”Minna Canth on voinut olla jossain syvällä sisimmässään aika kovis.”

Kaupallinen yhteistyö: Storytel

”Oot Paju oikeessa. Minna Canth on voinut olla jossain syvällä sisimmässään aika kovis.”

Muun muassa näillä sanoilla ilmaisen ajatuksiania Minna Canthin novelleita, kirjailijaa itseään, feminismiä ja äänikirjoja käsittelevässä Kuulitko saman? -lukupiirissä pari viikkoa sitten. Seurassani olivat Paju ja Hanna, ja vaikka aluksi istahdimme äänitysstudioon vähän jännityksissämme, niin keskustelu lähti melko nopeasti soljumaan vikkelästi ja sellaisella virtauksella, että lopulta äänittäjät joutuivat itse lopettamaan nauhoituksemme. Onneksi saimme jatkaa keskustelua äänitysten jälkeenkin.

Nyt kun podcast torstaina julkaistiin, kuuntelin sen isolla innolla. Unohdin äänityshetkessä nauhoituksen ja keskityin keskustelumme sisältöön niin kovasti, että melkein jännitti, mitä kaikkea olin mennyt laukomaan.

Kuuntelimme Pajun ja Hannan kanssa äänikirjalukupiiria varten neljä Minna Canthin novellia: Laulaja, Ompelija, Lain mukaan ja Kodista pois. Minna Canthilla on menossa juhlavuosi (175 vuotta ensi maaliskuussa, woop woop!), minkä vuoksi nuo novellitkin on nostettu Storytelin kokoelmiin. Esille tuotava asia on myös, että Taika Mannila aka magicmannila on tehnyt niiden kansikuvitukset.

Olen joskus lukiossa ja sen jälkeen kirjallisuutta opiskellessani lukenut Minna Canthia paljonkin. Hän oli ensimmäisiä badass-feministejä (ei varmaan itse käyttänyt itsestään tämä nimitystä), jota aloin fanittaa. Olen lukenut nuo novellitkin ennen kirjana, mutta huomasin muistavani niistä todella vähän.

”Oli tosi hauska, että valinta tähän juttuun oli Minna Canth, koska mä en oo lukenut Minna Canthia ja se on ollut sellainen asia, minkä mä oon halunnut tehdä. Ja nythän se kävi tosi helposti, koska ei tarvinnut lukea, vaan sai kuunnella. Ja tässähän on lukijana Elina Knihtilä, joka lukee aivan mielettömän hyvin. Hänhän siis tavallaan näyttelee nää novellit. Ja se oli ihanaa kuunneltavaa.” kertoo Hanna meidän podcastissa, ja myös Paju yhtyi mielipiteeseen Elina Knihtilän lukijaäänestä.

Hauskaa oli, että mielipiteet jakautuvat meidän kolmen välillä selkeästi kahteen. Olin itse taas aivan toisessa ääripäässä lukijaäänen suhteen:

”Mun täytyy itse asiassa sanoo, että mua ärsytti, koska se näytteli sitä. Mä oon ennenkin kuunnellut äänikirjoja ja musta on aina ihanaa, että mä saan päättää miltä ne kuulostaa ne tyypit, ja miten se tarina jotenkin etenee ja missä rytmissä. Mä jotenkin hermostuin, että älä anna noille noin vahvoja ääniä. Mä olisin toivonut sellaista neutraalimpaa lukijaa siihen.”

Kiinnostavinta keskustelussa oli ehdottomasti feminismi teemana. Podcastin lopussa ehditäänkin pureutua yllättävänkin syvälle naisten ajatuksiin 1800-luvun lopun naiseudesta, naisten roolista ja valinnoista novelleissa sekä naisena olemisesta nykypäivänä.

”Hauska kun miettii, että kun Minna Canth on ollut itselle sellainen esikuva, ja oon siteerannut sitä paljon, googalillut ja mietiskellyt tätä naista nyt semmosena muusana, niin oikeestaan vaikka sen feministiset aatteet, niin ei sillä ollut vielä kauheesti aseita tai eväitä tuohon aikaan. Samalla lailla kuin mitä nyt näkee koko feminismin ja sen, miten sitä vois viedä eteenpäin. On se viel ollut aika lapsenkengissä kuitenkin verrattuna nykypäivän Suomeen. Että mä olisin odottanut, että hän olisi  ollut jo pidemmällä teksteissään näissä ajatuksissa.” mietiskelen itse tajunnanvirtana podcastissa, mistä lähteekin kiinnostava keskustelu koko asiasta.

Saattoi tosiaan olla, että Canth oli oman päänsä sisällä niin paljon paljon pidemmällä aatteissaan. Vähän niinkuin itse olen tämän blogin kanssa. Välillä sitä on niin raivona, surullinen, onnellinen tai esimerkiksi hämmentynyt ja tekisi mieli purkaa kaikki suodattamatta tekstiksi. Lopulta ulos tulee joku löllykkäteksti kauniissa paketissa, ja alkuperäisestä tunnekuohusta on jäljellä joku hatara ajatus taustalla.

Äänikirjat on kyllä hieno asia, niin kuin ovat myös podcastit. Jotenkin siistiä, että kaunokirjallisuutta ja esimerkiksi tällaisiä hulluja klassikkoteoksia tehdään nyt kuunneltavaan muotoon ja sitä kautta useammille korville. Esimerkiksi Paju kertoi lukupiirissä, ettei lue perinteisiä kirjoja juuri ollenkaan, ja äänikirjat ovat siksi iso asia hänelle.

Itselleni äänikirjat tulevat taas normaalien kirjojen rinnalle erilaisiin hetkiin ja tilanteisiin: joskus on ihana painaa silmät kiinni, lepuuttaa alati käytössä olevaa näköaistia ja uppoutua äänikirjaan. Joskus taas haluan täyttä hiljaisuutta, ja silloin perinteinen kirja on ainoa oikea vaihtoehto. Ei toista ilman toista. Minulla on myös Storytel-lukulaite ja haaveilen kokeilevani, miten toimisi vaihtelu lukulaitteen ja äänikirjan välillä.

Sen olen kyllä huomannut, että molemmat vaativat tietynlaista läsnäoloa ja rauhaa. Jotkut (esim. Janne) pystyvät kuuntelemaan keskittymättä sen kummemmin, mutta itse tarvitsen kyllä huomioni niin kuunteluun kuin lukemiseenkin. Luulen, että kaikki aistini ovat aika valppaita ja ilman keskittymistä huomioni kääntyy helposti muualle.

Kesällähän olin mukana kahdessa aiemmassa Storytel-podcastissa (kirjoitus 1, kirjoitus 2). Kuuntelitteko niitä? Entä onko kukaan ennättänyt kuunnella vielä tätä uusinta torstain jälkeen? Olisi kivaa (ja jännittävääkin) kuulla, mitä olitte mieltä. Jos ette ole Storytelin käyttäjiä, niin täältä voi käydä nappaamassa itselleen koodin kuukauden ilmaiseen kokeilujaksoon.

Podcastit kiinnostavat itseäni muutenkin ihan hirveästi ja kuulisin mielelläni myös kommenttia, olisiko podcastilleni tilausta tai mielenkiintoa? Jos olisi, niin millaista podcastia kuuntelisit mieluiten?

Olen juuri matkalla Helsingistä takaisin Tammelaan, ja tutut oranssit kuulokkeet ovat taas korvilla. Kuuntelen Spotifystä ASMR-ääniä rentoutuakseni (paperin repiminen, ai että). Viereisellä penkillä istuu 11-vuotias katsoen tubettajien videoita ja Salkkareita. On se ihmeellistä, tämä maailman meno. Itse luin tuon ikäisenä Viisikkoja nenä kirjassa ja haaveilin ensimmäisestä kännykästä ja siitä, että voisin ostaa siihen hienot kuoret, takakuoritarroja ja logon. Ja siitä, että vanhemmat antaisivat luvan katsoa Salkkareita.

-Henriikka

Kuvat: Eliel Kilkki (SUPERREEL)

Kategoriat: kirjat, yhteistyö Avainsanat: , , 2 kommenttia

”Minna Canth on voinut olla jossain syvällä sisimmässään aika kovis.”

2 kommenttia

  • Ansku sanoo:

    Vitsit, olispa kiva saada sulta podcasteja. Kuuntelisin mielelläni juttelua ihan jostain määrätyistä aiheista sekä myös arkisista asioista ja tapahtumista. Sellaista, josta tulis fiilis, että juttelee ystävän kanssa puhelimessa.

  • Hanna sanoo:

    Ihanasti kirjoitit tästä! Tykkäsin niin kovin keskustella teidän kanssa näistä novelleista – on hauska miten erilaisia asioita samat tekstit herättävät eri ihmisissä.

    Ihanaa syksyä sulle!

    Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.