Miten jahdata unelmia, joita ei tiedä?

 Janne tässä hoi.

Alkuhuomautus: blogijuttujen kirjoittaminen on todella vaikeaa. Lupasin Henriikalle kirjoittaa pari juttua hänen ollessaan lomalla, ja arvostus lähes päivittäin kirjoittavaa mimmiä kohtaan kasvaa tunti tunnilta. Jo yksi juttu per viikko tuntuu tiukalta tahdilta.

Nyt kun kerran olen lupautunut kirjoittamaan, haluan herättää ajatuksia aiheesta, joka on hieman vaivannut mieltäni, nimittäin unelmien tavoittelun vaikeudesta. Henriikka kirjoitti tähän aiheeseen liippaavan tekstin muutama kuukausi sitten. Hän kirjoitti, ettei kaikilla ole sitä ”omaa juttua”, eikä tarvitsekaan (Kannattaa lukea, todella kova teksti).

Olen itse paininut samankaltaisen ongelman kanssa pienellä twistillä. Toisin kuin Henriikalle, joka on aina halunnut tehdä hyvin monia eri asioita elämässään, mulle on ollut aina vaikea hahmottaa, mitä ylipäänsä haluan tavoitella, hankalaa tunnistaa omat unelmani. Mä en yksinkertaisesti useinkaan tiedä, mihin haluaisin tässä elämässä suunnata. Olenko ainoa? Uskonpa, että en.

Pyydän tunnelman luomiseksi, että laitat tässä välissä seuraavan biisin soimaan:

Musiikki on omiaan herättämään isoja pohdintoja. Kuuntelen sitä itse paljon ja teen sitä niin paljon kuin ehdin. Olen tullut tämän vuoksi miettineeksi melko paljon sitä, mistä aiheista menestyvää poppia edes voi kirjoittaa. Joku kertoi joskus mielestäni aika hyvän määritelmän: 1. rakastumisesta 2. rakkauden menettämisestä 3. rakastelemisesta tai 4. bilettämisestä. 

Korvissasi nyt soiva Irene Caran 80-luvun hitti ”Flashdance… What A Feeling” on timanttinen todiste siitä, että on olemassa vielä viides ehdoton hittiteema: motivaatiobiisit.

Alla pari lainausta viime vuosien motivaatiohiteistä:

”Mul ei ollu mitään muut ku mahdollisuus. Ja tieto siitä, että mitä tahdon voin saavuttaa.” -Elastinen
”Mitä ikinä sun unelmat onkaan, et saavuta niitä unessa koskaan. Ota ittees niskast kii.” -Robin
“Gonna give everything I have. It’s my destiny. I will never say never!” -Justin Bieber

Nämä biisit ovat juuri niitä, jotka paikoitellen tuppaavat herättää pientä omiin unelmiin liittyvää ahdistusta. Jokainen motivaatiobiisi kehottaa tekemään sitä, mitä sydän sanoo, tavoittelemaan unelmia ja tekemään töitä niiden eteen. Meillä on vain yksi elämä, vain yksi mahdollisuus.

Muistan kelanneeni tätä asiaa paljon vuosituhannen vaihteen jälkeen, kun kuuntelin radiosta Eminemin Lose Yourselfiä: ”You only got one shot, do not miss your chance to blow. The opportunity comes once in the lifetime.”

Hirveä paine ja paniikki! Tilaisuus tulee vaan kerran elämässä ja sit pitäsi olla valmiina. Ärsyttävää.

On myönnettävä, että motivaatiobiisit ovat usein hyviäkin, eteenpäin työntäviä. On siistiä tulla haippeihin musiikista ja saada päälle se ”mä pystyn ihan mihin vain!” -fiilis. Esimerkiksi salilla kunnon you can do it -spiritti saa aikaan ihmeellisiä tuloksia. Oon kokenut sen useasti. Mutta yhtä useasti oon kokenut sen fiiliksen, kun haippi katoaa ja sit ei taas tiedäkään mitä haluaa tavoitella.

