Mikä ja miten kosteuttaa ihoa mahdollisimman hyvin?

Kaupallinen yhteistyö: Mossa & Asennemedia

Iho kaipaa kosteutusta voidakseen hyvin. Ihon kosteuspitoisuus on vaaravyöhykkeellä etenkin säiden viiletessä, minkä minä olen ainakin saanut tuntea kirjaimellisesti nahoissani viime viikkoina. Kädet kuivavat, nenää kiristää ja yhtäkkiä paksumpi kasvovoide tuntuu taas ihanalta iholla. Edellisviikon melontavaellus ja kolmen päivän ulkona olo muistutti taas tehokkaasti, että ei ole ihan sama, miten ihoani hoidan. Olisin mielelläni laittanut perjantaina vähän huulipunaa, mutta rohtuneet huulet olivat toista mieltä. Syksyn viimat ja tuiverrukset voivat olla iholle armottomia, ja olenkin kääntänyt kesän jälkeen ihonhoidossa uuden, kosteuttavamman vaihteen silmään.

Niin hullua kuin se onkin, iho on elimistön suurin elin. Totta se kuitenkin on, joten ihosta kannattaa myös pitää huolta. Kaikkialla jauhetaan aina kosteutuksesta, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Mikä ja miten kosteuttaa ihoa mahdollisimman hyvin?

Ihoa kosteutetaan ulkoisesti ja sisäisesti. Monelle säännöllinen vedenjuonti ja nesteytys ovat arkipäivää, mutta ihon ulkoinen kosteutus unohtuu. Jollekin toiselle rutiinit ovat rakentuneet juuri toisinpäin ja sisäinen puoli unohtuu.

Itse muistan säännöllisen epäsäännöllisesti molemmat, mutta erityisesti viimeistelyssä olisi hiomisen varaa: vaikka juon vettä, juon sitä kuitenkin liian vähän juodun kahvin määrään verrattuna, ja ihonhoitotuotteiden kanssa läträtessä jätän helposti huomiotta, kuinka niistä saisi parhaiten tehot irti. Lisäksi etenkin vartalo jää helposti hoitamatta, vaikka muistaisinkin keskittyä kasvoihin.

Jos ihoa ei kosteuta säännöllisesti, se kuivuu. Kuivuus aiheuttaa iholle tulehdustilan, joka tuntuu kutinana. Kosteutan itse kasvojeni ihoa lähes aina kahdesti päivässä, aamuisin ja iltaisin, minkä lisäksi saatan lisätä lisäkosteutta suihkutettavasta kasvovedestä ja kasvovoiteesta päivisin, jos olosuhteet (koneellinen ilmastointi, ulkoilma…) kuivattavat ihoa erityisen paljon. Mutta olen kyllä taas tänäkin syksynä havainnut, että erityisesti nenää ja otsaa on alkanut kiristää. Kyllä se iho siis aina itsestään ilmoittelee, jos sen jättää huomiotta.

Moni varmasti hahmottaa jo ihan oman empiirisen tutkimuksensa kautta, että talvisin voiteiden kannattaa olla paksumpia ja kosteuttavampia, ja puhdistusaineiden taas mahdollisimman hellävaraisia. Ulko- ja sisäilman lämpötilavaihtelut saattavat olla syksyisin ja talvisin suuret, vaikka toisaalta auringon UV-säteily rasittaa ihoa kesää vähemmän.

Kuvissa näkyviä suosikkituotteita Mossalta, jotka ovat itselläni käytössä päivittäin ja viikoittain:

(Tuotteet yllä olevassa kuvassa järjestyksessä vasemmalta oikealle)

1. Mossa Skin Solutions hiilikuorintavoide
2. Mossa Vitamin Cocktail naamio ja yövoide
3. Mossa Youth Defence kasvovesi
4. Mossa misellivesi
5. Mossa Vitamin Oil Cocktail kasvoöljy
6. Mossa intense nutrition vartalovoide
7. Mossa restoring karhunvatukka-yövoide
8. Mossa nutritive antioxidant lakka-päivävoide

Alla oleviin vinkkeihin erottelen esimerkkejä, missä tilanteissa käytän mitäkin tuotetta.

Muutama vinkki kosteutukseen syksyn hiipiessä iholle:

Levitä kosteustuotteet heti suihkun jälkeen, kun ihohuokoset ovat auki, ja iho on valmiina vastaanottamaan kosteuden mahdollisimman syvälle ihoon.

– Kosteutuksen maksimoimiseksi kosteusvoiteen alle voi levittää superkosteuttajaa, ohutta seerumia tai hoitovettä (esim. listan tuote nro 3).

Muista voiteen rinnalla öljy, sillä öljy sitoo itseensä kosteutta. Öljy on ainakin itselleni ainoa tie onneen Suomen syksyissä ja talvissa. Öljyä (esim. listan tuote nro 5) tosin levitän itse iholleni kunnolla ainoastaan iltaisin, jonka rinnalla toisinaan muutaman tipan voiteen sekaan myös aamuisin.

Kuori iho noin kerran viikossa (esim. listan tuote nro 1). Pääset eroon kuolleesta ihosolukosta ja saat ihon taas ”hengittämään” paremmin. Myös kosteus pääsee läpäisemään helpommin kuoritun ihon.

Levitä kasvonaamio säännöllisesti. Vaikka skippaankin rutiinit välillä (hävettävän usein), yritän kuitenkin kunniakkaasti ylläpitää ihon kosteustasapainoa naamiolla noin kerran viikossa (usein muistan, usein en). Ajattelin pitkään, että naamio tarkoittaa aina jotain massiivista savikerrosta, mutta moni kosteutettava naamio levitetään yksinkertaisesti kosteusvoiteen päälle yöksi ja pyyhitään aamulla pois kasvovedellä (esim. listan tuote nro 2). Ei mitään shokeeraavia kurkkuhommia.

Skippaa vesipesu, jos se ei ole tarpeen, sillä erityisesti kuuma vesi kuivattaa ihoa reilusti. Saatan itse esimerkiksi pestä ihon veden kanssa iltaisin ja puhdistaa aamuisin vain kasvo- tai misellivedellä.

– Älä unohda, että kasvot ovat vain pieni osa ihosta. Helli myös vartaloasi (esim. listan tuote nro 6) ja kiinnitä erityishuomiota ihon helposti kuivuviin osiin (kyynärpäihin, jalkoihin, polviin, käsivarsiin…)

Tunne ihosi ja etsi itsellesi sopivia tuotteita. Jos mietin ihan vain omaa ystäväpiiriäni, kaikilla on omat suosikkituotteensa ja toisaalta myös keskenään melko erilaisia ihotyyppejä. Suurimmalla osalla suomalaisista on normaali/sekaiho, ja kuulun siihen joukkoon itsekin. Ihoni kuivuu helposti pinnalta, mutta rasvoittuu toisaalta myös herkästi. Tehokkaimmat saippuat saavat ihoni sekaisin, silmäni ovat herkät ja olen myös hajusteallerginen, mikä minun tulee ottaa huomioon kosmetiikkavalinnoissani. Suosin aina luonnonmukaisia, tehokkaita ja ravintorikkaita ihonhoitotuotteita, sillä jos voin saada mahdollisimman helposti ja paljon samassa paketissa, niin totta hitsissä otan kaikki.

Käy kasvohoidossa. Tiedän, että hoitoihin saa kulutettua kaiken ajan ja rahan, mutta säännölliset (tai edes harvat) kasvohoidot kotihoidon rinnalla ylläpitää ihon hyvinvointia vielä paljon tehokkaammin. Kävin itsekin viime viikolla pitkästä aikaa hoidossa, ja kunnon puhdistuksen ja käsittelyn jälkeen iho tuntuu voivan niin paljon paremmin ja hengittävämmin. En yhtään ihmettele, että hoitaja suositteli kasvohoitoa noin neljästi vuodessa, kerran jokaisena vuodenaikana.

Mutta viimeiseksi nerokkaaseen konseptiini, joka kuvissa näkyy, ja jonka olen kehittänyt ruska-aikaan ja kaamokseen: Kosteuta ja lue!

Sekä ihonhoito että lukeminen ovat minulle tärkeitä asioita, jotka jotenkin oudosti kuitenkin unohtuvat arjessa. Näin ollen olen nyt ottanut tavaksi hoitaa päivittäisiä ja erityisesti viikottaisia ihonhoitoaskareitani niin, että esimerkiksi levittäessäni kosteuttavan voiteen sääriini, otan hetken kirjalle voiteen imeytyessä. Periaatteessa maailman daijuin juttu kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta oikeastaan aika ihanaa. (Varsinkin sohvalla, eikä tuossa ei-niin-mukavalla ikkunalaudalla, hah.) Ihanin rutiini on levittää kunnon kerros kosteuttavaa voidetta retkielämän murjomiin jalkateriin, sujauttaa jalat puuvillasukkiin ja uppoutua kirjaan.

Kosteuta ja lue.
Kyllä, kuulostaa yhä vain huvittavalta.
Mutta suosittelen silti kokeilemaan.

Ihanaa, levollista talviaikaa kaikille.
Muistakaa, että hyvä yöuni on kuitenkin lopulta ihon paras ystävä.

-Henriikka

Muutamia edellisiä Mossa-kirjoituksiani:

Kesän turmelema iho ja hiukset kuntoon lämmöllä, lemmellä ja luonnonkosmetiikalla
7 isoa oivallusta ihonhoidosta
Vuoden kosmetiikkakokeilun tulokset

Lue myös Idan viimeinen Mossa-juttu:

Miksi vaihtaa luonnonkosmetiikkaan?

Kategoriat: kosmetiikka, yhteistyö Avainsanat: , , 4 kommenttia

Mikä ja miten kosteuttaa ihoa mahdollisimman hyvin?

4 kommenttia

  • Paula sanoo:

    Tosi hyviä vinkkejä, jotka tulee kyllä laitettua korvan taa! Noi tuotteetkin kuulostaa tosi kivoilta. Taidan ottaa muutaman itselleni testiin :3

  • Kis sanoo:

    Aiheen ohi kirjoitan, että en tiedä onko hiuksesi oikeasti katkaistu polkkamittaan, vai onko ne vain kiepsautettu jotenkin niin että näissä kuvissa näyttävät rennolta polkalta, mutta joka tapauksessa tuollainen rennon pehmeä leukaan yltävä polkka sopii/sopisi sulle aivan loistavasti 😍

  • Jaana H. sanoo:

    Vähän aiheen ohi, mutta mikä on tuo ihana neule? <3

    • Jenny L sanoo:

      Tulin myös Instagramissa asti kyselemään neuleesta, sori turhamaisuus :D Kiitos myös ihonhoitovinkeistä! Oman ihon kunto on muuttunut ihan järkyttävän paljon kun on vihdoin tajunnut kosteutuksen (hyvän kasvoveden) tärkeyden.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.