Kesän turmelema iho ja hiukset kuntoon lämmöllä, lemmellä ja luonnonkosmetiikalla

Kaupallinen yhteistyö: Mossa & Asennemedia

Tämä kesä jätti mieleeni ajatuksia ja hetkiä, jotka tulen muistamaan aina. Kesä oli kuuma ja huoleton.

Kesä jätti jälkensä myös ihooni ja hiuksiini. Osa jäljistä on kauniita ja sellaisia, joita katson heti hyväksyvästi, ja osa vähän vähemmän sellaisia. Mutta yhtä kaikki, hetkeäkään en vaihtaisi. Pitäisin hiertyneet pikkuvarpaatkin vaelluskengissä, sillä pääsin niidenkin avulla perille. Pitäisin palaneet poskipäätkin, sillä päivä Ärjänsaareen oli muuten niin ihana. Pitäisin kaikki ikuiset illat varpaat nurmessa, hiukset tuulessa ja ruusulimonadi huulilla.

Naurattaa, kun kosmetiikkajuttuni alkavat lähes aina toteamuksella, että edellinen sesonki on tehnyt tehtävänsä iholleni ja hiuksilleni (lähes aina jotain ei niin helläväraista): ”Talvi kuivatti ihon”, ”Syksyn huomaa hiuksista”, ”kevättuuli näkyy vartalonihossa”…

…Vaan taas sitä mennään! Nimittäin kulunut kesä oli kyllä helteen ja paahteen vuoksi sekä iholle että hiuksille aikamoinen shokki, hyvässä ja pahassa. Toisaalta paljon järvivedessä uiminen helli molempia, eikä lähes koko ajan meikittä hilluminenkaan ollut hassumpaa vaihtelua. Mutta muuten meni kyllä miinuksen puolelle: hiukset ovat auringosta kuivat kuin korput, latvat venyvät kuin purkka. Iho ei varsinaisesti nauttinut lakkaamattomasta hikilöylystä, eikä siitä, ettei iho viilentynyt edes öiksi.

Olen yrittänyt tässä elokuun mittaan palautella mieleeni, että millainen iho minulla ennen helteitä olikaan. Millainen hiuskasa päästäni kasvoi? Ja miten saisin nämä molemmat entiselleen?

Kesällä jokainen tököttipurkki tuntui olevan liikaa. Vedin aivan parilla tuotteilla aina toukokuun puolesta välistä elokuuhun asti. Ja jos nyt rehellisiä ollaan, niin ei nämä eräopaskoulun ensimmäiset viikotkaan ole olleet mitään jatkuvaa hemmotteluhoitoa ja jalkakylpyä. Mutta olen sentään kääntänyt ajatukseni syksyyn, alkanut miettiä vähän enemmän kosmetiikkavalintojani ja muistanut, että minussahan on palavan seikkailumielen ja valtavan naurumäärän lisäksi myös ulkoisia ominaisuuksia.

Kosmetiikkakaapista löytyy vanhat tutut Mossat, joista olen kirjoittanut jo vuosia. Tuntuu kivalta, että tuotteet tuntee jo tosi hyvin, ja että Mossat olivat yhtiä ensimmäisiä tuotteita, jotka ajoivat minua kohti kokonaisvaltaisempaa luonnonkosmetiikan käyttöä. Mossaa myyvät muun muassa Sokos, Prisma, Stockmann, Ruohonjuuri sekä muut kauneuden ja hyvinvoinnin myymälät ympäri Suomen.

Aivan ensimmäiseksi tuulen yltyessä ja viileämpien kelien ja vesien saapuessa olen ottanut käyttöön vähän paksummat kasvovoiteet. Kesällä käytin lähinnä MOSSA Vitamin Cocktail-linjan tyrni-vadelma-päivävoidetta, joka riitti viimeisimpiin kuukausiin tosi hyvin, mutta nyt on aika stydimmille valinnoille: päiviksi MOSSA Youth Defence-linjan lakka-päivävoide ja öiksi Youth Defence karhunvatukkainen yövoide. Näiden raaka-aineet korjaavat tehokkaasti kesän merkkejä. Karhunvatukassa ja lakassa on esimerkiksi paljon omega-rasvahappoja, jotka auttavat uudistavat ihoa, kosteuttavat ja antavat suojaa syksyä vastaan. Kaikki näistä kolmesta levittyy ihanasti kasvoille ja hetki on aina pieni luksusmomentti päivässä, mutta erityisen ihanaa on yövoiteen levittäminen saunan jälkeen. Saunon tätä nykyä opinahjoni ja saunallisen kotini vuoksi useasti viikossa, ja joka kerta tuntuu yhtä kivalta saada jälkikäteen ihana voidekerros naamaan.

Näiden rinnalla iho on alkanut huutaa öljyä. 12 eri kasviöljyn sekoitus Vitamin Oil Cocktail on yhtä lailla lemppari jo usean vuoden takaa. Hinta-laatusuhteeltaan erinomainen öljy, joka sopii ihon lisäksi myös niihin kuiviin hiuslatvoihin. Pitäisikin muistaa tuoda kämppäkavereilleni purkki öljyä, koska säiltä ja lämpötiloiltaan vaihteleva syksy on hyvä aikaa lotrata vahvistava ja ravitseva öljykuuri ihan jokaisen iholle. Moneen muuhun kosmetiikkapurkkiin olen kyllä saanut heidät jo tutustettua.

Mutta vaikka Mossan hyvin tunnenkin, elokuu on ollut uuden oppimisen aikaan! Mossa on nimittäin laajentanut tuoteperhettään ja kaupoista löytyy tätä nykyä myös heidän shampootaan ja hoitoainettaan. Mansikka-hiustuotteet näyttävät tosi sympaattisilta ja söpöiltä ja ovat luonnonkosmetiikkaa, totta kai.

Shampoo toimii itselläni erinomaisesti. Tuoksu on ihana, tuote vaahtoutuu ja hiuksista tulee oikeasti puhtaat. Mossa lupaa tuotteilla terveen hiuspohjan ja pehmeät, helposti hallittavat hiukset, ja siltä on tuntunutkin. Ravinteikkaat kasviöljyt ja vitamiinit vahvistavat hiusten ja hiuspohjan kykyä selviytyä näissä Pohjolan olosuhteissa, joista aina riittää jauhettavaa.

Hoitoaine ei itse asiassa ole omalle blondatulle hiukselleni ihan riittävä, mutta esimerkiksi Jannen värjäämättömät kutrit se on kesyttänyt hyvin. Mansikansiemenöljy ja syvähoitava kookosöljy kosteuttavat, korjaavat vaurioita ja ravitsevat.

Olen kyllä todella onnellinen siitä, että pääsen vihdoin useasti saunomaan. Helsinki-kodissamme, eikä edes –talossamme, ole saunaa! Sauna jollain tapaa herättää minussa henkiin sellaisen pienen hemmotteluhoitajan. Liottelen varpaita suolakylvyissä, kuorin ihon, asetan ruusunterälehtimaskin ja öljyän kunnolla jälkikäteen. Sujautan rasvatut jalat puuvillasukkiin ja lakkaan kynnet kivasti.

Voi kunpa, voi kunpa tämä hiljalleen kohti tulevan alkusyksyn voima kantaisi yli koko syksyn. Olisi ihana sanoa sesongin jälkeen kerrankin, että ”syksy oli upeaa aikaa iholleni ja hiuksilleni!”

Olkoon se tavoite.

-Henriikka

2 kommenttia

  1. mirca seppanen 27.8.2018

    Mukana ihanassa arvonnassa!!

    Vastaa
  2. […] Kesän turmelema iho ja hiukset kuntoon lämmöllä, lemmellä ja luonnonkosmetiikalla 7 isoa oivallusta ihonhoidosta Vuoden kosmetiikkakokeilun tulokset […]

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Mikä ja miten kosteuttaa ihoa mahdollisimman hyvin? Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.