahdu niin paljon kuin kotona,
vaan kaikki otetaan vastaan
ja jatketaan
Yksin matkustaessa
voi yhtäkkiä olla
kuka tahansa,
eikä kukaan arvota
mikä on oikein tai väärin
Yksin matkustaessa
ei lopulta erota
mitkä mielessä pyörivistä ajatuksista
on omia
ja mitkä ovat syntyneet
ympäristön myötä
yksinolon myötä
Yksin matkustaessa
kaipaa kaikkia
mutta ei haluaisi olla
kenenkään kanssa
Yksin matkustaessa
omista ajatuksista
syntyy seuralainen,
jonka kanssa viihtyy,
johon välillä kyllästyy
jota harvoin ymmärtää.
—
Aurinkoa, kauneutta, syvimpiä ajatuksia viikonloppuunne.
-Henriikka
Paludan on kyllä ihana kahvila. Siellä tuli käytyä useasti kun asuin Kööpenhaminassa :)
Mäkin ihastuin siihen. Niin suloinen.
Word! Samaistun!
JESSS. En oo yksin ajatusteni kanssa.
Syvällisiä ajatelmia. Oot ihan kunnon matkamies.
Kunnon matkamies kuulostaa hyvältä. Kiitos Elisa.
upeasti sanoiksi puettu reissunaisen elämä – kiitos!
Kiitos sinulle kauniista sanoista.
Det här var kiva.
No men tack så mycket.
Ihania ajatuksia ja niin tuttuja nyt puoli vuotta yksin reissussa olleena ❤️
Hei kiva kuulla, että nää ajatukset kuulosti tutuilta tuollaiselle konkariyksinreissaajalle. Kiitos paljon.
Voisitko kirjoittaa kirjan? Ostaisin sata.
Hihhii, kerron sitten, jos joskus saan kirjan kasaan. Laitan sata heti sivuun sua varten.
Bingo. Kiitos, kun jaoit nämä sanat! Tuntuu kuin tunnistaisi viimein sen kummallisen olon omassa seurassaan; tuntemattomien tunteiden sekamelskan.
Mikä mahtava kommentti. Vau. Kiitos Sari.
ah, yksinmatkustaminen on niin tota! muistan kun lähdin ekan kerran reissuun yksin ja jännitti ja pelotti ihan sikana mutta sen jälkeen mietin että miksi ihmeessä oon aina matkustanut seurassa; että olen ihan väärin perustein sanonut etten ole matkustaja-tyyppiä. Oikeasti oonkin vain yksinmatkustavaatyyppiä (tiedän, ei ole yhdyssana hehe) ;>
Heiii, miten kiva kuulla, että nää kuulostaa ihan järkeviltä ajatuksilta. Kiitos, kun kommentoit Anna.
Olipa kauniisti kirjoitettu ja ihana teksti!
Kiiiitos Ilona.
Hihii arvaa mitä bebe, me pidettiin Sugar CPH pop up -haastattelut tuolla kahvilassa, just tuossa pöydässä missä ekassa kuvassa istuu vasemmalla tyttö punaisissa huulissa läppärin takana.
Eihän! No valitsitte kyllä hyvän paikan haastatteluille.
Kokeilin mielessäni vaihtaa ”yksin matkustamisen” tilalle ihan vain ”yksinäisyyden”, ja huomasin että yllättävän hyvin tämä sopii kuvaamaan myös yksinäisyyttä yleisemmin. Tältähän se monesti tuntuu. Hieno teksti!
Ohoh, aika hauskaa. Voiskohan jonkun muunkin sanan vaihtaa siihen paikalle ja vieläkin toimisi… Hmm.
Kiitos paljon Marinna. Ihana nimi muuten, jos se on omasi.
Voihan hygge, mikä kahvila!
No hygge indeed. Suosittelen käymään.