Ehkä paras elokuva, jonka olen koskaan nähnyt

Kävin eilen yksin elokuvissa ensimmäistä kertaa ikinä. (Vaikka minun on vaikea uskoa itsekään, että se oli todellakin ensimmäinen kerta, ja nyt joudun poistamaan sen kohdan myös ”En ole koskaan” -listaltani.) Melko nopeana päähänpistona päätin lähteä iltayhdeksän leffaan ja olla kutsumatta ketään punaisille samettipenkeille nauttimaan elävistä kuvista kanssani. Valitsin vielä sellaisen kaukaisen paikan, ettei vain tulisi ketään lähelle ja että saisin tuntea rauhassa mitä tunnen ja olla ihan omalla saarellani suuressa elokuvateatterissa. Ostin kahvin ja vähän karkkia mukaan, kannoin laukussa villasukat leffasaliin ja käperryin penkkiini.

Kukapa olisi kuitenkaan arvannut, että kyseisestä leffasta tulisi kaikkien aikojen suosikkielokuvani? Leffaksi olin valinnut Adrift, koska siskoni oli käynyt katsomassa sen edellisviikolla ja kertonut, että tärisi koko kotimatkan, kun elokuvakokemus oli niin vaikuttava. Koska tunnen siskoni ja tiedän, ettei häntä niin vain vavisuteta, luotin sokeasti hänen arvioonsa.

Ja oma leffakokemukseni oli suoraan sanoen aivan järisyttävä.

Elokuvan synopsiksessa kuvaillaan:

”Adrift perustuu inspiroivaan tositarinaan kahdesta oman tiensä kulkijasta, jotka sattuma johdattaa ensin yhteen, sitten elämänsä seikkailuun. — Kun Tami Oldham (Shailene Woodley) ja Richard Sharp (Sam Claflin) lähtevät innostuneina valtameripurjehdukselle, he eivät tiedä purjehtivansa suoraan kohti yhtä tuhoisinta hurrikaania, joka on koskaan mitattu. — Adrift on unohtumaton tarina ihmismielen lannistumattomuudesta sekä rakkauden mullistavasta voimasta.”

Elokuvassa oli vain niin paljon kaikkea. Se oli koskettava, kaunis, raaka ja raju, samaistuttava ja ihan läheinen, mutta kuitenkin jossain kaukana horisontissa. En ymmärrä, miten tähän elämänhetkeen kohdalleni sattui elokuva, joka käsitteli niin monia teemoja, jotka ovat olleet minua lähellä. Kohtaus toisensa jälkeen sukelsin syvemmälle elokuvaan, yritin sisäistää kaiken mahdollisimman tarkasti.

Ymmärsin elokuvan päähenkilöitä, erityisesti seikkailijamimmiä, todella hyvin. Villisieluiset seikkailijat sydän ja pää vähän kallellaan – teki mieli huutaa, että tiedän juuri miltä teistä tuntuu. Ottakaa minut mukaanne! Vaikken tietenkään tiedä, sillä vahva samaistuminen on lähes aina harhaa.

Aluksi en edes tajunnut, kuinka vahvasti elokuva kosketti. Sitten huomasin jo itkeväni, istuvani liimaantuneena samettipenkkiin siihen saakka, että valot syttyivät elokuvasaliin, käveleväni kotiin itkien koko matkan lohdutonta itkua, itkeväni vielä kotonakin puoli tuntia sitä kaikkea, mikä sisään oli kasaantunut ja mikä kosketti. Enkä tarkoita, että itku olisi kaikkein suurin mittari. Mutta siinä vaiheessa, kun on kotona kaksinkerroin ja lopulta neste- ja happihukassa, niin ainakin jotain liikahti sisällä edes vähän, ja nimenomaan elokuvan ansiosta.

Kyllä, suosittelen elokuvaa. Ehkä teemat ja itse tarina kolahtavat sinuunkin. Tai vähintään ne kuvat, joissa litimärät keltaiset sadetakit ja auringon polttama iho sekoittuvat punaisiin auringonlaskuihin ja vapaina hulmuaviin valkoisiin purjeisiin. Tai se tunne, kun jää ihmettelemään, että kuka hullu lähtee purjehtimaan, ja samalla jo suunnittelee purjehtivansa maailman ympäri.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen / Kotisivut, Instagram, Facebook

Kategoriat: elokuvat 10 kommenttia

Ehkä paras elokuva, jonka olen koskaan nähnyt

10 kommenttia

  • Tämä täytyy nähdä. Vaikuttaa hyvältä. En ole koskaan käynyt yksin leffassa, mutta syytä varmaan joskus kokeilla. :)

  • siljaminkkis sanoo:

    Aijaijau, mä niin odotan hetkeä kun pääsen tän katsomaan. Jos edellinen lempparielokuva joka kolahti kovaa oli Into the Wild, niin varsinkin tän postauksen jäljiltä odotukset ovat kovin korkealla. Jännittää!!!!

  • ira sanoo:

    Aivan mielettömän upeita kuvia! Mistä löytyy noin kirkkaat vedet? Hitsi vieköön nää vois olla sellaisen satukirjan kuvituksena joka kertoo merenneidoista ja ahvenmiehistä ja muusta vedenväestä. Vau.

  • Anna sanoo:

    Oi tuon leffan haluan nähdä! Jospa sitä uskaltaisi yksin leffaan ensimmäistä kertaa ikinä. Viihdyn hyvin yksinäni, mutta jotenkin leffaan meneminen yksin jännittää. Enkä edes tiedä miksi, kun eihän leffassa muutenkaan kenenkään kanssa juttele. :)

  • Anni sanoo:

    Näin tämän elokuvan mainoksen viimeksi leffassa käydessäni ja sanoinkin miehelleni silloin, että seuraavaksi haluan nähdä tuon. Täytyypä ottaakin kotona taas puheeksi että vinkvink, millon mentäis leffatreffeille.

    Sitten ihan aiheeseen liittymätön kysymys, johon tuli mieleen kysyä sulta mahdollista suositusta tai vinkkiä, sillä näin sut ja Jannen tänään juoksevan mun edellä Albertinkadulla(?), kun olin menossa testaamaan uutta kampaajaa. Missä sä käyt ihanien hiustesi kanssa kampaajalla, olisko sulla antaa joku timantti suositus? Tänään testaamani paikka oli ihan hyvä, muttei niin, että varmaankaan palaisin sinne uudestaan.

    PS. Olin jostain syystä kuvitellut Jannen olevan vähän lyhyempi mutta livehavainto todisti toisin 😄

    • Henriikka sanoo:

      Hello!

      Todella hauska juttu, ihana kommentti. Me juostiin KUUMA:an kälyn kanssa kahville <3 :D en voi uskoa, että näit. Oli kyl hyvä run, Janne jäi kakkoseksi. Janne oli myös myös todella otettu tuosta pituushommasta. Hänhän on tosiaan sen hurjat 172 cm pitkä. Että on meillä se 15 cm pituuseroa.

      Mä käyn Elielinaukiolla Elinalla, Teos Helsingissä. Oon käynyt tosi monta vuotta ja tykkään kyllä ihan älyttömästi. Melkeinpä kaikki kampaukset yms. hän on aina tehnyt mulle.

  • Marie H sanoo:

    Oi, hienoa, että rohkenit yksin elokuviin ja huippua että elokuva kolahti. Pitääkin laittaa ko. elokuva mieleen, vaikuttaa mielenkiintoiselle.

  • Peppi-Lotta sanoo:

    Kävin osittain tän suosituksen perusteella katsomassa leffan ja herätti monenlaisia fiiliksiä. Päällimmäisenä ehkä se, että miksi ei tehdä enemmän seikkailuelokuvia, joissa pääosassa on vahva naishahmo. Me mimmit, ketkä seikkailuista (ja seikkailuleffoista) tykätään, kaivataan myös samastumiskokemuksia. Suositus täältäkin siis tälle elokuvalle! :)

  • m sanoo:

    Leffat yksin on mun mielestä ihan parasta!

  • Heidi J. sanoo:

    Insta storysta näin pätkän jossa vollotit ja olin ihan että mikä mikä leffa! Nyt luin tän ja siis pakko asap nähdä. Yllä mainittiin Into the Wild siinä myös järistystä kerrakseen. Ja tosiaan – yksin leffassa käyminen on ihanaa. Ei tungettelevia deittiseuralaisia suhisemassa korvaan (kuten viikko sitten Äst) eikä ketään kenen kans pakko säpistä pätkästä kesken kaiken. Just se oma pää tunteet ja kokemukset joihin peilata filmiä matkassa vaan. Suosittelen kaikille jotka miettii asiaa! ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.