Vuoden 2018 luetuimmat blogikirjoitukset

On vuoden viimeinen päivä ja aika listata kuluneen vuoden suosituimmat blogikirjoitukset. En ole mikään ahkera analytiikan tuijottaja (vaikka ammattilaiset tietysti neuvovat toista), joten myös itselleni tulee yllätyksenä, millaisia juttuja on luettu ja selattu ahkerimmin.

1. 4 tapaa tehdä nuttura

Tämä jaksaa naurattaa! Edelleen, vuodesta toiseen, kärkipaikkaa kaikkein suosituimpana pitää nuttura-tutoriaalini vuodelta 2013. Oi, te nutturoiden googlailijat: on ilo olla hakutulosten kärjessä paljettipaitoineni ja lämpimine kulmakarvoineni!

2. Aivan ihana äitienpäivälahja: Äiti kerro minulle -kirja

No tämä yllätti! Toiseksi suosituin kirjoitus koko vuonna oli äitienpäivälahjavinkkini kirjasta, johon ihastuin niin kovasti, että hankin isä-version isälleni marraskuussa isänpäivänä.

3. Tuhoan maailmaa työkseni – lentämisen epäekologisuudesta

Tämä on hieno juttu. Maaliskuussa kirjoittamani juttu ilmastoahdistuksesta ja omien matkailuajatusteni muuttumisesta oli vuoden kolmanneksi suosituin kaikista. On myös omituista ja toisaalta siistiä lukea jälkeenpäin kirjoitustaan ja tajuta, miten paljon omissa ajatuksissa ja arvoissakin voi päästä eteenpäin lyhyessä ajassa. Aiheesta on tulossa lisäkirjoitusta, todellakin.

Kannattaa muuten lukea tuon kirjoituksen kommenttiboksi, sillä siellä on erinomaista keskustelua. (Siitäkin huolimatta, että sain myös eniten lokaa päälleni kyseisestä jutusta. Tai ehkä juuri siksi.)

4. Uusi, ihana pellavavaatesarja (+ Nanson vaatearvonta)

Nanso julkaisi iki-ihanan pellavavaatemalliston, joissa poseeraan Tansanian Sansibarilla viime uuden vuoden vaihteen aikaan, melko tismalleen vuosi sitten. Vaatteet ovat edelleen tiuhassa käytössä ja fiilistelen niitä vielä vähän enemmän kuin silloin.

5. Onnistuneen Norjanmatkan ABC

Ilmeisesti lähimatkailu ja Pohjoismaat kiinnostavat suomalaisia yhä enemmän (hurraa!), sillä viidenneksi suosituimmaksi jutuksi nousi vuoden 2016 kirjoitus Norjan roadtripistä Ruotsin kautta Geirangerille ja takaisin.

6. Trans-Siperia aasta ööhön: käytännön ohjeet junamatkalle

Tein itse tänä vuonna elämäni toisen Trans-Siperian ja -Mongolian junamatkan. Tällä kertaa päätepysäkki oli Pekingin sijaan Venäjän Vladivostok, mutta vuoden 2015 pätevät edelleen hyvin: suosituin niistä on käytännön ohjeet Siperian junamatkasta haaveileville.

7. Neljä erilaista asukokonaisuutta tammikuun arjesta

Jos vuoden 20 suosituinta kirjoitusta sisältää 5 juttua, jotka on tehty yhteistyössä Nanson kanssa, niin se kertoo oman innostuksen lisäksi siitäkin, että Nanso ja Nanson fanit ovat uskoneet tekemiseeni. Nanso onkin jakanut aktiivisesti yhteistyökirjoituksiani myös omissa kanavissaan, mikä on ollut huippua. Nanso oli toinen vuoden pääyhteistyökumppaneistani, mistä olen ollut tosi iloinen.

8. Vihdoin voi pukea jotain ihanaa päälle! 

Nansoa, nansoa! Arvatkaa, mistä Nanso-juttujen suosio myös kertoo? Suomalaiset rakastavat arvontoja. Nanso-kirjoituksissa on useiden vaatekokonaisuuksien lisäksi ollut aina vaatearvonta, mikä on laittanut aina sadat tyypit jättämään kivoja kommenttejaan.

9. Mies saa olla poissa, ja nainenkin vähän

Feministinen turhautumisjuttuni siitä, miksi naiset ja miehet nähdään eri tavoin, kun kyse on lähtemisestä ja reissaamisesta. Uteliaat kautta rantain (ei suinkaan suoraan) kyselijät alkoivat jossain vaiheessa rasittaa, mistä sai liekkinsä tämä kirjoitus.

10. Turun parhaat kahvilat

Auta armias tätä juttua! Alkuvuoden 2016 kirjoitus ei suinkaan kerro Turun parhaista kahviloista, vaan siitä, kuinka yritimme löytää ne onnistumatta. Mutta otsikon vuoksi linjoille löytää edelleen asiantuntijoita kertomaan, mikä on kulloinkin paras kahvimesta. Pitäisi NIIN päivittää tämä juttu.

Paikat 11–20 anastivat seuraavat kirjoitukset:

11. Naisen terveyskatsaus: 17 laboratoriotutkimusta kerralla selville
12. Kahden kodin välissä
13. Syksyllä opiskelemaan – tuleva erä- ja luonto-opas!
14. 5 x yhteneväisyyttä minussa ja äidissäni
15. Vihdoin sopiva matto olohuoneeseen
16. Monia lähtöjä ja isoa ikävää
17. 5 tapaa käyttää huivia hiuksissa
18. Mossa-luonnonkosmetiikan kokeilukokemuksia
19. Ensimmäistä kertaa yöksi luontoon: mitä pitää ottaa huomioon + telttaretken pakkauslista
20. Kesä tulee – Etsinnässä matkavinkit Suomi-roadtripille

Omia suosikkijuttujani tässä ei ollut kuin muutamia. Google-haku kun harvoin suosii sydämestä kirjoitettuja kirjoituksia, joilla ei ole varsinaista aihetta, ei päätä eikä häntää. Mutta näistä lempparini on ehdottomasti tuo kuudestoista. En edes muistanut kirjoittaneeni sitä, mutta nyt kun luin sen uudestaan, koin tunteet melkein yhtä syvinä kuin kirjoituksen hetkellä. Tiedän, miltä minusta tuntui. Myös Partioaitalle kirjoittamani juttu numero 19 oli itselleni tärkeä. Sen lisäksi, että siitä kiiteltiin kovasti, on se itsellänikin käytössä kuukausittain pakkauslistana.

Onko teille jäänyt joku vuoden kirjoituksistani mieleen? Hyvässä tai pahassa. Kyselen myöhemmin erikseen ideoita tulevaan vuoteen, sillä en malta odottaa, että pääsen paneutumaan muun muassa äitini urapolkuun, #kestäväreissu vol 2:seen, talviretkeilyyn, ihmissuhteisiin ja ystävyyteen, sekä yhä syvenevään introverttiyteen kaiken extroverttiyden keskellä.

-Henriikka

Lue vuoden 2017 luetuimmat blogijutut

Kategoriat: blogit 1 kommentti

Vuoden 2018 luetuimmat blogikirjoitukset

1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.