Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Minulla on uudet saappaat Partioaitasta. Ne ovat kirkkaankeltaiset ja uskomattoman iloiset. Vaikka ne huutavat uutuuttaan, enkä ole käyttänyt niitä vielä montaakaan päivää, tuntui kuin minulla olisi ollut ne aina.

HAI-saappaat ovat jo pitkään, varmaan kymmenen vuotta, olleet tavaramerkkini. Kuljen niissä kaupungilla, kuljen niissä metsässä. Mustat saappaat ovat perusvalintani, mutta mökillä minua odottavat kirkkaanpunaiset, jotka pysyvätkin aina siellä. Ne minä ostin aikoinaan kaikkein ensimmäisiksi, nykyään ne eivät hohda punaista väriään. Vanhempien luona käytän äidin valkoisia tai kuluneempia violetteja, siskolta lainaan välillä sinisiä.

Eräs ystäväni kuittailee minulle aina hyväntahtoisesti HAI-saappaista: ”Sä yrität noilla sun söpöillä saappailla hämätä kaikkia, ettei kukaan vaan tietäisi, millainen määrätietoinen uraohjus sä oikeasti olet.”

(Ensin pitäisi varmaan pitää pieni hiljainen hetki näille Eevan kuville. Taas kerran. Kamoon. Älyttömiä.)

Partioaitalle on ilmestynyt hetki sitten myyntiin näitä tuttuja pidempivartisia saappaita ja lisäksi kokonainen perhe muita HAI-tuotteita: matalavartiset saappaat, sateenvarjo, sadeviitta, flipflopit ja vedenkestävä reppu/selkäpussukka. Näissä kuvissa useampi tuote on nimenomaan keltainen, mutta tuotteita on myös mustana, sinisenä ja punaisena.

Ja näiden uusien tuotteiden kanssa minä nyt niin iloisesti poseeraan näissä kuvissa, jotka on kaikki otettu viime viikolla Tammelan huudeilla.

Hitsi tuntuu ihanalta katsoa tällaisia kesäisiä kuvia, muistaa niitä tunnelmia. Huh, millainen kesä on jo takana päin. Muutama kuvista on otettu päivänvalossa, suurin osa keskellä yötä, aamun hiljalleen valjetessa.

Olkihattuiset järvikuvat kirkkaan veden ääreltä ovat Melkuttimelta. Melkutin, ruma nimi hyvin kauniille paikalle. Jaoin eilen sukelluskuvia samasta spotista. Kävin tuolla nyt viime viikolla ensi kertaa, enkä voinut uskoa silmiäni: tuo paikka ja tuo vesi! Vau. Tuntui kuin yhtäkkiä olisi ollut jossain Kroatiassa (vaikka vesi oli toki vain noin 17-asteista…)

Lähes yhtä absurdilta tuntuivat tien vereen kasvaneet tupasvillat. Valkoinen villameri jatkui ja jatkui ja tuntui hykerryttävän kivalta olla todistamassa sitä. Jos nyt menisin naimisiin, haluaisin hääkimpuksi valtavan kimpun tupasvillaa.

Lämpimin olo tulee näistä yökuvista, niin kuin kahdesta yllä olevasta. Olimme yötä Eerikkilän urheiluopistolla (tuleva opinahjoni!) ja päätimme herätä kolmelta yöllä yökävelylle. Valo on kesällä päiväsaikaan niin raju, että kaipasimme kuviin pehmeyttä. Ja tiedän kokemuksesta, että kunhan sängystä vain pääsee kerran ylös, kaikki helpottuu – aamuyöt ja aamut ovat kesän maagisinta aikaa.

Olin niin väsyksissä, että silmät tippuilivat kiinni, mutta onneksi ei ollut mihinkään kiire. Taivaalla möllötti täysikuu, joka heijastui järven pintaan, missään ei näkynyt ketään. Metsästä kuului luonnonäänet niin valtavalla volyymilla, että tiesi varmasti luonnon elävän aivan omaa elämäänsä ihmisten nukkuessa. Jossain vaiheessa kuulimme jopa kojootin ilkeää naurua, vaan jostain syystä se ei koskaan paljastanut itseään meille.

Yöllinen haahuilumme loppui puoli kuudelta aamulla. Oli ihanaa käydä nukkumaan tietäen, että pian saisi uuden aamun ja uuden aamiaisen. Ja että saisi taas nukkua vähän lisää.

Mutta takaisin HAI-maailmaan. Miltä tuotteet näyttävät?

Omat suosikkini ovat taatusti nuo pitkät saappaat, mutta oikeastaan nuo matalatkin ovat alkaneet tuntua omilta. Sateenvarjo on suuren kokonsa puolesta hyvä kaupunkihommiin, sillä minulla on kotona ennestään vain sellaisia tosi kevyitä, ei niin tukevia sateenvarjoja. Flipfloppeja käytän aika harvoin, samoin sadeviittaa, joten niille tuskin raivaan omasta kaapistani tilaa.

Suurin yllättäjä lienee tuo vedenkestävä pussukka, jonka saa myös selkään. Ajattelin aluksi, ettei sellainen ole juttuni, mutta kelkkani onkin alkanut kääntyä. Tuntuu jotenkin niin paljon kevyemmältä polkea treeneihin tuollainen pussukka selässä tavallisen repun sijaan.

Tällä hetkellä Spotifystä soi Papru T:n ja Chisun Paniikki: ”Mut suunnitelmat, kaikki menee ain niin erilail, vaikka kaikki loppuis aina samallail.” Just tuollainen olo oli tuolla laiturilla kököttäessä. Että tässä ollaan matkalla johonkin, ei vielä tiedä minne, mutta valitsen sitten reitin tai toisen, niin enköhän joskus lopulta löydä itseni juuri sieltä mistä pitääkin. Kunhan vain pidän keltaiset saappaat visusti jalassa, niin eiköhän tässä oikeaan suuntaan kävellä, raahusteta, hypitä, pompita, taaperreta.

Ollapa aina yhtä viisas kuin neljän aikaan aamuyöllä.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen / Kotisivut, Instagram, Facebook