Islanti-roadtrip: Länsi-Islannin päiväretki (Landbrotalaug, Kirkjufell ja Londrangar)

On aika palata Islantiin, syyskuiselle roadtripillemme. Ehdin jo kirjoittaa Reykjavikista ja Blue Lagoonista viime viikolla, mutta tällä kertaa keskityn päiväretkeen Islannin länsirannikolle.

Menisi vuosia, että näkisi kaiken, mitä Islannissa on. Vaikka maa on pieni, niin se pitää sisällään vaikka mitä. Toisaalta, koska maa on pieni, päivässäkin ehtii nähdä paljon. Tälläkin kertaa lähdimme Reykjavikista ja palasimme majapaikkaamme myöhään samana iltana.

(Huom! Tässä kartassa paikat eivät ole pysähdysjärjestyksessä, eikä edes täsmällinen ajoreittimme, vaan osoittaa sijainnit ja hakusanat, joilla ne löytyvät Google Mapsissa)

Päiväretki kulki rannikkoa pitkin Landbrotalaugin kuumille lähteille ja jatkui Snaefellsnesin niemimaahan, Kirkjufellin vesiputoukselle ja Londgrangarin jylhille maisemille meren ääreen.

Olimme todella onnekkaassa asemassa, kun viettäessämme ensimmäistä päivää reissuillamme Reykjavikissa, Sara laittoi viestin julkaisseensa juuri Islanti-vinkkinsä blogissa. Tuosta blogipostauksesta tulikin retkiraamattu meille loppumatkan ajaksi, vaikka oma reissutahtimme olikin vähän rennompi. Suosittelen jokaisen Islannin roadtrippailua suunnittelevan lukevan myös tuon kirjoituksen. Kuljimme pitkälti samoja reittejä kuin Sara, omilla sivuhaaroillamme ja sovelluksillamme, mutta itse jaarittelen näihin kirjoituksiin tarinoita väliin ja maalailen maisemia, siinä missä Sara toteutti kirjoituksensa napakaksi infopaketiksi.

Jos vain mitenkään mahdollista, niin Islantiin kannata suunnata sellaisessa seurassa, jossa ainakin yksi henkilö omistaa ajokortin (ja on suostuvainen sen lisäksi ajamaan). Oman auton avulla näkee niin paljon enemmän ja niin paljon omaehtoisemmin, että osa ajotaitonsa ruostuttaneista turisteista kuulemma opettelee ajamaan uudestaan Islannin tyhjänpuhuvilla teillä.

Mutta ei tilanne ole mahdoton ilmankaan. Kiertoajeluita järkkäilee esimerkiksi Reykjavik Excursions ja liftatakin voi. Aktiivisin tietysti fillaroi tai kiskoo jalkapatikalla.

Automme oli vuokrattu Icelandairin kautta etukäteen. Vuokraamo oli Herz ja sijaitsi parin kilometrin päässä ydinkeskustasta. Automme ei ollut neliveto, mikä kuumotti toisinaan vähän, mutta pärjäsimme silti. Syrjäisimpiin salapaikkoihin tarvitsee ehdottomasti nelivedon, mutta kovin syrjään emme ehtineet tällä reissulla. Otimme lisäksi vanhan kunnon navigaattorin, sillä emme luottaneet puheliemme akkuihin kylmässä säässä. (Puhelimen laturiadapteri kannattaa muuten ottaa mukaan tai hankkia roadtripille). Kuskeja olimme molemmat, mikä toki tuo vähän lisähintaa.

Ensimmäisen ajopäivän sää valkeni upeana: pilvet väistyivät sateenkaaren kera, ja aurinko paistoi viikon ainoan kerran täydeltä terältä. Kuuntelimme musiikkia hyvällä volyymilla ja nautimme täysillä. Hymyilimme pumpulipalloilta näyttäville lampaille tien vierillä.

Heti lähtömme jälkeen meinasimme saada pienen slaagin/hermoromahduksen, kun navigaattori ei toiminut, mutta sen jälkeen kaikki toimikin kuin Pendolinon veski. Posottelimme smoothisti autollamme kaikkien miljoonien liikenneympyröiden läpi kuin paikalliset konsanaan. Matkalle osui myös yksi tunneli. Islannin moottoriteillä saa ajaa maksutta, mutta Hvalfjudorin tunnelin käytöstä veloitetaan vähän, olisiko ollut noin 1000 Islannin kruunua.

