Uuden olon edessä

Viime viikolla sain oman happy placen, kun muutin pikkumökkiin Tammelassa. Viimeiset kolme koulukuukautta kuluvat yksin asuen, mikä tuntuu ylellisyydeltä syksyn rakkaan, mutta intensiivisen kommuunielämän jälkeen. On mukava tulla viikonlopuiksi Helsinkiin, kun sosiaaliset voimat eivät ole täysin ehtyneet.

Ostin myös polkupyörän, joka kiitää kivasti. Musta fillarini vie minua kouluun, 13 kilometria suuntaansa. Valitettavasti omia voimianikin tarvitaan. Pyöräilykuntoni on niin surkea, että meinasin kuolla viime viikolla polkiessani kouluun ja takaisin. 40 minuutin matka tuntui kolmelta tunnilta, ja happivarastoni hiirelle sopivammalta.

Maanantaina farkuissa ja farkkutakissa kouluun pyöräillessäni totesin koulukavereille:

”Vaatetusta pitää vielä vähän viilata, mutta tässä on nyt ihan uusi elämä alkamassa. Terveellinen ja hyvinvoiva kevät.”

Tiistaina kokeilin, miten kauan kouluun kävelee. Herätyskello soi viideltä, puolelta join aamukahvia ja klo 05:50 starttasin matkani kohti koulua. Kun reppu selässä käveli mäkisen matkan hiki päässä, pääsi perille kahdessa tunnissa.

Loppumatkasta koulukaverini ohitti minut pyörällään todeten:

”Sä oot todellakin aloittanut uuden elämän.”

Päinvastoin kuin luulin, eräoppaaksi opiskellessani olen liikkunut paljon vähemmän kuin ennen. Meillä on toki koulussa huomattavasti aktiivisempaa, kuin näyttöpääteduunini yleisesti on, mutta varsinainen treeni on jäänyt vähäiseksi. Syksyn kommuunimökkimme oli 10 minuutin päässä koulusta, minkä lisäksi muu liikunta jäi yllättävän vähäiseksi. Olemme toki meloneet, pyöräilleet, suunnistaneet ja vaeltaneet luonnossa, mutta hikiliikuntaa on kertynyt vähän. Lapin kevään jälkeen olen oikein janonnut kunnon puuskutusta ja treeniä.

En ole myöskään ennen tätä vuotta tajunnut, miten hurjan paljon kävelen Helsinkiä ristiin rastiin hoitaessani asioita ja vaihtaessani paikkaa jalkaisin.

Maaliskuun ja huhtikuun myötä oloni on yhä veltostunut, minkä vuoksi päätin hankkia itselleni uuden olon viimeisten koulukuukausien aikana. Palkkasin pt:n tekemään minulle kunto-ohjelman, joka keskittyy liikkuvuuteen, yleiseen hyvinvointiin, ryhtiin ja tukilihasten vahvistamiseen sekä hyvän olon lisäämiseen, minkä rinnalla pyörällä taitettava koulumatka tekee toivon mukaan ihmeitä. On sellainen tuntuma, että olen uuden olon edessä.

Kun sisäisen motivaation on löytänyt, on kärsivällisyyden löytäminen vaikeaa. Tuntuu hankalalta odottaa, että tulokset näkyvät – että pyöräilykunto kohentuu, että kahden tunnin kävely ei ole niin kova hikisuoritus enää.

Odotan kuitenkin eniten sitä, että olo paranee. Että on kokonaisvaltaisesti terveempi olo. Että on energiaa elää ja tehdä ja hyvä olo jäädä välillä vain olemaan ja lepäilemään. Että pitsan ja karkin sijasta pilkkoo mielellään salaattitarpeet kulhoon ja että kaljan sijasta kippistää huomaamattaan Vichyllä.

Uuden olon edessä tuntuu hyvältä.

 -Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen

3 kommenttia

  1. Avatar Janika 14.4.2019

    Hei vitsit miten inspiroiva kirjoitus, kiitos! <3 samoja ajatuksia itsellä, mutta sä kuulostat siltä että pidät niistä myös kiinni.

    Vastaa
  2. Avatar f 14.4.2019

    oi, Tammela.

    Vastaa
  3. Avatar EmppuÅboriginal 14.4.2019

    Oho, 13km edestakaisin joka päivä on kyllä aika kunnioitettava suoritus. Minäkin pyöräilen paljon mutta tunnustettava on että kuljen sähköpyörällä niin tarpeen tullen voin nakata moottorin päälle jos omat voimat ei riitä. Ihanaa kevättä ja uusi visuaalinen ilme on ihana! :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.