Suojat alhaalla

On omituista, kun joskus jollain porukalla pääsee henkiseen tilaan, jossa on auki ja aseeton, suojat alhaalla. Se on luottamuksen tila, jossa ei tarvitse pelätä, mutta jos pelkääkin, sen pystyy kertomaan avoimesti. Voi tuntea mitä tuntee, olla mitä on ja vapautua ulkoisista paineista.

Yksin, kaksin tai muutaman hengen läheisissä piireissä tällaista tapahtuuu toisinaan. Isoissa ryhmissä näitä hetkiä on oikeastaan tosi harvassa, jos juuri koskaan.

Olimme opiskeluporukan kanssa Nuuksiossa maanantain ja tiistain (ja itse asiassa karkasin kahden heistä kanssa paikalle jo päivää ennen). Ja kun kotimatkalla Tammelaan mietimme kuluneita päiviä autossa, totesimme yhdessä, että pääsimme juuri yllä kuvailemaani tilaan, jos kaikki olivat laskeneet kilpensä.

Kuulostaa kuvailtuna kovin korkealiitoiselta, mutta sitä se ei kyllä yleensä ole.

Se on sellaista, että voi sanoa suoraan kaikille luontolauluharjoituksessa, etten tiedä kamalampaa kuin tämä nykyinen hetki, etten todellakaan aio esilaulaa teille nyt mitään hoilotuksia tai karjankutsuntahuutoja, vaikka kaiku olisi miten mahtava, vaikka ei olisi yhtään loogista, että tämä hävettää, vaikkei minua hävetä tippaakaan laulaa autossa täysillä radion päälle Robinin hula-hulaa ja tanssia samalla.

Se on sitä, ettei tarvitse hävetä, kun alkaa itkettää tai liikuttuu. Että voi istua saunan lauteilla yhdessä rennosti, ilman että tarvitsee olla mahdollisimman pienessä mytyssä, jalat sylissä. Että voi heittää myös sellaisen vitsin, jota ei varmasti tiedä hauskaksi. Että voi nuotion rätistessä todeta, että rakastaa-sanan käyttäminen tuntuu vaikealta. Että voi sanoa kesken keskustelun, että tuo minua kyllä jää harmittamaan, tuo minua kyllä vähän loukkaa.

Suojaton, mutta vapaa oleminen on sellaista, että pötkötellään Haltian Luontokeskuksen näyttelytilassa erilaisten eläinten pesiä kuvaavissa onkaloissa ja koloissa. Ryömitään yhdessä toiseen, kontataan toisesta ulos, ja unohdetaan yhdessä klaustrofobia. Ja sitten kun yksi ei meinaa enää mahtua, niin hihkaistaan, että kun tulet lusikkaan, niin vielä mahdut. Ja niin mahdunkin.

Suojat alhaalla -olotila taitaa olla henkinen lusikka.

-Henriikka

Kategoriat: elämä 2 kommenttia

Suojat alhaalla

2 kommenttia

  • Stiin sanoo:

    Tuo viimeisin kuva on pysäyttävän kaunis! Asetelma on yhtäältä kuin Tove Janssonia, toisaalta Helene Schjerfbeckiä (kyllä, piti tarkistaa oikea kirjoitusasu googlesta :D). Kuvailemasi kaltaiset tilanteet jättävät joillain lailla katharttisen mielen, ja antavat aina uutta pohdittavaa.

    Inspiroivaa syksyä!

  • Jussi sanoo:

    Parasta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.