Kultainen sääntö uuteen uskoon

Olen tässä viimeisen reilun puolivuotisen aikana huomannut, että usein lohdun ja neuvon sanoiksi ihmiset käyttävät niitä keinoja, jotka heille itse sopisivat parhaiten vastaavassa hetkessä.

Positiivisesta elämäntavasta virtaa saava saattaa halata ja sanoa: ”Nyt vaan hyvillä mielin eteenpäin. Kyllä tämä tästä iloksi muttuu.”

Rauhallisuudesta ja ajasta itselleen voimaa ammentava muistuttaa ”Ihan rauhassa sitten. Ei ole mikään kiire. Nyt otat vaan aikaa. Rauhassa, rauhassa…”

Se, joka saa itsensä parhaiten kokoon yksinololla, kertailee ”Olethan ollut riittävästi yksin?” ja sosiaalisuudesta nauttiva pyytää kylään, järjestää ihmisiä ympärille ja neuvoo ystävien seuraan.

Joku joka saa itsensä ja murheensa parhaiten kasaan sillä, että analysoi homman pakettiin intensiivisesti ja jatkaa sitten elämäänsä, saattaa helposti heittää toiselle samat neuvot. Se joka itse unohtaa murheensa tanssimalla diskossa, heittää ehdotuksen yhteisestä bileillasta. Se jolle meditaatio toimi parhaiten, kyselee kiinnostusta siihen, ja urheiluun stressinsä purkava ilmoittaa molemmat samantien yhteiselle puolimaratonille. Kärjistystä, tiedän, mutta silti.

On luonnollista, että ihminen alkaa luonnostaan auttaa toista niin, kuin itselle toimisi parhaiten. Kyllähän sen tietysti ymmärtää, ja usein neuvot ja lohtu tulevat kyllä perille ja tarpeeseen. Mutta tämän kevään aikana olen kyllä tajunnut ainakin omalla kohdallani niin monta hetkeä ja läheisen elämänvaihetta, kun olen itse sortunut toimimaan toista kohtaan niin kuin minulle olisi parhaiten sopinut, jos olisin ollut läheiseni sijassa. Sen sijaan aivan liian vähän olen muistanut ajatella, mikä olisi sen ystävän tai perheenjäsenen luontaisin tapa, mikä häntä auttaisi, lohduttaisi, tsemppaisi tai rohkaisi eniten ja mikä olisi hänelle siihen hetkeen tai tulevaisuuteen kaikista parasta.

On niin ärsyttävää, miten paljon ihminen käsittelee asioita itsensä kautta. Siitä jää niin helposti ja monesti kiinni. Olen yrittänyt nyt alkaa muuttaa omaa ajattelutapaani ja miettiä ensimmäisen mieleen juolahtaneen ajatuksen jälkeen hetkosen ystävän rinnalla: Mietinkö tässä nyt itseäni vai läheistä?

”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”, kuuluu kultainen sääntö ja sitä olen pyrkinyt pitkälti noudattamaan. Nyt lähiaikoina olen kuitenkin pohtinut, olisiko parempi muuttaa sääntöä vähän: ”Kaikki, minkä luulette ihmisten haluavan tekevän tekevän heille, tehkää heille.”

-Henriikka

Ps. Miten kuvat liittyvät? Minulle parasta terapiaa taitaa olla luonto, liikunta, terveellinen ruoka ja riittävä uni. Ja niitä uskaltaisin kyllä suositella ihmisestä riippumatta ihan kaikille.

Pps. Huutakaa hep, kun alkaa vuoden 2019 filosofiat ja oivallukset riittää.

2 kommenttia

  1. Avatar Ellu-Kana 20.8.2019

    Ihana postaus. Tällaisia filosofisia juttuja vaan lisää. Rakastan näitä ja näiden takia myös blogiasi uskollisesti olen lukenut ja luen. :)

    Vastaa
  2. Avatar Kevathuuto 21.8.2019

    Jos sun elämä on tällä hetkellä sellaista kun se on, niin saa se vaikka filosofinen pohdinta näkyä ulos. Me ihmiset välitämme sinusta sellaisena kun olet, ole vain. Näitä juttuja haluan lukea. Itselleni parasta terapiaa (itse terapian jälkeen) on nuo samat! Ulkoilu<3

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.