Älä yliarvioi kuvaa (et koskaan tiedä kaikkea)

Nauroin tänä aamuna Saran kirjoitukselle ”10 x totuus kuvan takaa…”, jossa puitiin valmiista kuvista kertomatta jätettyjä asioita.

Kirjoitus sai minut myös nauramaan, kun muistin yllä olevan kuvan: pidimme ystävieni kanssa piknikiä Vanhankaupunginkoskella. Raukkaparat joutuivat pitämään lakanaa auringon edessä, kun halusin saada kattauksesta kauniit kuvat. Kuvasta diskattiin etualan kivennäisvedet ja termarit, kuin myös visuaalisesti kuvaan sopimaton TV Mix -karkkipussi, jota ystävät nälissään ruokaa odotellen taka-alalla popsivat. Arvaatte varmaan, että tätä kuvaa ei julkaistu valmiiden kuvien kanssa. Siitäkään huolimatta, ettei tilanne vienyt illan tunnelmaa – meillä oli ihan oikeasti ihanaa.

Kuvahan on vain hetki, eikä koskaan kerro tilanteesta kaikkea. Lienee kuitenkin paikallaan toisinaan muistuttaa, millainen säätö valmiiden kuvien takana välillä on.

Koenko valehtelevani? En.

Koenko suodattavani? Usein. Lähes aina.

Vaikka stailaan kuviani verrattain kovin vähän, näkyvät niissä harvoin esimerkiksi sotkuinen koti tai murtunut mieli. En halua ikkunassa inisevää itikkaa kakun päälle ja saatan jälkikäteen poistaa kuvasta tipahtaneen hiussuortuvan, joka on unohtanut villapaitaan.

Osa matkakuvien nähtävyyksistä on täynnä turisteja. Toisinaan julkaisen koko totuuden, mutta useimmiten haluan itse nähtävyydelle tilaa. Usein näyttää niin paljon upeammalta, kun esimerkiksi vesiputous on kuvassa omineen, ilman kymmeniä turreja ja kameroita. Kyllä te tiedätte: keskittyneet kuvausnaamat eivät peittoa mielettömiä luonnonvoimia.

Toisaalta stailaan ilman kameraakin elämääni aika lailla. En jätä ruokia niiden alkuperäisiin astioihin, vaan kaadan mehut ja asettelen jugurtit astioihin. Asettelen vaatteet nätisti, vaikka ne olisivat likaisia. Huijaanko itseäni? Tietääkseni en. Pyrin kaunistelemaan asioita, jotta elämä olisi ihanampaa. (Jotta elämä olisi nautinnollisempaa, kuiskaisi Kaalimadon mainos.)

Toiset bloggaajat stailaavat reilusti, toiset vähemmän, toiset evät koskaan.

Uskon itse, että ulkomailla toiset bloggaajat käsikirjoittavat jo omaa ”elämäänsä”. Elävät oikeasti toisin, mutta tiputtelevat somemateriaalia fiktiivisen tarinan tavoin, antaen seuraajien ymmärtää sen olevan totta. Terveiset saattavat tulla Floridasta, vaikka totuus on, että he istuvat kotonaan Washingtonissa. Hurjaa ja varmasti mielipiteitä jakavaa, mutta hyvä ääripään esimerkki aiheesta.

Seuraavat kolme kuvaa hymyilyttävät varmasti hamaan tappiin saakka. Kirjoitin ystävänpäiväkukista elämäni naisille ja halusin juttuun kuvia meistä kolmesta: äidistä, siskosta ja minusta.

Oli helmikuu ja järkyttävän kylmä. Kun kameramies-Janne vihdoin näytti vihreää valoa sisäänpääsylle, kirmasimme kaikki oikopäätä lämpöön.

Ei, en julkaissut näitäkään kuvia valmiissa jutussa. Miksi? Ne eivät liittyneet aiheeseen tai vahvistaneet tekstiä. En siksi, ettenkö voisi kertoa totuutta tai että haluaisin salata sitä.

 Valehtelulla ja suodattamisella on minusta kuitenkin selkeä ero. Ja jos teitä esimerkiksi omalla kohdallani mietityttää joskus joku, niin rohkaisen kysymään suoraan. En ole vielä koskaan ollut hyväksymättä kommenttia ja vastaan kyllä kaikkeen.

Jos joskus kysytte joltain asiasta, ja hän ei vastaa, niin siitä voi ehkä jo epäillä jotain. Ei kuitenkaan aina ja on sitä paitsi ihan tervettä säilyttää tiettyjä asioita vain itsellään. Ja kyllä pitsit on ennenkin putsattu ja hapsut suoristettu, kun naapuripitäjän väki on tulossa käymään.

En valehtele, mutta suodatan kyllä. Vaikka kuvat välittäisivät erinomaisesti hetken ja tunnelman, et blogin tai kuvien perusteella pääse 100-prosenttisesti kyseiseen hetkeen. Usein kuvien voimaa aliarvioidaan, mutta myös vahva yliarvioinnin riski on olemassa.

Et koskaan tiedä kaikkea.

-Henriikka

Kategoriat: blogit, elämä 6 kommenttia

Älä yliarvioi kuvaa (et koskaan tiedä kaikkea)

6 kommenttia

  • Aino sanoo:

    Milloin mielestäsi tulisi ilmoittaa, mikäli valokuvaa on jälkikäsitelty esimerkiksi poistamalla siitä elementtejä? Kuvajournalismissahan näin käsittääkseni tehdään ainakin sanomalehtikuvien osalta. Olen itse pohtinut asian eettistä puolta etenkin tänä aikana, kun blogitekstit ovat tulleet korvaamaan ns. perinteistä journalistista sisältöä.

    • Henriikka sanoo:

      Hmmm. Tosi hyvä kysymys, johon kyllä tarvitsisi pidemmän ajan ja tarkemman tutkinnan, että osaisin vastata. Enemmänkin keskittyisin kuitenkin suojelemaan sitä, ettei blogitekstit tulisi liiaksi korvaamaan ns. perinteistä journalistista sisältöä. Tai että niille olisi omat lokeronsa.

  • Roosa-Maria sanoo:

    Tuo on kyllä niin totta, että ennen hapsut ja pitsit suoristettiin vieraita varten. Kuten mummini kampasi AINA vieraiden tullessa mattojen ja pöytäliinojen hapsut.

  • Petra sanoo:

    Hyvin kirjoitettu. Mun mielestä sun kuvat on aina tosi nättejä, ja niistä näkee suoraan että oot panostanut niihin (mikä ei oo huono asia!), mutta näitä asioita on hyvä välillä kerrata, kun nykyään netissä näkee kaikenlaisia kuvia joiden voidaan väittää olevan ihan aitoja eikä yhtään stailattuja tai lavastettuja. Hevonpuppua, ja mitä pahaa stailaamisessa on? Kyllä mäkin instagramiin selfieitä ottaessani kuvaan valkosen seinän edessä enkä siinä kohtaa lattiaa, josta näkee kaiken takana olevan sotkun. Se valkonen seinä vaan on nätimpi :D

    • Henriikka sanoo:

      Hahhaa, ihan mahtava kommentti. Kiitos Petra. Ja joop, mä oon aivan samoilla linjoilla siitä, että välillä on hyvä puhkoa kuplia ja kerrata, että mitä kaikkea sitä nykyään saakaan aikaan kuvankäsittelyllä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *