FLOW FLOW / festariasu (ja -hymy!) eiliseltä

Eilinen oli täydellinen päivä. Sellainen aidosti tähtisateinen.

Vielä perjantaina mietin, että myisinkö lauantain Flow-festarilippuni. En vain ole suuri festivaali-intoilija ja kouluviikko väsytti. Mutta koska Janne kertoi melko suoraan, että hän ottaisi minut mieluusti mukaansa festareille, päätin ottaa päivän treffien kannalta. Onneksi päätin! En ole vielä eläissäni kokenut näin onnellista festaripäivää – ei yhtäkään huonoa keikkaa, ei yhtäkään tylsää tai turhauttavaa hetkeä, ei kipeitä jalkoja tai selkää, ei velvollisuuskuulumisten vaihtoa, ei pahaa ruokaa. Pelkkiä keltaisia ilmapalloja ja loputonta tanssia.

Olin jo aiemmin päättänyt, että jos lähden festareille, niin lähden sitten kunnolla. Mikään ei ole tylsempää, kuin mennä tapahtumiin tai juhliin asenteella, että olisi mieluummin jossain muualla. All in or nothing.

Aamulla ystäväni Dasha (tutustuimme, kun hän oli meikkaamassa minua tähän kuvaprojektiin) tuli meille laittamaan hiuksiani ja naamaani Flow-kuntoon. Hän oli haaveillut kokeilevansa minulle keltaisia lankalettejä ja festarit olivat otollinen hetki niille. Fantasiahenkisten lettien rinnalle laitettiin lämminsävyinen meikki ja reilusti kirkkaankeltaista luomiväriä. Näytin mielestäni ihanalta.

Ennen festareita kävimme Väinö Kalliossa brunssilla, minkä jälkeen suuntasimme alueelle. Janne hilluu Flowssa tälläkin hetkellä, mutta koska minä olin varannut vain yhden päivän, halusimme olla alueella ajoissa. Oli ihanaa, kun väkeä ei ollut aluksi juuri ollenkaan, mihinkään ei tarvinnut jonottaa ja kaikkialla oli onnellisia, odottavia ihmisiä.

Iltapäivään ja iltaan mahtui kuusi keikkaa: Lake Jons, Lxandra, Vesta, Anna Puu, Anna of the North ja Arctic Monkeys. On oikeastaan aivan hullua ja hullua säkää, että kaikki keikat olivat erinomaisia. Ihan oikeasti! Optimaalisuuteen ja tehokkuuteen pyrkivä mieleni ja sieluni huokaili tyytyväisyyttään, kun livuin ruoan ja ystävien seuran siivittämänä aina onnenhetkestä toiseen, edellisestä musiikkitunnelmasta seuraavaan.

Aina välillä jouduin hätyyttämään Jannea kauemmaksi: ”En nyt pysty keskittymään tähän hetkeen kuin yksin. Olen nyt hetken mun omalla saarella.”

Tanssin kyllä aivan tolkuttomasti, aivan sekopäisenä ja vähän hullaantuneena. Minä olin juuri se tyytyväisen näköinen, joka oli raivannut ympärilleen tilan, jotta käsillä olisi tilaa viuhtoa ilmassa ja jaloilla tampata maata. Jos näytin hölmöltäkin, niin ei paljon kiinnosta.

Arctic Monkeysin tahtiin tanssimme niin rajusti, että voimat loppuivat ja vähän ennen keskiyötä oli pakko ottaa raitiovaunukyyti kotiin. Nukuin kymmenen tuntia aamupäivään asti.

-Henriikka

hiukset & meikki / Beauty Dash, koru/Kalevala koru, kengät/Vagabond, mekko/Vero Moda

7 kommenttia

  1. Sanni 12.8.2018

    Ootpa ihan maagisen kaunis! Ja vitsi mikä kampaus! Mekon väri ja keltaiset langat hiuksissa saa sut ihan hehkumaan. Hymyilyttää katsella sun hymyilykuvia. :-*

    Vastaa
    • Henriikka 13.8.2018

      Voi ihana, kiitos! :* Toi mekko on kyllä niin ihanissa väreissä, vaikka tällaiset epäeettiset vaateostokset sais kyllä omallanikin kohdalla loppua (!!!). Siitäkin huolimatta päivä oli upea ja haluan ehdottomasti nuo hiukset joskus toistekin.

      Vastaa
  2. Elisabeth 13.8.2018

    Tämä on siistein kampaus ikinä! ?

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi

    Vastaa
    • Henriikka 14.8.2018

      Ei voi ainakaan persoonallisuudesta moittia. Kiitos ! :))

      Vastaa
  3. M 13.8.2018

    No et niin yhtään hölmön näköinen! Päinvastoin: sun tyytyväisen näköinen hullaantunut hengailu synnytti ajoittain jopa suurempaa hymyä kuin itse stagella tapahtunut toiminta. Just ihanaa!

    Vastaa
    • Henriikka 14.8.2018

      Voi mikä kommentti! Jossain vaiheessa iltaa pohdin noin sekunnin murto-osan, että tajuaakohan jengi, etten ole vetänyt mitään viiniä ihmeellisempää. Sitten mietin, että samapa tuo. ”Tyytyväisen näköinen hullaantunut hengailu” taitaa olla nappikuvaus olotilalleni. Kiitos.

      Vastaa
  4. Heidi J. 14.8.2018

    ”Tanssin kyllä aivan tolkuttomasti, aivan sekopäisenä ja vähän hullaantuneena. Minä olin juuri se tyytyväisen näköinen, joka oli raivannut ympärilleen tilan, jotta käsillä olisi tilaa viuhtoa ilmassa ja jaloilla tampata maata. Jos näytin hölmöltäkin, niin ei paljon kiinnosta.”

    <3 <3 TÄMÄ!! <3 <3

    Parasta oli, jälleen kerran. 88 000 plus askelta ja pari sinistä varvasta todistakoon tamppaukset ja viuhtomiset. Ah. Vuoden päästä taas.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.