Oo se kuka oot

Otimme aamulla Jannen kanssa nämä kuvat. Oli erihyvä aamu kymmenen tunnin yöunien jälkeen, vaikea olla hymyilemättä jne. Repeilin tuon tuosta ja hölötin.

Janne: ”Sun pitää varmaan nyt olla vähän coolimpi, kun sulla on tuo pipokin.” Pistin parastani ja saimme yllä olevan kuvan.

Vaan jos ihan totta puhutaan, niin pidän paljon enemmän tästä toisesta kuvasta ja Wallace-hymystä. Tässä oon just se kuka oon.

Ekaluokkalaisena pompin aina kouluun koko vajaan kilometrin matkan. Hyppelin sillä lailla iloisesti.

Isoveljeni luokkakaverit irvailivat veljelleni: ”Onko se sun pikkusisko, joka pomppii kouluun?” Sain tiukkasävyisen ehdotuksen, että siitä lähtien kävelisin koulumatkani niin kuin kaikki muutkin. Tottelin.

Säästin veljeni (ja ehkä itsenikin) isommalta ivalta. Mutta luulen kyllä, että olisin kuitenkin nauttinut enemmän pompuista. Olisin ollut just se kuka olin. Ja oon.

Olen toisinaan suorasanainen. Korjaan, täräyttelijä. En pahuuttani, sanani vain kulkevat toisinaan ajatuksiani nopeammin. Maailman suurin vale on, että kannattaisi puhua suoraan. Olen oppinut kantapään kautta.

Muistan edelleen hölmistyneen ilmeen, kun aloitin muuan tuttavuuden 17-vuotiaana seuraavin sanoin: ”Ai sun nimi on Benjamin? Se nimi ei kyllä sovi sulle yhtään, et näytä nimittäin yhtään Benjaminilta.” Hymyilin kyllä! Ja uskokaa ja älkää, ei hän tosiaan näyttänyt.

Tänään aamiaisella kavereiden piirittämänä sain taas kerran naurua kommenteistani, vaikka olen onneksi oppinut melko hyvin hallitsemaan ja suodattamaan sanomisiani ja niiden sävyä.

Ensin vähän hävetti, sitten mietin, että oon just se kuka oon. Ja toisaalta suorista sanoistani ovat lähteneet myös monet parhaat asiat elämässäni.

Kunpa jokainen meistä uskaltaisi olla just sellainen kuin on ja koittaisi vähän vähemmän olla sellainen kuin kaikki muut ovat. Kun siis paljastettakoon näin kirjoituksen lopuksi, että niitä kaikkia muita ei ole edes olemassa. On vaan verrattomia yksilöitä – cooleja ja noloja, pomppivia ja pomputtomia, sanoissaan suoria tai kiemurtelevia.

-Henriikka

takki/Minimum, huivi/Balmuir, pipo/H&M, kengät/Vagabond, farkut/Levi’s, lapaset/käsityötä

Kategoriat: muoti, oma tyyli 2 kommenttia

Oo se kuka oot

2 kommenttia

  • Kaisuli sanoo:

    Ihan loistavaa, että täräyttelet. Et kuitenkaan kai tee sitä ilkeyttäs? Minusta tuo on ihana piirre, että sanat tulevat, eikä ne jää minnekään kehoon muhimaan. Kun ei tarkoituksellisesti yritä loukata toista sanoillaan niin vastuu kuulemasta on kuulijalla eikä sillä, joka ne sanat sanoo. Se on vaan sun kokemus ja mielipide. Jos toinen loukkaantuu tai ärsyyntyy niin se kolahtaa jonnekin.
    Minä olen se, joka kiertelee ja kaartelee kun pelkää toisen reaktioita.

    Ps. Oot ihana :)

    • Henriikka sanoo:

      Heippa Kaisuli,

      Kiitos paljon ihanasta kommentista. En tietenkään ilkeyttäni täräyttele, suu toimii vaan välillä nopeammin kuin aivot. Ehkä se on oikeasti ihan hyvä piirre, että sanoo suoraan eikä jää murehtimaan sanomatta jättämisiä. Mutta on tässä huonotkin puolensa ihan varmasti. Välillä olis hyvä pohtia ajatuksiaan ennen kuin tuuttaa ne menemään muiden kuultavaksi. Puolensa kaikilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *