Me kaikki haluamme kuulua

Me kaikki haluamme kuulua. Me kaikki haluamme tulla kuulluksi.

We all want to belong. Kuulin kyseisen ajatuksen eilen PING Festivalissa. Tunnistin tietysti itseni. Vaikka olenkin aina ollut oman tieni kulkija, niin kuin kai kaikki ovat, olen käsittämättömän fakkiutunut pelkoon, etten ole hyväksytty. Etten ole rakastettu. Ettei minusta pidetä tai että jään ulkopuolelle. Että minut kuitenkin lopulta ymmärretään väärin, että sydämeni paljastuu kuitenkin lopulta ilkeäksi ja rumaksi. Osakseen pelko on persoonapohjainen, osaltaan tuulesta temmattu, osaltaan kokemuksen luoma.

Mutta ai että se on tärkeää. Kuulua. Ja ihan oikeasti tunteakin se. Minä kuulun.

Eilen festareilla sain kuulla todella yllätyksellisesti useammalta taholta kivoja asioista itsestäni. Aivan puskista useampi täysin tuntematon ihminen tuli kertomaan asioita, jakamaan ajatuksia minusta ja siitä, mitä teen.

Olet niin aito!
On upeaa, kuinka uskallat mennä rohkeasti sitä kohta, mikä tuntuu oikealta.
Odotan aina jo seuraavaa juttua.
Teet asioita niin omalla tavallasi.
Nyt on kyllä pakko paljastaa, että seuraan niin innolla sitä mitä teet ja tykkään niin paljon jutuistasi.

Voi itku, miten hyvä mieli tuli. Ei sellainen hetkellinen ilo, vaan oikeasti syvälle tuntuva hyvä olo. Merkityksellinen, sydämellinen. Nuo ihmiset tulivat kertomaan ajatuksiaan, toiset festareilla, pari vielä jatkoilla Kaikun vessassa ja karaokehuoneessa. Kiitos teille tuntemattomille, kun tulitte kertomaan.

Ja kaiken lisäksi en koko päivänä kuullut, miten tylsä, hajuton, mauton, kaupallinen, epäeettinen, epäekologinen, feikki, epärehellinen tai tyhmä olen. Sain vain kätkeä kaikki kivat asiat mieleen ja hykerrellä. Minusta pidetään.

Koska ihan oikeasti, olen aika kiva tyyppi. Kauheimmillani kauhea, joskus aivan liian suorapuheinen, väsyneenä vaikka mitä ja ja kiukkupuuskissani arvaamaton, mutta parhaimmillani varsin hieno ihminen. Hauska ja onnellinen, välittävä ja hyväsydäminen.

Aamu venyi päiväksi, päivä illaksi ja yöksi. Kävelin glitterkengissäni vallattoman juhlimisen jälkeen kotiin keskiyön aikaan ja ennen lähtöäni sain valtavan ryhmähalin kavereilta, joiden kanssa vietin päivän viimeiset tunnit. Mietin siellä takkien ja ihmisten keskellä, että kyllä minä kuitenkin kuulun.

-Henriikka

Kuvat: Viena K

Kategoriat: elämä 2 kommenttia

Me kaikki haluamme kuulua

2 kommenttia

  • Lotta sanoo:

    Ihana postaus ja ihania ajatuksia. Tämä kuulumattomuuden pelko on mussa ainakin myös tosi syvällä, tunnistin tästä itseni myös! Kiitos ihanista postauksista ja hyvistä ajatuksista. <3

  • Sanna sanoo:

    Kaunis kirjoitus, josta myös tunnistin itseni. Välillä sitä miettii, mitä kaikkea sitä tekeekään kuuluakseen, se on kuitenkin niin syvään rakennettu tarve meille ihmisille. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *