Yksinkertaista elämää

Olen miettinyt lähipäivinä, itse asiassa lähiaikoina, yksinkertaista elämää. Simple life – se kuulostaa englanniksi niin hyvältä, eikä oikein käänny suomeksi täydellisesti, mutta kyllä te tiedätte mitä tarkoitan: keskittymistä olennaiseen, olemista ja ajan käyttämistä perusasioiden äärellä.

En itse elä tällä hetkellä kovin simppelisti. Ihannoin kyllä sellaista elämäntapaa, mutten ole ollut vielä tarpeeksi rohkea pistämään elämää enempää uusiksi, ja mikä vielä olennaisempaa,  yksinkertaisemmaksi.

Sellainen yksinkertainen elämä on tietysti harvalle valinta. Ollaan taas etuoikeutetussa porukassa, jos siitä voi itse päättää – että pyykkää pyykin ja jauhaa kahvin käsin ja leipoo leivän itse, omistaa vain vähän materiaa ja käyttää vapaa-aikansa kävellen lähikortteleissa ja -metsässä.

Mutta jotenkin kaihertaa, että jos siihen kerran on mahdollisuus, niin miksei sitä mahdollisuutta käyttäisi? Tuntuu, että aidoin onnellisuus kumpuaa aina perusasioita. All the best things are wild and free.

Olisi otettava itseään niskasta kiinni ja yksinkertaistettava. Pelättävä vähemmän. Rakastettava ja oltava kiitollisia yhä enemmän.

Nämä kuvat ovat Suomenlinnasta, Doritin kotoa. Näitä kuvia katsellessani tajusin, mikä ystävyydessämme on erityislaatuista, ja siksi valitsin kuvan myös tähän juttuun. Meidän ystävyytemme on yksinkertaista.

Emme koskaan erityisemmin tutustuneet, vaan pidimme toisistamme samantien älyttömästi. Lähes ensi kerran nähtyämme menin Doritille yökylään, kysyin vaan suoraan, että voinko tulla. Nukuimme heti vieretysten kuin olisimme aina nukkuneet. Välillä olemme yksin yhdessä, muttemme koskaan yhdessä yksin. Juomme lähinnä kahvia, käymme kaupassa. Olemme Doritin poikien kanssa.

Olemme eri-ikäisiä, eri elämäntilanteissa, emmekä oikeastaan tunne edes kovin hyvin. Mutta riittävän hyvin, että pystyn sanoa silmät kirkkaina, että olemme aina ystäviä.

Ärsyttää, että vaikka kokee olevansa rohkea, niin silti pelkää. En uskalla yksinkertaistaa, en uskalla luottaa elämän sellaisenaan riittävän. En meinaa uskoa, että itse riitän, en meinaa uskoa että elämäni puitteet riittävät ja kantavat. Vaikka tietenkin ne riittävät, tietenkin ne kantavat! Eikä materia tai rakennettuihin puitteisiin tarraaminen ainakaan kanna, jos se on vaihtoehto.

Pitäisi varmaan muuttaa Suomenlinnaa, eläisin siellä seesteistä elämää, huomaan ajattelevani. Mutta tuossahan se ongelma onkin: en ikinä tyydy siihen, mitä minulla jo on.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij, oma edit

Kategoriat: astiat, elämä, kaverit 11 kommenttia

Yksinkertaista elämää

11 kommenttia

  • Sanna sanoo:

    Teksti kolahti kovasti ja miten ihania kuvia!! Ainakaan tällä hetkellä minulla ei ole tarvetta, eikä edes halua tehdä elämästä täysin yksinkertaista, mutta tuo perusasioiden äärelle meno. Keskittyminen olennaiseen, niihin elämän perusasioihin.

    Tuntuu, että välillä se on sitä, että nauttii arjen pienistä hetkistä. Juuri uuni tulleista sämpylöistä, kupista (hyvää) kahvia, silitetystä pyykkipinosta, siististä kodista, kukkakimpusta ja hetkistä ystävien kanssa. Olla läsnä siinä, mitä tekeekään. Viime aikojen lemppari on kyllä unen vaaliminen. On ollut mahtavaa mennä ajoissa nukkumaan ja herätä ajoissa, virkeänä!

    • Tuula Parker sanoo:

      Samaa mieltä kanssasi.

    • Henriikka sanoo:

      Tulin vastaamaan laiminlyötyihin kommentteihin, mutta tekipä hyvää palata kuukausia vanhan tekstin pariin muistuttamaan itseään tästä aiheesta. Juuri kuten kirjoitit, perusasioiden muistaminen ja pienistä jutuista nauttiminen auttaa pitämään juuret maassa kiinni ja ajatukset paremmin kasassa. Toki, helpommin sanottu kuin tehty. Mutta unta pyrin minäkin vaalimaan, ja se on loppujen lopuksi aika helppoa!

  • Tuula Parker sanoo:

    Olet jo pitkällä,kun olet nämä oivaltanut ja näin se on,kun on oikeasti oikein vaikeaa,pienet asiat nousevat esiin ja tuovat lohtua,iloa ja hyvää oloa.Niitä on arjessa niin paljon,mutta välillä ne on sumun peitossa;miksi niitä ei aina oivalla?Ja sitten se kiitollisuus,melkein joskus vesissä silmin,kun jokin pieni seikka tuo ääretöntä iloa,mattojen puistelu pakkasessa,ominbkäsin tehty ei täydellinen leipä,toisen ojentama teemuki hymyn kera.Asioita,joita ei rahalka osteta,vaan kumpuavat tekemisestä,jakamisesta,hetkessä elämisestä.Ja se pelko,pelon kanssa eläminen,huomisen asioista murehtiminen,asioita,jotka eivät välttämättä edes toteudu!Elää hetkessä kaikin aistein,omana itsenä,aitona.Antaen ja saaden,jakaen.Siinäpä se,iso taito,jota tavoitella.

  • R sanoo:

    Ihana teksti <3 sun blogi erottuu kyllä muiden joukosta aitoudellaan.

    Tulin muuten hyvälle tuulelle, kun Tampereen jodelissa suositeltiin ja kehuttiin sun blogia :-D Ansaittuja sanoja!

    • Henriikka sanoo:

      Ihanasti sanottu, kiitos – ja pahoittelut etten vastannut! Pyrin siihen, että blogistani välittyvä aitous on aitoa. :)

  • Emilia sanoo:

    Minua kiinnostaa minimaalisuus, mutta turhan tavaran ja henkisen ja fyysisen kuorman karsiminen tuntuu vaikealta. Olen vähän vinksahtanut tunteiden hallinnan kanssa, on helpompi syödä herkkuja ja ostaa uusia tavaroita, kuin olla ja tuntea paskatkin fiilikset. Sen takia varmaan olen jo vuoden suunnitellut kuvaavani fb kirppikselle kamoja, mutta yhtäkään kuvaa en ole ottanut. Pelottaa se tunne, kun mitään karsittavaa ei enään ole, koska silloin joudun kohtaamaan ne ajatukset, joita olen jo vuosikaudet paennut. Olisi upeaa elää hetkessä ja tuntea, että se mitä on, riittää, eikä aina säntäillä uusiin juttuihin. Mutta mun kohdalla se vaatisi hirveän työn, varsinkin henkisen.
    Tän postauksen innoittamana, aion laittaa edes yhdet kengät myyntiin ennen kesää :D

    • Henriikka sanoo:

      Moi Emilia ja pahoittelut, etten vastannut! Tunnistan niin hyvin kuorman karsimisen vaikeuden. Tavaroiden ja kiireen alla tuntuu usein valheellisen turvalliselta. Miten projekti on edennyt? Toivottavasti olet päässyt kohtaamaan edes osan paetuista ajatuksista!

  • Katariina sanoo:

    Tämä itseäni on mietityttänyt jo kauan. Ensinnäkin löysin yksinkertaisen elämän ilon jo vuosia sitten ja edelleen rakastan sitä oivallusta päivittäin. Kun huomasin, että vähempi määrä materiaa riittää enemmän kuin hyvin ja aidoista asioista nauttii elämässä eniten, olen ollut onnellisempi kuin koskaan aiemmin elämässäni. Mutta juuri siitä syystä kauhulla luen blogien materiavyöryistä ja uusista hankinnoista tai hankintasuunnitelmista. Ja näissä ko. blogeissa usein aika ajoin toistuu sama mantra, että päätetään yht äkkiä palata lähemmäs luontoa ja yksinkertaistetaan elämää. En kuitenkaan juuri huomaa, että mikä todella muuttuu vai muuttuuko mikään.

    • Henriikka sanoo:

      Ihanaa, että tuo oivallus voi olla osa jokaista päivää! Blogeista saamasi kuva voi varmasti joskus aiheuttaa väristyksiä, yksinkertainen elämä kun voi olla yllättävän vaikea maali. Siitä on helpompi puhua kuin siirtää käytäntöön. Eikä tietenkään voi objektiivisesti sanoa, että se edes olisi paras tavoite jokaiselle. Elämän tärkeiden asioiden priorisointiin kuitenkin pyritään! Mukavaa syksyä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.