Landbrotalaug hot springs – Landbrotalaugin kuumat lähteet

Ensimmäinen stoppimme oli Landbrotalaugin kuumat lähteet, jonne oli Reykjavikista noin 1,5 tunnin ajomatka. Paikka on rauhallinen ja isolta tieltä vasemmalle kääntyvästä hiekkatiestä ajaa helposti ohi (niin kuin me tietysti teimme…).

Kuumat lähteet ovat upeissa vuorimaisemissa. Koko vesialue ei ole suinkaan yhtä lämmintä, vaan paikalla on kaksi spottia: visuaalisempi, pienempi ”kivipalju”, jonne mahtuu juuri kaksi henkeä, sekä isompi ”allas”, johon ohjataan lisää vettä rautaisesta piipusta.

Nämä kuvat ovat itse asiassa isomman altaan viereltä, sillä ihomme ei meinannut tottua aluksi tulisenkuumaan veteen, joten puljasimme pitkään vähän viileämmässä matalikossa.

Lounaan nautimme täysin randomisti tiellemme nälän yllättäessä sattuneessa lounaskuppilassa. Olimme ainoat asiakkaat, mutta ruoka oli oikein hyvää. Paljastaisin paikan nimen, jos minulla olisi siitä minkäänlaista hajua.

Seuraavaksi suuntasimme suoraan Snaefellsnesin niemimaan pohjoispuolelle. Maisemat vaihtelivat, vuoristo nousi vierellämme kauniisti, ja sateenkaaria näkyi vähän väliä. Säätila vaihteli aivan miten sattui, mutta onneksi mielialamme olivat stabiilin hyvät.

Eräästä tienristeyksestä nappasimme liftarin kyytiin. Hän oli itse asiassa ainoa, jonka näimme koko matkalla. Sinänsä harmi, sillä oikein haaveilimme takapenkkiryysiksestä. Kesällä liftaaminen on tietääkseni yleistä, mutta syyskuussa ilmat oli jo sen verran viileämmät, että reppuilijat olivat vähentyneet.

Liftarimimmi oli yksin, pienin matkatavaroin varustettuna matkassa ja yritti ehtiä erääseen lauttaan. Hän kertoi edellisillan hermoromahduksestaan, kun oli ollut yksin keskellä ei mitään, ilman minkäänlaista majapaikkaa ja itkenyt vuolaasti. Ei ollut kuulemma ensimmäinen kerta kyseisellä seikkailullaan. Lopulta paikallisia oli osunut paikalle ja he olivat kuskanneet mimmin johonkin sopivaan paikkaan, josta hän löysi hyvän telttaspotin. Kaikki päättyi varsin hyvin. Takapenkillä hymyilytti jo, vaikka päässä tekemieni laskutoimitusten mukaan hän luultavasti missasi sen lautan.

(epäolennainen huomio: näyttää kuin kävelisin yllä olevassa kuvassa veden päällä)

Kirkjufell

Kirjkjufellin vuorella ja vesiputouksella riitti autoja ja ihmisiä. Se onkin Islannille ominaista: autolla ajaessa saattaa päästä illuusioon, ettei missään ole ketään… kunnes yhtäkkiä saavut turistinähtävyydelle ja siellä onkin kaikki.

Paikka on tuttu Game of Thronesista ja vaikuttava näky, vaikka itse en meinannut aivan päästä täyteen fiilikseen kymmenien ihmisten ja heitä varten rakennettujen teiden ja kaiteiden vuoksi. Joka tapauksessa näkymisen arvoinen mesta. Hevosetkin sattuivat laiduntamaan juuri aidan vierellä, kun saavuimme paikalle, joten pääsimme tekemään varovaisesti tuttavuutta niiden kanssa.

Pari rohkeaa poikaa ui putouksen vierellä jäisessä vedessä. Itse keskityin tällä matkalla vain kuumiin lähteisiin.

Alkuperäinen tarkoitus oli palata takaisin niemimaan eteläosaan samaa reittiä, vaan sattumalta päädyimmekin puolta paremmalle (Islannin todelliset salaisuudet taitavat aina alkaa siitä, mihin iso tie päättyy).

Lähdimme Kirkjufelliltä tankkaamaan autoamme Olafsvikin kylään ja koska navigaattori vaihtoi reitin kulkemaan vuorten yli tietä F570, päätimme kokeilla sitä.

Oikeastaan tarkistin reitin vasta nyt jälkikäteen Googlen Street Viewin avulla. Virtuaalisesti katua tallatessani löysin kuin löysinkin tämän lempparispottini koko reissulla: kirkkaanoranssin kopin! (Kopin käyttötarkoitus täysi mysteeri)

Navigaattorin uusi reitti paljastui niin hyväksi sattumaksi! Koko tiellä oli lisäksemme vain eräs pakettiautolla kulkeva ammattikuvaajien ryhmä, jonka kanssa kilvoittelimme, kumpi on ensin perillä seuraavalla spotilla. Me voitimme lopulta kokonaiskisan, kun heidän valtava kamerakalustonsa rakentaminen, raahaaminen ja purkaminen vaati aina niin paljon aikaa.

Löysimme upean vesiputouksen, jossa saimme olla myös jonkun aikaa ihan ominemme, ilman kyseistä kuvausporukkaa. Tuntuu huvittavalta, että yhtä upea vesiputous moottoritien vierellä on aivan tupaten täynnä, ja tämä kyseinen täysi vastakohta: rauhan tyyssija. En ainakaan itse onnistunut löytämään kyseistä paikkaa Google Mapsista, joten ehkä todelliset salaisuudet alkavatkin siitä, minne Google Maps ei yllä.

(Mitä luulette, jäiköhän kuvaajille täydeksi mysteeriksi, että halusin heidän kanssaan yhteiskuvan? Värisuora!)

Londrangar Basalt Cliffs

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun pääsimme kumpuilevaa, hyvin Instagram-kelpoista tietä autollamme Londrangarille. Täältä julkaisinkin kuvasarjan jo syksyllä.

Paikka oli päivän suosikkini, vaikka niitä on tietysti tosi hankala vertailla keskenään. Vaikka kallionrinteillä oli muutama muukin, tilaa riitti niin, että sai olla tosi rauhassa. Meri myrskysi vieressä turkoosina ja valkoisena, käsittämättömän kauniina. Rinteet olivat mustia, mikä korosti osaltaan absurdia turkoosinsävyä.

Päätimme skipata lähellä sijaitsevan Arnarstapin kylän ja viettää pidemmän aikaa meren äärellä. Jos ilta ei olisi alkanut hämärtää, olisimme ehdottomasti mennyt kurkkimaan myös kylän söpöjä mökkejä ja paikallista elämää.

Takaisin Reykjavikiin huristimme yhteen soittoon, noin 2,5 tuntia. Olimme lähteneet liikkelle yhdeksän aikaan aamulla ja olimme perillä puoli kymmeneltä illalla, juuri sopivasti puoli tuntia ennen kuin hotelliravintolan keittiö meni kiinni. Huokaisimme helpotuksesta ruokamme äärellä, yltiöonnellisina, superväsyneinä. Reissumme aikana huomasimme erittäin hyvin, miten ihanasti ulkoilmassa oleskelu vie voimat ja takaa kunnon yöunet.

Länsi-Islanti oli rauhallinen ja kuvankaunis. Seesteinen, vaihteleva Snaefellsnesin niemimaa kannattaa kyllä käydä tutkimassa, jos ohjelmassa vain liikenee päivän verran aikaa.

Seuraavaksi Islanti-seikkailut jatkuvat Etelä-Islantiin, toivon mukaan jo tällä viikolla, elleivät matkamessut ja kansainväliset bloggaajavieraat vie kaikkea aikaani.

-Henriikka

Muita kirjoituksiani samalta reissulta:

Islanti-roadtrip: Reykjavik ja Blue Lagoon
Terveisiä taivaalta
9 asiaa, jotka huomasin Islannista
9 lisähuomiota Islannista

Huom! Matka toteutettiin yhteistyössä Icelandairin kanssa, enkä vastannut kaikista kustannnuksista itse.

Kategoriat: kaverit, matkustus Avainsanat: , 14 kommenttia

Islanti-roadtrip: Länsi-Islannin päiväretki (Landbrotalaug, Kirkjufell ja Londrangar)

14 kommenttia

  • ida sanoo:

    ok, nyt mun on ihan PAKKO päästä islantiin

  • kata sanoo:

    Ihan mielettömän kaunista! <3 Arvaa kenen on kans a i van PAKKO päästä Islantiin!?

  • Minni sanoo:

    Ikinä ei saa ottaa liftaria kyytiin! Kaveri ajeli keskellä kirkasta päivää Lahdessa ja otti kyytiin fiksun näköisen, siististi pukeutuneen miehen. Kaiffari laittoi piikin kaverin olkapäätä vasten ja totes, et tässä on hiv, anna rahat ja kello tai isken piikin. No, toki kaveri antoi ja kaiffari pinkoi pakoon. Hyvä, että sulle sattui kiva liftari, mutta ikinä et voi tietää kenenkään tuntemattoman aikeita.

    • Henriikka sanoo:

      Oon tosi pahoillani siitä, mitä ystävällesi on käynyt. Ihan kamala tarina :(

      Mutta mun elämäntyyli on kyllä sellainen, etten tämänkään esimerkin jälkeen aio lopettaa liftareiden kyyditsemistä. Mulla on sekä liftaamisesta että liftareiden kyyditsemistä niin upeita kokemuksia ja hetkiä elämässä, että vaikka tiedän siinä olevan reilusti riskejä, plussat kuitenkin voittaa.

      Voi olla, että tämä joskus kostautuu. Mutta en pysty keskittymään siihen, vaan siihen kaikkeen hyvään, mitä liftaus on elämään tuonut ja voi tuoda.

  • Janika sanoo:

    Aivan upea maa❤ Viimeisempään reissuun jälkeen jäinkin pohtimaan että ois siisti maa asua. Jouduin liftamaankin ekan reissun aikana yli 10 v sitten ja voisin sanoa että silloin kyllä oli täysin turvallinen. Haaveissa uusi reissu🙂

    • Henriikka sanoo:

      Islanti on kyllä yks taikamaailma. Vähän kun Suomen Lappi. Mulla on vielä liftaaminen siellä kokematta, joten lisäänpä bucket listalle.

  • Essi sanoo:

    Minnille – ikävää että kaverillesi on käynyt noin kammottava kokemus, kaikki sympatiani sinne! <3 Olen kuitenkin asiasta ihan täysin eri mieltä. Liftareita kannattaa ottaa kyytiin, maalaisjärkeä käyttäen tietenkin. Olen itse liftannut niin monta kertaa ja saanut kyytejä ja pelastuksen niin monelta ihanalta sielulta, ettei tulisi mielenkään jakaa tätä hyvää eteenpäin. Parhaimmillaan saa todella ihania uusia kokemuksia, uusia tuttavuuksia ja mielettömiä keskusteluja, yleensä vähintäänkin hyvän mielen, kun pääsee auttamaan kanssa-matkustelijaa. On totta, että liftaajan kyytiin ottamisessa piilee riskinsä ja voi käydä tosi paskasti. Mutta milloin elämässä ei voisi? Suurin osa liftaajista on kuitenkin todella fiksua porukkaa, joka syystä tai toisesta vain haluaa säästää rahaa, luontoa tai saada uusia, ikimuistoisia elämyksiä. Itse en haluaisi pohjata kaikkia päätöksiäni pelolle, mutta jokainen tietysti tekee kuten parhaakseen näkee :)

    • Henriikka sanoo:

      Vastasinkin jo tuohon ylemmäs, mutta olen kanssasi samalla linjalla. Pelolle ei voi antaa sijaa, jos haluaa muutosta ja hyvän kiertämään, tietenkään typeriä riskejä tekemättä.

  • CCNOORA sanoo:

    Islanti, voi sentään, sinne on kyllä pakko vielä joskus matkustaa! <3
    Ps. Ihanaa nimipäivää kaunokainen! :)

  • Emilia sanoo:

    Nämä kuvat ovat jälleen kerran todella mielettömiä! Islannin laitan kyllä kärkipäähän matkatoive listaan :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *