Nepal – värien, yllätysten ja ystävällisten ihmisten maa

Odotin Nepalilta paljon. Ehkä muistattekin lähtöfiilikseni. Usein matkustan kohteisiin ilman odotuksia, mutta nyt en voi väittää, etteikö ennakko-oletukseni olisi olleet omasta madaltamisen yrityksestä huolimatta korkealla. Kaikkihan rakastavat Nepalia! Siellä kerran käyneet haluavat aina palata.

Ja kyllä, Nepal täytti odotukset. Mutta se oli erilainen kuin ajattelin. Se oli paljon rauhallisempi, värikkäämpi, lämpimämpi ja moniulotteisempi. Jos karusti vertailen muihin maihin, niin siinä oli vähemmän Intiaa kuin odotin ja enemmän Mongoliaa kuin osasin kuvitella. Mutta se oli juuri niin omanlaisensa. Sellainen, että toisiin maihiin vertaaminen on vähän turhaa.

Osallistuin Partioaitan yhteistyökumppanina Mandala Travelin Nepalin kiertomatkalle, jonka kokonaiskesto oli yhdeksän päivää. Perillä Nepalissa vietimme siis noin viikon verran. Kanssani matkusti 11 hengen ryhmä ja matkanjohtaja. Ikähaitari oli reilu 20-vuotiaasta aina yli 70-vuotiaisiin saakka. Ryhmäydyimme erinomaisesti ja värikäs reissuporukkamme olikin yksi matkan parhaista asioista.

Katmandussa oli niin omintakeinen tunnelma. Kaikkialla oli saasteista ja tomuista, mutta keskittymiseni meni kuitenkin värikkäisiin taloihin: ne olivat pinkkejä, keltaisia ja villin turkooseja. Kun silmät piti kunnolla auki, erikoisia yksityiskohtia näki kaikkialla: värikkäät rukousliput liehuivat tuulessa, apina söi temppelillä roskakorista herkkusaalistaan ja nappasi matkallaan vesipullon, josta turisti piti liian heppoisesti kiinni. Roskakoriin lakaistiin oranssien kehäkukkien terälehtiä, enkä ole koskaan nähnyt yhtä kaunista roskakasaa. Naimisissa olevilla naisilla oli maalattu täplä hiusrajassa, naimattomilla ja uskontoon kuulumattomilla otsassa, kulmakarvojen välissä.

Monissa paikoissa suoritettiin uskonnollisia rituaaleja, joiden merkityksiä en ymmärtänyt. Näimme monesti karkeloivia juhlakulkueita, jotka ilmestyivät jostain yhtäkkiä ja katosivat laulaen jonnekkin. Intialaiset ja nepalilaiset Instagram-seuraajani saattoivat stoorieni perusteella jälkeenpäin tulkata, mikä tapahtuma oli kyseessä. Itse tilanteessa en ymmärtänyt mitään, mutta nautin täysin sydämin uusista äänistä ja siitä, että olin täysin tietämätön.

Olin otettu ihmisten ystävällisyydestä. Ihmiset olivatkin parasta koko matkassa. Kaikki auttoivat, suurin osa omaan ujostelevaan tyyliinsä. Paikalliset olivat avoimia ja heidän seurassaan viihtyi hyvin.

Olin myös yllättynyt siitä, etten kokenut lainkaan huutelua ja sellaista riuhtomista ja pakkomyymistä, joka on joissain kulttuureissa yleistä. Suosituimmilla turistialueilla saatettiin lyöttäytyä seuraan ja kaupustella retkiä ja muuta turretavaraa, mutta pääosin sain kulkea omineni. Olo oli turvallinen läpi matkan, vaikka olin karusti odottanut, että joutuisin pitämään melko tiukasti repusta kiinni. Kerjäämistäkin on kovin vähän maan elintasoon nähden.

Meidän reissullamme kohteita oli kolme: Katmandu, Bandipur ja Pokhara. Vietimme kaikissa kolmessa ensin kaksi yötä kussakin ja lopulta vielä yhden yön Katmandussa.

Katmandu

Katmandu on vilkas, elämäntäyteinen ja aisteja kutitteleva. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavan nurkan takana näkyy tai tapahtuu.

Tutustuimme Katmandun keskustan nähtävyyksiin, esimerkiksi Durbar-aukioon sekä Swayambhunathin buddhalaiseen stupaan, shiva-jumalalle pyhitettyyn Pashupatinathin hindutemppeliin sekä Boudhanathin buddhalaiseen stupaan. Uskonnot, hindulaisuus ja buddhalaisuus, ovat Nepalissa vahvasti länsä.

Erityisen syvältä riipivä ja vaikuttava kokemus oli Pashupatinathin temppeli. Pashupatinathin temppelialue on tunnettu kauniista pagodeistaan, muistomerkeistään ja pyhätöistään. Uskonnollinen alue levittäytyy Bagmitijoen varrelle. Paikka on todella suosittu pyhiinvaelluskohde, monen hindun mielestä temppeli on yksi Nepalin pyhimmistä, ja siellä suoritetaan myös paljon hautajaisia. Temppelillä kunnioitetaan Pashupatia, joka on eläinten herra ja yksi hindujumala Shivan inkarnaatioista. Vaikuttava päätemppeli on avoinna vain hinduille. Alueella kiertää sidhuja, pyhiä miehiä, jotka miellään piirtävät siunauksen otsaasi ja toivovat puolestaan muutamaa lanttia.

Joen varrella suoritetaan myös paljon polttohautauksia. Omaiset valmistelivat rakkaansa matkalle tuonpuoleiseen. Olihan se kieltämättä tällaiselle länkkärille melko hetkauttava kokemus nähdä, kuinka ruumiita kannettiin joen viereen ja poltettiin vieraiden ja temppelinkävijöiden katsoessa. Ilmassa oli luonnollisesti ihan oma hajunsa. Olisi periaatteessa voinut kuvitella, että selkäpiitäni olisi karminut, kun en ole vastaavaan tottunut, mutta kävikin päinvastoin: tajusin, että omassa kulttuurissamme kuolleista ihmisistä on vain vieraannuttu, vaikka niin ei tarvisisi olla. Kuolema on luonnollinen osa elinkaarta ja vaikka en vastaavia hautajaisia omalle kohdalle toivokaan, ne tuntuivat kunnioittavilta.

Thamel-alue on varmasti monelle Nepalinkävijälle tuttu paikka. Kapeakatuinen, ihmisten suosima kauppa-alue on täynnä pieniä liikkeitä, matkamuistoja, piraattivaellustarviketta ja jopa jotain aitoakin. Kaupustelun välissä on viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita, joissa useissa jätetään kengät eteiseen ja istutaan lattiatyynyillä. Asuimme itse Thamelin lähellä, parin kilometrin päässä, mutta taitoin itse matkat taksilla, sillä kolmen euron matkahinta ei tuntunut lainkaan pahalta ja kaupungissa on niin runsaasti saasteita, että ulkoilmasta ei varsinaisesti nauti täysin keuhkoin. Taksimatkojen lisäksi yleinen hintatasokin on kovin alhainen, rahaa ei kovin helposti saa kulumaan, jos käyttää peruspalveluita, eikä innostu shoppailemaan.

Bandipur

Katmandusta lähdimme minibussilla kohti Himalajan vuoristoa. Noin neljän tunnin ajomatka ei venynyt, sillä liikenne sattui olemaan matkapäivänämme yllättävän mutkaton. Oli upea tunne nähdä Himalajan lumihuippujen nousevan silmien edessä.

Päädyimme Bandipurin pikkukaupunkiin, joka sijaitsee 1030 metrin korkeudessa Himalajan alarinteillä. Viihtyisästä, perinteiseen tyyliin rakennetusta Bandipurista avautuvat yleensä upeat maisemat kohti Annapurnan, Dhaulagirin, Manaslun ja Langtangin korkeita lumihuippuja, mutta tällä kertaa sää oli kyllä parin päivän ajan niin pilvinen, että saimme kuvitella paljon. Bandipurin hotellista kirjoitinkin ihan oman jutun paikan päältä. Kylä oli herttainen ja satumainen, todella rauhallinen, mutta kuitenkin kiinnostava. Juoksin kaduilla kukkojen perässä, vilkutin pihan lapsille ja hihittelin teineille takaisin – en tiedä miksi, mutta hihitytin paljon paikallista väkeä.

Bandipurista teimme myös puolenpäivän retken läheiselle luolalle. Matkaa oli muutama kilometri suuntaansa. Piinaavan pienen oviaukon jälkeen avautui valtava luola, joka täyttyy aina sadekaudella vedestä, mutta jossa pystyi nyt kulkemaan hyvin. Otsalamppujen valossa ihailimme tippukiviä sekä katon lepakkoja ja tunsimme aisoissa-pysyvää ahtaanpaikankammoa.

