Huomasin tänään, että koin pitkästä aikaa tunteen, jota olen joutunut odottamaan kauan. Jota olen usein kaivannutkin.

Vietimme perjantain ja lauantain Roosaliinan kanssa Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa, Hämeenkyrössä. Istumme juuri bussissa matkalla takaisin Helsinkiin.

Rentouduimme, saunoimme, olimme vaan. Söimme ihanaa kasvisruokaa, nukuimme pitkät unet ja aamulla kävimme läheisellä järvellä uimassa. Aamiaisen jälkeen istuimme monta, monta tuntia puutarhassa. Roosaliina luki kirjaa ja minä kirjoitin päiväkirjaa. Iltapäivällä sen huomasin: minulla oli tylsää.

Kun kirjoittaa tai sanoo sanan tylsä, tulee siitä heti tosi kielteinen olo. Tylsä on jotain, mitä ei saa olla. Mitä on vältettävä. Mitä ei kuulu kekseliäällä ja fiksulla ihmisellä olla. Olen kuitenkin vähän eri mieltä.

Etenkin nykyään, kun älypuhelinta voi ruveta tökkimään heti aktiviteetin tai toiminnan ympäriltä loputtua, ei tylsyydelle ole sijaa. Tylsää ei ole. Se on jotain outoa ja pelottavaa. Todellisuudessa tylsyydestä alkaa vasta kunnon mielen rentoutus, ja usein ne syvimmätkin ajatukset pääsevät vasta silloin pinnalle. Ihminen pääsee harvoin mieleensä kunnolla kiinni älypuhelin kädessä, ja toisaalta myös luovimmat ideat harvoin nousevat kukkaan silloin, kun keskittyy johonkin muuhun.

Kannattaisi antaa tylsyyden tulla.

Myönnän, olen itsekin surkea siinä. Tylsyyden sietämisessä. Kun saavun jonnekin rauhalliseen ja levolliseen paikkaan, tekee usein mieli riehua. Joogasaliin saapuessani haluisin tehdä kuperkeikkoja matolla ja meditaatiohetken keskeltä tekee mieli nousta ylös, rummuttaa rintaansa kuin gorilla ja huutaa.

Tänään huomasin kirjoittaessani pihakeinussa, että kun sanojen ilmainen vyöry loppui, aloin kiemurrella ja katsella puhelintani.

Sitten totesin: Alkaa tulla tylsää. Sitähän minä olen toivonut.

Vielä en ole oppinut nauttimaan tylsyydestä, mutta nyt jo pystyn tiedostaen ymmärtämään, että se on minulle tärkeää. Kun muistelen esimerkiksi 7000 kilometrin USA-Kanada-roadtrippiämme, muistan erityisen hyvin sen, miten kirkkaasti mieleni kulki. Kaikki ne pelkääjänpaikalla istutut, usein tylsätkin kilometrit kuorivat minusta esiin aivan uuden puolen. Päässäni vilisi miljoonat ideat, olin keskittyneempi ja kivempi. Oli niin oikea päätös jättää paikalliset liittymä ja netti hankkimatta reissun ajaksi.

Tänään minusta ei ennättänyt tulla vielä keskittyneempi ja kivempi. Tylsyyden hyödyt ottavat aikansa. Mutta ainakin huomasin tilanteen ja tarpeen. Annoin tylsyyden tulla, otin sen kiitollisena vastaan. Tunsin mieleni rentoutuvan.

-Henriikka