Mies saa olla poissa, ja nainenkin vähän

Mikä siinä on, että miehen ollessa poissa kotoa, kukaan ei juuri hetkahda, mutta perheen naisen reissut ja menot herättävät niin paljon tunteita?

Myönnän, lause on kovin kärjistetty, mutta tällaista ajatusta olen pohtinut mielessäni koko viime vuoden. Olin paljon menossa ja reissuilla ja yhtäkkiä tajusin, miten monelta taholta sain kuulla ihmettelyä, että kuinka parisuhteemme laita on ja kuinka Janne voi, kun olen niin paljon poissa. Eikä ihmettely tullut läheisiltämme, eikä usein meille suoraan, vaan kavereiden kavereilta ja tuttujen tutuilta. Täysin asian ulkopuolisilta siis.

Samaan aikaan tajusin, että vastaavanlaista kummastelua ja analyysia ei kuulunut tilanteen ollessa toisinpäin. Seurustelumme ja avioliittomme alkuaikoina Janne teki muusikkona töitä viitisen vuotta. Hän oli ainakin joka toisen viikonlopun poissa muutamalla ekstrapäivällä, usein pidempiäkin aikoja. Jäin aina itse kotiin.

Totuushan on, etten ole ollut poissa suinkaan suurinta osaa ajasta, vaan viime vuonna kuukaudessa keskimäärin viikon verran, ja Janne on ollut myös reissuilla mukana. Mutta poissaolon määrä ei olekaan kirjoitukseni pointti, vaan huolestumisen ja analyysin määrän eroavaisuus minun ja Jannen poissaolon välillä.

Ymmärtäisin ihmettelyn paljon paremmin, jos meillä olisi lapsia. Silloin poissaolon ihmettelyllä olisi ylipäänsä vähän vahvempaa pohjaa. Mutta elämämme elämäämme kaksin, ja näen vaimon ja miehen, ylipäänsä miehen ja naisen, aivan tasavertaisina parisuhteessa. En usko, että kumpaakaan tarvitaan kotona yhtään vähempää tai enempää kuin toista. Enkä usko, että naisen poissaolo tai menot vaikuttavat yhtään enempää tai vähempää mieheen kuin toisinpäin, vaan nämä ovat pikemminkin persoonakysymyksiä.

Enkä missään tapauksessa syytä näitä tuntemattomia ihmettelijöitäkään. Kukaan ei varmasti ole tehnyt sitä pahansuopeasti ja saahan sitä vapaasti pohdiskella. Haastaisin vaan miettimään, miksi minun poissaoloni on niin kovin paljon huolestuttavampaa kuin Jannen oli?

Keskustelemme reissuistani ja poissaolostani yhdessä. Tulen tänä vuonna olemaan taas enemmän pois kotoa kuin koskaan ennen. Toisaalta kotona ollessamme vietämme erityisen paljon aikaa yhdessä, syömme aina aamiaista kaksin ja käymme yhdessä nukkumaan. Tämä sopii tällä hetkellä meille erinomaisesti. Kummallekin. Ja se että se sopii meille, riittää.

Voi olla, että jossain parisuhteessa riittää nähdä kerran puolessa vuodessa, jossain toisessa kävellään käsikynkässä koko valveillaoloaika. Jossain suhteessa nainen haluaa olla alati kotona ja on siihen erittäin tyytyväinen. Jossain toisessa toisin. Ei ole huonompaa, tai parempaa, mutta toivottavasti aina tasavertaista. Toivoisin vain kovasti raikkaita ajatuksia sukupuolirooleihin, jotka ovat ajatuksissamme niin kovin tiukasti.

Sen tiedän, ettei Jannesta kannata olla huolissaan. Hän kyllä uskaltaa itse sanoa mielipiteensä. Enkä minä koskaan riskeeraisi ajattelemattomasti mitään näin kallisarvoista.