Pokhara

Bandipurista jatkoimme tutulla, vaaleanvioletilla minibussillamme muutaman tunnin päähän Pokharaan. Nautin ajomatkoista, kun sai olla omien ajatustensa kanssa ja ihailla maisemia. Pokhara on Nepalin kolmanneksi suurin kaupunki ja meno oli selkeän kansainvälistä: moni lähtee vaelluksille Pokharasta, minkä vuoksi ravintoloita ja palveluita on paljon ja reissaajia reilusti kaduilla.

Järven rannalla, Himalajan juurella sijaitseva Pokhara on aktiivimatkailun keskus – vaikka vaeltamaan en tällä kertaa lähtenyt, minäkin löysin itseni kahden kilometrin mittaisesta ziplinesta eräänä aamuna. Kaverini laittoi Instagramissa viestiä ”Hei sä oot Pokharassa, siellä on sellainen siisti zipline!” ja parin tunnin jälkeen olinkin jo varannut vaijeriliu’un itselleni.

Pilvet eivät reissussa olleet aivan puolellamme. Kiipesimme eräänä aamuna varkain Sarangkotin kukkulalle, jossa ajattelimme todistaa kuvauksellista auringonnousua Himalajan huippujen levittäytyessä panoraamana edessämme. Vaan pelkkää pilveähän se oli koko aamu. Join kuitenkin ihananmakuisen teen, jonka paikallinen poika myi minulle vuorenhuipulla. Kiitin onneani, että reppuuni oli jäänyt istuinalusta, kun hytisin aamukylmissäni aurinkoa odottaen.

Olimme Pokharassa myös Holi-festarien aikaan! Mutta niistä kuvista on kyllä tehtävä aivan oma juttunsa. Katsoin äsken läpi kuvia ja värikkäitä naamoja oli kyllä kokonaisen kirjoituksen verran.

Yksi Nepalin parhaista asioista oli ruoka. Lihaa en syökään, enkä tainnut kalaakaan maistaa koko reissulla, vaan kasvisruoka oli ainakin aivan taivaallisen hyvää! Kaikkia ihania soosseja riisin kanssa, linssejä ja pinaattia mm mmm mm. Ja lassi-juomia tietysti joka päivä.

Isoksi ihmetyksekseni sain kuitenkin vasta paikan päällä tietää, että Suomessa myytävä nepalilainen onkin pohjois-intialaista! Palak Paneerit ja muut ovat intialaista, eikä mitään nepalilaista. Tutustuin siis täysin uuteen ruokakulttuuriin ja onneksi rakastin sitäkin.

Nepalista jäi todella hyvä kuva. Totta kai mietin sitä ristiriitaa ja kuilua, mikä pääosin varakkaiden vaeltajaturistien ja paikallisen elintason välillä vallitsee. Mutta siitäkin huolimatta pystyin aistimaan maata usealla aistilla, ihmettelemään ja ihastelemaan elämää ja jakaamaan hetkiä ja ajatuksia nepalilaisten ja matkaseurueeni kanssa. Ihmiset olivat aidon kiinnostuneita ja innoissaan kertomassa, jos halusin kysyä jotain ja kaikkialla kohdeltiin hyvin. Eikä vain minua, vaan paikalliset toisiaan.

Loppuun random fakta, joka ainakin yllätti minut: aikaero Suomeen oli 3 tuntia ja 45 minuuttia. En tätä ennen edes tiennyt, että ajat voivat heittää tuolla lailla vartilla!

Toivon mukaan pääsen joskus palaamaan Nepaliin, joko vaelluskenkien kanssa tai ilman. Ensi kerralla voisin mennä vaikka junalla.

-Henriikka

Kirjoitin Partioaitan blogiin jutun Nepalin pakkauksesta ja muutamista reissuun liittyvistä yksityiskohdista. Lue juttu täältä.

Huom! Matka on toteutettu yhteistyössä Mandala Travelin ja Partioaitan kanssa, enkä vastaa kaikista kustannuksista itse.

