5 ajatusta äänikirjoista

Kaupallinen yhteistyö: Storytel

Viime viikolla paljastin kuunnelleeni elämäni ensimmäisen äänikirjan. Se oli Saara Turusen Sivuhenkilö. Tällä viikolla paljastan toisen kuuntelemani kirjan, joka on Tiina Raevaaran Silloinkin satoi kaatamalla. En yleensä tartu dekkareihin, sillä pelkään kaikkea tuollaista (ja montaa muutakin asiaa) aivan kamalasti, mutta välillä teen poikkeuksia sääntöihin. Tässä kirjassa niin suurina teemoina olivat kompostointi ja puutarhanhoito, että kestin kaiken kunnialla.

Olimme ensimmäisen kirjan tavoin nauhoittamassa kuuntelukokemuksestamme podcastin, joka on kuunneltavissa nyt Storytel-palvelussa. Kanssani keskustelemassa olivat tällä kertaa Viena K. ja Meri Luukkanen.

Nyt hurjana ammattilaisena parin kuunnellun kirjan jälkeen listasin viisi mieleeni noussutta ajatusta äänikirjoista.

1. On ihanaa, että kuuntelua voi nopeuttaa

Aluksi en tajunnut, että äänikirjaa voi kuunnella nopeammallakin tahdilla. Hetken kuunneltuani normaalinopeus alkoi tuntua puuduttavan hitaalta, ehdin ikään kuin ajatella liikaa omiani sanojen välissä. Onneksi tajusin, että kirjaa voi kuunnella nopeammin. Itselleni toimii parhaiten nopeudet 1,25 tai 1,5, mutta oli älytöntä huomata, että aivot pystyvät sisäistämään jopa tuplanopeudella kuunnellun kirjan. Tällaisena tehokkuusajattelijana nopein vaihtoehto houkuttaa, mutta siinä huomasin kyllä, ettei omia ajatuksia ehtinyt tulla väliin yhtään, kun oli alati keskityttävä niin tiukasti. Sekään ei välttämättä ole kovin hyvä asia.

2. Kuuntelijan ääni on olennainen osa kokemusta

Kuuntelijan ääni ja kerrontapa tuo kirjaan aivan uuden ulottuvuuden. Ei ole todellakaan vähäpätöistä, kuinka kirja on luettu nauhalle. Molemmissa kuuntelemissani äänikirjoissa on ollut toimivat lukijat, mutta esimerkiksi tämän toisen kirjan lukija oli luullakseni huomattavan paljon nuorempi kuin kirjan kertoja/päähenkilö. Näin ollen kuvittelin myös omassa mielessäni päähenkilön nuoremmaksi, vaikka ikä kerrottiinkin kirjassa useasti.

3. Äänikirjan kuunteluhetket voivat olla hyvin erilaisia kuin fyysisen kirjan lukuhetket

Tämä tuntuu ehkä jostain itsestäänselvyydeltä, mutta itse olin yllättänyt, miten erilaisiin hetkiin äänikirja sopi tavalliseen kirjaan verraten. Kuuntelin äänikirjaa siivotessani, haravoidessani, lenkkeillessäni. Fyysiseen kirjaan rajaan jollain tapaa aina selkeämmän hetken, vaikka päällekkäisyyksiäkin toki on: molemmista nautin esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa tai kahviloissa.

Kuuntelin puolitoista tuntia äänikirjaa viinibaarissa ja samaan hetkeen olen usein napannut myös ihan sen tavallisen pokkarin. Tosin äänikirjan kuuntelu taisi herättää lähellä istuvissa enemmän hiljaista ihmettelyä: Tuossa tuo nyt vaan on luurit päässä toista tuntia, eikä tee mitään.

4. Erilaiset asiat nousevat esille äänikirjoissa ja fyysisissä kirjoissa

En ollut ennen äänikirjoja tajunnut, miten paljon keskityn fyysisissä kirjoissa esimerkiksi sanojen asetteluun, välimerkkeihin, kappaleisiin ja muihin asioihin, joita ei välttämättä äänikirjoissa havaitse samalla lailla. Jään aina pitkäksi aikaa hykertelemään jonkun ihanan sanavalinnan tai kauniin lauseen äärelle ja jatkan vasta, kun olen saanut kylläkseni. Äänikirjassa muutaman sanan luukuttaminen on tietysti paljon haastavampaa. Toisaalta ajatukset vapautuvat nimenomaan tarinalle. Ja koska en näe silmissäni sivuja ja sanoja, tuntuu että visuaalinen mielikuvitukseni pääsee vieläkin vauhdikkaammin lentoon.

5. Rakastan tarinoita missä muodossa tahansa

Jatkan äänikirjojen kuuntelua. Saattaapi olla, että alan kuunnella tämän muutoksen myötä ahkerammin myös podcasteja. Jatkan varmasti myös fyysisten kirjojen lukemista. On tarina muodossa tai toisessa, otan sen aina mieluusti vastaan.

Luulen, että tietokirjojen kohdalla kuuntelu saattaisi sopia minulle paremmin kuin lukeminen. Kuuntelu tuntuu kuitenkin jollain tavalla kepeämmältä tavalta vastaanottaa sanoja ja tietoja. Sitten taas johonkin todella puhuttelevaan ja kauniiseen tekstiin, tai esimerkiksi runoihin, haluan ehdottomasti fyysisen kirjan vähintään rinnalle. Googletan musiikkia kuunnellessanikin usein lyriikat kuuntelun oheen, jotta saan enemmän irti kokemuksesta.

Ehkä olen vähän tällainen, että tarvitsen kaikki mahdollisuudet ja keinot käyttöön.

Mutta niin kuin alussa kirjoitin, Storytel on julkaissut torstaina uuden Kuulitko saman? -nimeä kantavan podcastin äänikirjapiirimme keskustelusta. Myös viime viikolla julkaistu podcast löytyy hakemalla samalla nimellä. Storytel haluaa tarjota myös kaikille teille kuukauden ilmaista käyttöaikaa palvelulleen, jos haluatte kokeilla äänikirjojen ihmeellistä maailmaa (tai käydä kuuntelemassa nämä podcastit). Ilmaisen kokeilujakson voi käydä nappaamassa itselleen täältä.

Vaan ei tässä ole nyt aika enää jaaritella, sillä ulkona on lähes hellettä ja aiomme lähteä pian haikkailemaan kohti vuoristomajaa, jossa vietämme ensi yön. Iik! Äänikirjat ja kaikki kirjat saavat hetkeksi jäädä lepoon, sillä aion nauttia täydestä hiljaisuudesta ja pimeydestä, joka laskeutuu vuorille. On sitten tarinoita, joita kertoa.

-Henriikka

Kuvat: Eliel Kilkki (SUPERREEL)

Kategoriat: kirjat, yhteistyö Avainsanat: , 2 kommenttia

5 ajatusta äänikirjoista

2 kommenttia

  • Laura sanoo:

    Eksyin hetken tauon jälkeen blogiisi, oot niin ihana !
    Sun kesäsuunnitelmat kuulostaa huipuilta, odotan innolla postauksia. Mua on lähivuosina alkanut enemmän ja enemmän kiehtoa lähimatkailu ja suomen matkailu. Ennen kaukokaipuu oli ihan julmetun suuri koko ajan :D selitän tämän itselleni sillä, että kai sitä on löytänyt omaa paikkaansa tässä maailmassa ja osaan nykyään löytää seikkailun tunnetta myös lähempää. Toki ulkomaatkin kiehtoo edelleen, mutta eritavalla.
    Kaunista kesää sinulle ❤

    • Henriikka sanoo:

      Ihana, kun palasit linjoille. Kiitos!

      Ja kuvasit asian just oikein: ennen piti sählätä ja olla koko ajan jossain kaukana, jotta pääsee seikkailun makuun. Nykyisin seikkailu saattaa löytyä kotitieltä. Aurinkoa loppukesään ja syksyyn!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.