Sanat lukossa

Olen ollut kirjoittamisen suhteen lukossa viime ajat. En tiedä huokuuko se teille, luultavasti huokuu, mutta olen jotenkin piehtaroinut samassa hiekkakuopassa jo pitkään. Ja tuntuu, että vaikka se piehtaroiminen on aluksi mukavaa, ei siitä pidemmän päälle oikein nauti: ihoa alkaa kärvistää kitkasta. Pitäisi nousta ylös ja vaihtaa kuoppaa – tai lopettaa piehtaroiminen kokonaan.

Olen kirjoittanut blogia pian seitsemän vuotta. Tunnen sanavarastoni ja sen vajavaisuuden ja vaikka välillä yllätänkin itseni keksimällä kirjoittaessa jotain elämästä, tämä kevät on ollut suoraan sanoen laahaavaa. Samat maneerit, sama typerä ja teennäinen tapa, samat kielellä leikkimiset ja hassunhauskat, muka iloisen spontaanit ilmaisut. Tuntuu, etten ole aikoihin keksinyt mitään uutta, keksinyt itseäni tai pyörää uudestaan. Koulukynänkeltaisen lyikkärin terä on ollut jo pitkään tylsä. Kun ajattelen omaa tekstiäni, etoo vähän.

Tiedän erään olennaisen syyn. Se on tämä haalistunut ruutupaperi, tuo jo vanhaksi käynyt logo, monen monta vuotta vanha kuvani sivupalkissa ja koko blogin ulkoasu, joka ei enää kerro tarinoita tästä päivästä, vaan ehkä kolmen vuoden takaa. Kauempaakin.

Olen tajunnut kirjoittavani vanhaan vihkoon, joka ei enää inspiroi. Tiedättekö sen tunteen, kun vanhasta suosikkimuistikirjasta alkaakin kadota hohto? Sanat eivät solju paperille, ei tee mieli avata kirjaa ja aloittaa. Tekisi mieli kävellä paperikauppaan, tuhlata uuteen ja kauniiseen, aloittaa inspiroituneena alusta. Minulla on blogini kanssa juuri sellainen olo. Pahus, että tajusin sen aika myöhään, vaikka olohan on kestänyt jo vaikka miten kauan. Tässä vihkossa kun on sellainen ongelma, ettei tämä koskaan lopu, että sivuja vain riittää ja riittää.

Toinen syy on taatusti vääränlaiset virikkeet. Olen tuhlannut liikaa aikaani turhuuksien kanssa, liian vähän tärkeyksien kanssa. Olen selannut Facebook-feediä aivottomana, klikannut auki linkin, jossa kerrotaan kolme kuukautta aiemmin sammakkoennustajista ja kesäsäästä, antanut silmieni levätä typerien tv-sarjojen äärellä ja kuunnellut surkeaa musiikkia. Olen maannut lattialla antamatta aivojeni kuitenkaan levätä, olen rauhoittunut rauhoittumatta. Olen tehnyt töitä, tavannut ihmisiä ja urheillut vääristä motiiveista. Vaikka olenkin lukenut, en ole lukenut niin paljon, että aivoni kuplisivat uusia ajatuksia, uusia lauseita ja sananparsia. Olen lukenut to do -listaa lyhyemmäksi, en maailmaa ymmärrettävämmäksi, itseäni ihanammaksi. Olen kuunnellut vastatakseni, en ymmärtääkseni.

Kyllä ärsyttää kirjoittaa. Teksti on niin tahmeaa, niin kliseisen samaa, niin jumittunutta. Aina kun kirjoitan lauseen, mietin, että olipa siinä taas turha lause. Turhan tärkeä, turhan nokkela, turhan turha. Enkä nyt kirjoita siksi, että te sieltä aitiosta huutaisitte minulle areenaa ympäri juostessani, että hyvin menee, askel kantaa kyllä. Vaan siksi, että nyt rehellisesti tuntuu juuri tältä. Raahustan areenaa kierros kierrokselta, vaikka hapottaa. Tiedän, että pääsen kyllä eteenpäin, mutta juoksukunto ei vaikuta paranevan.

Kesälomani alkaa ensi viikon jälkeen. Aion ensitöikseni hankkia uuden vihkon. Siis ihan oikean fyysisen vihkon tai muistikirjan. Sen jälkeen pohdin, millaisen visuaalisen virtuaalivihkon haluaisin luoda blogistani. Luultavasti en vihkoa ollenkaan. Ja siis minähän en sitä kuitenkaan luo, hahmottelen vain, ja ammatti-ihminen tekee sitten työn soperrukseni perusteella, omaa osaamistaan apuna käyttäen.

Yritän tyhjentää mieltäni, katsoa asioita uusista vinkkeleistä ja lukea sivistyssanakirjasta uusia sanoja, jotka eivät ainoastaan opeta minulle kieltä, vaan myös ajattelua – haluan saada käyttööni sanoja, jotka myös mahdollistavat laajemman ajatusmaailman. Pyrin kuplani ulkopuolelle, niin henkisesti kuin fyysisesti. Yritän leipoa pitkästä aikaa kunnon kakun ja viettää aikaa myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa joudun vähän ajattelemaan käytöstäni ja puheitani. Jotka eivät tunne minua vielä liian hyvin. Sen lisäksi aion vetää lähemmäksi ne, joiden kanssa ei tarvitse miettiä mitään. Joiden kanssa on merkityksetöntä, millaisen blogitekstin on juuri julkaissut, ja kuinka solmussa sanat ovat.

Sitten yritän taas kiintyä tapaani kirjoittaa, löytää siitä kaunista sanottavaa. Joskus tuntuu, että tekstini ja minä olemme niin yhtä, että ollessani tyytymätön itseeni, olen tyytymätön tekstiini. Ja toisinpäin. Ja haluaisin puhua ja ajatella itsestäni kauniisti.

Voi olla, etten olekaan lukossa tekstini kanssa vain itseni.

-Henriikka

Kategoriat: elämä 14 kommenttia

Sanat lukossa

14 kommenttia

  • Sunna sanoo:

    Ehkä juuri turhautumisen takia tämä oli minusta paras tekstisi aikoihin. Se syntyi oikeista tunteista ja tarpeesta kirjoittaa. Toivottavasti ilo löytyy! Minullakin se oli kevään autuaasti hukassa, koska kirjoitin sekä opiskellessa, töissä että vapaa-ajalla, enkä ikinä sitä, mitä olisin halunnut.

  • tiinaelina sanoo:

    Rehellistä pohditaan ja uskallusta kertoa miltä oikeasti tuntuu.
    Yllätyin kun tajusin, että olet kirjoittanut blogiasi jo seitsemän pitkää vuotta!
    Ei ihme, että tunnet miten tunnet.
    Minulle olet vielä uusi tuttavuus ja juuri blogisi ruutuvihosta ja selkeydestä, sekä hienoista kuvistasi pidän. Olen saanut matkustella ympäri maailmaa.
    Samalla ne ovat nostaneet rimaani aloittaa blogia sillä näillä metreillä se on muutenkin haastavaa ;) No pimeä syksy antaa toivottavasti eläkeläiselle uuden mahdollisuuden, ja uskaltaudun uusille urille.

    Ei muuta kuin tyhjentävän levollista kesälomaa sinulle ♡

  • Ems sanoo:

    Kauhean ristiriitaista, kirjoitat todella upean tekstin kirjoittamisen vaikeudesta.
    En tiedä, onko sulla puutetta aiheista, mutta tässä olisi muutama, joista mua kiinnostaisi lukea.
    -Ystäväkirjan sivu 2.0(tarkoittaa siis aikuisten ystäväkirjaa, ehkä): lempikahvi, suosikkijälkkäri, elämän kohokohta yms.
    -Ajatuksia kalastuksesta(koska insta kertoo, että teet sitä ja mä en oikein osaa päättää mitä mieltä oon siitä, koska itsekin pidän kalastuksesta)
    -Sisustus”vinkkejä”(koska teillä on kodin näköinen koti ja kiinnostaa sun sisustus ideologia)
    -Kotimaan lempireissukohteet

  • Tiia sanoo:

    Apua tämä teksti ahdisti samaistuttavasti ihan suunnattomasti, koska täällä tuntuu aina tältä ja tämä on syy miksi joskus lopetin piirtämisenkin, vaikka olin siinä aidosti hyvä. Kun mikään ei ole itselle riittävää ja vaatii itseltään enemmän ja kun uusiutuakaan ei voi loputtomiin. Lisäksi huomaan, että omia tekstejäni siivittää pelko ja myös helppous, on helpompaa kirjoittaa niitä näitä, kuin antaa koko sydämensä, tyhjentyä, väsähtää ja ahdistua ja kuunnella päälle aina anonyymien haukut. Oma teksti etoo liiankin usein ja välillä mietin, miksi kirjoittaa, miksi jatkaa, miksi kirjoittaa tyhjiä ja miksi avata koko sydäntä koska voinhan oman päänikin sisällä käydä näitä keskusteluja.

    Vaikea laji mutta en ole huomannut mitään helppoutta, tekstejäsi on ilo lukea ja huomaan lukevani niitä säännöllisesti. Minä keski-ikäinen ihailen sinua ja toivon, että löydät tavan ajatella taas nätisti itsestäsi ja olla armollisempi, mikä on kauhea ristiriita ihmiselle joka vaatii itseltään paljon. Usein huomaan ajattelevani, että olisinpa yhtä taitava, kuin sinä.

    Haliruttaus täältä <3

    • tiinaelina sanoo:

      Kiitti Tiia tintui hyvältä lukea ja ajatella että keski-ikäinen kokee myös näin.
      Tuo armollisuus itseä kohtaan on varmaan oppimääränä niin iso, ettei se vielä eläkkeelläkään suju minulta…ja aattelen myös eikö kannattaisi vaan käydä keskusteluja oman pään sisällä.
      Mutta on hyvä mitä aikaisemmin armollisuutta alkaa opetella ♡

  • Pipsa sanoo:

    Mä just mietin viime tai toissaviikolla, että sä kirjotat niin kivasti. Eli ei oo ainakaan tänne välittynyt kirjoitusjumi! Mietin silloin sitä, että oot mun lempibloggaaja sun kirjoitustyylin takia. Nautin sun juttujen lukemisesta! Tsemppiä vielä työjuttuihin ennen hyvin ansaittua lomaa :)

  • Maiju123 sanoo:

    Ah taas niin ihana postaus – oikeesti!!:D

  • Kati sanoo:

    Blogisi pursuaa elämää ja tämä teksti aitoutta, jota blogistasi muutenkin löytyy, vaikka se virtuaalimaailmasta monesti puuttuu. Jos kynä tuntuu juuri nyt tylsältä, vaikka se ei meistä lukijoista siltä vaikutakaan, otaa lomaa, lepää ja huokaise! Kyllä me täällä odotellaan. :) <3

  • Sonja sanoo:

    Kuullostaa siltä että loma olisi hyvä! Kirjoitus vain itseä varten ilman paineita voi tuoda siihen takaisin kadotetun ilon. Ole itsellesi hetken ajan lempeä ja lataa akkuja. Ei me ihan ensihätään täältä pois juosta.

  • Milla sanoo:

    Mä olen tänä keväänä ollut monesti inspiroitunut sun blogista kielellisesti (ja muutenkin) – en olis ikinä arvannut, että koet noin tällä hetkellä. Virkistymistä ja inspiraatiota sinne! <3 Itselläkin on joskus käynyt niin, että oma ala, jonka tiedän oikeaksi, alkoi tympimään, mutta kun välillä tein enemmän muita asioita, rakkaus alaan palasi entistä voimakkaampana onneksi. Ehkä sitä välillä kaipaa aivojen tuuletusta.

  • tiinaelina sanoo:

    Kiitti Tiia tintui hyvältä lukea ja ajatella että keski-ikäinen kokee myös näin.
    Tuo armollisuus itseä kohtaan on varmaan oppimääränä niin iso, ettei se vielä eläkkeelläkään suju minulta…ja aattelen myös eikö kannattaisi vaan käydä keskusteluja oman pään sisällä.
    Mutta on hyvä mitä aikaisemmin armollisuutta alkaa opetella ♡

  • Ansku sanoo:

    Jestas. Monien lukuvuosien jälkeen (nolona) tunnustan tajuavani, että tämä pohja todentotta on ruutuvihko :D

    Mutta hei. Palaan aina vain tänne muun muassa sen vuoksi, miten lahjakkaasti ja kivasti kirjoittelet! Joskus kynä tuntuu tylsyvän (siis en tarkoita tässä blogissa vaan yleensä elämässä!) ja silloin voi auttaa vaikkapa etäisyyden ottaminen. Tai sellainen irtiotto, joka itsestä hyvältä tuntuu.
    Mutta hyvin sä vedät! :)

    Aurinkoa eloon ja oloon! Asiat terävöityvät kyllä aikanaan.

  • Maiju sanoo:

    Olet todella lahjakas kirjoittaja ja tekstejäsi on mukava lukea. Niistä syntyy erilaisia tunnelmia ja ne inspiroivat sekä pistävät ajattelemaan. Pidän tavastasi olla rohkeasti oma itsesi ja miten kirjoitat myös vaikeista aiheista. Eihän ketään halua myöntää, että ei ole tyytyväine tai että olisi vaikeaa. Itse vuoden kierriskellyt samn tyyppisten ajatusten kanssa on huojentavaa lukea, että joku toinenkin kokee näin.
    Tsemppiä itsesi etsintään, kuuntele vain sisintäsi ja sant vielä löytävät luoksesi jälleen.

  • Heidi sanoo:

    Tämä on aivan mielettömän hyvä teksti! Kuten Sanna yllä ekana sanoi, ehkäpä juuri siksi että sinulla oli nyt jotain sanottavaa ;)

    Olen ollut jo kauan sitä mieltä, että ei kannata kirjoittaa blogia vain siksi, että lukijat eivät unohtaisi. Kyllä me sinut muistamme, vaikka menisi puoli vuotta – ja etenkin silloin!

    Itse elämän arkikiireissä en millään ehdi lukemaan blogeja edes kerran viikossa. Ja kun bloggari pitkästä aikaa jotain kirjoittaa, on sitä ikään kuin odottanut niin kauan, että julkaisun lukeekin mielellään ;)

    Noh, tällaista sanottavaa minulla tällä kertaa :)

    Ihanaa kesälomaa Henriikka! *itsekin sometaukoa suunnitellen* ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.