Älä ole se valittaja

Tiedättekö ne ihmismuodostumien ilmapiirin myrkyttäjät, joiden kaikkien aikojen lempiajanviete on valittaa?

Heitä pesii työyhteisöissä, opiskelijaporukoissa, harrastusympyröissä ja jopa kaveripiireissä ja jostain käsittämättömästä syystä he vain aina valittavat. He valittavat, kun on valittamisen aihetta ja tuplaavat sillä tilanteen tukaluuden. Pahinta on kuitenkin se, että he valittavat myös, kun valittamista ei ole.

Nämä samat henkilöt (tai henkilöryhmittyvät, jos liittolaisia on löytynyt) nauttivat yleensä myös negatiivisten juorujen levittämisestä. Heidän liittolaisekseen pääsee, jos valittaa heidän kanssaan tai jos tietää jotain heitä enemmän ja on valmis jakamaan tiedon negatiivisten ajatusten saattelemana heidän kanssaan. He spekuloivat liikaa ja liian pitkään asioita, jotka kuuluvat heille – ja myös niitä, jotka eivät kuulu.

On uskomatonta, millaista voimaa nämä henkilöt saavat negatiivisesta energiasta. Tai siis millaista voimaa he vähintään luulevat saavansa. Joukkoon kuulumattomana on vaikea uskoa, että tämä valittaminen voisi oikeasti voimistaa, mutten keksi muutakaan syytä heidän toiminnalleen, kun tiedän monilla valittajilla olevan elämässä kaikki oikein hyvin. Tai siis kaikkien muiden mielestä hyvin, paitsi heidän itsensä.

Oli pelottavaa huomata, että odotin uudesta opiskeluporukastani löytyvän valittaja, tai useampia. Oletin, että heitä automaattisesti aina vain löytyy, ikään kuin se olisi aivan ok. Ja kun sellaisia ei ainakaan ole vielä kuoriutunut esiin, tuntuu kuin happea olisi jotenkin paljon enemmän. Kuin olisin varannut valmiiksi happikapasiteetistani tilaa jollekin, kenelle en sitä edes haluaisi antaa. Kenelle se ei edes kuulu.

Ja on varmasti sanomattakin selvää, että välillä on aihetta sanoa. Rakentava kritiikki on paikallaan monessakin kohtaa ja välillä on ihana puuskahtaa kollegalle tai ystävälle pahaa oloa pois. Se on täysin ok. Valittaminen on enemmänkin päämäärätöntä, aikamääreetöntä asioissa vellomista ja lillumista, ei ratkaisun etsintää tai hetkellisen huonon mielen tai tilanteen purkamista. Valittajat harvoin tekevät töitä sen eteen, että asiat oikeasti muuttuisivat.

Sinulle sanon vain: Älä ole se valittaja. Jos olet persoonasi tai vaikka elämäntilanteesi vuoksi valittamiseen taipuvainen, niin pura valittamisen tarpeesi johonkin muuhun toimintaan: leivo vaikka kakku, valloita vuori, veistä puu-ukko, murise yksin siivouskomerossa. Mutta älä vie muiden happea. Ja sinulle, joka kuuntelet valittamista: Älä lietso sitä. Älä myötäile. Älä anna happeasi ja energiaasi jollekin, joka leipoo siitä seuraavassa hetkessä jotain kitisemisen aihetta.

-Henriikka

Kategoriat: elämä 7 kommenttia

Älä ole se valittaja

7 kommenttia

  • HANNA sanoo:

    Tämä!

  • Sanni sanoo:

    No juurikin tämä! Musta tuntuu, että itsekin sorruin aikanaan valittamaan ihan turhista asioista ja se valittaminen verhoutui vähän jopa huumorin piikkiin. Myöhemmin on tullut ihan jopa opeteltua positiivisuuden taito ja sisäistettyä se, että positiivinen asenne vetää puoleensa positiivisia asioita. Kunpa sen opin saisi sisäistettyä oman lähipiirinkin valittajien pääkoppaan. Ehkä linkitän niille tämän postauksen. :—*

  • Jep se on just näin ! Itse valitin työstä kotona miehelle ennen paljon. Sitten tajusin, kuinka arvostan miehessäni sitä, kuinka hän ei ikinä valitanut yhdestäkään työpäivästään oli ylitöitä ollut, vaikka kuinka paljon tahansa. Lopetin valittamisen ja vitsi itselläkin on paljon mukavempi olla, saati sitten puolisolla, jonka ei tarvitse jokapäiväistä purnausta kuunnella! :D
    Hyvä postaus!

  • Suvi sanoo:

    Tosi hyvä pointti!Positiivinen asenne vetää puoleensa ja tarttuu.Elastinenkin se tietää ”aloitan ittestäni/korjaan mun mielen/nostan mun katseen ja mun suupielet”.Mut tää sun teksti Henriikka sai mut rohkaistumaan,että lopetan valituksen kuuntelemisen,en tuhlaa siihen energiaa.Munkin ympäriltä löytyy joku(nen) ihminen,joka on taipuvainen herkästikin jatkuvaan valitukseen…

  • Katja sanoo:

    Loistava kirjoitus, ja rohkea sellainen. Olen itse tilanteessa jossa pohdin mitä tehdä valittajan kanssa. Hänen jutut vie kaiken energian, enkä halua lähteä vellomaan mihinkään mukaan. Vältellä en haluaisi, mutta kohta en voi muutakaan. Hyvä neuvot ovat kalliita.

  • Jaahas sanoo:

    Kiitos! Tämä oli hyvä muistutus, sillä olen itse aikamoinen valittaja ja negistelijä. Ja mikä pahinta, myös mieheni on sellainen. Olen yrittänyt olla vähän positiivisempi viime aikoina, mutta se on haastavaa, jos toinen vain valittaa… Vinkkejä otetaan vastaan!

  • EENA sanoo:

    Amen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.