Viimeisen vuoden aikana olen onneksi oivaltanut muutaman asian.

Ensinnäkin on käynyt juuri niin, kuten Henriikka kirjoitti omassa tekstissään: olen hiljalleen alkanut hyväksyä sen, ettei aina tarvitsekaan tietää, mitä juuri mä haluan tavoitella. Voi päättää vain jotain ja ruveta tekemään sitä. Jos se tuntuu hyvältä – great. Jos ei tunnu, voi miettiä kääntävänsä suunnan kohti jotain ihan muuta.

Toiseksi olen entistä paremmin hahmottanut sen, ettei unelmien tavoittelu ole mikään elämään sisäänkirjoitettu päämäärä. Elää voi ihan päivä kerrallaan, pyrkien tyytyväisyyteen ilman sen suurempaa tarinan kaarta. Voihan sekin olla unelma.

Kolmanneksi oman tietämättömyyden myöntäminen itselleen on lisännyt rohkeutta kokeilla ihan out-of-the-box-juttuja ja jopa avannut mahdollisuuksia, joita en ymmärtänyt olevan olemassa. Ehkä omat ”unelmat” piilevätkin näillä poluilla. Ehkä rupean näine pohdintoineni motivaatiovalmentajaksi. Ehkä en.

Tänä vuonna olen päättänyt, että haluan totella niitä ärsyttäviä motivaatiosoittolistoja, tehdä rohkeita ratkaisuja ja tavoitella piileskeleviä unelmiani, joita en edelleenkään osaa piirtää liitutaululle tai koota mindmapiksi. Ehkä en koskaan! Laitoin silti edellistä kappaletta kirjoittaessani myös itse tuon Flashdancen soimaan ja nyt tuntuu siltä että on pakko lähteä salille, tehdä hittibiisi, mennä aikaisin nukkumaan ja huomenna herätä hyvissä ajoin kirjoittamaan to do -listaa.

Katsotaan, mitä käy.

– Janne

Kategoriat: elämä, janne 4 kommenttia

Miten jahdata unelmia, joita ei tiedä?

4 kommenttia

  • Saarai sanoo:

    Muistan hyvin tuon Henriikan kirjoittaman jutun aiheesta ja se, kuten myös tämä, on kyllä ihan minulle suunnattua settiä! Aina on vähän jotenkin harmittanut ja ahdistanut kun ei ole ollut mitään suuria unelmia tai yhtä selkeää päämäärää. On hyvä aina saada tällaisia muistutuksia, että hei ei tarvii ollakaan ja voihan sitä vaan mennä minne virta vie ja katsoa mitä matkan varrella tapahtuu. Tavallaan sellainen ’mysteeri elämä’ on kyllä ihan unelmaa. :) Ja lisäksi on myös kyllä tosi jees vaan tehdä monia itseä kiinnostavia juttuja eikä keskittyä yhteen ainoaan unelmaan. Unelmien ja päämäärien tavoittelua korostetaan kyllä muutenkin liikaa. Eihän elämä kuitenkaan ole mikään suoritus jossa on vaan yksi tavoite ja maali :)

  • Ellu-Kana sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Hei ihan uteliaisuuttani ja mielenkiinnosta kysyn Janne, että mitä musiikkia teet tällä hetkellä? Ootko jossain bändissä, tekemässä soolouraa vai onko Idän ihmeet tekemässä comebackiä? Ja onko jo jotain julkaistu vai tulossa vasta?😊

  • Liisa sanoo:

    Hyvä teksti!

  • Ellu-Kana sanoo:

    Hyvä teksti Janne! On hauska lukea välillä sinun ajatuksista ja näkökulmista, näitä postauksia voisi olla lisää! :)

    Hei, saanko kysyä, mitä musiikkia juttuja teet tällä hetkellä? Teetkö soolouraa, bändissä vai onko Idän ihmeet tekemässä comebackiä? Kiinnostaisi kuulla. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.