-Henriikka

Kategoriat: elämä, janne, matkustus 24 kommenttia

Mies saa olla poissa, ja nainenkin vähän

24 kommenttia

  • Satu sanoo:

    Naulankantaan. Jokseenkin samantyylisiä huomioita olen saanut osakseni kun olen ollut reissussa syystä tai toisesta ja lapset kotona isän kanssa. Kun isä on poissa vaikka työmatkalla ja minä lasten kanssa kotona, kukaan ei ihmettele, miten me pystytään noin.
    :)

    • Henriikka sanoo:

      Pitääköhän tästä ragee vielä enemmän vai riittääkö kärsivällisyys? Voiko vuosikymmenet yksin korjata tämän ongelman? Saas nähdä, mutta jatkan vähintään ihmettelyä, jos en ragea.

  • Heidi sanoo:

    Ihana postaus! Olen itsekin itse asiassa blogisi ja muiden storyjesi kautta miettinyt samaa sinusta/teistä.. Koska postauksesi antavat sen kuvan että olet enemmän poissa kuin kotona ;) Mutta kiva kuulla oma mielipiteesi asiaan! Ja aivan totta, jos kyseessä olisi mies, asiaa ei todellakaan mietittäisi sen enempää! Ehkä on jotenkin uutta naiselle, jopa vielä meidänkin aikana, tehdä duunikseen reissutyötä.
    Itse olen törmännyt ilmiöön kahdessa edellisessä parisuhteessani toisen suhteessa olleen kommentoitua menojani alituiseen. Ja ”menoja” eli ystävien näkemisiä kahvilla ja muutamia kulttuuri-/urheilumenoja oli ihan minimaalinen määrä per kuukausi. Enemmän taisivat olla nuo miehet kateellisia siitä että minulla oli sosiaalista elämää ;)

    • Henriikka sanoo:

      Someenhan tiputtelen kuvia vielä monta viikkoa reissun jälkeenkin, joten ei kannata tietysti luottaa siihen illuusioon, että reissailisin aina. Asiat ja niiden muutos ottaa aina aikansa. Kunpa keskityttäisiin kuitenkin omiin päätöksiin, eikä siihen, miten naapurin homma toimii.

      • Heidi sanoo:

        Mitä tarkoitat ”omilla päätöksillä”? Pahoitteluni siitä, että sanoin ekan lauseeni vähän hätiköiden. Siis todellakaan en välitä siitä, mitä kukin tekee elämässään – halusin vain vastata siihen mietintääsi että ”miksi ihmiset välittävät siitä missä menen”.. Koska itse en mielestäni välitä, mutta halusin siis tuoda vain esiin, että yllätin itsenikin sillä, että ihmettelen jopa minulle vieraiden (kuten sinun) ihmisten menoja! Hieman noloa 🤭🙀

        • Heidi sanoo:

          Tai siis tarkoitin *kolmannen lauseen :)

          • Henriikka sanoo:

            En siis yhtään tarkoittanut, että sinä olisit puuttunut päätöksiimme, vaan nimenomaan tuota mitä kuvailit: ehkä on jotenkin uutta, että nainen tekee reissutyötä, mutta tärkeintä olisi, että keskityttäisiin niihin omiin päätöksiin, ei naapurin. Ihmettelyä ei tietysti voi kieltää ja tämä on enemmänkin ylemmän tason, ei yksityishenkilöiden, ongelma.

  • Mika sanoo:

    Liikut väärässä porukassa. Oikeesti kaikille on ihan sama jos kukin kavereista tai tuttuja kuka on reissussa kuinka usein.
    Ehkä liioittelet itse??? Vähän hölmö kirjoitus…
    Get a life!

    • Henriikka sanoo:

      Kolme kovaa väitettä tiivistettynä napakkaan kommenttiin: liikun väärässä porukassa, liioittelen, eikä minulla ole elämää. Olisikohan näin? Kiitos keskusteluun osallistumisesta!

  • Pikkumyyx sanoo:

    Ei en kestä! Luin, että ”joissain suhteissa nainen haluaa olla alasti kotona” 😂 no tottahan sekin voi olla! Ei ehkä vaan liity täjän aiheeseen…

  • Inari sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Voin kuvitella, että asia on kuvailemallasi tavalla, vaikkakaan en itse ole tärmännyt ilmiöön, vaan päinvastaiseen: Minulta kysytään aika usein, eikö minua harmita, kun mies on reissussa (miehelläni on aika paljon työ- ja harrastusreissuja)! Ja kun totean, että ei yhtään ankeaa, vaan nautin laatuajasta omassa seurassani, jatketaan jankkaamista, että ”eikö kuitenkin ole vähän yksinäisät ja ankeaa jne.” – eikä uskota, että minusta on pelkästään ihanaa saada olla yksin! :)

    • Henriikka sanoo:

      Toikin on kyllä varsin erikoista! Tentata nyt toiselta, vaikka vastaus on kuultu jo moneen kertaan, että olisko sittenkin ankeaa? Tietysti on hyvä, että läheiset huolehtivat ja että joku välillä kyselee jotain, jos toinen on paljon menossa, mutta kyllä parista kerrasta luulisi jo uskovan. Viihdyn itsekin tosi hyvin yksinäni ja luulen parisuhteemmekin voivan paremmin, kun emme näe aivan koko aikaa.

  • Emppu sanoo:

    Ymmärrän pointin, mutta haluaisin silti ilman että haastan riitaa, esittää oman näkökulman. :D Minulla ja miehelläni on takana 5,5vuoden parisuhde ja niistä 4vuoden ajan mies on ollut eripituisia ajanjaksoja töissä ulkomailla tai muualla Suomessa, kun taas itse olin meidän kotona. En halunnut rajoittaa miehen elämää, niin silmät kirkkaina aina huijasin että hyvin menee ja kyllä minä pärjään, vaikka oikeasti ikävä oli ihan kauhea ja en olisi halunnut elää arkea yksin. Minulta paljon kyselivät niin läheiset kuin tutuntututkin silloin että miten pärjään ja ärsyynnyin aina niistä kyselijöistä, mutta nyt myöhemmin olen ymmärtänyt että he olivat vain huolissaan, eivätkä tarkoittaneet mitään pahaa. Ei siis kivitetä kyselijöitä:D

    • Henriikka sanoo:

      Ehdottomasti ei kivitetä kyselijöitä! Ja siis läheisethän on ylipäänsä asia aivan erikseen. Toreilla ja turuilla huutelu, ilman että kysellään edes asiaa koskevalta henkilöltä, on sitten oma juttunsa. Itsellänikin oli aika rankkaa silloin, kun Janne oli paljon poissa. Välillä tosi rankkaakin. Ja ehkä Jannella välillä nyt.

  • Inari sanoo:

    Tärkeintä olisi, ettemme valmiiksi määrittäisi miehille ja naisille tiettyjä rooli- ja käytösmalleja, vaan ymmärtäisimme, että eri perheissä on erilainen sisäpolitiikka. Että se, mikä minun mielestäni ja meillä olisi kummallista, on jonkun muun mielestä ja jossakin toisessa parisuhteessa aivan normaalia. Kyllä meilläkin keskusteltiin matkoista – sekä mieheni että minun – silloin, kun jälkikasvu oli pikkulapsivaiheessa. Meistä kummankin työhön liittyy kuitenkin jonkin verran matkustamista ja meistä kumpikin haluaa myös vapaa-aikana tehdä asioita ilman puolisoa, joten yritämme järjestää asiat niin, että tasapaino säilyy.

    • Henriikka sanoo:

      Hyvin tiivistetty, asia on juuri näin! Toisille toimii perinteisenä pidetty kaava, toisille ei yhtään. Olisi vaan hienoa, jos tulevaisuudessa tällaista ”perinteistä” kaavaa ei olisi, olisi vain vaihtoehtoja.

  • Tiia sanoo:

    Yleensä se kyselijä on toinen nainen, ei mies yleensä mieti näin monimutkaisesti. Meillä mies on aikanaan matkustanut järjettömän paljon työnsä puolesta ja minun ollessa neljän lapsen kanssa kotona. Kaksi lasta miehen edellisestä liitosta, minulle kuin omia, mutta ei siinäkään kohden yksikään kysellyt miehen matkoista yhtään mitään. Olemme jopa asuneet useamman kuukauden Latviassa niin, että mies kävi jo töissä Tukholmassa ja olin kaikkien lasten kanssa vieraassa maassa, eikä siinäkään kohden kukaan kysellyt mitään.

    Mutta sen kerran, kun lähdin blogimatkalle Turkkiin ja tyttärelläni oli tanssiesitys (johon ei lopulta vatsataudin vuoksi edes päässyt), olen saanut eräältä anonyymiltä kuittia matkasta useaan otteeseen ja kuukausien jälkeenkin. Miten kehtasin lähteä reissuun ja reissukuvia käytiin kommentoimassa, että tämän turhuuden vuoksiko jätit lapsesi esityksen välistä. Sen kerran kun missaan jotain lasteni lapsuudesta, joista en suoraan sanottuna ole missannut ikinä mitään, saan syyllistämistä.

    Epäreilua ja epätasa-arvoista sekä naisia, että miehiä kohtaan. Miehiä kohtaan siksi, että eikö edelleenkään isän läsnäolo siellä tanssiesityksessä ole yhtä tärkeä, kuin äidin läsnäolo? Ei kukaan kysele, jos isä ei satu ehtimään paikalle. Naisten osalta juuri siksi, mitä tässä postauksessasi haet, naiselle ei suvaita samoja asioita kuin miehille, oli lapsia tai ei. Mielestäni meidän naisten tulisi pitää toistemme puolta ja vaikka kyselyitä ei tehdäkään likimainkaan aina pahanilkisesti, kertoo se kuitenkin epätasa-arvoisesta ajattelutavasta ja juurtuneista perinteisistä roolimalleista. Kyselijä ei selvästi itsekään soisi parisuhteessa itselleen reissuja pois miehestään ja miehethän ne kaipaa vapautta mukamas aina. Pölyttyneitä ajattelumalleja, joita on hyvä ravistella.

    Loppuun ja nämä asiathan eivät edes kenellekään kuulu ja jokaisessa parisuhteessa ja perheessä nivoutuu oma tapa elää ja sitä on mahdoton kenenkään sivustakatsojan pähkäillä, saatikka arvostella. Pääasia, että homma toimii. <3

    • Henriikka sanoo:

      Kiitos, että otit aikaa ja kirjoitit näin pitkästi ja analyyttisesti. Pistää harmittaman ja vihastuttamaan tuo sun kirjoittama tilanne. Ja se juuri ne asian kaksi piippua, isien aliarviointi ja äitien syyllistäminen (ja ehkä joissain tilanteissa jopa yliarviointi).

      Pääasia, että homma toimii. Ainakin suurimman osan ajasta :D

  • Tuune sanoo:

    Tämä on aihe, joka varmasti saattaa välillä mietityttää meitä jotka näemme asiat ulkopuolisin silmin. Se voi olla ihan vain ohimenevä pieni ajatus asiasta, ilman sen kummempia pohdintoja.

    Silti viimeinen lauseesi kiteyttää mielestäni kauniisti ajatuksesi asiasta. Ja juuri sehän on tärkeintä. :)

    • Henriikka sanoo:

      Ja siis ne ovat usein myös tosi kauniita ajatuksia, niissä ei sinänsä ole yhtään mitään pahaa. Enemmänkin se on ylemmän tason ongelma, jos ne aiheet tulevat mieleen vain, kun kyseessä on nainen, ei toisinpäin. Olet oikeassa – juuri se on tärkein. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *