Teki mieli halata. Mutta en sitten tohtinut.

Erityisen svengaava päivä takana. Voi kunpa voisin lähettää teille kaikille sen tunteen, mikä minulla on nyt. Hymyilyttää ilman syytä, kesä kutittaa vatsassa, ja aurinko laskee, minkä vuoksi vastapäinen talo hohkaa vaaleanpunaisena. Fiilis on näin erinomainen vajaa 15 päivää vuodessa. Tietysti toivon, että teillä on jo valmiiksi tällainen olo.

En tiedä mikä on syytä ja mikä seurausta. Kävelin illalla Hietaniemen Kauppahallista ostetun raparperijäätelön kanssa vakiokahvilani ohi ja päätin hakea kupillisen mukaan. Myyjä kaatoi tuttuun tapaan kahvia reilusti pahvimukiin ja totesi: ”Tänään sun ei tarvitse maksaa mitään.”

Teki mieli halata. Mutta en sitten tohtinut.

On sellainen olo, että tekisi mieli varata kalenteri täyteen kesäseikkailuja. Tapasin iltapäivällä viime kesältä tuttua ystävää ja suunnittelimme jo uutta kesäreissua samalla porukalla. Lähes koko lähi- ja ystäväpiirini on ilmoittanut halukkuutensa telttailla kanssani kesällä, joten minun ei tarvitse kuin pitää teltta kainalossa ja toivoa sopivaa säätä.

Tuntuu, että maailma lymyilee leveintä hymyään, nauraa suorastaan. Keksin eilen vihdoin kolmen kuukauden pohtimisen jälkeen yritykselleni korvaa ja silmää miellyttävän nimen, mikä sekin sai sydämeni vähän rauhoittumaan.

Aamupalaksi söin ihanan paksua riisipuuroa kanelilla. Lounashetken jaoin ystävän kanssa, joka muuttaa aivan pian perheensä kanssa Havaijille. Kuuntelin pian toteutuvasta haaveesta kuin saaden itsekin unelman täytettyä.

Myöhemmin tapasin sattumalta tyttöä, joka oli ala-asteella ikään kuin koulukummilapseni. Itse valittu sellainen! Elämä on tuonut meidät takaisin samoille pelikentille.

Pään päällä lentelivät kovaääniset hävittäjät pitäen ilmashowtaan. Minä en niistä niin välittänyt, olisin mieluummin kuunnellut katusoittajia ja kuinka vihdoin puihin puhjenneet lehdet pitävät omaa, hiljaista ääntään. Mutta lapset (ja isät) katsoivat taivaalle silmät ja suut niin auki, ettei voinut hermostua melusta.

Lähes nilkkoihin saakka ylettyvä kauluspaita oli kuvienottohetkellä jo ihan rutussa, ja kasvot heijastelivat hyvin päivän aikana koettua intoa. Mutta mitäs noista, on sitä olennaisempaakin.

Nyt kuuntelen Kalevauvaa, joka on juuri julkaissut levynsä. Bändi soittaa biisejä, joiden kaikki sanat on napattu Vauva.fi:stä. Nämä ovat juuri sellaisia lauluja, joiden kuuntelua ei pitäisi myöntää, mutta nauran silti katketakseni. Tiedän, että äitinikin nauraisi, vaikka ei haluaisi. Nuhtelisi minua välillä, kun nauran, ja nauraisi taas. Isä katsoisi meitä nauravia hymyillen, päätä pudistellen ja tuhisten.

”Mies syö lapsen vanukkaan. Miten voi olla noin itsekäs ja typerä?”
”Vakavissaan etupyllystä? Pyllyjä ei ole kuin yksi ja se siellä selän puolella, muita pyllyjä ei ole!”
”Mikä on nolointa mitä sinulle on käynyt vieraillessasi jonkun kotona?

Ärsyttävän tarttuvia melodioita. Sitä en kestäisi, että aloittaisin hoilaamisen kassajonossa: ”Oon piilotellut pökäleitä roskiin ja heitellyt pihalle ikkunasta, syyttänyt jotain toista ja koittanut tökkiä tukosta auki.”

Huomenna voi olla taas kehnompi päivä, jolloin editoin tekstiä huolella. Nyt nautin kuitenkin suunnattoman säkenöivästä päivästä.

-Henriikka

Kategoriat: muoti, oma tyyli 8 kommenttia

Teki mieli halata. Mutta en sitten tohtinut.

8 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *