Singapore tuntuu tulevaisuudelta

Tänään on ollut ensimmäinen kokonainen päivä Singaporessa. Saavuimme äitini ja siskoni kanssa eilen illalla perille ja nukuimme viime yön viiden tunnin aikaerosta huolimatta kuin vaavit. Lämpötila ei laske juuri alle 30 asteen yölläkään, joten Suomen viileät syyspuuskat on jo reilussa vuorokaudessa unohdettu.

Millainen on ensivaikutelmani kaupungista? Tai siis maasta! Tai siis molemmista, tarkemmin sanoen.

Tuntuu vähän kuin olisi tulevaisuudessa. Valkoisia ja harmaita pilvenpiirtäjiä nousee ympärillä, mutta toisaalta puistosuunnittelu on tehty niin hyvin ja tarkasti, että vihreää on reilusti. Kerrostalojen välitasanteilla ja katoilla kasvaa puita ja pensaita. Katukuvaan sopisi erinomaisesti lentävät autot ja skeittilaudat. Voisin myös kuvitella, että ihmiset olisivat luopuneet oikeasta ruoasta ja ruvenneet syömään tulevaisuuden ravintogeelejä.

Singaporessa on saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa yhteensä, eli noin viisi miljoonaa. Silti kaikkialla on siistiä ja järjestelmällistä. Rakennusten korkeudesta kyllä huomaa, että kyseessä on yksi maailman tiheimmin asutuista paikoista. Kooltaan maa on Suomen pääkaupunkiseudun kokoinen. Koska päiväntasaaja on vain 137 kilometrin päässä, aurinko laskee aivan yhtäkkiä, ja valo katoaa kuin veitsellä leikaten.

Tiistaista perjantaihin vietämme Vietnamissa, Phu Quocin saarella. Kymmeneen päivään mahtuu siis kaksi täysin uutta maata meille kaikille kolmelle. Matka on toteutettu vain itseni sekä siskoni että äitini kanssa yhteistyössä, mikä on vaihteeksi kovin virkistävää. Voin jättää kameran ja muistiinpanovihkon reppuun vaikka koko päiväksi. Vaikka koko viikoksi!

Lämpimiä ajatuksia Suomeen. Yritän tuoda teille mukanani vähän tätä aurinkoa.

-Henriikka

2 kommenttia

  1. Jonsbe 2.12.2017

    Missä yövyitte singaporessa ja millä matkustitte vietnamiin? Samanlainen reissu luvassa tammikuun lopussa ja olisi kiva kuulla teidän mietteitä siellä päin matkustelusta

    Vastaa
    • Henriikka 3.12.2017

      Heippahei. Äitin ystävä asuu Singaporessa, joten päästiin hänen luokse asumaan eikä sen kummemmin tarvinut miettiä majoitusasioita. Ja Phu Quocille lennettiin Ho Chin Minhin kautta. Eli ainakin lentäen Vietnamiin pääsee tosi nopeasti ja edullisestikin Singaporesta :-) Meillä tietysti tuli vähän lisäkustannuksia ja lisäaikaa siitä, kun lennettiin saarelle ja piti vaihtaa konetta.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Jonsbe Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.