6 outoa tapaani

Koko päivä meni metsäsynttäreillä Nuuksion kansallispuistossa. Siskon kunniaksi järjestetyt luontokekkerit olivat menestys olympialaisineen kaikkineen. Kotiin tultiin valtavan suppilovahveropussilisen kanssa ja kastikkeetkin ehdittiin jo tehdä kikhernepastan kaveriksi.

Koska juhlat olivat juuri tänään, ilmastomarssia seurattiin vain somen välityksellä – tosin pidimme kyllä pienen marssin ja palopuheen aiheelle metsässä itsekin. Äsken instassa #nytonpakko-hashtagin avulla marssin tunnelmia selatessani tuli äkkiä olo, että ehkä kaikki on kuitenkin vielä mahdollista. Ehkä. Pliis. Jooko.

Ajattelin kuitenkin lauantai-iltaan jakaa jotain kevyempää (ehkä tässä onkin ongelma, että aina halutaan jotain kevyempää, koskaan ei tunnu olevan oikea hetki saarnalle), nimittäin muutaman oudon tapani. Kaikilla tuntuu olevan omituisia tapoja, joiden omituisuuden ymmärtää vasta, kun irtautuu ruumiistaan ja katsoo itseään ulkopuolisen silmin. Nämä kuusi taitavat olla itselleni niitä.

1. En pidä lämpimästä ruoasta

Minua ärsyttää, jos voi sulaa lämpimälle leivälle. Tuskastuttaa, jos keitto on kovin lämmintä. Ahdistaa ajatus oikein lämpimästä ateriasta. Kun paahdan leipäni paahtimessa, laitan sen aina jääkaappiin sen jälkeen viilentymään. Rapeus riittää, en halua leivän olevan lämmin. Annan myös usein ruoan jäähtyä lautaselle, syön pitsan laatikosta vasta kylmänä ja ylipäänsä valmistan lähes aina vain salaatteja ja muuta kylmää syötävää. Lämmin ruoka jotenkin lämmittää minua liikaa, se pysäyttää minut ja kroppani.

2. Kotiin tullessani pidätän pissaa viimeiseen saakka

Jos saavun kotiin pissahädässä, en suinkaan syöksy heti vessaan, vaan ikään kuin testinä itselleni alan hoitaa kaikkia askareita ensin alta pois. Riisun päällysvaatteet, availen ja luen postin, asettelen kauppaostokset paikoilleen ja vasta tiettyjen tehtävien jälkeen, viimeisessä hädässä, sallin itseni mennä vessaan palkintona kärsivällisestä odotuksesta.

3. Pidän käsipyyhkeestä kiinni pestessäni hampaita

Tämän tajusin itsekin vasta, kun olin tehnyt tätä jo pitkään, ehkä vuosia. Jostain syystä tarraan usein toisella kädellä vessan naulakossa olevaan käsipyyhkeeseen pestessäni hampaita. En todellakaan tiedä miksi, mutta kai se jotenkin tukee? Tuntuu ehkä turvalliselta? Toinen käsi pesee hampaita, toinen roikkuu pyyhkeessä.

4. En koskaan syö voileipää tai hampurilaista kasattuna

Avaan aina kerrosvoileivän, jaan sen täytteet molemmille puoliskoille ja syön erikseen. Saman teen hampurilaiselle. Suuni menee aivan sekaisin, jos tungen koko hässäkkää kerralla suuhun, enkä tiedä miksi joku tekee niin. Pelkkä ajatteleminenkin ahdistaa. On paljon miellyttävämpää, kun makuaisti saa nautinnosta vain pienen palan kerrallaan, ja aivot pystyy prosessoimaan koettua.

Tosin tämä saattaa olla laajempi omituinen tapani: en pidä siitä, että maut sekoittuvat. En koskaan sotke pastakastiketta pastan sekaan, vaan haluan että lautaselle jää myös ”puhdasta pastaa”. Salaateissa kuuluu olla niin isoja paloja, että komponentit saa syötyä halutessaan yksi kerrallaan. Karkkipussista laitan suuhuni aina vain karkin kerrallaan tai maksimissaan pari samanlaista karkkia. Pidän erillisistä, selkeistä mauista.

5. Kuvittelen naapureita kiinnostavan merkillisen paljon roskienlajitteluni

Oletko koskaan kyylännyt naapureittesi kierrätyspuuhia parvekkeelta tai ikkunastasi? En minäkään. Kulkiessani roskien kanssa sisäpihallemme, kuvittelen kuitenkin mielessäni aina jostain käsittämättömästä syystä, että ikkunoihin kerääntyy useampi naapurini. Yritän rennon huolellisesti ja oikeaoppisesti heitellä jätteitä oikeisiin lootiin, kun arvostelevat kanssaeläjäni kyyläävät kuinka hyvin suoriudun ja kuinka huolettomalta (ja hyvältä!) näytän puukengissäni ja aamutakissani. Todellisuudessahan ketään ei kiinnosta.

6. Kuiskuttelen usein englantia yksin kotonani

En ole mikään erikoinen englannin kielen lausuja, vaan suoraan sanoen aika kehno. Mutta omaan korvaani kuulostaa, että lausun englantia täydellisesti nimenomaan kuiskailemalla. Kuljeskelenkin yllättävän usein kotonani ajatuksissani kuiskaillen englantia turvassa seinien sisällä. Saatan toistella erimerkiksi laulunsanoja kauniisti kuin sulava natiivi. Jännästi itsevarmuuteni aina murenee, kun joudun käyttämään ääntäni ja saan seuraa, mutta vakuutan, että yksin supistessa olen aivan loistava!

En edes aloita siitä, kuinka en koskaan sen kummemmin ennättänyt miettiä häitäni, mutta miten usein olen ajatellut unelmieni hautajaisia ja sen yksityiskohtia. Tai että katson usein tuntemattomien ihmisten mustapäitä toivoen saavani puristaa ne. (Kyllä, kuvottaa itseänikin.) Tai siitä, kuinka joskus näpytän näppiksiäni supernopeasti (niin, etteivät näppikset kuitenkaan oikeasti painu alas) ja kuvittelen olevani maailmankuulu kirjailija merkittävän teokseni ääressä. Tunnen kulmat kurtussa luomisen tuskaakin, tietysti.

Taidamme lopulta kaikki olla aika kummallisia. Tai siis, ainakin minä olen.

-Henriikka

Kategoriat: elämä 3 kommenttia

6 outoa tapaani

3 kommenttia

  • Karoliina sanoo:

    Tää oli hauska 😅 oot kyllä ihan outo tapoinesi! Ruuan pitää minulle olla kuumaa ja hamppari pitää syödä kokonaisena, samoin karkit syön yleensä aina pereina: hedelmä-salmiakki tai suklaa-salmiakki, ja pastan päälle kasataan kastike ja siihen vielä kirpeä puolukkasurvos päälle, ja puristaisin niin kovin mielelläni kaikki mieheni finnit ja mustapäät mutten saa lupaa 😅
    Eli joo, kaiketi ollaan kaikki vähän kummallisia, minä ainakin..

    • Karoliina sanoo:

      Hahaaaaa, hyvin taas kirjoitin 😁 en puristais finnejä ruuan päälle… Täysin eri lauseeseen piti jakaa nuo asiat

  • Milla K sanoo:

    Ihana postaus! Täällä toinenkin englanniksi itsekseen kuiskiva, haha. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.