Levoton ystävä

Istuimme eilen iltapäivää ystäviemme kanssa. Sohvapöydän ympärille kasattiin tuoleja, tyynyjä ja viltti kolmekuiselle.

Olimme säätäneet ruokia koko aamupäivän, vaikka tarjolla ei edes ollut mitään sen gourmetimpaa. Paria salaattia, croissanteja, leipää ja juustoja, hedelmiä ja vähän tummaa suklaata. Se sama setti, joka on todettu toimivaksi jo monta kertaa. Häsääminen tuntui luonnolliselta – päämääränä oli saada ystäville hyvä mieli ja iloinen lauantaibrunssi. Tietysti ravitakin meidät kaikki siinä samalla.

Kun sitten istuimme ruoan kanssa alas ja aloimme vaihtaa pitkästä aikaa ajan kanssa kuulumisia, tuntui äkkiä oudolta. Niin levollinen kuin hetki olikin, tuntui levottomalta. Kun tarjottavat olivat pöydässä ja kaikilla kahvia kupeissa sekä juomaa lasissa, en voinut enää hääriä huonetta ympäri ja palvella. Ymmärsin, että oudolta tuntui nimenomaan se pysähtyminen. Oli omituista, että hetken päätarkoitus oli vain olla niiden ympärillä olevien ystävien kanssa, olla omana itsenään läsnä siinä tilanteessa.

Oma mielensisäinen ongelmani on tuossa viimeisessä lauseessa, toiseksi viimeisessä virkkeessä: ”Hetken päätarkoitus oli VAIN olla niiden ympärillä olevien ystävien kanssa.”

Miten niin vain? En muista koskaan puhuneeni esimerkiksi töistäni samalla tavalla vähätellen. Eilinen hetkeni oli varmaan viikkoni tärkein, ja silti löysin itseni miettimästä, mitä kaikkea ehtisin saada valmiiksi ja voisin saada aikaseksi, jos nousisin ruokalautaseni ääreltä, ystävieni luota ja ryhtyisin hommiin. Ei ole totta! En haluaisi löytää itseäni ajattelemasta näin.

Toinen levottomuutta lisääväni seikka on viimeisessä lauseessa, viimeisessä virkkeessä: ”Olla omana itsenään läsnä siinä tilanteessa.”

Olen niin tottunut kantamaan erilaisia rooleja, että eilenkin huomasin, että oli vaikea rentoutua ja ymmärtää, että nyt voin olla ihan rauhassa vain. En ole myymässä mitään, en ole edustamassa mitään. Ystäväni kyllä tietävät millainen minä olen. Erilaiset roolit elämässä ovat tietenkin myös minua, mutta usein vain kapea sektori kaikesta. Ystävien rinnalla voin maskeitta ihan koko spektrin loistossa – hyvässä ja pahassa.

Eikö kuulostakin siltä, että analysoin varsin kevyitä omassa mielessäni siinä brunssin aikana? Onneksi sentään sain itse itseni kiinni ajatuksista, minkä jälkeen häntiä on helpompi ottaa kiinni ja tehdä asioille jotain.

Pistin puhelimeni toiselle pöydälle, otin ison hörpyn kahvia ja aloin kysyä ystäviltä tarkentavia heidän elämästään. Tajusin, miten paljon heidänkin kuulumiset minulle merkitsevät. Mieli tasaantui, halusin keskittyä yhteiseen brunssiimme, enkä siihen, että illalla olisi edessä vielä töitä ja pakkaamista. Pidin sylissä hikottelevaa vauvaa, jolla oli keltainen paita niin kuin minulla. ”Voimaväri”, sanoi ystäväni, ihanan pojan äiti.

Kesken kaiken Janne sanoi, että tuntuu oudolta. Ettei hän oikein tiedä, kuinka kuuluisi olla tai missä istua, kun on muutama ystävä kylässä. Hymähtelin, että hän aisti samaa omituista oloa, niin kuin minäkin. Olemme järjestäneet niin paljon isoja juhlia ja yltäkylläisiä brunsseja, että oli vaikea asettautua muutaman ihmisen asetelmaan. Olla sillä lailla rauhassa ja intensiivisesti kaikkien kanssa, jotka ovat paikalla.

Nyt kun ajattelen, niin voi tosiaan olla, että ystävämmekin ihmettelivät sitä, ettei meillä ollut mihinkään kiire. Että istuimme siinä useita tunteja ilman mitään muuta agendaa.

Brunssihetkemme oli kyllä varmasti viikon paras. Etenkin sen jälkeen, kun pääsin omasta turhasta tehokkuusajattelusta eroon, tai pikemminkin ymmärsin, että ystävät vasta ovatkin voimanlähde. Tuntuu, että voisimme todella panostaa tänä keväänä siihen, että kutsumme kylään vain muutamia ystäviä kerrallaan.

Panostaisimme määrän sijasta laatuun, niin kuin jaksan jauhaa kaikilla muillakin elämän osa-alueilla. Miksei tälläkin.

-Henriikka

Kategoriat: astiat, kaverit, ruoka ja juoma, sisustus Avainsanat: 10 kommenttia

Levoton ystävä

10 kommenttia

  • Heidi sanoo:

    Kuulostaa hyvin, hyvin tutulta. Löydän itseni myös hyvin usein juhlan järjestäjänä ”hääräämästä” keittiöstä lähes koko illan ajan, ikään kuin pakenemalla ystävien kanssa kiireettömästi istumista ja omaan itseen ja ajatuksiini keskittymistä. Viime aikoina ja viimeisissä juhlissa olen pyrkinyt pois tästä häärääjäroolista ja keskittymään ihan oikeasti ystävien kuulumisiin – ei siten, että samalla hämmennän jotain kattilaa keittiössä, ja ystävilleni heittämät lauseet ja ajatukset jäävät puolitiehen.
    Tämän kiireellisen vaikutelman takia ystäväni varmaan usein ovat kysyneetkin heti alkuillasta minulta, tarvitsenko ruoanlaitossa apua, tai ovat muuten vain jossain vaiheessa iltaa yksitellen tunkeutuneet pieneen keittiöömme kysymään henkkoht kuulumisia :D
    Mukava kuulla että on muitakin, jotka tehokkuusajattelullaan saattavat pilata aidot kohtaamiset ja herkät sosiaaliset hetket ;)
    Itse olen myös miettinyt samaa eli muutaman ystävän kutsumista kerrallaan kylään, jotta kuulumisia ehtisi oikeasti vaihtaa, eikä illasta tule vain suorittamista.

    • Henriikka sanoo:

      Häärääjärooli on niin ihana, mutta myös sellainen vankila. Sieltä on tosi vaikea päästä pois. Joskus oma tehokkuusajattelu ja pyöriminen ja hyöriminen vie huomion siltä kaikkein olennaisimmalta.

  • Anni sanoo:

    Moi! Toi teidän ruokapöytä on i-ha-na! Mistä puusta se on valmistettu ja onko sitä pintakäsitelty millään?

  • Susanna sanoo:

    Puit sanoiksi sen mitä mietin juuri viimeksi ystäviä nähdessäni! Miten olikin niin hassu olo vain jutella ja nauttia eikä suorittaa. Kiireinen elämä tekee sen ettei uskalla rentoutua vaikka se olisi välillä juuri sitä tärkeintä tekemistä. Nyt sängyn pohjalla kuumeen kourissa vihdoin pakko vain olla :D

    Kiitos kivasta postauksesta!

    • Henriikka sanoo:

      Ja sit kroppa tekee just ton: että laittaa niin paljon hanttiin, että sairastuu. Ja onhan se ihan älytöntä, että ystävienkin kanssa tarvis olla aina tekemässä jotain. Miksei vaan oleminen riitä? Iso oppimisen paikka.

  • Emma sanoo:

    Taas kerran, mainiosti puettu sanoiksi sama mitä välillä itsekin jää ihmettelemään (useimmiten vasta jälkikäteen, valitettavasti). Kiitos tästä tekstistä.

    Mitä noissa salaateissa on? Herkullisen näköisiä, ninittäin!

    • Henriikka sanoo:

      1. salaatti: vuonankaali, pinaatti, avokado, vuohenjuusto
      2. salaatti: kvinoa, viinirypäle, tomaatti, rucola, feta

      Kiitos paljon. Jotenkin lohduttavaa tietää, että joku toinenkin miettii samoja asioita.

  • Mira sanoo:

    Kiitos niin paljon brunssista. Olo oli toden totta levollinen, täydellistä kiireettömyyttä!
    Terveisin hikoilevan vauvan äiti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.