Vaimo matkustaa – miten pärjää mies?

Janne tässä moi. Tulin juttelemaan vähän eroahdistuksesta. Ja itse asiassa hieman sen puutteesta.

Okei, eli tilanne on nyt se, että Henriikka on parhaillaan tosi kaukana. Itse asiassa hän sijaitsee aika lailla 5000 kilometrin päässä (Helsinki-Krasnojarsk), ja etäisyys kasvaa Venäjän halki kulkevan junan vauhdilla (n. 90-100 kilometriä tunnissa). Katseemme kohtaavat seuraavan kerran hieman vajaan kahden viikon päästä.

Henriikka on totta vie ollut nyt muutenkin aika paljon reissuillaan niin viime vuonna kuin tänä keväänä. Tämä tarkoittaa sitä, että olen itse nukkunut melko monen käden sormilla laskettavan määrän öitä yksin, joskus onnellisessa X-asennossa, joskus tyhjän puolen tyynyä puristaen.

”Miten sä jaksat kun Henriikka on paljon poissa?”

Tätä kysymystä olen kuullut nyt yllättävän paljon. Samaa kysytään myös Henriikalta: miten Janne jaksaa? Samaa taidettiin miettiä joku päivä jopa Jodelissa. Miksi Henriikka matkustaa niin paljon, ja miksei hän ota Jannea mukaan?

Kiitos kysymästä – arvostan jokaista ajatusta, jotka hyvinvointini puolesta esitetään. Rehellinen vastaus on kuitenkin se, että olen yleensä ihan todella fine!

Kuten varmasti moni syystä tai toisesta reissaavan puolison kanssa asuva tietää, väliaikaisessa yksinolossa on aina kaksi puolta.

Yhtäältä ärsyttää, etten voi jatkaa yhdessä katsottuja, keskeneräisiä sarjoja mukavan illallisen ääressä (Tämä on tärkeä päiviämme rytmittävä rutiini!). Toisaalta voin uppoutua itse irtokarkkipussiin ja niihin sarjoihin, jotka eivät todellakaan kiinnosta Henriikkaa (Billions & Westworld <3).

Yhtäältä en saa nauttia Henriikan hurmaavasta seurasta (Hän on yksi hauskimmista ihmisistä, joita tunnen). Toisaalta eipähän tarvitse vääntää siitä, missä kitarani tai treenikassini milloinkin lojuu (Ne eivät ”loju” vaan ovat sijoittuneet mahdollisimman keskeiselle paikalle, jotta kynnys niiden hyödyntämiseen olisi matala).

Yhtäältä en saa iltaisin peilata päiväni fiiliksiä Henriikasta (Hän on mitä erinomaisin fiilisten sanoiksi pukija ja tulkitsija – tärkeä peili miehelle, joka ei aina itse tiedä, mitä tuntee). Toisaalta minulla on enemmän aikaa yrittää siirtää niitä musiikkiin, joskus tehokkaastikin (Valitan lähes päivittäin, ettei minulla ole siihen tarpeeksi aikaa).

Olen siis paljon yksin, mutta en yksinäinen. Olen todella onnellinen Henriikan puolesta, että hänellä on viime vuosina ollut mahdollisuus tehdä paljon niitä asioita, jota rakastaa. Lisäksi on pakko sanoa, että vaikka kokisin oloni enemmänkin yksinäiseksi, mielessäni on erinomaisesti ne noin viisi vuotta, jolloin olin itse paljon poissa muusikkohommissa ja Henriikka jäi aina kotiin. Tietenkään ”koska säkin sait, niin kyllä mäkin sitten saan” ei ole missään tilanteessa se kaikista rakentavin argumentti, mutta kyllä minun mielestä on ihan ok kokea nyt olevansa se kotiin jäävä osapuoli.

Ettei kellekään jäisi sellainen fiilis, että merkkaan kalenterissa sydämillä aina ne päivät, jolloin Henriikka lähtee, näin ei todellakaan ole. Sata kertaa sadasta haluaisin mieluummin, että Henriikka olisi kotona – sydämet löytyvät siis paluupäivien kohdalta. Jos saisin valita, hän jäisi aina kotiin!

Arvostan kuitenkin meidän parisuhteessa sitä, että molemmat saavat mennä ja tehdä niitä asioita, joista nauttii. Oma työtilanteeni ei sallisikaan nyt reissaamista, mutta vaikka sallisikin, en varmaan jaksaisi lähteä niin usein kuin Henriikka. Käyttäisin vapaata aikaa (ja rahaa) muihin juttuihin ja matkustelisin melko maltillisesti.

Itse asiassa sanoin Henriikalle muutama päivä sitten saattaessani häntä junalle, että oma kiinnostukseni maailman reissaamiseen on siirtynyt enemmän kotimaahan. Henriikka vastasi, että hänen myös. Toivonkin, että saamme pian reissata kahdestaan mutta tällä kertaa ihan kotimaan kamaralla.

Ensin odotan kuitenkin nyt tytön kotiin! Ehkäpä teen jotain hyvää ruokaa ja otan sellaiseen otteeseen, ettei siitä ihan heti taas lähdetä. Tuskinpa hän haluaisikaan.

– Janne

Kategoriat: janne, matkustus 5 kommenttia

Vaimo matkustaa – miten pärjää mies?

5 kommenttia

  • Nian sanoo:

    Aivan huikea tuo kuvasarja!

    • Mahtijanne sanoo:

      Minustakin onnistui! Repussa piileskelevä hymytyttö näyttää mielestäni aivan Henriikalta.

  • Dorit sanoo:

    Niin kauniita sanoja ja ajatuksia, ootte ihan mielettömiä. ❤️

    Mulle ihan ikioma aika on tosi tärkeetä, ei yksinolon tosiaan tarvii olla pelkkää ikävöimistä, siitä saa myös nauttia.

  • rimma sanoo:

    mahtava kuvitus! tää blogi on kyllä niin oivallinen monipuolisine näkökulmineen, pohdiskelevine otteineen ja arkisine huomioineen – kiitos siitä sekä Henriikalle että Jannelle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.