Helsingin halauksessa

Viikonloppu on sitten kamalan lyhyt. En ole kokenut tarvitsevani viikonloppuja puoleentoista vuoteen, helmikuusta 2017, kun jäin kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Nyt kun minulla opiskelujen puolesta ne taas on, ahdistun hivenen niiden lyhyydestä. Vastahan toissapäivänä saavuin rinkan kanssa kotiin ja tänään jo pakkasin sen. Ahdistun siitäkin huolimatta, että janoan takaisin Tammelaan opintojen pariin.

Lyhyen, empiirisen keittiöpsykologisen tutkimukseni mukaan (otanta 1 henkilö) ahdistun siis muutoksesta, en siitä, että toinen tila (viikonpäivät tai viikonloppu) olisi toista parempi tai ahdistavampi.

Spotifystä soi Lykke Li:n uusi levy. Kuuntelen sitä ensi kertaa. Muistan hyvin, kuinka törmäsin kyseiseen artistiin ihan ensi kerran elämässäni: oli vuosi 2009 ja olin ylioppilaskirjoitusteni jälkeen kahden viikon pakettilomalla Espanjassa ystäväni kanssa. Olimme niin rahattomia, ettemme syöneet juuri mitään, mutta lenkkeilimme ja löhöilimme sielujemme kyllyydestä. Eräänä iltana avasin telkkarin ja sieltä tuli joku tuntematon, ruotsalainen musiikkigaala. Lavalla esiintyi Lykke Li mysteerisen patarummun kanssa. Minä katsoin häntä ja musiikkiesitystä haltioissani, kirjoitin kömöseen Nokian lähes hajonneeseen puhelimeeni nimen ylös ja ajattelin:

”Tästä tulee minun suosikkiartistini. Tästä ei kukaan saa kuulla ja tämä on minun salaisuuteni vain. Tämä on minun uusi ja hienostunut musiikkimakuni, minun vain.”

No, hän tulee ensi viikonloppuna Flow-festivaleille. Kaikkea, ei läheskään kaikkea, voi saada.

Tässä viikonlopussa on ollut sellaista tunnelmaa, kuin Helsinki olisi halannut lujasti. Seitsemään vuoteen en ole ollut Helsingissä vierailijana, vaan nyt olen. Asun tulevan vuoden pääosin muualla ja tulen kotiini käymään. Toisesta kodistani tulee ehkä enemmän kotini kuin koti-kodistani. Jannekin totesi eilen kauhukseni: ”Ethän sinä nyt voi tulla kertomaan mitä minun tulisi tehdä täällä. Käytännössähän tämä on yksin asuvan citypojan koti nyt.”

Onneksi äänessä oli naurua. Olihan?

Perjantaina en jaksanut mitään. Olin vain väsyneenä kotona ja söin ja join mitä eteen kannettiin (onneksi kannettiin kaikkea ihanaa.) Lauantaina suuntasimme Jannen kanssa Kuumaan pitkälle aamiaiselle ja pussailimme kuin olisimme vasta edellispäivänä ihastuneet muuan kesäfestareilla. Söin vähän liikaa, kun tilasin silmilläni, mutta sellaista sattuu.

Sen jälkeen kuljimme ympäri Punavuoren putiikkeja (Papershop, Plootu, Iso-Roban Fida..) ja vaihdoimme kuulumisia ja ajatuksia. Ympärillä oleva Helsinki oli samaan aikaan niin huvittavan tuttu (tunnen osan paikoista älyttömän hyvin) ja samalla niin vieras (miksi joidenkin paikkojen kynnyksen yli ei vain nouse? Miksi joillain kaduilla ei koskaan käy?)

Yritin olla Papershopissa ostamatta mitään, koska minunhan piti lähteä siskoni kanssa syksyn koulutarvikeostoksille, mutten voinut vastustaa paria ruutuvihkoa. On sitä paitsi hänen vikansa, että hän elää vielä kesässä.

Aamiaisen jälkeen ennätin vielä hoitaa yhden yhteistyökumppanipalaverin, jonka jälkeen pidimme parin tunnin kuvaussessiot (alkuviikosta julkaisen taas Nanso-asuja!). Välissä nautimme lempilounassalaatit Cafferino Obassa, jonne kyllä suosittelisin jokaikisen teistä suuntaavan (chevre-salaatti, ah.) Kahvilatyöntekijä kyseli kuulumisia iloisesti ja uteli, kuinka ensimmäinen kouluviikko sujui. Sain jälkkärikahvin lahjaksi koulun kunniaksi ja liikutuin vähän. Paljon.

Illalla Janne karkasi polttareihin ja minä siskoni kanssa juhlimaan uutta elämää: toinen ystävä valmistui superajassa superpaperein ja toinen sai vihdoin kauan odotetun munuaisen. Vaikka sosiaaliset voimavarani olivat niin lopussa uusista koulukavereista (olin kuin tyhjä heliumpallo), halusin päästä juhliin. Kun mojitoa sitten kaadettiin lasiin sisäelinsyistä, liikutuin vähän. Paljon.

Illalla otimme vielä Roosaliinan kanssa bussin meille, keitimme kahvia ja kaakaota ja selasimme lehtiä, kuin tekisimme sitä useinkin. Pötkötin pää siskoni vatsan päällä ja mietin, että hän on kyllä itseni jälkeen eniten minä tässä maailmassa.

Viime yön nukuin kuin tukki, kuin vauva, kuin en olisi aikoihin nukkunut. Heräsin lintukuvioisten lakanoiden välistä ja löysin ilokseni Idalta viestin, että hänelle kävisi kuin kävisikin aamiaistreffit. Sain syytä vähän vötkistellä, kun Cargo avautui vasta kympiltä, mutta olimme kuitenkin jo heti avaamishetkenä jonottelemassa kahvia.

Vaihdoimme kesäkuulumisia, iloisia ja hyväntahtoisia juoruja ja katseita. Olipa ollut ikävä ystävääni! Ei olisi tehnyt millään mieli lähteä, mutta kotona odotti rästitöitä ja pakkaaminen uuteen viikkoon, joten kahden tunnin jälkeen oli aika huokaista, että nyt on kyllä oikeasti mentävä. Pölpötimme kyllä pihalla vielä pienen hetken, ennen kuin hyppäsimme pyöriemme selkään ja vilkutimme moikat.

Nyt on kummallisen tyhjä ja saamaton olo. Periaatteessa hyvä, periaatteessa ei. Laukut on pakattu, pyykit pesty, astianpesukone tyhjennetty ja kaikki Jannen viikon aikana pesemät vaatteet aseteltu kaappeihin paikoilleen.

Bean piti tulla vielä illalla kylään, mutta koska molemmat totesimme, ettemme jaksa ketään tai mitään, siirsimme yhteistä aikaa viikolla. Tuntuu hyvältä olla yksin. Ihan hullun hyvältä suoraan sanoen. Aion lämmittää kahvinkeittimessä odottavaa kahvia mikroaaltouunissa, sanotte mitä sanotte, ja lähettää laskuja maailmalle, ettei luottokorttini näytä yhtä usein hylättyä kuin tällä viikolla. On muuten hauskaa, kuinka kohteliaasti asiakaspalvelijat aina esittävät melko yksiselitteisen asian: ”Ei myyntilupaa.” Johon minä totean: ”Hups, ei ole rahaa tilillä.”

Ensi viikolla koulussa on tiedossa muun muassa EA1, suunnistusta ja melontaa. Ehkä unikin olisi siis tarpeen.

-Henriikka

hattu/KN Collection, hame/Nanso, reppu/Lumi Accessories, paita/second hand, korvikset/Etiopian tuliainen, kengät/Botswanan tuliainen

4 kommenttia

  1. Karoliina 6.8.2018

    Hyvää koulusyksyä! Ihanaa kun on syksy! ❤️
    Muuten,
    Nukkua kuin tukki ei millään tavalla sovi samaan lauseeseen nukkua kuin vauvan kanssa ? vaikka siis kovasti toivoisin että se olisi sama asia ja ymmärrän mitä tarkoitit :)

    T viiden äiti

    Vastaa
    • Henriikka 13.8.2018

      Hahahaha totta! Täällä nollan äitinä on hyvä huudella vauvojen unista :D

      Kiitos paljon.

      Vastaa
  2. maria 6.8.2018

    Ihana !

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.