Maanantaiolo.

Samaistun harvoin hassunhauskoihin maanantai-meemeihin, iänikuisuudeen viikonaloitusvalitukseen ja päälleliimattuun nuhruun, joka halutaan kietoa viikon ensimmäisen päivän ympärille kuin sinappihuntu sialle. Mutta tänään. Hemmetti.

Tuntuu, että olen ollut puolet muita hitaampi. Olen kulkenut hitaammin, ajatellut hitaammin, avannut silmäni maailmalle hitaammin. Kaiken tämän päälle olen kuitenkin tuntenut vielä puolet normaalia enemmän ja nopeammin. Kuvitelkaapa tämä yhtälö: ympärillä tapahtuu kaikenlaista, johon pystyt samaistumaan hitaasti kuin etana, mutta joka saa tunteesi kuohahtamaan hetkessä valtavaksi.

Kivaa. Ei. Outoa. Joo.

Onneksi maanantaioloon auttaa moni asia:

Ystävän ihanat, eiliset synttärit, jotka ovat vielä lämpiminä mielessä. Rantasaunan ylälauteella oli turvallinen paikka ja uskalsin hypätä hyytävään veteen vielä kerran niin kuin kesäisin hypätään. Aurinko laski niin monissa väreissä, etten pysynyt mukana, ja revontulet löysivät Tammelaan saakka – ihanaa.

Valtava, värikäs villapaita, jossa on raitoja ja lisää raitoja. Löysin sen lauantaina eräältä Forssan kirppikseltä, enkä saa glitterlangoista tarpeekseni. Kuulin sitä paitsi lauantain juhlissa, että rokkaan sitä paitaa. Istun se päälläni tietysti nytkin.

Jenkkifudis. Millaista aggressioiden purkua onkaan heittää tuota kumisoikiota olkavarsi tulessa.

Maanantain perheillalliset, jotka keräävät kaikki hirsimökin kämppikset kokoon. Tänään on luvassa kurpitsakeittoa ja kuplivaa. Minulle on kuulemma henkilökohtainen musiikkiesityskin. Ainakin vielä tässä vaiheessa yllätys kuulostaa kivalta.

Koulukaveri, joka halaa väkisin, vaikka en suostu halaamaan takaisin ja pysyn tiukassa mytyssä slaavikyykyssä.

Ja sitten taivaasta tipahti täydellinen lähestyvän kaamoskauden lahja: ensi viikkomme koulukalenteri meni niin uusiksi, että sain kahden päivän sijasta koko viikon mittaisen syysloman. Viikko vapaata, voi veljet. Luulen, että tarvitsen jokaisen niistä päivistä, että pääsen ylös slaavikyykystäni ja suostun taas mököttävän mytyn sijaan olemaan herkästi halaava ihmishahmo, joka reagoi puolta nopeammin, mutta tuntee taas puolta vähemmän ja hitaammin.

Aion ainakin koko viikoksi heittää oman napani narikkaan ja jatkaa sen kaivelua vasta loman jälkeen. Hiiteen kaikki syvät ajatukset, analyysit, tunnelukot ja metasyyni. Olen kyllästynyt napaani, ja johan se pian tulehtuukin, jos en jätä jo sitä rauhaan.

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen / IG: @tonieskelinen

Kategoriat: elämä 1 kommentti

Maanantaiolo.

1 kommentti

  • Emilia sanoo:

    Täällä yksi, joka on turhautunut omaan napaan. Syksy saa mut aina kaivamaan sitä. Harmi, että napa on musta vähän oksettava ruumiinosa, muuten kaivaisin mielilläni välillä jonkun muun napaa.
    Mun maanantai oli pyllysin pitkään aikaan, ajoin salille huomatakseni, että trikoot oli kotona. En mennyt tekee askelkyykkyjä farkuilla, yritän tänään uudestaan.
    Turhalta sali reissulta kotiuduttuani, päätin lähteä lenkille. Se sujui ihan hyvin, mitä nyt pieni syysilma tuulen ja sateen voimin yritti mua virkistää. Onnistui.
    Lenkin jälkeen aloin odottamaan kymppitonnia ja ensitreffejä alttarilla. Molemmat tulee tiistaisin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.