Pyhäpaita takaisin päälle

Olen lukenut viime päivät kommentteja edellisessä #kestäväreissu-kirjoituksessani, lukenut aiheen muita kirjoituksia, lukenut somekanavien kommentteja. Aivoni ovat muuttuneet normaaleista rumiksi ja ruskeiksi, tippaleivännäköisiksi, sillä ne ovat aivan solmussa. Olen tajunnut taas uudestaan asian monimutkaisuuden, mutta toisaalta myös sen, että ei sen monimutkaisuuden taakse voi piiloutua: yllättävän monet asiat ovat kuitenkin myös yksinkertaisia, selkeitä faktoja. Niin kuin se, että lennot saastuttavat älyttömästi.

Ehkä isoimpana asiana ja ajatuksena on noussut pinnalle, että asiat eivät voi jäädä omalla kohdallani sanojen tasolle. Aion keskittyä tekemään konkreettisia muutoksia. En kuitenkaan julista mitään, ennen kuin olen miettinyt vielä vähän enemmän.

Tällä hetkellä istun kuitenkin autossa, aivan täydessä autossa vieläpä. Siinä missä ekologisuus on kasvanut, ajoturvallisuus on hivenen heikentynyt. Takapaksissa on kahdeksat lumikengät ja niin monta merinovillakerrastoa, että ei pitäisi kyllä palella. Kahdeksan hengen perheeni matkustaa parhaillaan kahdessa autossa kohti Lappia; me huristamme Ii:ssä, toinen autollinen tekee kauppaostoksia Kuusamossa.

(Olen niin kiitollinen, etten ole itse siinä ruokakauppa-autossa.. Järkyttävää yrittää tehdä viikon kauppaostoksia isolle porukalle väsyneenä jossain jättikaupassa. Itkuksihan se aina menee, kun pitää samaan kauppakoriin löytää hiilloskyrsät, juustomakkarat, seitanversiot ja soijanakitkin.)

Olemme varanneet netistä jonkun sen verran suuren mökin, että kaikille löytyy petipaikat. Voi veljet, että saamme olla perillä koko pitkän viikon. Huomenna lähdemme tutustumaan tuntureihin koko köörillä. Lumikengät jalkaan ja lauta selkään.

Suunnittelen myös yhtä omaa vapaapäivääni mökissämme. Kun muut karkaavat aktiivirientoihin, käyn aamusaunassa, jonka jälkeen jään makaamaan mökin lattialle, takkatulen ääreen, enkä nouse ennen kuin muut palaavat illan pimetessä syömään. Tai nousen ehkä kerran keittämään kahvit.

Ajamme pian Simojoen yli. Ette arvaakaan, kuinka monesti olen jo kuullut tuon vitsin? On kyllä hienoa, että Simojoki on tällainen pohjoisempi paikka, hieno lohijoki, vaikka olisihan noita uljaampiakin pohjoisen nimiä sukunimeksi: Halti, Nuorgam, Lumikuru, Ounasvaara, Oulanka, Iivaara…

Mutta mennään nyt tällä, sympaattisella ja vähän sellaisella kotoisammalla.

Kun on eilinen junamatka takana ja tänään jo monta sataa kilometria, meinaa vähän jo jaloissa painaa. Nyt tuntuu absurdilta, että huomenna pääsee koko päiväksi pihalle. Mutta onneksi tiedän varmaksi, että pääsee.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen
– helmikuun reissumme viimeiseltä aamulta, kun aurinko nousi Pyhällä seitsemän maissa.

Kategoriat: matkustus Avainsanat: Ei kommentteja. Kommentoi!

Pyhäpaita takaisin päälle

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *