5 x yhteneväisyyttä minussa ja äidissäni (+kevätvaate-arvonta)

Kaupallinen yhteistyö: Nanso

Sunnuntaina on äitienpäivä. Ellen ryhdy vallan spontaaniksi, taidan tällä kertaa jäädä kotiin, ja äiti jää juhlapäivänä näkemättä. Tiedän hänen ymmärtävän enemmän kuin hyvin, että vietän reissun vuoksi ensimmäisen viikonlopun kuukauteen mielelläni miehen kanssa, joka toivottavasti tekee minusta joskus äidin. (Kyllä, puhun Jannesta. Hah, ei shokkiuutisia tällä kertaa.)

Mutta vaikka olemmekin pyhänä eri kaupungeissa, rakkaus kantaa kyllä. Miten hirveästi rakastankaan äitiäni ja onneksi saan sen aika usein myös hänelle kertoa.

Reissuani edeltävänä viikonloppuna vietimme ihanaa äiti-tytär-päivää Helsingissä. Osallistuimme timantti-kukkaworkshopiin ja loimme kumpikin upeat, elämämme ensimmäiset viralliset kukka-asetelmat. Asetelmien valmistuttua Janne otti meistä näitä elämäniloisia kuvia, joissa kiteytyy aika hyvin suhteemme ja yhteisen päivämme henki. Olimme valinneet kuvia varten Nanson uutuuksista suosikkejamme, minä omiani ja äiti omiaan.

Pidän perhearvoja ja rakkautta perheeseeni isosti esillä blogissani. Se on minulle elämän tärkeimpiä asioita. Näin äitienpäivän kynnyksellä olen miettinyt eritoten äitiäni. Tänään, helatorstain tyynessä aamupäivätunnelmassa, aloin pohtia yhteneväisyyksiämme ja eriäväisyyksiämme.

Huomasin vikkelästi, että yhteneväisyyksien keksiminen oli helpompaa. Tässä viisi samanlaista piirrettä, jotka melko nopeasti pomppasivat mieleeni.

1. Nauramme paljon, turhaan ja isosti

Vaikka isästäni on kuoriutunut vuosikymmenien saatossa koko ajan vähän iloisempi, kiitän kyllä sydämeni pohjasta äitiäni valtavasta elämänilosta. Hän on opettanut minulle, tai on oikeastaan esimerkkiä näyttämällä osoittanut, että tyhjän nauraminen on elämän suurimpia voimavaroja. Jos odottaa aina järkevää syytä isolle ilolle, joutuu monesti odottamaan tukalan kauan.

Häpesin nuorena äitini omaperäistä ja kovaäänistä naurua. Nyt tiedän omien lasteni joskus tulevaisuudessa häpeävän minua.

Ensimmäisten asujen vaatteet:
Minä: oranssi Basic-paita, musta Vekki-hame
Äiti: valkoinen Sirrus-avokauluspaita (tulee myyntiin ensi viikolla)

2. Puhumme suoraan

Olemme molemmat oppineet kantapään kautta, että kun kehotetaan puhumaan suoraan, niin sillä ei todellakaan tarkoiteta sitä. Diplomatia ei ole parhaita puoliamme, emme aina osaa koristella kermalla ja kirsikoilla mielipiteitämme ja olemme kumpikin löytäneet itsemme uudestaan ja uudestaan tilanteesta, joissa normaali kommunikaatiomme on hätkäyttänyt, hämmentänyt, loukannut tai aiheuttanut kanssakeskustelijalle muunlaisia tunnetiloja.

3. Olemme herkkiä, tunnemme vahvasti

Itkemme helposti, liikutumme helposti, tunnemme tunteita isolla skaalalla. Nyyhkin jo lapsena Tiikerin oma elokuva -leffan päätteeksi ja aistin ympärillä olevia tunteita ja esimerkiksi hengellisiä ja henkisiä asioita niin syvästi, että lapsen mieli meni välillä solmuun. Ilomme on suurta. Kuvottavat asiat eivät saa ainoastaan puistattamaan, vaan minäkin olen äitini lailla alkanut kakoa äänekkäästi. (Tämä on toinen asia, jota lapseni tulevat häpeämään.)

Toisten asujen vaatteet:
Minä: mustavalkoinen Tuuli-mekko
Äiti: oranssi Pilvi-huivi, mustaoranssi Sesam-tunika, vihreä Vekki-hame

4. Olemme valmiita seikkailuun, valmiita heittäytymään

Äitini kieltäytyy harvoin mistään, mitä ehdotan. Hän on valmis uuteen, valmis kokeilemaan. Hän aloitti lumilautailun vasta aikuisena, mutta viilettää rinteissä leikkaavaa käännöstä edelleen. Lapsena odotimme ystäväni ja ystäväni äidin kanssa Linnanmäen laitteen vieressä, kun äiti kävi läpi Topspinnin ja Spaceshotin, joihin me lapset emme vielä päässeet ja joihin äitini ystävä ei tahtonut.

Kun nyt pyysin äitiäni poseeraamaan kanssani Nanso-kuviin, hän otti junan Helsinkiin ja pisti parastaan. Hän luki upean runon häissämme, vaikka jännitti kamalasti. Hän on opiskellut viime vuosina vaikka mitä mielenkiintoista, enkä usko että mielenkiinto uutta kohtaan lakkaa koskaan. On ihana tunnistaa itseään näistä piirteistä.

5. Pidämme isosti naisten puolta

Olen feministi. Äitini on feministi, muttei varmaan ole ajatellutkaan, että sellaista termiä voisi tai pitäisi käyttää. Hänelle sukupuolet ovat sukupuolia, eivät kykyjämme määrittäviä tekijöitä. Mutta tiedän, millaiseksi viiruiksi meidän molempien silmät kapenevat, kun joku aliarvioi tyttöjä tai naisia tai epäilee kykyjämme sen vuoksi, että olemme naisia. Challange accepted. Sydämellämme ovat niin maailman, Suomen kuin lähipiirimme naiset ja tasa-arvo.

Kolmansien asujen vaatteet:
Minä: valkoinen Pilkku-paita

Äiti: Domino-yöpaita

Näiden lisäksi meillä molemmilla on muun muassa geenihauikset, malttamaton mieli ja vallattomia tanssiliikkeitä, vaan palstatila (tai helatorstai) ei riittäisi kaikkien samankaltaisuuksien listaamiseen. Mitä yhteistä sinulla on oman äitisi kanssa? Voihan olla, että toiset ovat äitiensä kanssa täysin erilaisia.

Entä miltä vaatteet näyttivät? Minusta aika ihanilta. Oma suosikkini on tuo Pilkku-paita, joka on vikassa kuvassa jo villistä pyöräilystä vähän rypyssä, kun taas ihailen miten ihanalta äitini näyttää vihreässä Vekki-hameessa ja oranssissa.

Nansolla on äitienpäivän kunniaksi loppuviikon ajan, ke-su 9.-13.5., käynnissä aikamoinen ale-kampanja: Myymälöissä kaikki normaalihintaiset tuotteet ovat -50% (myös Voguen sukkahousut ja sukat) ja verkkokaupassa tuotteet ovat 30-50% alennuksessa.

Kolmelle lukijalle on tiedossa ihan ilmainen vaateyllätys tuttuun tapaan. Kerro kommenttipoksissa mikä asukokonaisuuksista tai vaatekappaleista on suosikkisi. Vastanneiden kesken arvotaan kolme voittajaa, jotka saavat valita vapaavalintaiset Nanson tuotteet itselleen. Jätä vastauksesi 17.5. mennessä.

Nyt läppärinkansi alas ja nauttimaan helatorstain lopuista. En ollut muistanut koko päivää, vaan tajutessani sopineeni aamiais- ja lounastapaamiset kiinni olevaan paikkaan, alkoi minullekin hiljaa valjeta totuus. Ymmärränpä nyt, miksi kaikki olivat tuupanneet kevätjuhlansa ja tuparinsa eiliselle. Olen koko päivän haukotellut isoon ääneen alkuviikon ja eilisen aiheuttamia juhlaväsymyksiäni.

Ihana äiti, ihana torstai.
Äidin neuvoilla loppuviikkoon: nauretaan paljon ja syyttä!

-Henriikka

230 kommenttia

  1. Avatar Arja Simojoki 10.5.2018

    Pikellä makeet vaatteet tuossa pyöräkuvassa!
    Ihana juttu teistä!

    Vastaa
  2. Avatar Julia 10.5.2018

    No ehdottomasti tuo vihreä Vekki-hame, joka näyttää tosi hyvältä äitis päällä!

    Vastaa
  3. Avatar Anna Reetta 10.5.2018

    Tuuli-mekosta tykkään eniten. Itseasiassa minulla on samasta kuosista paita itselläni vihreänä.

    Vastaa
  4. Avatar johanna 10.5.2018

    Basic-paita ja musta Vekki-hame toimisi myös itselläni
    Nuorekas äiti sinulla =)

    Vastaa
  5. Avatar Heidi 10.5.2018

    Tuuli mekko 😊

    Vastaa
  6. Avatar Roosa 10.5.2018

    Vihreä vekkihame, nam!

    Vastaa
  7. Avatar Katri 10.5.2018

    Upeita kuvia! Itselleni kelpaisi mainiosti vihreä Vekki-hame. Lempiväri ja kesävaate samassa paketissa.

    Vastaa
  8. Avatar Clara 10.5.2018

    Nanson valkoinen avokauluspaita.

    Vastaa
  9. Avatar Marita Rinne 10.5.2018

    Piken vihreä vekkihame asukokonaisuus ja Tuuli-mekko, ja se yöpaitakin toimii mekkonakin :)

    Vastaa
  10. Avatar Katja Kangas 10.5.2018

    Valkoinen avokauluspaita. Ihana juttu teistä😀

    Vastaa
  11. Avatar Helvi 10.5.2018

    Domino

    Vastaa
    • Avatar Sirkku 12.5.2018

      Domino! Pitäisin varmaan mekkona, en yöpaitana, ainakin kotona! ihanat värit siinä.

      Vastaa
  12. Avatar Tytti 10.5.2018

    Tuuli-mekkoa katselin just joku päivä, näyttää ihanalta sun päällä!

    Vastaa
  13. Avatar Maija Kandolin 10.5.2018

    Tuulimekko on tosi kiva.

    Vastaa
  14. Avatar sikkuralla 10.5.2018

    Mustavalkoinen Tuuli-mekko on lempaprini.

    Vastaa
  15. Avatar Sirja van den Boom 10.5.2018

    Minun lemppariasukokonaisuus on: oranssi Pilvi-huivi, mustaoranssi Sesam-tunika, vihreä Vekki-hame. Erityisesti vihreä vekkihame!

    Vastaa
  16. Avatar Heli 10.5.2018

    Tuo Domino-yöpaita. Varmasti käyttäisin sitä ihan päivisinkin!

    Vastaa
  17. Avatar Mariem 10.5.2018

    Kaikki on ihastuttavia! Tuuli-mekko suosikki :)

    Vastaa
  18. Avatar svii 10.5.2018

    Tuo Tuuli-mekko on lempparini!

    Vastaa
  19. Avatar riiri 10.5.2018

    Tuo äitisi oranssi-vihreä asu tietty! Enemmän värejä elämään ✨.

    Vastaa
  20. Avatar Janni 10.5.2018

    Oranssi paita ja musta vekkihame on lempparit!

    Vastaa
  21. Avatar Mia 10.5.2018

    Tuo äitisi yhdistelmä oranssi Pilvi-huivi, mustaoranssi Sesam-tunika, ja vihreä Vekki-hame on oma suosikkikokonaisuuteni.

    Vastaa
  22. Avatar JennO 10.5.2018

    Äitisi mustaoranssi tunika on ihana! :D Olen itse jotenkin mummoutunut vuoden aikana ja käynyt mummin vaatekaapilla vaatevarkailla. Tuo tunika on sellainen vaate, joka sopisi niin mumskin kuin itseni vaatekaappiin! :)

    Vastaa
  23. Avatar Tiia 10.5.2018

    Yöpaita on tosi kiva, myös avokauluspaita ja sun oranssi basic paita oli ihania! :)

    Vastaa
  24. Avatar Noora 10.5.2018

    Kaikki ovat ihanat, erityisesti vihreä vekkihame :)!

    Vastaa
  25. Avatar Sivs 10.5.2018

    Ihanan iloisia kuvia, näistä tuli hyvälle tuulelle :)

    Nanson valkoinen avokauluspaita on upea!

    Vastaa
  26. Avatar Satu 10.5.2018

    Pilkkupaita on kyl kova!

    Vastaa
  27. Avatar Päivi 10.5.2018

    Vekki-hame

    Vastaa
  28. Avatar Maisa 10.5.2018

    Kaunis postaus! Minun suosikkini mallistosta on pitkä musta mekko!

    Vastaa
  29. Avatar noora 10.5.2018

    Vihreä hame on aivan ihana!

    Vastaa
  30. Avatar Satu 10.5.2018

    Valkoinen avokauluspaita on tosi ihana :-)
    Samoin tuo Tuuli-mekko :-)
    En osaa päättää suosikkiani…. Ihania ovat kumpikin.

    Vastaa
  31. Avatar Lotta Leinonen 10.5.2018

    Molempien vekki hameet näyttävät upeilta! Ja ihana kuulla millaisia samankaltaisuuksia teillä in ja samalla oppia sinusta lisää :)

    Blogisi on muuten mahtava ja ihana lukea reissuistasi varsinkin eri kansallispuistoihin (sekä yleinen eräjormailu :D). Lisää haluaisin postauksia erilaisista ekologisista vaihtoehdoista ja muutenkin luontoon liittyen!

    Vastaa
  32. Avatar Ansku 10.5.2018

    Pilkkupaita jos on pakko yksi valita, kivoja kokonaisuuksia kyllä kaikki!

    Vastaa
  33. Avatar Anni Kuoppamäki 10.5.2018

    Valkoinen avokauluspaita on ihana! <3

    Vastaa
  34. Avatar Tiina Sippula 10.5.2018

    Oranssi paita ja musta velli. Ihania kuvia ja juttu oli mainio. Tänään viimeksi vanhemman tyttären kanssa naurettiin jotakin, missä olin itse aivan kuin äitini – ja jotakin, missä hän on kuin minä. Teidän listallanne oli myös tuttuja asioita😊

    Vastaa
    • Avatar Tiina Sippula 10.5.2018

      Tää korjaava..😁😅…musta vekki!

      Vastaa
  35. Avatar Neska 10.5.2018

    Tuo valkoinen kauluspaita on suosikkini :)

    Vastaa
  36. Avatar Heidi Pii 10.5.2018

    Tuo valkoinen avokauluspaita on kyllä ihana! 😍

    Vastaa
  37. Avatar Tarja 10.5.2018

    Tuulimekko ilman muuta!

    Vastaa
  38. Avatar Annu 10.5.2018

    Domino-yöpaita ja asusteet. Aivan ihana!

    Vastaa
  39. Avatar Minde 10.5.2018

    Tuuli mekko <3

    Vastaa
  40. Avatar ellimari 10.5.2018

    Musta vekkihame ja tuo valkoinen Sirrus-paita!

    Vastaa
  41. Avatar Susanne 10.5.2018

    Vihreä hame on täydellinen!

    Vastaa
  42. Avatar Marrie 10.5.2018

    Minusta viimeinen kuva on ihana <3 ja vaatteista kivoin on minusta Domino-yöpaita. Onneksi en ole ainoa, jonka mielestä sitä voisi käyttää päivisinkin!

    Vastaa
  43. Avatar Leena 10.5.2018

    Pilkku paita!

    Vastaa
  44. Avatar Elisa 11.5.2018

    Oi, ihana tuo Vekki-hame, molemmissa väreissä! Itselleni valkkaisin ehkä mustan – olisi helpompi yhdistää minkä vain väriseen yläosaan :)

    Vastaa
  45. Avatar Pia 11.5.2018

    Valkoinen avokauluspaita on aivan ihana !!! ❤

    Vastaa
  46. Avatar Jenni Pauliina 11.5.2018

    Sesam+Vekki-yhdistelmä on upea! <3

    Vastaa
  47. Avatar Meri 11.5.2018

    Vihreä vekkihame on ihastuttava! Saisi minutkin käyttämään hametta, jos se näyttäisi päälläni noin hyvältä kuin äidilläsi. :)

    Vastaa
  48. Avatar Salla 11.5.2018

    Tuo äitisi oranssi-vihreä-asu on kerrassaan hurmaava! Vaikea päättää suosikkia, sillä Vekki-hame mustana ja Tuuli-mekko ovat myös ihastuttavia. Kauniita naisia, tuotte sanatonta iloa!

    Vastaa
  49. Avatar Norde 11.5.2018

    Toi vihreä vekkihame on upea! Ja äitisi on upea siinä asukokonaisuudessa, vaikka se itselle tuntuisi vähän liian värikkäältä. Ihailen myös äitisi rohkeutta pukea yöpaita aivan coolisti päiväasuksi. Mahtava nainen!

    Vastaa
  50. Avatar Marie H 11.5.2018

    Tuuli-mekko näyttää tosi kivalta. Ihanan nauravaisia olette. :)

    Vastaa
  51. Avatar Noora 11.5.2018

    Ooh Sirrus-paita ja vekkihame on lempparit!
    Ihania kuvia!

    Vastaa
  52. Avatar Mari 11.5.2018

    Domino-yöpaita on ykkönen!! :)

    Vastaa
  53. Avatar Tuulia 11.5.2018

    Ihania asukokonaisuuksia! Suosikkini on vihreä Vekki-hame ja Pilkku-paita, ehkä nekin voisi yhdistää :)

    Vastaa
  54. Avatar tiitu 11.5.2018

    Pilkku-paita. Jos sellainen on kaapissa (puhtaana ja silitettynä) ei tarvitse miettiä, mitä laittaisi päälle.

    Vastaa
  55. Avatar Tellu 11.5.2018

    Tuo pilkku-paita on kyllä äärimmäisen upea!

    Vastaa
  56. Avatar Pikkumyyx 11.5.2018

    Oranssi ja musta kolahtaa aina! Eli ehdottomasti oranssi basic paita ja musta vekkihame ❤️
    Postausta lukiessank aloin heti miettimään yhteispiirteitä äitistäni ja minusta. Meillä samoja kuten nauretaan isosti, puhutaan suoraan…. ollaan lapsellisia ja lauletaan karaokea kotona kuuntelemalla youtubea 🤣

    Vastaa
  57. Avatar Riina 11.5.2018

    Pilkku-paita ja Tuuli-mekko on ihanat!

    Vastaa
  58. Avatar Maija 11.5.2018

    Vekki-hame! Ihania kuvia😊

    Vastaa
  59. Avatar Veera 11.5.2018

    Toisessa asussa äidin yhdistelemät vihreä hame, oranssi tunika ja huivi! En varmaan käyttäisi koko kesän aikan mitään muuta :)

    Vastaa
  60. Avatar Ninne 11.5.2018

    Suosikkini on ehdottomasti vihreä vekki-hame!

    Vastaa
  61. Avatar Maija 11.5.2018

    Ekan kuvan vaatteet! Ihana oranssi ja muuten selkeys 😍

    Vastaa
  62. Avatar Nelliina 11.5.2018

    Ihana hyvän mielen juttu taas kerran😊Sesam-tunika mustaoranssi on hienoin. Mukana.

    Vastaa
  63. Avatar Tiiana 11.5.2018

    Oranssi Basic-paita, koska oransseja vaatteita ei ole liikaa tarjolla ja se on vaan maailman kaunein väri :)

    Vastaa
  64. Avatar Päivi Latvalehto 11.5.2018

    Sirrus avokauluspaita on mun suosikki :)

    Vastaa
  65. Avatar Kati 11.5.2018

    Valkoinen Sirrus-avokauluspaita on aika ihana!

    Vastaa
  66. Avatar Saaraa 11.5.2018

    Vihreä hame ja oranssi! Ihana ihana.

    Vastaa
  67. Avatar Terttu 11.5.2018

    Oranssi t-paita ja musta alaosa ❤

    Vastaa
  68. Avatar Irkku 11.5.2018

    Vihreä vekkihame ja oranssi paita ovat omat suosikkini. : )

    Vastaa
  69. Avatar Eija 11.5.2018

    Sirrus avokaulus paita, sopii äidille ja tyttärelle.

    Vastaa
  70. Avatar anna 11.5.2018

    vihreä Vekki-hame on ihana!

    Vastaa
  71. Avatar Sanna 11.5.2018

    oranssi Basic-paita, musta Vekki-hame

    Vastaa
  72. Avatar H 11.5.2018

    Ihania iloisia kuvia!
    Suosikkini on valkoinen avokauluspaita.

    Vastaa
  73. Avatar Juulia 11.5.2018

    Kaikki asukokonaisuudet ovat todella kauniita teidän päällänne!

    Vastaa
  74. Avatar MH 11.5.2018

    Toi vihreä hame on niin kiva! Ja ihanan pirteitä kuvia :)

    Vastaa
  75. Avatar Tia 11.5.2018

    Tuuli-mekko näytti ihanalta! 😊

    Vastaa
  76. Avatar Siiru 11.5.2018

    Vihreä hame on upea!

    Vastaa
  77. Avatar sannero 11.5.2018

    Tuuli-mekko! Siksi että se on omaan makuuni, mutta samalla mulle tuli äiti-tytär-kuvien inspaaman heti fiilis et hei, tässä vaate josta äitikin todella tykkäisi! Nyt siis pyhästi vannon ja lupaan, jos voitto napsahtaa kohdalle, se jaetaan äitin kanssa, onhan hän minut aikoinaan Nanson tuotteisiin tutustuttanut, yläasteiässä kävin aina äidin kanssa kotikaupunki Nanso-Outletissa, sääli ettei sitä ole enää 🙈

    Vastaa
  78. Avatar Taru 11.5.2018

    Domino-YÖPAITA?! Ei näytä yhtään yökkäriltä! :D Se olis ehdottomasti mun vaate! Mun äiti varmaan diggais tosta valkoisesta paidasta tuon kaula-aukon takia :)

    Te olette mahtava kaksikko <3

    Vastaa
  79. Avatar Eija 11.5.2018

    Tuuli-mekko!

    Vastaa
  80. Avatar Verita 11.5.2018

    Pilkku-paita!

    Vastaa
  81. Avatar Arja Stenman-salomäki 11.5.2018

    Yöpaita😀😄😄avokauluspaita💟 Tuuli mekko💕

    Vastaa
  82. Avatar Tia 11.5.2018

    Tuuli-mekko on ihana

    Vastaa
  83. Avatar Vipellys_ 11.5.2018

    Vekkihameen ja oranssin Basic-paidan yhdistelmä on maukas! Siitä diggailen eniten, vaikka kaikki kuvat on ihanan elämänmakuisia. :)

    Vastaa
  84. Avatar Minna Kivelä 11.5.2018

    Domino-yöpaita on tosi hieno ja värikäs. Käyttäisin sitä päivällä.

    Vastaa
  85. Avatar Sofia 11.5.2018

    Sirrus-paita

    Vastaa
  86. Avatar Virpi 11.5.2018

    Tuuli-mekko on ihana!

    Vastaa
  87. Avatar Leea 11.5.2018

    Mustavalkoinen Tuuli mekko on ihana.

    Vastaa
  88. Avatar Ellux 11.5.2018

    Sesam- tunika on suosikkini!

    Vastaa
  89. Avatar Safiiritar 11.5.2018

    Ui juukelis kun tuo vihreä Vekki-hame on hieno! Se pukee ainakin äitiäsi erinomaisesti.

    Vastaa
  90. Avatar Katariina S 11.5.2018

    Tuuli-mekko (ah mikä ihana nimi!) on lempparini.

    Vastaa
  91. Avatar Tupu 11.5.2018

    Tuo tuulimekko on ihana ja oranssi huivi myös erityisesti!

    Vastaa
  92. Avatar Km 11.5.2018

    Pilkku-paita ois aika mieletön! Sun äiti on varmasti ihana!

    Vastaa
  93. Avatar Eeva 11.5.2018

    Sirrus-avokauluspaita sopisi varmaan minullekin.

    Vastaa
  94. Avatar Laura 11.5.2018

    Vihreä vekki-hame on makea!

    Vastaa
  95. Avatar Jenni 11.5.2018

    Rakastuin Tuuli-mekkoon samantien. Ihana!

    Vastaa
  96. Avatar Jenni 11.5.2018

    Sirrus avokauluspaita ois ihana 🤗

    Vastaa
  97. Avatar Sirpa Rintala 11.5.2018

    Vekkihame- ihana tuo vihreä mutta monikäyttöisenpi olisi musta erilaisten yläosien kanssa

    Vastaa
  98. Avatar MarjaKoo 11.5.2018

    Tuuli-mekko on vallan ihana!

    Vastaa
  99. Avatar Leena 11.5.2018

    Valkoinen pilkkupaita on ihana!

    Vastaa
  100. Avatar Jaana 11.5.2018

    Suosikkini on tuo domino yöpaita. Näyttää hyvin päivävaatekelpoiselta!

    Vastaa
  101. Avatar nja 11.5.2018

    Mahtavaa, että äitisi suostui kuviin, mutsisi vie kyllä voiton näistä kuvissa :). Suosikkini on nuo pyöräily-kuvat ja vaatteet

    Vastaa
  102. Avatar Mallu 11.5.2018

    Basic-paita on minun suosikkini.

    Vastaa
  103. Avatar Anna 11.5.2018

    Tuuli-mekko!

    Vastaa
  104. Avatar minttu47 11.5.2018

    Tuuli-mekko ihastuttaa!

    Vastaa
  105. Avatar Hiisukas 11.5.2018

    Voi kunpa saisi itsellekin tuollaisen Tuuli-mekon :)!

    Vastaa
  106. Avatar Milla 11.5.2018

    Ekoissa kuvissa teidän päällä olleet paidat näytti ihanilta, varsinkin tuo valkoinen😍

    Vastaa
  107. Avatar Tuija 11.5.2018

    Tuuli-mekko. Monikäyttöinen asu. ☀️

    Vastaa
  108. Avatar Viivi Puustinen 11.5.2018

    Ihana kirjoitus! <3 Tykkäsin sekä sun mustasta, että äidin vihreestä vekki-hameesta!

    Vastaa
  109. Avatar Emppu 12.5.2018

    Ihania naisia, ihania asuja! Vaan jos yhden tulee olla ylitse muiden niin kyllä se on tuo Sesam-tunika :)

    Vastaa
  110. Avatar Kaisa 12.5.2018

    Vihreä vekki-hame

    Vastaa
  111. Avatar Marita 12.5.2018

    Äitin vihreä hame yhdistettynä oranssiin yläosaan!

    Vastaa
  112. Avatar Terhi 12.5.2018

    Sirrus, siis ihan pakko saada 😍

    Vastaa
  113. Avatar Hanna 12.5.2018

    Tuo valkoinen sirrus paita on suosikkini. Muutkin vaatteet kyllä ihania. Teillä näytti äitisi kanssa olevan hauska päivä, näytätte niin iloisilta kaikissa kuvissa.

    Vastaa
  114. Avatar Anne Raatikainen 12.5.2018

    Sirrus-avokauluspaita ja musta vekkihame

    Vastaa
  115. Avatar Nassu 12.5.2018

    Tuuli-mekko. 😍 Olen etsinyt sopivaa mekkoa esikoiseni nimiäisiin ja nyt se taisi löytyä!

    Vastaa
  116. Avatar Saarai 12.5.2018

    Domino yöpaita on aivan ihana! Olen monestikin katsellut Nanson yövaatteita sillä silmällä, että niistä monet kävisi oikein hyvin myös ihan päiväpukeutumiseen, kuten vaikka just tää Domino. :)

    Vastaa
  117. Avatar Tiina 12.5.2018

    Vihreässä vekkihameessa olisi ihanaa pyörähdellä!

    Vastaa
  118. Avatar Hanna 12.5.2018

    Vekki-hametta olen ihastellut jo pitkään! Molemmat värit kiehtovat.

    Vastaa
  119. Avatar Satu Salonen 12.5.2018

    Äitisi oranssissa yläosassaan ja vihreässä vekkihameessaan on kerrassaan ihanan energinen näky!

    Vastaa
  120. Avatar Helena 12.5.2018

    Valkoinen Sirrus-avokauluspaita, hihoissa kivat solmut.

    Vastaa
  121. Avatar Katja 12.5.2018

    Tuuli-mekko :)

    Vastaa
  122. Iso peukku tyhjännauramiselle! Ihana tuo vihreä vekkihame <3

    Vastaa
  123. Avatar Alli 12.5.2018

    Äidin domino yöpaita on kiva !

    Vastaa
  124. Avatar Anu 12.5.2018

    Kauluspaita

    Vastaa
  125. Avatar Maija 12.5.2018

    Vekkihame ❤️ Sellainen olisi ihana lisä kesään!

    Vastaa
  126. Avatar EssiVilma 12.5.2018

    Niinhän se on, ettei omppu kauas puusta ikinä putoa. Ihanat te <3 ainiin ja pilkkupaita on upea! :)

    Vastaa
  127. Avatar Teija Hautanen 12.5.2018

    Vihreä hame oranssin huivin kanssa on ihana! Hieno tunnelma ja tosi tyylikäs äiti!

    Vastaa
  128. Avatar Henna 12.5.2018

    Sirrus-paita on suosikkini.

    Vastaa
  129. Avatar Tytti 12.5.2018

    Tuulimekko saa siihen pukeutuneen näyttämään kivalta. Pidän vaatteissa myös oranssista väristä. Yhteinen päivänne on ollut hauska! Onnellinen se nuori nainen,jolla on mukavaa ja rentoa nauravan äitinsä kanssa. Naurakaa niin että raikuu!

    Vastaa
  130. Avatar Pipsa 12.5.2018

    Pilkkupaita ja oranssi huivi-väriä päivään!

    Vastaa
  131. Avatar PaulaKoo 12.5.2018

    Sirrus kauluspaita on superkaunis, vaikka kauniita nuo kaikki asut kyllä ovat.

    Vastaa
  132. Avatar Pipa Tuominen 12.5.2018

    Sirrus-paita 😊

    Vastaa
  133. Avatar Sarita 12.5.2018

    Tuuli-mekko on ihastuttava.

    Vastaa
  134. Avatar Nnu 12.5.2018

    Musta oranssi tunika ja vekki hame

    Vastaa
  135. Avatar Heini Mäkelä 12.5.2018

    Tuulimekko kaunis on!

    Vastaa
  136. Avatar Heini Mäkelä 12.5.2018

    Tuulimekko se on tyylikäs baskerin kanssa!

    Vastaa
  137. Avatar Susanne 12.5.2018

    Ihana juttu! Valkoinen Pilkku-paita on suosikkini!

    Vastaa
  138. Avatar eija 12.5.2018

    Äiti: valkoinen Sirrus-avokauluspaita. Tuohan sopii kaiken ikäisille naisille! Kaunis, uusi klassikko.

    Vastaa
  139. Avatar Ritva 12.5.2018

    Vihreä vekkihame on keväisen kevyt.

    Vastaa
  140. Avatar Tarja Häkkinen 12.5.2018

    Äidin yöpaidan huolisin.

    Vastaa
  141. Avatar Tiina 12.5.2018

    Valkoinen Sirrus avokauluspaita 💚

    Vastaa
  142. Avatar Rulla 12.5.2018

    Haluan osallistua arvontaan

    Domino Yöpaita mukavin

    Vastaa
  143. Avatar Minna 12.5.2018

    Äitisi asu toisessa kuvassa, vihreä hame ja oranssi yläosa. Ihanan räväkkä! En itse olisi keksinyt yhdistää, mutta nyt tahdon myös!

    Vastaa
  144. Avatar Hanna L 12.5.2018

    Avokauluspaita oli niin hieno!!

    Vastaa
  145. Avatar Annika 12.5.2018

    Tuuli mekko näyttää ajattomalta ja asusteilla siitä varmasti saa hyvinkin erinäköisen. Äitisi vaikuttaa ihanalta haasteisiin heittäytyjältä, kaikki eivät pyöräilisi yöpaidassa, vaikka se kyllä mielestäni näyttää melkein enemmän mekolta kuin yöppäriltä- ihanan värikkäältä sellaiselta!

    Vastaa
  146. Avatar Saskia 12.5.2018

    Tuuli-mekko on tosi kaunis!

    Vastaa
  147. Avatar Leila Ahlqvist 12.5.2018

    Äidin yöpaita yllätti. Se oli kiva mekko. Tyttärellä valkoinen paita samoin, kiva farkkujen kanssa. Tuulimekko ja musta baskeri kruunasivat kokonaisuuden. Haluaisin viettää tyttäreni kanssa samanlaisen yhteisen päivän työelämän päätteeksi.

    Vastaa
  148. Avatar Mari Vee 12.5.2018

    Sirrus avokauluspaita olisi valintani monipuolisuuden vuoksi, mutta asu, joka äidilläsi on yllä (vihreä vekkihame yhdistettynä oranssiin) kolahtaa eniten. Aivan ihana kokonaisuus!

    Vastaa
  149. Avatar Lina Simojoki 12.5.2018

    Toi pilkku- paita on tosi ihana!

    Vastaa
  150. Avatar Kristiina Rautava 12.5.2018

    Domino yöpaita oranssina on aivan ihana! Samoin Tuuli-mekko.

    Vastaa
  151. Avatar Niina 12.5.2018

    Sirrus-paita! Tarpeellinen ja tyylikäs.

    Vastaa
  152. Avatar Anna 12.5.2018

    Tuo valkoinen sirrus-paita on ihana! Samoin kun juttu sinusta ja äidistäsi!

    Vastaa
  153. Avatar Anis 12.5.2018

    Sirrus-paita, aivan mahtava!

    Vastaa
  154. Avatar Merja 12.5.2018

    Tuuli-mekko!

    Vastaa
  155. Avatar Olga 12.5.2018

    Ihania kuvia taas kerran!

    Mun suosikit on Vekki-hame ja Tuuli-mekko ja veikkaan, että äiti vastaisi ihan samalla tavalla. Meille on useamman kerran käynyt niin, että ollaan toisistamme tietämättä ostettu tai tehty samanlaisia vaatteita ja tavatessamme sattumalta pukeuduttu aivan samanlaisiin asuihin. Hauskaa, kuinka samanlaisia lopulta ollaankin!

    Vastaa
  156. Avatar Tepa 12.5.2018

    Mustavalkoinen Tuuli-mekko on minun suosikki.

    Vastaa
  157. Avatar Ritva 12.5.2018

    Domino yöpaita liilana on aivan nami nami 🙂

    Vastaa
  158. Avatar anna s. 12.5.2018

    Domino -yöpaita on hieno :)

    Vastaa
  159. Avatar Sanni 12.5.2018

    Vihreä vekkihame on ehdoton suosikki❤️ ihana juttu❤️

    Vastaa
  160. Avatar Tanja 12.5.2018

    valkoinen avokauluspaita saatava

    Vastaa
  161. Avatar Miia 12.5.2018

    Tuo vihrea vekki-hame on aivan ihana!

    Vastaa
  162. Avatar Sannamarianna 13.5.2018

    Tuuli-mekko mustavalkoisena on kiva.

    Vastaa
  163. Avatar R 13.5.2018

    Valkoinen Sirrus-avokauluspaita ja vihreä vekki hame!

    Vastaa
  164. Avatar Lenu 13.5.2018

    Viimeisissä pyöräilykuvissa äitisi päällä oleva kauniin värinen mekko on suosikkini. Aijai, kelpaisi kesäfiilistelyhetkiin!

    Vastaa
  165. Avatar Johanna 13.5.2018

    Domino yöpaita, pitäisin mekkona!

    Vastaa
  166. Avatar Riksu 13.5.2018

    Ihana juttu! Mä tykkäsin eniten valkoisesta Sirrus avokaulus paidasta. Niin raikkaan kepeä!

    Vastaa
  167. Avatar Ulla Koskinen 13.5.2018

    Valkoinen Pilkku-paita ja Domino yöpaita

    Vastaa
  168. Avatar Tiina A. 13.5.2018

    Sirrus paita.

    Vastaa
  169. Avatar Marja-Liisa 13.5.2018

    Sesam- tunika

    Vastaa
  170. Avatar ooonaaa 13.5.2018

    oi ihana juttu ja ihania kuvia! tuo sun äidin vihreä vekkihame ja oranssi paita on kyllä aivan ihana kombo, voisin koska vain laittaa saman vaatetuksen ylleni :)

    Vastaa
  171. Avatar Katja / Lumiomena 13.5.2018

    Ihania yhteisiä asioita äidistä ja tyttärestä. Heti aloin miettiä omiani.

    Mutta ihanin asukokonaisuus. Miten vaikeaa! Sirrus-paita tai Tuuli-mekko. Hmm: Tuuli-mekko!

    Vastaa
  172. Avatar Tiina 13.5.2018

    Vekki-hame.

    Vastaa
  173. Avatar Julie 13.5.2018

    Vaikea valinta, ehkä Sirrus-paita tai Tuuli-mekko vetää pisimmän korren! :-)

    Vastaa
  174. Avatar Alva 13.5.2018

    Äitisi oranssi-vihreä asukokonaisuus on ihanan raikas! Just hyvä näin alkukesään. Hameen kelpuuttaisin omaankin vaatekaappiini!

    Vastaa
  175. Avatar Xenia 13.5.2018

    Domino-yöpaita

    Vastaa
  176. Avatar Anna 13.5.2018

    Tuuli-mekko on suosikkini :)

    Vastaa
  177. Avatar Iida 13.5.2018

    Pilkkupaita ja tuuli-mekko! ❤️

    Vastaa
  178. Avatar Amanda 13.5.2018

    Vihreä hameasu on aivan superihana! En tajuais ite yhdistää noita värejä. <3_<3

    Vastaa
  179. Avatar Katja 13.5.2018

    Sirrus paita olisi NIIIN mun juttu, koska aika moni muu Nanson vaate kaapistani löytyy ;). Toisaalta ootan sitä uutta haalaria.

    Vastaa
  180. Avatar Katri Jaakkola 13.5.2018

    Sirrus-paita sopisi hyvin osaksi kesävaatetustani. Täytyy käydä sovittamassa. Mukavan mutkattommat poseeraukset molemmilta.
    Katri

    Vastaa
  181. Avatar Nanni 13.5.2018

    Vihreä Veikki-hame on ihana!

    Vastaa
  182. Avatar Emma 13.5.2018

    Vekki-hame on mieletön!

    Vastaa
  183. Avatar Päivi 13.5.2018

    Valkoinen Sirrus-avokauluspaita on valintani

    Vastaa
  184. Avatar Kiiruli 13.5.2018

    Tuo mustavalkea mekko sun päällä. Täydellinen malli ja yksinkertainen kuvio, mutta olematta tylsä.

    Vastaa
  185. Avatar Sani 13.5.2018

    Vihreä vekki hame oranssin paidan kanssa äitisi päällä. Hienot ja vauhdikkaat kuvat teistä.

    Vastaa
  186. Avatar Tuula K 13.5.2018

    Domino yöpaita on niin siisti mekko. Itsellänikin on yksi Nanson yöpaita etelässä hellemekkona; mukava ja käytännöllinen.

    Vastaa
  187. Avatar Tiia 13.5.2018

    Kyllä tuo Tuuli-mekko tai Domino-yöpaita on ihanimmat omaan makuun :) Samojen valintojen uskoisin sopivan tyyliltään, väreiltään ja malliltaan myös oman äitini päälle <3 ..jolle itseasiassa voiton soisin annettavaksi, jos kohdalleni sattuisi osumaan.

    Vastaa
  188. Avatar V 13.5.2018

    Aurinkoisia kuvia! Vaatesuosikkini on musta Vekki-hame.

    Vastaa
  189. Avatar Johanna 13.5.2018

    Polkupyöräkuvien mekko ja neule :)

    Vastaa
  190. Avatar Nina 13.5.2018

    Sirrus-avokauluspaita on niin ihana! Ehdottomasti mukaan arvontaan!

    Vastaa
  191. Avatar Katarina 13.5.2018

    Upeaa että Nanso on tehnyt paluun muodikkaiden vaatteiden valmistajana! Ihana avopaita sekä kauluspaita!

    Vastaa
  192. Avatar Netta 14.5.2018

    Toiset asukokonaisuudet on ihanat!

    Vastaa
  193. Avatar Heiddiii 14.5.2018

    Ensimmäinen asukokonaisuus, jossa sinulla oranssipaita ja musta hame.

    Vastaa
  194. Avatar Elise H. 14.5.2018

    Mustavalkoinen Tuuli-mekko on ihana :)

    Vastaa
  195. Avatar Hilkka 14.5.2018

    Domino-yöpaita, näyttää kivalta mekolta!

    Vastaa
  196. Avatar Minna 14.5.2018

    Musta Vekki-hame on mielestäni ihana :)

    Vastaa
  197. Avatar Sirkka 14.5.2018

    Ihanan kesäinen tuo valkoinen sirrus paita☺Oranaai huivi on todellinen väriläiskä!

    Vastaa
  198. Avatar Jenni 14.5.2018

    Tuulimekko on kiva ja vähän erilainen.

    Vastaa
  199. Avatar Minttu-Maaria 14.5.2018

    Valkoinen Sirrus-avokauluspaita on ihana <3 ja Vekkihamekkin on tosi kiva :)

    Vastaa
  200. Avatar Viikie 14.5.2018

    Kaikki asut näyttää kivoilta, mutta tuo vihreä väri Vekki-hameessa on ihan mieletttömän upea!

    Vastaa
  201. Avatar Mari 14.5.2018

    Mustavalkoinen Tuuli-mekko on suosikkini.

    Vastaa
  202. Avatar Minna 14.5.2018

    Vihreä Vekki-hame. Tervetullutta väriä kesään.

    Vastaa
  203. Avatar Mervi 14.5.2018

    Domino-yöpaita miellytti silmää. Nansolla on paljon yöpaitoja, jotka palvelevat myös mekkoina.

    Vastaa
  204. Avatar Manna 14.5.2018

    Ihanan iloisia kuvia! Ja niin, oma suosikkini vaatteistanne on äitisi valkoinen Sirrus-avokauluspaita.

    Vastaa
  205. Avatar Rita 14.5.2018

    Valkoinen pilkkupaita ja oranssi huivi.

    Vastaa
  206. Avatar Sara 14.5.2018

    Musta vekkihame, sopisi omaankin käyttöön :)

    Vastaa
  207. Avatar ElluP 14.5.2018

    Tuuli-mekko on suosikkini :)

    Vastaa
  208. Avatar Henna A. 14.5.2018

    Mustavalkoinen Tuuli-mekko oli suosikkini <3

    Vastaa
  209. Avatar Peppi 14.5.2018

    Siis nuo vekkihameet!! Olen niin pitkään etsinyt juuri tuollaista kevyttä ja liehuvaa pieni vekkistä, ja ei luulisi, että on vaikea löytää, mutta on!! Ne on kaikki jotakin keinonahkaa tai muovia tai vähintäänkin niissä on glitter hippuja… aina!!

    Vastaa
  210. Avatar Sshh 15.5.2018

    Kiva juttu! Kuvien perusteella ihanin vaate oli vihreä vekkihame.

    Vastaa
  211. Avatar Ainob 15.5.2018

    Valkoinen Sirrus-avokauluspaita on ihana! :)

    Vastaa
  212. Avatar ViiviK 15.5.2018

    Siis tuo äitisi yllä oleva domino YÖPAITA :D Menisi mulla kyllä ihan mekkona! Ihana!

    Vastaa
  213. Avatar Piennisäkäs 15.5.2018

    Äidin mustaoranssi tunika huivin kera yhdistettynä vihreään vekkihameeseen – mahtava kombo!

    Vastaa
  214. Avatar Kukkanen 15.5.2018

    Valkoinen Pilkku-paita!

    Vastaa
  215. Avatar Hetukka 15.5.2018

    Suosikiksi valikoitui päälläsi ollut eka asu, oranssin ja mustan liitto pisti aurinkoisena silmään niin ihanasti :)

    Vastaa
  216. Avatar Riina 15.5.2018

    Toisten asujen vaatteissa on tosi hienoja juttuja!

    Vastaa
  217. Avatar Riiti 15.5.2018

    Sirrus paita ja musta vekkihame olis ihanat

    Vastaa
  218. Avatar Helena 16.5.2018

    Sirrus-avokauluspaita näyttää makealta! Suosikkini.

    Vastaa
  219. Avatar Mari 16.5.2018

    Sirrus – avokauluspaita sopisi mun vatekaappiin vallan mainiosti :)

    Vastaa
  220. Avatar Mira 16.5.2018

    Vihreä Vekki-hame oli mun suosikkini!

    Vastaa
  221. Avatar Enna 16.5.2018

    Yöpaitakokonaisuus miellytti. Itselläni puolestaan Nanson trikoomekko yöpaitana. Tälläinen monikäyttöisyys kiva juttu.

    Vastaa
  222. Avatar Inkeri 16.5.2018

    Pilkkupaita, ihana!

    Vastaa
  223. Avatar Tiuhti 17.5.2018

    Sirrus-avokauluspaita näyttää hyvältä.

    Vastaa
  224. Avatar Erja 17.5.2018

    Valkoinen pilkkupaita olis tosi cool Milanon kaduilla!

    Vastaa
  225. Avatar Milla 17.5.2018

    Pilkku-paita :)

    Vastaa
  226. Avatar Tarja Heinonen 17.5.2018

    Sirrus-avokauluspaita näyttää kivalta!

    Vastaa
  227. Avatar Emmi 17.5.2018

    äitisi oranssi-turkoosi yhdistelmä on ihana!

    Vastaa
  228. Avatar hilkka 17.5.2018

    Musta-valkoinen tuuli-mekko :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.