10 kysymystä, joita olen miettinyt tänään

1. Miksi jotkut esanssit maistuvat sille, mitä ne esittävätkin, ja toiset eivät yhtään? (esim. meloniesanssi ei muistuta edes kaukaisesti melonia)

2. Miksi toiset biisit saavat liikuttumaan salamannopeasti, vaikka niihin ei ole minkäänlaista henkilökohtaista tunnesidettä? (Dancing in the moonlight, Kun silmäni mä auki saan…)

3. Miksi oma irronnut hius on perus, mutta tuntemattoman hius kuvottava?

4. Kun laivalla kuulutetaan laivan tulleen satamaan ja ulospääsyn olevan peräaulasta, niin tuleeko kellään muulla mieleen peräaukosta?

5. Miksi itämaisen musiikin tahtiin tekee mieli tanssia teatraalisesti heti ensirytmeistä lähtien, vaikkei musiikki- saati tanssityylistä ole mitään kokemusta?

6. Miten Frozenista saattoi tulla niin suuri hitti? Kuinka kauan hurma voi vielä kestää?

7. Kuinka Fazer on onnistunut keksimään jo lukuisia nerokkaita nimiä (Fazer, Kiss-Kiss, Dumle, DaCapo…) ja minun ei onnistu keksimään yli puolen vuoden aikanakaan nasevaa nimeä yritykselleni?

8. Miksi kaikki vaikuttavat näyttävän hääpuvuissa poikkeuksetta upeilta?

9. Miksei syyspimeydestä lannistunut lapsena lainkaan, eikä energiaa ollut silloin kaamoksesta huolimatta yhtään vähemmän?

10. Ovatko kaikki sanonnat vanhoja? Korotetaanko nykyiset lentävät lauseet myöhemmin sanonnoiksi? (”Oma maa mansikka, muu maa mustikka”, ”Jonnet ei muista”…)

Lie mitä kaikkea olen miettinyt, jota en nyt muista. Nyt laitan aivot offlineen, iloitsen alkavasta viikonlopusta ja huomisesta GoExpo Winteristä, lisään huulipunaa ja lähden treffeille. Uijui.

Iloa viikonloppuun!

-Henriikka

18 kommenttia

  1. Riikka 3.11.2017

    Henriikka, tuo kohta 7. Eikös nimi Fazer ihan vaan tule sukunimestä Fazer? Jos se on nerokasta niin yrityksen nimeäminenhän käy helposti nerokkaasti.

    Uskon muuten tuon hääpukuhomman johtuvan ihan vain kauniin säteilevästä onnesta, en niinkään puvusta. Muistan nimittäin omana vanhojen päivänäni ja sen kuvia katsellessani miettineeni ihan samaa, kuinka upeilta kaikki nuoruuden onnen hehkussa näyttävätkään!

    Vastaa
    • Henriikka 7.11.2017

      Hahahah, totta. Kyllähän mun olisi se pitänyt tietää, mutta aivot teki tepposet.

      Ja niin se taitaa olla, että ihmiset on kauneimmillaan onnellisina :-)

      Vastaa
  2. Maiju123 3.11.2017

    Jos keksit vastauksen kohtaan 9. niin haluan kuulla. Nimim. Kotiäiti -88

    Vastaa
    • Henriikka 7.11.2017

      Mä infoan sitten, jos keksin tai kuulen vastauksen tuohon kysymykseen!

      Vastaa
  3. Smagardi 4.11.2017

    Oon myös miettinyt tota Frozenia! En ymmärrä, eihän se edes ollut kovin hyvä elokuva.

    Vastaa
    • Henriikka 7.11.2017

      Joo, se on ihan mysteeri juttu. Koko maailma on vaan aivan sekaisin Elsasta ja Annasta.

      Vastaa
  4. Venla 4.11.2017

    Oma maa mansikka, muu maa mustikka lienee hyvällä iällä ja siiss sanonta jo nyt?

    Vastaa
    • Henriikka 7.11.2017

      Yritinkin nimenomaan tällä lauseparilla viestittää, että ovatko tämä vanha sanonta ja nykyinen uusi ilmaisu joskus rinnakkain sanontoina :-)

      Vastaa
  5. Jennihakala 4.11.2017

    Tiiätkö, hääpäivänäni olin omastakin mielestäni säteilevän kaunis, enkä vain siksi että pukuni oli AIVAN IHANA, vaan siksi että olin niin, niin uskomattoman onnellinen ja rakastunut! Nyt kun katson hääkuvia menneeltä kesältä, on ihana katsoa omaa kuvaa ja todeta että kylläpä näytinkin kauniilta morsiamelta. <3 Eli väittäisin sen tulevan siitä valtavasta onnen tunteesta!!

    Vastaa
    • Henriikka 7.11.2017

      Kuulostaa hyvältä ja järkeenkäyvältä selitykseltä. Jatkoon!

      Vastaa
  6. Sanna-Maaria 4.11.2017

    Kohtaan 7 heitän vinkiksi sellaisen kirjan kuin ”Tuotteistajan nimiopas”.

    Vastaa
  7. 1.1.2025, sanontaseremoniassa: ”Korotan nyt sinut, ’Jonnet ei muista’, lentävästä lauseesta sanonnaksi. Voit elää huoletta ihmisten huulilla seuraavat 50 vuotta.” *lauantai-illan väsynyttä naurua*

    Vastaa
    • Henriikka 7.11.2017

      :’-D Ihan mahtavaa. Tätä seremoniaa odotellessa.

      Vastaa
  8. Hanna L 7.11.2017

    Tää postaus oli päivän piristys! Kiitos! :)

    Vastaa
    • Henriikka 7.11.2017

      Miten kiva kuulla. On ilo olla piristämässä muiden päivää.

      Vastaa
  9. Kirsi 7.11.2017

    Muista esansseista ei ole sen kummempaa tietoa, mutta ilmeisesti vuosikymmeniä sitten kun banaaniesanssi on kehitetty, banaanit aikalailla maistuivat siltä. Kun silloiset banaanit olivat viruksen takia kuolemassa sukupuuttoon, jalostettiin tämä uusi laji, mitä nyt on saatavilla. Banaanit ovat klooneja toisistaan, ja käsitykseni mukaan nykyinenkin banaani (ainakin muutaman vuoden takaisten artikkelien mukaan) on vaarassa, ja kehitteillä on uusi. Mielenkiinnolla odotan, miltä se mahtaisi maistua.

    Vastaa
    • Henriikka 6.1.2018

      Ohoh! Nyt tuli mulle aivan uutta tietoa. Kiitos siitä. Tuntuu aika erikoiselta, että banaanit on joskus maistuneet siltä, mitä banaaniesanssi maistuu. Ja myös se, että kohta banaani voi maistua joltain aivan muulta kuin miltä se nyt maistuu.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Sofia / Rue de Sofia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.