Kategoriat: matkustus, yhteistyö Avainsanat: , , , 9 kommenttia

Nepal – värien, yllätysten ja ystävällisten ihmisten maa

9 kommenttia

  • Roosa sanoo:

    Moikka! Ihanaa lukea sun reissusta. Mulla heräs kysymys, että oliko gluteenittoman ruokavalion noudattaminen vaivatonta? Muistelen, että sulla on keliakia, mutta korjaa ihmeessä, jos oon väärässä. :D

    Roosa

    • Essi sanoo:

      Joo, tämä kiinnostaa! Mulla on semmonen muistikuva, että olisit joskus kirjoittanut siitä, ettet halua tehdä numeroa keliakiasta ja korostaa sitä mitenkään erityisesti. Ymmärrän sen täysin, mutta keliaakikkona kyllä mietin, että sun reissukohteista ois aivan hirveen kiva kuulla kokemuksia sen ruokavalionkin osalta. Ehkä sitä uskaltautuis tälläisena untuvikkokeliaakkonakin kokeilemaan tiettyjä maita ja kohteita (esim. Tansania, Nepal, Trans-Siperia) :-)

      • Roosa sanoo:

        Mukavaa, että meitä on useampi. Näin ollen, miten olisi esimerkiksi kokonainen postaus aiheesta? Tämä tietenkin toiveena. :)

        Roosa

  • Anne sanoo:

    Oi että, Nepal on rakas! Asuin siellä viime syksyn työnharjoittelun myötä ja ne olivat kyllä elämäni parhaimmat kolme kuukautta. :) Oli kiva lukea kokemuksia tuosta ristiriitaisuuksien maasta vähän eri näkökulmasta.

    Kulmakarvojen välissä oleva väripiste on muuten tika, joka ei liity uskonnottomuuteen tai naimattomuuteen, vaan on hindulainen siunauksen merkki. :)

  • Emma sanoo:

    Moi Henriikka! Eksyin tänään ekaa kertaa tänne sun blogiin ja olen nyt selaillut postauksia tämän aamupäivän. Ihastuin vähän sun tapaan kirjoittaa ja ajatella. Mulla olisi myös yksi postaustoive heti kättelyssä (yritin hakea, jos olisit kirjoittanut asiasta aiemmin, mutta ei ainakaan osunut silmään): millaisia asioita kannattaa ottaa huomioon matkustaessa yksin ja miten se eroaa seurassa reissaamisesta? Aihe kiinnostaa minua, koska en ole ikinä matkustanut ulkomaille yksinäni, mutta tulevana kesänä saattaisi olla hyvä hetki lähteä johonkin. En ole mitenkään superpaljoa muutenkaan matkustanut ja ajatus jännittää hyvällä tavalla, siksi sun ajatusten kuuleminen aiheesta olisi siistiä!

  • Mkpk sanoo:

    Useasta postauksesta jäänyt mieleen tuo hattusi, mistä sellaisia löytyy? En osaa kyllä sanoa, onko mun juttu tai onko tarpeellinen, mutta hiano on 😊

  • kata sanoo:

    Voi miten ihana postaus ja kuvat!<3

  • Hanna sanoo:

    Oi, tulipa ikävä Nepaliin! Oltiin muutama vuosi sitten (eikun apua, siitähän on kohta jo viisi vuotta!) kuukauden reissulla, jossa sekä oltiin valloittamassa vuoria että vietettiin aikaa esim. Katmandussa. Aika surullista, että osaa niistä paikoista ei enää ole olemassa, sillä ne tuhoutuivat maanjäristyksissä.

    Nepal on tosiaan yllättävän erilainen verrattuna esimerkiksi Intiaan, yli-innokas lähestyminen tuntuu puuttuvan Nepalista kokonaan. Mielenkiintoisena detaljina tähän riistämiseen; sinä vuonna kun Nepalissa oltiin, niin sherpat ja muut vuoristo-oppaat ja kantajat olivat ilmeisesti juuri järjestäytyneet ammattiyhdistykseksi eli voisi ajatella, että heillä ainakin työajat ovat järkevöityneet. Toki nykytilasta en osaa sanoa. Toivottavasti se on mennyt vain parempaan suuntaan!

  • Markus sanoo:

    Hei!

    Mandalan matkoilla on tullut oltua myös mm. Nepalissa v.2016. Matkaohjelma ja käyntikohteet näyttää pysyneen samana. Vuoret jäi meiltäkin Bandipurin näköalapaikalta ja aamureissulta Sarangkotin kahvilan terassille näkemättä (saaste)sumun ja pilvisyyden takia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.