Kesäloma – onko tärkeämpää luoda muistoja vai kerätä voimia?

Minulla on vähän sellainen elämä, että asiat, joita muistelen jälkikäteen eniten ja jotka tuntuvat hienoimmilta muistoilta, ovat usein myös vieneet aikaani, vaivaani ja jaksamistani kaikista eniten. Saatan kyllä muistella lämmöllä rentoja iltoja viinilasi kädessä, elokuva pyörimässä, mutta eivät ne usein vedä vertaansa sille, että olen herännyt ennen auringonnousua, kiivennyt vuorelle ja juonut kahvia aamun valjetessa. Ja vaikka rakastan kotoilua, kyllä muistan jälkikäteen paljon paremmin sen, kun olen lähtenyt sieltä jonnekin.

Olen viettänyt nyt viimeiset kolme päivää pitkälti kotona. Olen siivonnut aivan hulluna, leiponut yhden kauniin nimipäiväkakun ja katsonut paljon jaksoja sarjasta ”Grace & Frankie”. Olen nukkunut pitkään, syönyt paljon ja nauttinut kovasti. Mutta nämä ovat suoraan sanoen juuri sellaisia päiviä, joita en kyllä talvella muistele hetkäkään. Tällaiset päivät vain katoavat mielestäni.

En tietenkään ylenkatso  tavallisen tylsiä  tavallisia päiviä. Ne ovat  aivan huippuja  ihan kivoja myös. Tiedän, että olen todellakin aivan valtavassa unentarpeessa, enkä ainoastaan unen, vaan myös yleisen levon ja rauhoittumisen. Sitä paitsi kotimme se vasta onkin ollut siivoamisen tarpeessa. Asumme sellaisessa kirppistavaroin kuorrutetussa pölyisessä kaupunkighetossa, että ei tolkkua. Plus olen jo päässyt reilun parin viikon tauon jälkeen urheilemaankin – tekee juuri niin hyvää kuin väitetäänkin.

Jostain syystä minulla on silti takaraivossa kolkutus, että haaskaan hyviä kesäpäiviä. Että minun tulisi olla usvassa soutelemassa tai tanssimassa tupasvillojen keskellä. Ehkä juomassa espressoa terassilla auringon laskiessa tai makoilemassa unisena hymyillen kasteisella nurmella, kun aurinko taas nousee.

(Välihuomio: Naurattaa edelleen niin paljon tämä alla oleva kuva. Mitä ihmettä oikein teen? Miten olen ikinä onnistunut tuosta asennosta sukeltamaan veteen vielä pää edellä?)

Joo, tiedän olevani siitä vähän hönö, että olen viettänyt kotielämää nyt kolme päivää ja puhun, kuin olisin lusinut himassa viikkokausia. Ei tässä vielä kovin montaa kesäpäivää ole menetetty. Kaiken lisäksi viherkasvini ja parisuhteeni jaksavat paremmin kuin pitkään aikaan, ja minäkin tokenen keväästä pikkuhiljaa omaa verkkaista tahtiani.

Ja koti! Pölyn alta on todella löytymässä taas koti. Puolet kirppiskamoista on jo myynnissä Facebookissa, loput laitan viimeistään ensi viikolla Lapin reissun jälkeen. Tänään kävimme vaatekaappia läpi siskon kanssa ja kolmannes on jo koluttu. Pian kiiruhdan siivoamaan kanahäkkiä.

Että vaikken ehkä muistelisi näitä päiviä upeimpina kesäni muistoina, ei pidä ajatella, ettei tämä olisi tärkeää. Tämähän on tulevaisuutta ajatellen välttämätöntä.

Huomenna alkuyöstä hyppään junaan ja lähden luomaan niitä kesämuistoja, joita sitten kaivan esiin kaamoksessa. Inari – kaunis nimi kauniilla paikalla. Olen varannut junasta makuupaikan naishytistä. Voihan olla, että toiseen petiin tulee joku kiva juttukaveri. Tai sitten joku täystollo. Toivotaan ensimmäistä, vaikka jälkimmäisestä leipoisi kyllä paremman tarinan.

Onko tärkeämpää luoda muistoja vai kerätä voimia? Varmaan molempia tasapainoisessa suhteessa. Kumpaan tahansa on helppo koukuttua liikaa.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen / Kotisivut, Instagram, Facebook

Kategoriat: elämä 11 kommenttia

Kesäloma – onko tärkeämpää luoda muistoja vai kerätä voimia?

11 kommenttia

  • Heidi sanoo:

    Kerätä voimia tietty ;) Tai no ehkä kuitenkin fiftysixty :)

  • Heidi sanoo:

    ”Mutta nämä ovat suoraan sanoen juuri sellaisia päiviä, joita en kyllä talvella muistele hetkäkään. Tällaiset päivät vain katoavat mielestäni.”

    Älä nyt sentään! 10v. päästä alat arvostaa löysää kotielämää entistä enemmän ;) Niitä löysäilypäiviä ei tarvinne erityisesti muistella, mutta niistä saa sitä voimaa jota talvella todella tarvitsee jaksamiseen. Mutta, tietysti jokainen tyylillään.
    Ihanaa Lapin-matkaa Henriikka!

  • tiinaelina sanoo:

    Sekä että, sillä jos ei ole nukkunut riittävästi, ja muutenkin rauhoittinut, toisin sanoen kokenut ”tylsiä päiviä” ei ”kovalevyyn” mahdu lopulta paljoakaan muistoja, tai niitä vaan ei yksi kaunis päivä enään muista.

    Ihanaa reissua, sinne toivon itsekin pääseväni tänä
    syksynä ystäväni luokse ♡

  • Linnea sanoo:

    Ai että miten hyvä teksti, jälleen.

  • Zirppu sanoo:

    Ihana lukea taas sun kirjoitusta…Sinulla on harvinainen taito viedä lukija tiettyyn ”tilaan” ja kunnolla pysähtymään tekstin ääreen. Ihailtava ja ihanaa..❤️ Komppaan tiinaelinaa..☺️

  • Kata sanoo:

    hyvä teksti ja ihania kuvia! kivaa Lapin reissua! 😊❤

  • Anna sanoo:

    Sinulla on ihana blogi – ja osaat kirjoittaa syvällisesti, hauskasti ja oivaltavasti. Kiitos hienoista teksteistä, joista saamme lukijoina nauttia! <3

    Nuorempana (lue: alle kolmikymppisenä :)) ajattelin just kuten sinä. Ei pidä heittää hukkaan yhtään tilaisuutta elämyksiin ja seikkailuun. Onneksi, sillä nykyään ei moinen kiinnosta enää juurikaan. Ja toisaalta on tosi kiva että on ehtinyt tehdäkin kaikenlaista. Nykyään eniten huippukokemuksia saa kiireettömyydestä, aikatauluttomuudesta, hyvistä dialogeista (jotka yleensä syntyvät vain kun tilaa ja aikaa on riittävästi), kissan paijaamisesta, mitään-tekemättä-istuskelusta, kotikaupungissa haahuilusta, hyvän kirjan lukemisesta, jasmiinin tuoksuttelusta lähipuistikossa. Ja kyllä näistäkin muuten syntyy muistoja, hyvin eläviäkin, joita muistella vielä vuosien päästäkin! Mutta vasta sitten, kun aika on kypsä, ja asioiden äärelle kykenee oikeasti pysähtymään. Nuorempana ainakaan mä en kyennyt, ja niinpä tuloksena oli vain se tunne, että kaikki valuu ohitse ja aika kuluu hukkaan. Nykyään kykenen paremmin olemaan läsnä, ja niinpä kykenen talven pimeinä kuukausina hyvin tarkasti palauttamaan mieleen myös pieniä, yksittäisiä ohikiitäviä hetkiä tavallisesta arjesta.

    (Siivoaminen ja muu kodinhoitopuuhastelu ei kylläkään (minulle!) tuota iloa eikä muistoja. Niinpä teen sitä niin vähän kuin ikinä mahdollista. Yksi asia, jonka on nyt myös alkanut hahmottaa, on se, ettei aikaa ole loputtomasti. Pyrin ulkoistamaan tai jättämään sivuun kaiken sellaisen tylsän, joka ei oo ihan pakollista. Myös monet ihmissuhteet, jotka aikaisemmin olivat lähinnä painolasti, ei ilo, ovat saaneet jäädä.)

    Mutta summa summarum! Seikkaile ja koe nyt sydämesi kyllyydestä! Elämä tuo luonnostaan vastaan muutoksia, ja jossain vaiheessa tavallinen arki saattaa aueta aivan toisella tavalla. (Tai sitten seikkailet täysillä vielä mummonakin, mikä on tottakai aivan yhtä hyvä vaihtoehto!)

  • IlonaK sanoo:

    Aivan ihanan tunnelmalliset kuvat, ja hyvää pohdintaa loman syvimmästä olemuksesta. :)

  • ElluP sanoo:

    Ideaalitilanteessa elämä olis tietysti sellaista ettei siitä tarvita lomaa. Mutta eipä tuo omalta kohdalta ainakaan toteudu, nyt juuri loman alkaessa oon niin työn taakan alla uupunut että ensin käytän lomani lepäämiseen ja siinä sivussa kerään kokemuksia sen minkä ehdin, ilman paineita. Onneksi ei oo suurempia reissuja tiedossa, vaan luontoretkiä kotimaassa. Harmi kun joka viikonlopulle on jotku juhlat: ovat niin kuluttavia vaikka ihania ovatkin. Mutta siis, lepo edellä. Ei niitä lomamuistoja hyvinä muistoina ajattele myöhemminkään, jos aivot käy koko ajan ylikierroksilla!

  • Linnea sanoo:

    Voiettä miten hyvin kirjoitettu, niin samaistun!! Nään itteni niin tuossa. Saatan olla kuukauden reissussa kaukana kotoa, elää joka päivä siellä täysillä ja seikkaillen. Palaan kotiin, koittaa kolmas tai neljäs päivä, niin mieli kaipais jo seuraavalle seikkailulle. Onneksi kuitenkin voi suunnitella valmiiksi reissuja Lappiin ruskareissulle ja matkaa ulkomaille, ehkä se vähä helpottaa oloa :)

  • Olipa mainio ja samaistuttava kirjoitus :) Itse koen usein tuskaa siitä, että pitäisi löytää balanssi kokemusten ja löhöilyn välille. Löhöilyä ja akkujen lataamista tarvitsee, jotta niitä kokemuksia sitten jaksaisi keräillä – ja välillä jotkin parhaiten mieleen jääneet kokemukset ovat vaatineet vaivaa, kuormittaneetkin, mutta lopulta tallentuneet muistiin iäksi <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *