Maanantai on uusi perjantai

 Kaupallinen yhteistyö: Somersby & Asennemedia

En suoraan sanoen kovasti välitä, mikä viikonpäivä on menossa, mutta koska lähes koko maailma makaa niiden mukaan, on niillä kuitenkin vaikutusta ajatuksiin. Maanantaina muka nukuttaa, tiistaina ahdistaa, keskiviikkona odottaa, torstaina alkaa tanssittaa, perjantaina lataillaan ja lauantaina krebataan. Sunnuntaina nukutaan pitkään ja sikeästi.

Mutta tämän viikon maanantai tuntui aivan viikonlopulta. Maanantai on uusi perjantai.

Mistä perjantaiolo sitten kumpusi? No Suomenlinnasta tietenkin. Olen tainnut viettää siellä tänä keväänä enemmän aikaa kuin lähikaupassani, olen nuokkunut Doritin ja poikien kodissa riesaksi saakka. Tällä kertaa kävimme Jannen kanssa myös lähikaupan kautta ennen lauttaan hyppäämistä – pakkasimme siiderit kangaskassiin ja kävimme hakemassa iltaruokaa koko suokkiperheelle.

Somersby oli yhteistyön puitteissa postittanut kotiimme laatikon siideriä ja toivoneet niiden tuovan minulle ja ympärillä olevilleni hyvää mieltä sekä vaivatonta ja välitöntä yhdessäoloa. Kun lähetys sitten saapui kotiin, laitoin Doritille heti viestiä: ”Saavun sunnuntaina Sveitsistä, mutta mitä teet maanantaina? Tullaanko Jannen kanssa sun luo illaks, tehdään jotain ihanaa ruokaa? Voidaan myös pyytää muita, jos keksitään kivoja.”

Doritilta tuli vastauksena ”Oi” ja ”Joo!

Lopulta emme edes yrittäneet keksiä ketään kivoja, vaan olimme viidestään. Me kolme ja Doritin mainiot pojat, joista alkaa pikkuhiljaa tulla minullekin hyviä ystäviä. Tunsimme olomme tervetulleeksi, kun pojat olivat jo lauttasatamassa vastassa. (Sähkökaapin takana piilossa, mutta kuitenkin.)

Legoleikit siirrettiin pöydältä lattialle, kun ruoka alkoi valmistua. Ruoaksi oli uusia perunoita, joista paasataan nyt tietysti kaikkialle, sekä rinnalle kunnon köntti ehtaa voita. Salaattiin laitoimme salaattia, pinaattia, mozzarellaa, mansikoita ja cashew-pähkinöitä ja päälle balsamico-siirappia. Todella simppeli, mutta toimiva setti. Ruoka tuntui kesäiseltä ja kevyeltä lautasella ja vatsassa.

Purskahdimme kaikki iloiseen nauruun, kun Dorit totesi kesken ruoan jakamisen: ”Katoin pöydän sitten yhdelle ylimääräiselle. Ilmeisesti mielikuvituspoikaystävälleni.” Emme häätäneet häntä pois, vaan annoimme astioiden olla. Vaikutti kivalta tyypiltä.

Olin myös aivan innoissani, kun Dorit oli saanut uudet karmit asennettua miniremontin jälkeen ja keinulle oli taas paikkansa. Keinu on nimenomaan se paikka tuolla onnenkodissa, johon kiinnyin aivan ensimmäisenä. Toiseksi vasta Doritiin.

Pojat juoksentelivat ulkona, menivät milloin missäkin. Me kolme juttelimme maailmasta, tuikitärkeistä ja täysin turhista asioista. Minä ja Dorit joimme raparperisiideriä, Janne mustaherukkaa. Omenaista käytimme jälkiruokaan:

Lämpimät hedelmät siiderikinuskilla

Hedelmiä, esim. 2 omenaa ja 2 päärynää tai pari kourallista aprikooseja
2 dl siideriä, esim. Somersby omena tai Somersby alkoholiton omena
2 dl fariinisokeria
1 1/2 tl inkivääriä
25 g voita
1 dl kuohukermaa

Kuori ja kuutioi omenat ja päärynä. Mittaa siideri, fariinisokeri ja inkivääri kattilaan. Lisää hedelmät.

Keitä hedelmäkuutioita noin 5 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä, mutta pysyvät vielä kasassa.

Nosta kuutiot reikäkauhalla liemestä ja keitä lientä kokoon ilman kantta noin 10 minuuttia. Lisää voi ja kerma. Keitä vielä noin 10 minuuttia, kunnes kastike paksuuntuu hieman. Jäähdytä kastike huoneenlämpöiseksi halutessasi.

Lämmitä hedelmiä vielä hetki, jos haluat tarjoilla ne lämpimänä. Asettele kulhoon tai lautaselle, pyöräytä kylkeen vaniljajäätelöpallo ja kaada päälle kastiketta. Nam nam.

Kun olimme aiemmin illalla saapuneet perille, Dorit varoitti jo ovella, että on vähän pahalla tuulella. Totesimme, että hän saa ihan rauhassa olla, no worries. Mutta en kyllä koko illan aikana nähnyt häiväystäkään kiukusta, ulkoisesta tai sisäisestä. Oli niin ihanaa vain viettää aikaa yhdessä ja ruoan äärellä, olla tekemättä mitään sen ihmeellisempää.

Hyppäsimme vasta klo 23:40 lauttaan, ja vaikka tiistain herätyskello oli laitettava soimaan jo puoli seitsemältä aamulla, tuntui kivalta. Posin kautta, tiedättehän? Janne yritti pitää minut hereillä koko kotimatkan, kun nuokuin lautalla, nuokuin raitiovaunussa ja vielä kotona hammasharjan äärelläkin. Janne on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois. Hah.

Elämältä toivon enemmän perjantailta tuntuvia maanantaita. Onneksi niitä voi ihan itse järjestää.

-Henriikka

Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholia ei saa kommentoida, muut kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita. Esimerkiksi Doritin söpöä naamaa kannattaa kehua!

Maanantai on uusi perjantai

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.