Maisemia joita en uskonut olevan olemassa

Kanadan ja Jenkkien roadtrippiä on nyt takana puolitoista viikkoa. Se tarkoittaa, että reilu toinen puolikas on vielä jäljellä.

En ikinä usko, millaisia maisemia voi olla olemassa. Sitten näen ne omin silmin, enkä meinaa uskoa siltikään. Pyörein silmin, leuka navassa tuijotan turkooseja koskia, kallioita pitkin tippuvia vesiputouksia ja vuoria, jotka ovat tiheää metsää täynnä.

Luulin aina, että Kanadan ja Jenkkien vesikuvia on muokattu rankatta kädellä. Mutta kyllä, vesi on toden totta kirkkaan turkoosia.

Nämä kuvat ovat USA:n Glacierin kansallispuistosta, paikasta nimeltä Red Rock. Tien varsilla tuntuu olevan niin monta ihmeellistä paikkaa ja merkittyä näköalapysäkkiä, että toisinaan on vaikea arpoa mihin stoppaa.

Onneksi pysähdyimme tähän. Virtaava vesi oli rauhoittava elementti kaiken ajon keskellä ja kaatuneet puut kutsuivat kiipeilemään. Mitä lähemmäs kalliota käveli, sitä punaisemmaksi se muuttui. Läheltä kivi oli punaista, violettia ja purppuraa.

Seistessäni kuohuvan veden äärellä, kuvittelin millaista olisi humahtaa vahingossa veden varaan. Vaaran edessä jostain syystä miettii aina, mitä jos. Tulin kuitenkin tulokseen, että tästä vaarasta saattaisin selvitä. Jääkylmänä, mutta kuitenkin.

Tänään iski reissuähky. Virikkeitä on koko ajan niin paljon, ettei perässä pysy. Tuli miljoonas maailman hienoin vesiputous ja huokaisin ”rupee pikkuhiljaa riittää”. Kävin kipaisemassa putouksella ja juoksin takaisin autoon kuuntelemaan Mikael Gabrielin riippumattoa ja vanhojen kasarileffojen soundtrackkejä. Vesiputous oli kyllä maailman hienoin.

Iltapäivän kuljimme ihan rauhassa Portlandin katuja. Ilman kiirettä, ilman ennakko-oletuksia. Joimme kahvia, söin suolakinuskijätksiä ja meksikolaisen brunssilautasen. Muutamien tuntien käppäilyn aikana reissurasitus keveni harteilta, sydän lepäsi taas.

Kun näkee kolmen viikon ajan, joka päivä, kaikkea maailman mielettömintä, sietääkin välillä ottaa pari tuntia vähän rauhallisemmin.

Tänään hostellilla keitetään 50 pennin riisinuudeleita, ollaan ihan rauhassa ja mennään aikaisin nukkumaan. Huomenna varhaisella suuntaamme ulkoilmatorille, joka on kuulemma maailman suurin ja hienoin. En malta odottaa.

-Henriikka

Ps. Kiitos sydämistä, tykkäyksistä ja ihanista kommenteista eiliseen juttuun.

Huom! Reissu on osa momondo ambassador -vuosikumppanuutta, enkä vastaa kaikista kustannnuksista itse.

Kategoriat: janne, matkustus Avainsanat: , 4 kommenttia

Maisemia joita en uskonut olevan olemassa

4 kommenttia

  • Viherjuuria sanoo:

    Aivan mahtavia maisemia!
    Tällaisia kuvia näkee joskus instassa, ja olen aina ajatellut, että onpa taas vähän kikkailtu filttereillä. Mutta nämä kuvat vakuuttavat, että tuollaista siellä oikeasti on. Olisipa mielenkiintoista lähteä joskus itsekin katsomaan :) Mukavaa loppureissua!

    • Henriikka sanoo:

      Hei miten ihanasti sanottu. Kiitos paljon. Näissä kuvissa ei tosiaan paljon filttereitä tarvinut käyttää, kun maisemat on livenäkin niin uskomattomat. Tähän astisen reissun perusteella voin lämpimästi suositella tällaista reissua sullekin :-)

  • sanna.vee sanoo:

    Öööö, tuollaisia maisemia olen kyllä nähnyt joka puolella Eurooppaakin kuten esim. Sloveniassa ja Dolomiiteilla. Mutta ihan miten vaan..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *