Lempimusiikki: kaikki, joka räydyttää

Olen tajunnut sen selvästi. Lempimusiikkiani on kaikki musiikki, joka räydyttää minua. Kaikki mikä saa kulmani, otsani ja sydämeni suuresta tunteesta vähän ruttuun. Korjaan: paljon, ei vähän.

Tällä hetkellä Spotifystä soi lista nimeltä ”Itketysbiisit”. Olen oikein hyvällä tuulella. Kertoo kai jotain siitä, millainen musiikki on suosiossani.

Oma suosikkibiisieni soittolista on 90-prosenttisesti melankolista tai jotain sinne päin kallellaan olevaa. Rakastan Mikael Gabrielin Riippumatto- ja Maailman Laidalla -biisejäkin sen vuoksi niin suuresti, että niissä kuuluu niin suuri kaipuu johonkin.

Yleensä musiikki on suomenkielistä, silloin tunteeseen pääsee syvemmälle. Ei kuitenkaan aina. Esimerkiksi tänään olen rullannut i hate you, i love youuta ja A great big worldin ja Christina Aguileran Say Something -biisiä.

On ihan todella omituista tajuta, etten oikeastaan edes välitä, onko biisi hyvä, jos se herättää tunteita. Usein nämä kaksi kulkevat käsi kädessä, mutta eivät aina.

En kuuntele biisejä useinkaan uudestaan sen vuoksi, että saisin kuulla biisin uudestaan. Vaan sen vuoksi, että saisin kokea taas sen tuoman tunteen.

Ja on todella omituista tajuta, että oikeastaan rakastaa vähän räytyä. Olla sydän tunteesta mutkalla, kippuralla. Vaikka se tunnekin on usein musiikin luomaa illuusiota.

En ole monta henkilökohtaisempaa asiaa kuin se, että joku kertoo jonkun kappaleen muistuttavan häntä minusta. Muistan taatusti jokaisen kerran, kun joku on sanonut minulle niin. Onneksi moni biisi on ollut ihana, ihan aina ei.

Kun täytin 15, sain levyllisen biisejä. Itsepoltetun cd:n tietysti. Itsekoristellut kannet ja kaikki. Kuuntelin ja kuuntelen sitä edelleen, ja pidän jokaisesta kappaleesta, koska muistan niiden kautta, mitä tunsin silloin.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij, oma edit

Kategoriat: musiikki 7 kommenttia

Lempimusiikki: kaikki, joka räydyttää

7 kommenttia

  • Mariem sanoo:

    Oi voi, tunnistan itseni tästä tekstistä täysin. Tunne on tärkein! En tiennyt että ilmiö on räydytys :D
    Uppoisikohan Sinuun Topi Saha (Pirun ikävä, Helsingin taivas), Kim Herold (Lähellä loppua ja Liian hauras), Detah cab for cutie (I`ll follow you into the dark), mielestäni loistavia räydytysbiisejä :)

  • Anniina sanoo:

    Ensinnäkin täytyy sanoa, että ihana suomen kieli! Räydytys – miten mahtava ja kuvaava sana! :) Tunnistan tuon saman ilmiön, joskus on vain pakko laittaa luurit korville ja fiilistellä (räytyä) oikein kaikessa rauhassa! Vielä parempi, jos on yksin kotona tai ainakin yksin jossain tilassa, voi tirauttaa väliin kyyneleenkin jos siltä tuntuu. Itse kuuntelen paljon myös elokuvien soundtrackeja ja musikaalikappaleita. Yhden soundtrackin aikana voi käydä läpi sellaisen tunteiden vuoristoradan, että oksat pois – ilosta suruun ja takaisin iloon. Iso peukku esim. La la land – leffan soundtrackille ;)

  • Lotta sanoo:

    Nämä kuvat on ihan pakahduttavan kauniita. Mietin juuri tänään, että on ihanaa kun sun blogin teksteistä huokuu niin paljon hyvää mieltä tänne ruudun tälle puolelle. Ja räytymisbiisit on kyllä ihan parhaita <3 kiitos näistä hyvän mielen hetkistä ja ihanaa kevättä!

  • kikkarapää sanoo:

    Räydytysbiisit ovat minunkin lemppareitani, olen kuullut monesti että kuuntelen todella masentavaa musiikkia :D Musiikin kautta pääsee eläytymään toiseen elämään ja samalla pohtimaan omia tunteitaan ikään kuin jonkun toisen johdatuksella, ja tähän jään itse koukkuun. Eläydyn niin erobiiseihin, ensirakkausbiiseihin, kaipuubiiseihin, äideistä ja isistä kertoviin biiseihin, kaveribiiseihin, kesäbiiseihin kuin tulevaisuusbiiseihinkin täysin riippumatta omasta elämäntilanteesa. Jos kolahtaa, niin kyynelkanavat aukeavat herkästi, mikä todella puhdistaa oloa, vaikka ei olisi itse edes huomannut pientä itkua tarvitsevansa.

  • Heidi sanoo:

    Kauniita kuvia ♥️

  • As sanoo:

    Löysin just viikonloppuna Mikko Joensuun musiikin ja erityisesti Amen 1 -albumi räydyttää niin, että meinaan ihan pakahtua!

  • Kamu sanoo:

    Oi Henriikka, kuvailit juuri täydellisesti musamakuni :D Etenkin naurattaa tuo: ”On ihan todella omituista tajuta, etten oikeastaan edes välitä, onko biisi hyvä, jos se herättää tunteita.” – nimenomaan! Tosin itselleni ne tunteet eivät ole musiikin luoma illuusio, vaan olen pyöriskellyt pian vuoden päivät sellaisten surun, vihan ja haikeuden tunteiden parissa, että yhä oikein vellon niissä musiikkia kuunnellen. Ja sattuu, tai ylipäätään tuntuu, niin ihanan paljon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *