Hetkiä nutturamieheni kanssa

Viikonloput nutturamieheni kanssa. Asia, josta välitän.

Yhteiset hetkemme viuhahtelevat ohi niin, ettei perässä pysy. Joskus palaan hetkiin ja keskusteluihin takautuvasti ja monille dialogeille muistan nauraa vasta jälkikäteen. Kun toisen seuraan on tottunut, ei tilannekomiikkaan tai yhteiselon erityisyyteen ymmärrä välttämättä tarttua.

Siksi ajattelin kirjoittaa nyt ylös muutaman spesiaalin, jotka ovat parina viime viikkona jääneet mielen päälle. Hahaha, typerät sydämet.

Olen itse hyvä herääjä, jos on syytä herätä, mutta syyttä herääminen on minulle mahdotonta. Jollain tapaa unenpöpperössäkin tiedostan, ettei minun tarvitsisi oikeasti vielä nousta.

Tänään aamulla kello herätti meidät klo 07:30. Janne kurottautui sängyn laidan yli puhelinta kohti, mutta nappasin hänet unissani niin kovaan lusikkaan, että hänen piti rimpuilla päästäkseen painamaan torkkua.

Sama toistui vielä kahdesti uudestaan, enkä muistanut väkivaltaisesta rakkaudestani mitään herätessäni kunnolla uuteen päivään.

Olimme äsken glögillä ja kahvilla eräässä Kampin kahvilassa. Soitin pari tuntia sitten Jannelle, missä hän kulkee. Että jos hän sattuisi olemaan kotona ja kipittäisi kanssani kirpputorille ja kahville. Niin mukavaa, että hän tuli.

Kahvilan tiskillä kyselin, että olisiko heillä mitään gluteenitonta makeaa. Valitettavasti tarjolla ei ollut mitään. Katsoin naama teatraalisen nurinpäin Jannea, joka vastasi:

”Ei se haittaa. Meillä on jääkaapissa kakkua. Ostin juuri kakkugalleriasta muutaman palan meille, kun ajattelin, että se olisi kiva idea. Syödään sitten kotona.”

Olin kirpputorilla etsimässä tarpeita eräisiin tuleviin juhliin. Olimme juhlatiimin kanssa keksineet juhliin loistavan idean, joka minun oli pakko päästä toteuttamaan.

Kassalla Janne tuijotti minua selkeän syyllistävästi kassapojun latoessa ostoksiani kassiin:

”Aiotko nyt oikeasti käyttää useita kymppejä hyvään läppään?”

Sisimmässäni roihahti julkisesta syyllistämisestä, ja sanansäilä viilsi samantien salamannopeasti (jäin itsekin ihmettelemään, kun sanat kulkivat valtavaa tahtia, paljon ajatusta nopeammin):

”Yhdessä ollaan järjestelytiimin kanssa asiasta sovittu ja nämä maksetaan yhteisestä budjetista. Sait just itse 170 euron nopeussakot ja mitäs siitä jäi sitten käteen? Ei niin mitään!”

Kassapoju ei tiennyt nauraako vai järkyttyä. Hän sitten totesi hiljentyneen Jannen vuorolla: ”Jäihän siitä kokemus.”

Tulistumisessani parasta taitaa olla samantempoinen kipinän sammuminen. Pihalla käytiin jo keskustelu uudessa hengessä:

H: ”Inhottaa niin paljon, että tuolla lailla julkisesti alat osoittaa mieltäsi.”
J: ”Ajattelin just samoin, kun sä aloit tykittää. Mutta sit tajusin, että itsepä aloitin.”
H: ”Niin teit. Nautin niin paljon, kun sain kunnolla kostaa! Vaikka taisi olla aika typerä riita?”
J: ”Niin taisi.”

Ja sitten nauroimme yhdessä, kun kävelimme käsi kädessä kotiin.

Eniten yksittäisistä sitaateista olen nauranut Jannen kommentille hänen aktiivisen salitreeninsä tuloksista. TFW Stadi -sali on pistänyt pientä ja tärkeää miestä uuteen uskoon, jonka hän itsekin noteerasi eilen kotona töitä tehdessään:

”Mun hauis on oikeesti kasvanut! En ihan oikeesti tunnista sitä. Katsoin tästä sivusilmällä, että mikä mun silmäkulmaan oikein hyppii?”

Pari viikkoa sitten, Jannen auttaessa minua synttäribrunssini valmisteluissa, totesin hänelle kiitollisena ääneen:

”Joskus mä mietin, että aika harva mies kestäis mua, mutta sä vaan kestät.”

Valmistauduin ottamaan vastaan lämpimän halauksen, vähätteleviä rakkaudensanoja, vaan vastaus kuuluikin:

”Joo, joskus miettinyt samaa itsekin.”

Elämä nutturamiehen kanssa. Ei valittamista. Yleensä. Joskus on kyllä vähän.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij / Paikka Auringossa

Kategoriat: janne 2 kommenttia

Hetkiä nutturamieheni kanssa

2 kommenttia

  • Sanna sanoo:

    Aivan ihania hetkiä ja upeita kuvia! <3 Tätä lukiessa nousi leveä hymy kasvoille – eihän tätä muuten voi lukea!

  • Henna sanoo:

    Ihana kirjoitus! Kiitos, tästä tuli niin hyvälle mielelle <3

    Ja kuvissa olette kanssa sykähdyttävän onnellisen näköisiä :) Mulla on ollut haaveena että joskus meistäkin voisi ottaa tommoisia söpistelykuvia – eihän se nyt riitä että semmoset ottaa vaan kerran elämässä kun menee naimisiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.