Lihakseni ovat täällä jossakin

Olen ilmoittautunut jokaiselle tunnille!” ilmoitin innoissani Kanervalle palatessani ryhmätreeneihin Corelle viime viikon torstaina yli puolen vuoden jälkeen.
”Sun on/off-historian tuntien en anna sun tulla kaikille”, vastasi vakaa valmentajani.

Jokaisessa kroppani pienimmässäkin lihaksessa tuntuu, että olen palannut pitkän tauon jälkeen lihaskuntotreenin pariin. Neljät treenit takana, toivottavasti paljon enemmän vielä edessä. Sormet ristiin ja mieli lujaksi, en halua taas keksiä syytä jäädä tauolle.

Viime viikolla energia meni hengittämiseen ja siihen, että pysyin yhtenä kappaleena. Kun on lähinnä juossut viimeiset kuusi kuukautta, tuntuu yksi vatsalihasliikekin vaativalta suoritukselta. Sitä paitsi tiedän jo entuudestaan, että vatsalihasliikkeet kaikissa muodoissaan ovat oma heikkouteni. Miten ne voivatkin surkastua niin nopeasti?

Eilen punnerrettiin ja kiipeiltiin köysisissä. Perusasiat olivat sentään muistissa. Yläkroppa veti kuitenkin illalla sellaisen totaalikönttikrampin, että muisti kyllä, mitä oli tehnyt.

Tänään kyykkäsimme, juoksimme ja keskityimme keskivartaloon (+ hyppäsimme lopuksi yhdessä tuumin mereen). Vaihdoimme Eevan kanssa kuulumisia kahvakuulaheilautusten ohella ja muistuttelimme itseämme ja toisiamme, että nyt ei höntyillä.

Olen aivan intoa täynnä siitä, että pitkästä aikaa teen taas jotain, missä tiedän voivani kehittyä vauhdilla. Tulokset näkyvät ihanan nopeasti ja ihanan selkeästi. Sopii tällaiselle kärsimättömälle niin hyvin.

Eniten odotan kaikkea omalla kehonpainolla opittavaa ja taitokeskeistä: kiipeilyä köysissä, hyppimistä hyppynarulla, seisomista käsillä… Seuraavan puolen vuoden päästä olen ketterä kuin istuva apinaemoji. Käyn varmasti myös Taitoliikuntakeskuksella kokeilemassa taitojani.

Urheilun rinnalla olisi tietysti hyvä tsekata myös ravintoasiat. Vaan vielä ei jaksa, mennäänhän heinäkuussa. Jäätelö(paketti) sinne tai tänne, otan ne sitten syyniin joskus vähän myöhemmin.

Nyt keskityn siihen, etten höntyile, etten tempoile, vaan keskityn siihen, miten mukavalta tuntuu löytää omat lihakset.

-Henriikka

Kategoriat: urheilu Avainsanat: , 12 kommenttia

Lihakseni ovat täällä jossakin

12 kommenttia

  • Tiiana sanoo:

    Oi miten ihanat trikoot ! (keskityn olennaiseen :D )

  • Salla sanoo:

    Moi Henriikka! Vaikka en sua tunne, vaikutat omaavan mahtavan elämänasenteen ja se todellakin välittyy sun teksteistä. Melkein päivittäin tulee tsekattua onko tullut uusia postauksia, sun jutut saa hymyilemään ja ajattelemaan. Kiitos että kirjoitat <3

  • emzi sanoo:

    Lihasten löytäminen on kyllä niin parasta :D

    • Henriikka sanoo:

      No älä muuta sano. Miten niitä voikin löytyä aina vaan lisää. Tietysti voi myös olla, että oon jo löytänyt samat lihakset aikaisemmin ja vaan unohtanut niiden olemassaolon…

  • Heidi sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Kaipailinkin jo jotain urheiluun liittyvää – mutta siis riittikin kun selailin kirjotuksiasi taaksepäin ;)
    Kuulostaa tuo sun on-offailu niin tutulta :D Mutta hienoa että olet taas löytänyt urheilun rytmin! Samaa minä yritän tässä mm. 20km työmatkapyöräilyllä x3-4/viikko. Kyllä se tästä!
    Laitapa joskus myös ravinnostasi juttua blogiisi (jollet sitten jo ole kirjoittanut siitä:).

    • Henriikka sanoo:

      Ohoh, sulla on kieltämättä aika tiukka työmatka. Mä oon yhden kesän polkenut 5x viikossa töihin 15 kilometrin päähän ja sekin tuntui jo tosi pitkältä. Tosin nykyään saattaisin valita pyöräksi jonkun muun kuin mummini vanhan pyörän.

      Mä yritän muistaa jossain vaiheessa kirjoittaa vähän ravintojutuista, mutta en uskalla luvata mitään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *