arkisto:

syyskuu 2019

Vinkkaa ja toivo juttuaiheita: mistä haluaisit minun kirjoittavan?

Olin äsken kirjoittamassa blogijuttua ihan muusta aiheesta, sunnuntai-bluesista ja sellaisesta, kunnes tajusin, että minun on pitänyt kysyä jo monta viikkoa teiltä: mistä toivoisitte minun tulevana syksynä kirjoittavan?

Kirjoitustahtini on ollut koko vuoden vähän tavallista hitaampi, mutta palautumassa jälleen ennalleen ja olen inspiraatiota täynnä. Kuulisin kuitenkin mieluusti myös teidän vinkkinne kirjoituksenaiheiksi. Lisää retkijuttuja? Mistä aiheesta? Lisää kaupunkielämää? Sisustusta, astioita, designia, taidetta? Ehkä kahvilavinkkejä, reissukohteita, kotimaan matkahelmiä tai salapaikkoja omilta kotikulmilta? Ajatuksia vastuullisuudesta, ajatuksia elämästä? Mitä ehdottomasti, mitä ei missään nimessä?

Nyt saa siis toivoa ihan mitä tahansa!

Olisi kiva, jos oikeasti heittäisitte suoraan ideoita kommenttiboksiin, niin pystyisin listaamaan aiheita ja otsikoita ylös.

Lähiviikkoina olen kirjoittanut itselleni muistiin ainakin:

– Keliakia ja matkustaminen: miltä tuntuu reissaaminen ehdottoman gluteenittomuuden kanssa
– Retkiruoka: helppoja vinkkejä retkiolosuhteisiin
– Koulukiusaaminen
– Koti-ikävä: miten voi olla samaan aikaan rohkea reissulainen ja nyyhkyttävä ikävöijä?
– Lentolakkoa takana 1 vuosi ja 2 kuukautta: miltä tuntuu?
– Minusta tulee päivä päivältä enemmän vanhempani
– Äitini urapolku
– Päiväkirjapaljastuksia
– En halua enää haukkua kroppaani
– En tiedä mistään paljon, tiedän paljosta vähän
– Retkeilyvaatteet ja kerrospukeutuminen
– Kuinka sometyö erkaannuttaa osan ystävistäni tahtomattani kauemmaksi

Nyt on teidän vuoronne: mistä haluaisit lukea? Samalla saa antaa palautetta kaikesta muustakin, jos mielen päällä on, tai jos sinne samalla ilmestyy, jotakin.

-Henriikka

Kuvat Ylläkseltä siskon kanssa: Toni Eskelinen

Kun kamera ei rakasta (osa 12)

Herra, oletko se sinä?

Levottomilla perjantai-ajatuksilla on hyvä käynnistää viikonloppu. Kävin läpi epäonnistuneita kuvia kuluneiden kuukausien ajalta ja sopivat kyllä tämänhetkiseen olotilaan hyvin. Olen ihan vieterinä, ajatukset siellä sun täällä. Hyvä, että tulee viikonloppu.

Suosikikseni nousi yllä oleva taivashetki paratiisista, juuri kun olin haukannut kiellettyä hedelmää, tikkupullaa.

Tässäpä vajaat 20 rattoisaa, elämäniloista ja täydellisesti onnistunutta kuvaa kuvateksteineen. Nauttikaa.

”Hei, mun olkapäällä istuu joku!”

Meno päällä.

Ensimmäisen koulupäivän jännitys.

Päätön meno.

Suutelen itseäni suulle.

Heinähattu ja Vilttitossu.

Kohti ääretöntä…

…  ja sen yli!

Kujeilija

Vasen laitahyökkääjä

Suosikkiasia luonnossa: hammaskivi

Katson sineen taivaan.

Näkymätön pilli

”Hei poika! Älä ujostele.”

Soolo (Boheamin Rhapsody)

Ettei vaan olis hamppua.


Taalasmaan Ultsi harrastaa kulttuuria.

Kuvasarja on hyvä päättää viimeiseen otokseen, joka on otettu Kansallismuseon portailta ja jossa muistutan mukavasti puutarhatonttua. Oikeassa elämässä muistutan kyllä tällä hetkellä enemmänkin juuri Ulla Taalasmaata, jotenkin vauhko fiilis, tekisi mieli hölöttää ja pelleillä koko ajan. Täällä 40-nelilöisessä asunnossa onkin hyvä hääriä ja pyöriä kuin väkkärä.

Iloa viikonloppuun. Muistakaa pelleillä.

– Henriikka

Ps. Aiemmin julkaistut ”Kun kamera ei rakasta”-kirjoitukset: osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7, osa 8, osa 9, osa 10, osa 11

Viime viikon 37,2 työtuntiani

Katsoin tänään työpöytääni, joka on myös ruokapöytäni ja pöytä kaikkeen muuhunkin, mihin pöytää nyt tarvitaan. Se näytti hulvattomalta. Katsokaa nyt! Pöydällä pötköttää muun muassa kumihanskat (sain ne eilen magneettikuvauksessa kuvausta hoitaneelta henkilöltä, jotta saan paremmin korvalävistykseni rullattua auki), deodorantti ja kuva vaginasta (Sen sain gynekologilta viime kerralla muistoksi. Kuvan avulla hän selitti minulle jotain juttuja, joita en vieläkään ihan muista tai ymmärrä.)

Kuvasta voi kuitenkin päätellä, että työsyksy on alkanut – hiphip hurraa! Se tuntuu kivalta.

Tämä syksy tuntuu erityisen kivalta. Viikko sitten kirjoitin siitä, että alan seuraamaan työaikaani ja rajaamaan työn ja vapaa-ajan ja niin olen ihan oikeasti tehnyt. Viime viikolla tunteja kertyi 37,2, mikä on hyvin lähellä viisipäiväisen työviikon tuntimäärää. Onnistuminen!

Aloitin työnseurannan yksinkertaisesti excelissä. Haluan nähdä työtunnit konkreettisesti listattuna ja sen myötä myös tajuta, milloin olen töissä ja milloin en (= suojella itseäni siltä, etten olisi aina). Äsken esimerkiksi tätä kirjoitusta aloittaessa ikään kuin ”kellokortitin itseni sisään” ja merkkasin tämän työajaksi: Työ: Sisälläntuotanto: blogiteksti. Aloitusaika: 12:52.

Kun sitten saan kirjoituksen valmiiksi, rustaan perään vielä keston minuuteissa. Olen tehnyt sellaisen hienon excelin, joka sitten automaattisesti minuuteista laskee päivän tuntien summaa ja muuntaa sen tunneiksi, ja päivittää viikkotyömäärän kokonaislukua.

Lisäksi seuraan taulukossa työpäivien aloitus- ja lopetusaikoja, jotta ne eivät aivat menisi holtittomiksi. Listaan myös yleisestä mielenkiinnosta työntekopaikat, sekä yleiset kommentit kustakin työsuorituksesta. Tiedän jo ensimmäisen seuratun viikon perusteella, että kello kahden aikaan olen tehoton ja levoton. Eli hmmmm, siis luultavasti aika pian.

Sen lisäksi, että haluaisin tehostaa työskentelyäni huomattavasti (miten sitä onkin vallan duracell, kun kirjaa kaiken ylös), haluan myös tietää tekemiseni. Haluan siis yksinkertaisesti nähdä mihin ja millä prosenttisuhteilla aikani oikein kuluu.

Siihen tein selkeän, karkean jaon. Työni (joka on siis bloggaaminen ja someammattilaisena toimiminen) on pääpiirteittäin jaettavissa seuraaviin kahdeksaan osa-alueisiin: sisältö, yleinen, seuraajayhteys, tapaamiset, tilaisuudet, raportointi, koulutus/ideointi ja virkistäytyminen. Nämä alueet pitävät sisällään seuraavaa:

Sisältö: itse sisällöntuotanto, eli kaikkein keskeisin asia kaikessa. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa blogitekstien kirjoittamista, Instagram-kuvien ja -storyjen päivittämistä, sekä kuvien ottamista, valintaa ja käsittelyä. Joskus käytän myös ulkopuolisia kuvaajia tai muita avustajia.

Yleinen: maileihin vastailu, tarjousten antaminen, aikatauluttaminen, muistilistojen tekeminen, yhteydenpito Asennemediaan (joka vastaa itseni lisäksi myynnistäni ja kampanjoistani)… Siis kaikenlainen, sekalainen homma, joka hoituu usein tietokoneella ja johon menee yllättävän reilusti aikaa.

Seuraajayhteys: Saan joka päivä noin 100 Instagramin yksityisviesteissä, joka on selkeästi vahvin vuorovaikutuskanavani. Pyrin vastaamaan jokaiselle ja usein viesteistä alkaa keskusteluita. Sen lisäksi kommentteja tulee instakuviin, blogijuttuihin, mailiin ja Facebookiin (joskaan viimeiseen enää hyvin vähän.) Vastaaminen ja keskustelu on parhaita asioita kaikessa, mutta vie aikaa.

Tapaamiset: Tapaamiset asiakkaiden tai mahdollisten asiakkaiden kanssa, tapaamiset Asennemedian tyyppien kanssa, tapaamiset valokuvaajien kanssa… kaikenmoisia tapaamisia ja palavereita mahtuu viikkoihin. Viime viikolla kävin lounaalla kahden asiakkaan kanssa, näin Asennemedian ihanaa Katjaa ja olin briefissä, joka koski podcastia, jonka nauhoituksissa olen tällä viikolla vieraana.

Tilaisuudet: Lanseeraustilaisuudet, keskustelupaneelit, kick offit, virkistyspäivät, avajaiset, tiedotustilaisuudet, somekinkerit… usein informatiiviset, toisinaan pelkästään viihteelliset. Tilaisuuksia riittäisi melkein joka päivälle, mutta keskimäärin osallistun noin 1–2 viikossa. Tällä viikolla olen menossa kolmeen: 1. Myssyfarmin ja Kyrö Distilleryn Myssy knitting and Kyrö Gin blending -iltatilaisuuten, Roosa Nauha -keräyksen käynnistykseen sekä KN Kati Niemi -myymälän avajaisiin. Ensi viikolla en luultavasti minnekään.

Raportointi: Tämän irrotin yleisestä sektorista omaksi osa-alueekseen, sillä tämä on yllättävän olennainen ja iso osa kaikkea. Asennemedia hoitaa osan yhteistyökumppanuuksistani ja silloin he ottavat kokonaispalkkiosta myös suuren osa – näin ollen he tietysti hoitavat myös paljon: myynnin, yhteydenpidon, aikataulutuksen, raportoinnin… Oma myymissäni yhteistyökokonaisuuksissa hoidan tietysti tämän kaiken itse. Aina kaupallisen yhteistyön päätteeksi koostan tuloksista näkyvyys- ja tulosraportin.

Koulutus/ideointi: Haluaisin kehittyä koko ajan työssäni ja tietää alasta (ja muista aloista ja maailmasta ylipäänsä) koko ajan lisää, joten haluaisin löytää työajastani aikaa myös koulutukseen ja ideointiin. Koulutukseksi voi tietenkin laskea omatoimisen opiskelun tai koulutustilaisuudet, ideointi voi olla esimerkiksi kokopäiväiset workshopit kvartaaleittain tai lyhyemmät pätkät, esimerkiksi perjantai-iltapäivisin, kun aivot alkavat jo muuten sumentua. Lähiviikkojen ideointi on liittynyt podcastiin, jota pyörittelen kovasti mielessäni, mutta myös yleisesti työnohjauksellisiin asioihin.

Virkistäytyminen: Tavoitteeni olisi, että ainakin yksi työtunti viikossa olisi silkkaa virkistäytymistä varten. Vaikka juoksulenkkiin, joogaan, lukuhetkeen tai kahvitteluun ystävän kanssa. Sen lisäksi haluaisin pitää itse itseni kanssa (ehkä välillä kutsuen muistakin mukaan) aina kahdesti vuodessa virkistyspäivät. Haluan olla hyvä työnantaja!

Miten tunnit ensimmäisellä seuratulla viikolla jakautuivat? No, seuraavasti:

Sisältö 18,7
Yleinen 11,1

Tapaamiset 4,6
Raportointi 1,9

Seuraajayhteys 0,9
Tilaisuudet 0
Koulutus/ideointi 0
Virkistäytyminen 0

Yhteensä 37,2 tuntia

Tuntimäärällisesti viikko oli onnistunut, vaikka tähtäänkin vähän pidemmällä aikavälillä saamaan työtuntini neljään työpäivään viikossa.

Huomioitavaa on, että esimerkiksi seuraajayhteys-kohta on vähän hämäävä, sillä vastailen välillä myös nopeissa väleissä, matkoilla ynnä muualla kommentteihin, jolloin ne eivät jää mihinkään näkyviin. Siinäkin, niin kuin monessa, olisi kyllä hyvä muistaa, että tehokkaampaa ja mukavampaa olisi rajata aika, jolloin oikeasti keskittyy ja miettii vastauksiaan kunnolla.

Viikonloppuna tein yhteensä kymmenen tuntia töitä, vaikka lauantaina ja sunnuntain piti olla vapaat. Jotenkin vain havahduin perjantaina siihen, etten yksinkertaisesti ehdi kaikkea viikon hommaa arkipäivinä. En ole tottunut siihen, että minulla on viikonloput. Tähän pitää siis vielä panostaa kunnolla: ylipäänsä sellaiseen suunnitelmallisuuteen, etten voi ruveta mahdollisia viikonloppujuttuja rustaamaan kasaan vasta perjantaina neljän maissa, vaan hommat pitää ripotella myös aiemmille päiville.

Huh! Olipahan sepostus taas. Minulle käy usein niin, että aloitan kirjoittamaan blogijuttua ja arvioin, että tämähän on sellainen vartin mittainen nopea heitto interwebbiin. Kahden tunnin päästä ihmettelen, kun ei ole vieläkään valmista ja kuinka olen kahminut juttuun vaikka minkälaista asiaa, jota en alunperin ajatellut. En ehkä näe sitä ongelmallisena muuten kuin ajankäytön suhteen, mutta ehkä tässäkin kohtaa olisi hyvä vähän suunnitella tai olla ainakin realistisempi.

Mutta arvatkaa, mistä olen kaikkein ylpeä? Siitä, että puhelin on pysynyt parkissaan ja somet kiinni työajan ulkopuolella. On ollut niin rentouttavaa, kun olen laittanut ilmoitukset pois päältä ja näin vapaa-ajalla ainoat puhelimen piipatukset ovat soittoja tai viestejä ystäviltä. Kyllähän minä heille haluan olla läsnä, ei ole tarkoitus eristäytyä mihinkään korsuun aina työpäivän jälkeen. Näin ollen kaikki vapaa-ajalla ilmoille tulleet piipitykset ovat myös niitä läheisten viestejä, eli ilahduttavat aina.

Ja mitä seuraavaksi? Jatkan samaan malliin ja lisään joukkoon koulutusta, ideointia ja virkistäytymistäkin. Ja siirrän taas somekanavat uuteen paikkaan puhelimellani, jotta aivoni ja sormeni yhteistyö ei automatisoidu idioottimaiseksi, niin kuin nyt on taas jo viikossa käynyt.

-Henriikka

Syksyn voimalla koko keho kuosiin: Flora Siberica -luonnonkosmetiikka

Kaupallinen yhteistyö: Natura Siberica

Palasin viikko sitten Suomeen (hauskaa, kuinka käytän tätä kolmen viikon reissuani jonain ”jälkeen Kristuksen” -tyyppisenä aikamääreenä…) ja olen ollut yllättävän ison osan viikosta metsässä. Lähinnä sienten takia, mutta myös siksi, että voin siellä hyvin – eikä näitä kahta onneksi tarvitse edes erottaa toisistaan.

Syksyssä on mieletöntä voimaa, uuden alun tuntua ja energiaa ruskanväreissä. Syksy on lempivuodenaikani. Maanantaina aloitin elämän työaikojen kanssa ja se on alkanut tosi hyvin ja tuntunut hyvältä.

Torstaina kävin kampaajalla ja sen lisäksi, että iloitsin kampaajani näkemisestä, laitettiin myös hiuksia vähän uuteen uskoon. Ajattelin, että olisi kiva saada taas oma väri päähän, ja siksi koko pituuteen laitettiinkin uusi sävy: aika näyttää kuinka hyvin se osui kokonaisuudessaan tyveni väriin. Minusta se näyttää ainakin raikkaalta ja hyvältä. Maanläheiseltä.

Ylipäänsä aion keskittyä koko syksyn hyvinvointiin: niin mielen, kehon kuin vaikka hiustenkin.

Samaa sanoi torstaina Elina-kampaajani kuin olen huomannut itsekin: eräopasvuosi teki kyllä ihmeitä mielelläni, mutta on ajanut ihoni ja erityisesti hiukseni melkoiseen shokkitilaan. Taas leikattiin 10 senttiä latvoista, jotka eivät tuntuneet enää hiuksilta lainkaan, vaan enemmänkin joltain kuivahtaneelta purukuminauhalta.

Iho keräsi reissusta ja kesästä D-vitamiinia itseensä, mutta kääntöpuolena kaikesta jäi vähän pintakuiva sekä merivedestä ja erilaisista sääolosuhteista kärsinyt (=nauttinut) iho. Kun ihokeliakiaoireet räjähtivät vielä päälle reilin ja keski-Euroopan ”ei-ihan-niin-tarkan” gluteenittomuuden myötä, olin kokonaisuudessa hyvän pintaremontin tarpeessa.

Onneksi syksy tuo mukanaan myös motivaation kaikkeen uuteen. Toisin kuin kesällä, nyt on oikeasti sellainen olo, että jaksaa pitää hiusmaskeja päässä ja rasvata jopa sääriäkin. Ja että on ylipäänsä niin paljon kotiaikaa, että juuri hoidetut jalat voi sujauttaa villasukkiin ja nauttia kupillisen kaakaota. Tai vaikka käydä nukkumaan, jos aika ei riitä mihinkään noin romanttiseen.

Alla olevassa kuvassa on Natura Siberican luonnonkosmeettinen tyrnivoide, joka on syksyn suosikkituotteeni vartalolle. Ihoni sai varsinkin Kroatiassa reilusti aurinkoa, mutta rasvaus jäi reissun päällä vähäiseksi. Kotona laiskuus kostautui, kun jalat alkoivat rapista syksyn tieltä. Nyt olen lotrannut kunnolla. Jotenkin tyrni on minulle erityisen tärkeä marja, voimakas ja itsepäinen, täynnä vitamiinia. Voide imeytyy nopeasti, ja on sopivan kevyttä mutta kuitenkin täyteläistä.

Tyrnivoiteen rinnalla syksyn tuntua on alla olevan kuvan suihkugeeleissä, jo aikaisin keväällä erinomaisiksi todetuissa: minttu ja villivadelma ovat tuoksuina sellaisia, että suihkuhetkistä jää ihana olo. Luonnonkosmetiikan vahvatkaan tuoksut eivät ole koskaan ärsyttäneet hajuherkkää nenääni, mutta nämä eivät ole sellaisia megavahvoja muutenkaan.

Näissäkin nimenomaan raaka-aineet ovat sellaisia, jotka vetoavat. Siperialainen vadelma ja minttu ovat raikkaita ja luonnollisia. Natura Siberican kaikki raaka-aineet tulevat Siperiasta, jonka kasvisto on hyvin monimuotoista ja täynnä terveydellisiä hyötyjä ja pohjoisen luonnon tehoa. Siperia on itselleni sellainen voimasana, niin kuin aiemmin keväällä jo kirjoitin kirjoituksessani. Pelkkä Siperia-sana saa jotenkin hereille. Tutkimaton, villi, kaukainen Siperia. Vau.

Nämä tuotteet ovat Natura Siberican sarjasta nimeltä Flora Siberica. Flora Siberica on kokonaisuudessaan pelkkää sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, minkä vuoksi se on myös itselleni tärkeä sarja.

Sarjassa on vartalon- ja hiustenhoitotuotteita. Jokainen tuote on valmistettu pohjautuen yhteen siperialaiseen kasviin, esimerkiksi C-vitamiineja sisältävään horsmaan, hiusten hyvinvointiin eteerisillä öljyillä ja antioksidanteillaan vaikuttavaan ruusunjuureen ja kamomillaan, luonnollisten happojen varastoon.

Sen lisäksi, että sarja on toimiva, se on myös hinnoiltaan kilpailukykyinen: tuotteiden hintahaarukka on about 7–13 euroa putelilta, ja itse asiassa syyskuun ajan Stockmannilla on -20%-tarjous kaikista Natura Siberican tuotteista: esimerkiksi mainitsemalleni tyrnivoiteelle jää hintaa vajaa 8 euroa ja suihkugeeleillekin vain reilu 6 euroa.

Uudensävyisten hiusten lisäksi minulla on myös uusivanha villapaita. Mätsää aika hyvin hiuksiin myös sekä syksyn teemaan, hyvinvointiin. Aion laittaa hyvinvointiin kaikkeni: kaiken, minkä pystyn. Se tuntuu mukavalta, kun voin jo nyt tosi hyvin. On kiva ajatus, ettei tarvitse aloittaa kuopasta, paitsi ehkä hiusten ja ihon hyvinvoinnin suhteen. Sori sori, niitä olen tainnut taas kerran laiminlyödä.

Meillä oli mainio keskustelu Elinan kanssa kampaajalla:

E: ”Ethän sä nyt tänä vuonna ole enää ihan niin paljon metsässä?”
H: ”En usko.”
E: ”No mutta sittenhän sulla on paljon aikaa keskittyä hiuksiin!”
H: *iloinen repeäminen

Kiteytyksenä siis kerron, että aion kyllä taas kesän jäljiltä panostaa kunnolla, mutta en edelleenkään näe itseni levittelemässä itseeni päivittäin erilaisia vartalovoiteita ja kuorintatuotteita. Niinpä ajattelin laittaa tavoitteet taas sellaisiin kohtuullisiin, terveellisiin arkirutiineihin: sellaisiin niin kuin säärten rasvaaminen kaakaota juoden.

-Henriikka

Frantsilan Hyvän Olon Keskus: esteettinen täyslepoloma

Kaupallinen yhteistyö: PR-matka

Pikkusiskoni muutti vähintään vuodeksi kanssani eri kaupunkiin. Ihan hyvin mahdollista, ettemme tule enää koskaan asumaan samalla paikkakunnalla, minkä oikeastaan ymmärrän juuri nyt, tätä kirjoittaessani. Apua! Kelle nyt soitan paniikkihetkellä: ”voitko tulla tänne, heti?”

Samalla kun olen miettinyt siskoani tänään, on mieleeni tullut viime kesän yhteiset reissut. Saimme ennätyksellisen paljon yhteisiä päiviä menneen kesän aikana. Oli ainakin folk-festivaalit Viljandissa, yöttömien öiden rippeitä Ylläksellä ja sitten tällainenkin, kahden päivän täyslepoloma Frantsilan Hyvän Olon Keskuksella Hämeenkyrössä.

Selailin tänään näitä kuvia läpi, ja koska niissä oli niin hyviä tunnelmia käsillä, laitan nipun tännekin. Ja vähän senkin vuoksi, että sisko huitelee jossain vuoristomaisemissa, ja on vähän ikävä.

Moni teistäkin tuntee ”Frantsila”-sanan varmasti kosmetiikkapurnukoiden kyljestä. Itsekin olen hehkuttanut Frantsilan luonnonkosmetiikkaa (muun muassa ruusuistä kasvoöljyä!) useat kerrat lähivuosien aikana.

En kuitenkaan tiedä kuinka moni tietää tuotteiden taustatarinan ja historian: Frantsilan luomuyrttitilan toiminta alkoi jo vuonna 1981 Hämeenkyrössä, noin 300 vuotta vanhalla sukutilalla. Nykyisin ne samaiset rakennukset ovat toimineet jo pitkään Frantsilan Hyvän Olon Keskuksena, jonne nyt suuntasimme ensi kertaa. Olin jo useamman vuoden ajatellut käydä, mutta vihdoin löysin itseni perille.

Hämeenkyrö on Tampereen lähellä, lyhyen bussimatkan päässä (noin 40 km). Bussipysäkiltä on vielä 4 kilometriä perille, jonka voi taittaa jalan tai taksilla. Me aloitimme paikkaan tutustumisen kuitenkin ihan bussipysäkin läheltä, Hämeenkyrön suosituimmasta matkakohteesta: Ravintola Kehäkukka palvelee kauniissa vanhassa, vuonna 1875 rakennetussa koulurakennuksessa. Se toimii kahvilana, talonpoikaistyyliin sisustettuna kasvisravintolana sekä yrtti- ja lahjatavaramyymälänä.

Ihana nippelitieto: kuulemma ennen pelkästään naisilla täyttynyt kasvisravintola on saanut erityisesti viimeisen vuoden aikana hurjan paljon klassisia ”minähän syön lihaa, eikä kukaan sitä minulta kiellä” -miesasiakkaita.

Oli lempeää saapua Hyvän Olon Keskukselle.

Kävimme ensin lähistöllä ihailemassa kaikkialla kasvavaa luontoa ja Frantsilan yrttiviljelmiä. Kasvihuoneessa roikkui rypäleitä, ja kehäkukat kukkivat oransseina. Oli alkukesä ja kukkien loiston aikaa. Emme suoraan sanoen ole kumpikaan mitään puutarhatalouden hortonomeja, mutta ihailemme luontoa sen moninaisuudessaan. Ympärillä olevasta, kasvavasta maailmasta tulee mukava olo.

Sitten majoituimme yläkerran suloiseen huoneeseemme. Meneillään oli pari viikonloppukurssia, joiden osallistujien lisäksi olimme ainoat mestoilla majailevat ja pyörivät, minkä vuoksi tuntui välillä siltä kuin olisi vähän tiellä ja väärässä paikassa. Mutta kun tiesi, ettei ollut, niin se ei sinänsä haitannut. Kävimme alakerran pienessä putiikissa ihailemassa kaikkea ja pihan aitassa tuoksuttelemassa eteeristen öljyjen valtavaa kirjoa (appelsiini, aina yhtä ihana tuoksu).

Otimme illan rauhassa. Tai no, koko kaksi päivää. Lojuimme, annoimme ajatusten virtailla. Kirjoitin päiväkirjaa, Roosaliinalla oli kesken maailmanhistorian suurhallitsijoiden vaimojen elämäntarinoista kertova kirja.

Illalla söimme hyvin, minkä jälkeen hipsimme pihasaunalle, Hyvän Olon yrttisaunaan.

Luulen, että sauna oli koko minireissumme paras osio. Teimme yrttikylvyt jaloillemme ja levitimme kasvonaamiot kasvoille. Olimme tuoneet iltaa varten mukanamme ruusulimua, jota nyt kippistelimme ulkoterassilla metallisista kupeista hupsuissa saunahatuissamme. Löylyt oli hyvät, ja kukkakuvioinen aamutakkini kuin luotu miljöösen.

Jotenkin rakastan tätä alla olevaa kuvaa. Olen siinä niin tyyni ja tyytyväinen.

Rakastan tätä yllä olevaa kuvaakin. Vaikka näytänkin huomattavan känniseltä, mitä en toki ole, näytämme niin onnellisilta. Saunan jälkeen en ole koskaan vielä ajatellut, että eipä olisi pitänyt saunoa.

Hei hei hei yhden jutun unohdin muuten mainita!  Saunaa ennen olimme hemmotteluhoidoissa. Roosaliina hykerteli päähieronnassa, ja minä sen sijaan olin elämäni ensikertaa vyöhyketerapiassa. Olen hoitojen suhteen melkoinen skeptikko, mutta lähdin tietysti pötköttelemään ja nauttimaan hoidosta uteliaana ja avoimin mielin. Hoidon jälkeen totesin, että kokeilen samaa mieluusti uudestaankin. Ei mitäääääään maailman hajua, miten homma oikein yksityiskohtaisesti toimii, mutta tuli sellainen olo, että ehkä se todella toimii.

Heräsimme pitkien unien jälkeen aamu-uinnille. Onneksi olimme päättäneet asian jo edellispäivänä, sillä muuten olisimme varmaan jääneet peiton alle lämpimään aamiaiseen saakka.

Lyhyen kävelymatkan päässä oli yleinen ranta, josta pääsi pulahtamaan. Tällä hetkellä tuntuu uskomattomalta katsoa tällaisia kesäkuvia ja -hetkiä ja muistaa, miltä mukavan viileältä vesi tuntui iholla. Suomen kesä on kyllä ihan ihmeellinen, enkä tiedä parempaa tapaa aloittaa kesäpäivää kuin järvi ja sen jälkeen rauhallinen aamiainen.

Siinähän se päivä kului, pihakeinussa rötköttäen, lukien ja kirjoittaen. Juttelimme niitä sun näitä, mutta lähinnä olimme.  Makasimme nurmella, ihailimme pihan kasvua, seurailimme sivusta kurssilaisten kahvitaukoja ja -keskusteluita puutarhassa ja jaoimme elämää.

Yhtä outo, kun on ajatus aamu-uinneista kesäisenä päivänä, on ajatus siitä, että on voinut maata lyhythihaisessa mekossa vihreällä nurmella unen ja valveilla olon rajamailla palematta. Roosaliina pyrki auringonpaisteen alle, itse siirryin varjon mukana ja tuskastuin kuumuudesta, joka oli silloin vahvasti läsnä pihahetkissämme.

Luulen, että näytimme aika söpöiltä siellä pihamaalla, sisaret heinähattujen alla.

Hyvin harvoin teen yhtä vähän mitään. Mietimme itse asiassa jälkikäteen molemmat, että voi kyllä olla, että kumpikin meistä rentoutuu ja rauhoittuu vielä paremmin, kun on vähän aktiivisempi. Fyysinen ponnistelu auttaa meitä henkisen hyvinvoinnin saavuttamisessa. Maastopyörälenkin jälkeinen sauna on yhä parempi sauna, ja hyvän treenin jälkeen uni tulee spesiaalihyvin. Kun keho on käytössä ja koko ihminen aktiivisena, ei muuta pysty edes ajattelemaan. Kun taas lötköttelen ja olen tekemätön, lähtee ajatus helposti harhailemaan.

Frantsilan Hyvän Olon Keskus ei ole mikään aktiivilomailijan paratiisi, mutta sopii täydellisesti rauhaa rakastavalle rösöromanttisen estetiikan ihailijalle. Kirjahyllyt pursuavat yrtteilyyn ja luonnolliseen hyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta, ja tekemistä ja ryhmähenkeä enemmän kaipaavat voivat ilmoittautua alati pyöriville kursseille. Ehkä olimme levottomine jalkoinemme vähän outolinnut kaikkien kurssilaisten keskellä, mutta onneksi kukin saa olla keskuksella ihan oma itsensä.

Bussi kuljetti meidät kahden kauniin päivän jälkeen kotiin. Olimme niin rentoutuneet. Sisaren kanssa on maailman helpoin olla reissun päällä, ja kesä-Suomessa on miljoona ihanaa paikkaa.

Eikä pidä unohtaa, että useat näistä paikoista ovat yhä valideja kesän ulkopuolellakin. Helposti sitä jämähtää ajatukseen, että vain yöttömien öiden aikaan kotimaan matkailu on kukassaan, mutta pyhpah Suomi on helmi marraskuun usvilla, kaamoksen kannattelemana ja huhtikuisen sössölumen siivittämänäkin.

Frantsilaan palaan mielelläni, kun kaipaan pientä hermolomaa. Totaalibreikkiä kaikesta.

-Henriikka

Lempeyttä ja selkeitä rajoja: kohti järkevämpää (työ)elämää

Olen ollut väsynyt ainakin vuodesta 2017 saakka. Välillä enemmän, välillä vähemmän, mutten kuitenkaan ole ollut voimilta aivan oma itseni.

Vihdoin, vihdoin tuntuu siltä, että olen tosi jees, voin tosi hyvin. Ja tällaisena haluan mieluusti pysyäkin ja tulla vielä energisemmäksi, voida vielä paremmin.

Sen vuoksi, rakkaudestani itseeni, olen päättänyt asettaa itselleni rajoja työelämään, joka on jo useita vuosia haalinut elämästäni melkoisen palan. Tai no, rehellisyyden nimessä miltei kaiken.

Luulin, että vain tylsät asiat voivat uuvuttaa, mutta voi, miten väärässä olinkaan. Väsyin nimenomaan kaikesta kivasta: reissuista, ihmissuhteista ja niiden määrästä, ihanasta työstäni.

Uupumus on siitäkin petollinen, että se saattaa huomaamatta kertyä ja näyttää voimansa vasta jälkikäteen. Vuosi 2017 ja alkuvuosi 2018 olivat vauhdin kannalta itselleni ihan kajahtaneita, mutta en minä niitä velkoja samantien maksanut, vaan vasta jälkikäteen. Silloinhan mietin, että kyllähän nämä mahtuvat vielä kalenteriini. Hyvänen aika, mikä selitys sekin on! Ikään kuin kalenterin kannattaisi olla ihan täynnä.

Oli Luojan lykky päätyä vuodeksi metsään ja tajuta, että nyt on aika jarruttaa. Että nyt on viimeisiä hetkiä rauhoittua, jos en halua tavalliselle työelämälle totaalistoppia, jos haluan mieleni ja kroppani pysyvän perässä.

Kukaan ei ole koskaan vaatinut minua tekemään näin paljon töitä. Olen tehnyt itse, koska olen nauttinut työnteosta. Onhan blogin kirjoittaminen ja somehommat äärimmäisen mielenkiintoista ja etuoikeutettua työtä.

Senkin vuoksi väsymys on kertynyt kavalasti. En ole malttanut olla tekemättä hommia. Viikonloppuisin on ollut ihana napata läppäri kouraan ja tehdä vähän töitä, iltaisin on ollut ihana viipyä tarjousten teon tai hyvin sujuvan kirjoitushomman kanssa. Työ on ollut kiva pakopaikkakin, syy olla osallistumatta. Olen joustanut perheajasta, ystävyyssuhteista ja erityisesti omasta vapaa-ajastani, jotta tekisin työni mahdollisimman hyvin ja sydämellä. Olen ollut läsnä ja antanut valtavasti itsestäni. Olen saanut työssäni onnistumisen kokemuksia, flow-tilan ja olon, että kehityn nopeasti ja suuria harppauksia.

Kahdeksan vuoden jälkeen huomaan, että kustannukset ovat olleet vähän liian suuret. Olen ollut voimaton, usein huono perheenjäsen ja usein myös huono ystävä. Minusta on tullut vähän työriippuvainen. Ömh… okei, paljon.

Olen kevään ja kesän miettinyt, miten lähtisin edistämään hyvinvointiani, miten pitäisi itseni tolpillani tulevaisuudessa. Olen miettinyt tapoja ja rajoja, mikä toimii ja missä mättää. Mikä minua on väsyttänyt ja mikä on toisaalta pitänyt energiaa yllä? Päätin antaa itselleni myös pienen siirtymäajan ja aloitin kunnolla uusien sääntöjeni kokeilun vasta tänään, palattuani reissulta.

Millaisia rajat sitten ovat?

Työaika. Haluan rajata työn ja vapaa-aikan selkeämmin kuin ennen. Se ei ole vaikea tehtävä, sillä tähän mennessä en ole rajannut sitä mitenkään. Aloitin tänään työajan seurannan, mikä toivottavasti auttaa hahmottamaan mitä teen ja kuinka kauan. Yritän tehdä maksimissaan 7–8 tuntia töitä arkipäivisin, mieluiten alkaen heti aamusta, mutta ajat voivat joustaa. Jos joskus viikonloppuisin on tehtävä töitä, otan vapaata viikolta. Siis periaatteessa todella, todella yksinkertaista, mutta käytäntö on ollut minulle aina äärimmäisen vaikeaa. Työajan rajaaminen tuo ihan taatusti työhön myös tehokkuutta, joten työmäärä voi luullakseni pysyä melkein samana, mutta on vain järkevämmässä paketissa.

Työhön liittyvät somet ja sähköposti kiinni töiden jälkeen. Olen some- ja puhelinkoukussa. Se ällöttää. Tästedes aion olla pois vapaa-ajallani mailista sekä niistä somekanavista, joissa myös työni ovat. Puhelinta aion toki käyttää, sillä otanhan sillä varmasti kuvia ynnä muuta, mutta esimerkiksi kommentteihin vastailu, Instagram-kuvien ja -stoorien julkaisu ja sähköposteihin vastailu jää rajatulle työajalle. On sinänsä kiva tietää jo nyt, että tämä tuskin häiritsee yhtään ketään. Kukaanhan ei muutenkaan oleta minun vastailevan heti tai olevan aina langoilla.

Puhelin parkkiin. Aion myös kokeilla, paranisiko vapaa-aikani läsnäolon taso, jos pitäisin puhelintani kotona aina tietyssä paikassa, jonne voin sitten fyysisesti siirtyä, jos puhelin soi tai jos haluan laittaa viestiä. Luulen, oikeastaan jo tiedän, että tulen hahmottamaan niin paljon paremmin sen, minkälaista turhaa vilkuilua ja selailua puhelimella tulee tehtyä. Samankaltaisesti haluan pitää myös puhelimen taskussa, kun olen läheisten kanssa.

Nämähän ovat äärimmäisen yksinkertaisia asioita, selkeitä rajoja. Mutta aika näyttää, miten helppoa tällaisten sääntöjen käytäntöön vieminen on. Jännittää kyllä nähdä, miten onnistun ja millaisia tulokset ovat. Päivän perusteella on vielä vaikea lähteä arvioimaan mitään.

Haluan ottaa rajani tosissani, mutta en kaipaa sellaista elämää, jossa vapaa-ajalla ei saisi puhua töistä tai välillä joustaa rajoissa. Bloggaajan työ menee väkisinkin vapaa-ajan kanssa sekaisin, sillä sieltähän se kiinnostavin sisältökin kumpuaa. Mutta tällaiset rajat ovat suojaksi itselleni ja toisaalta sille, että pysyisin täyspäisenä, jotta pystyn jakamaan niitä tarinoita ja jotta juttujen taso ei laskisi omien energiatasojeni mukana. Olen ihan riittämiin kirjoittanut väsymyksestä ja kiireestä, eikä se pidemmän päälle ole kovin mielenkiintoinen aihe kenellekkään.

Rakkautta ja rajoja. Itsensä hoitohan on kuin klassinen lastenhoidon ohjenuora.

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen

Tulen huomenna kotiin ja se on ihanaa

Junassa taas, Malmösta Tukholmaan. Kahvin hinta 22 kruunua, santsata saa koko matkan perille saakka. Ravintolavaunussa palveli ihana hymyilevä mimmi hijabissa. Mietin Skamin Sanaa ja sitä, kuinka hän, fiktiivinen norjalaishahmo, muutti käsitystäni monessa.

Tukholmassa aiomme suunnata kauppahalliin lounaalle ja siitä bussilla terminaalille. Laiva lähtee jo ennen viittä, mikä tuntuu hurjalta: alle vuorokauden päästä olemme jo Suomessa. Onneksi illaksi on varattu vanha kunnon buffet, tuo laivareissujen hurmiollinen klassikko. On sitten pari tuntia aikaa käydä läpi kuluneita viikkoja, nauraa ja itkeä vähän. Sanoa, kuinka toista ei jaksaisi enää hetkeäkään, mutta tietää sen valheeksi.

On mukava tulla kotiin. Tosi mukava. On varmaan hankala hahmottaa, että tällainen menijä on surkea lähtijä ja kamalan kova ikävöijä. Mutta voi, olen!

Olen ikävöinyt sitä, että saan laittaa peikonlehdelle vähän vettä, että voin keittää kahvia uudessa kultaisessa kahvinkeittimessäni. Olen ikävöinyt omaa sänkyä, lähikuppiloiden ihania työntekijöitä ja sitä, kuinka ilmassa tuoksuu syksyltä. Olen ikävöinyt ystäviä, rutiininomaista työntekoa ja sitä voittamisentuntua, kun palaa lenkiltä, vaikka ei olisi millään tahtonut lähteä. Olen ikävöinyt sienestystä ja toukkaisia tatteja, jotka aina säälistä kerään ja joista sitten yritän nirhiä hyviä paloja pannulle.

Kuulostaa ehkä juhlalliselta, vaikka on oikeastaan ihan arkista, mutta tämän reissun jälkeen elämässä tuntuu kääntyvän ihan uusi sivu. Se on lempeä, luonnonvalkoinen, ehkä käsintehtyä paperia.

Aion kynsin ja hampain pitää kiinni hyvinvoinnistani. Aion vihdoin oppia tekemään töitä työaikojen kanssa. Aion sammuttaa työsomet työajan jälkeen ja pitää kiinni siitä, että liikun ja olen ulkona riittävästi. Yritän pyrkiä pihalla mahdollisimman paljon, kerätä niitä sieniä ja ihailla ruskaa sekä syksyä, ja saada lautaselleni terveellistä, ravintorikasta ruokaa. Olen laittanut loppuvuodeksi kalenteriin kaksi lomapätkää, jolloin en ole puhelimen enkä somen äärellä ollenkaan. Tämä uusi sivu tuntuu hyvältä. Aion elää ihan tavallista elämää.

Enkä tiedä, minne seuraavaksi lähden, jos lähden yhtään minnekään. Paitsi ehkä vanhempia ja sisaruksia katsomaan eri puolelle Suomea. Ehkä ystäviäkin, jos kalenteri pysyy silti riittävän valkoisena.

Reilireissumme oli niin hyvä, ja vielä vähän parempi, kuin saattoi odottaa. Millainen etuoikeus onkaan päästä äidin kanssa reissuun ja millainen kiitollisuudenaihe onkaan tällainen äiti-suhde. Olemme hyvin, hyvin samanlaiset, mutta onneksi riittävän erilaiset, että kolme viikkoa vahvisti, ei hajottanut. Miten paljon häntä rakastankaan.

Huomenna olen kotona ja se on ihanaa.

-Henriikka

Sekalainen kasa selviä reissuajatuksia

  Kaupallinen yhteistyö: Reililiput saatu VR:ltä

Tuntuu, että Sloveniassa, Saksassa ja Itävallassa kaikki ovat joko aivan superystävällisiä tai sitten tosi tympeitä. Mitään välimallia ei ole – kukaan ei ole ihan perusmukava, eikä koskaan tunnu saavan sellaista ihan tavallista, neutraalia asiakaspalvelua. Tiedä sitten, pitääkö tämä oikeasti paikkansa, mutta siltä se on tuntunut: vähän väliä toteamme, että olipa aivan ihana tyyppi tuossa jäätelöä myymässä. Seuraavaksi eteen saattaa kuitenkin astella ihminen, joka on syyttä suotta aivan järjettömän töykeä – siis sellainen, että Suomessa en ole koskaan kokenut vastaavaa.

Mozartin kuulat tuskin ovat kovasti suomalaisten mieleen. En tiedä miksi, mutta minusta tuntuu, ettei suurin osa suomalaisista pidä marsipaanista. Karvasmantelin maku uppoaa vain harvoille. En osaa sanoa sitäkään, miksi se uppoaa minuun niin hyvin. Rakastin jo lapsena kakkukoristeiksi ostettuja pikkueläimiä, jotka oli marsipaanista tehty. Oli myös ihana saada terälehti kermakakun päällä vähän pehmenneestä marsipaaniruususta. Söin siis Mozartinkuulankin Salzburgissa ilolla. Nyt olemme Lyypekissä, ja täällä marsipaani vasta onkin juttu (ks. yllä oleva kuva): ostin tänään persikan- ja perunanmuotoiset marsipaanimötkäleet. Äiti osti pyylevän possun.

Kaksi viikkoa on reissun päällä hurjasti paljon enemmän kuin kaksi. Kaksi on vielä sellainen lomaksi hahmotettava ajanjakso, kolmessa ehtii alkaa jollain tavalla jo elämään jonkunlaista reissuelämää. Arjeksi sitä ei toden totta voi kutsua, mutta kun on ensimmäinen viikko ja viimeinen viikko, niin sitten siinä välissä on vielä yksi. Sehän on yhteensä monta viikkoa! Toisaalta kolmannen lopun lähestyessä alkaa hiipiä myös pienoinen pakokauhu: tästä kahvihetkien ja pitkien yöunien täyteisestä erikoiselämästäkö pitäisi parin päivän jälkeen hypätä arjen pyörään? Entä kaikki gelato, entä Alpit ja ne eri muotoiset marsipaanitkin, mitä niille käy?

Salzburgin arkkitehtuuri on barokkia, täällä Lyypekissä on goottilaista. Ihastuin Lyypekin vanhan kaupungin taloihin ja niiden väreihin, muotoihin ja siihen, miten tiiviisti kaikki on rakennettu. Sisäpihoille pääsi luvallisesti kuljeskelemaan ja huokailemaan ihastuksesta, kunhan vain käyttäytyi ja pysyi hissukseen. Luulin Lyypekistä liian vähän, täällä on mukavan lempeä tunnelma: upeasti istutetuttuja ruusuja kasvamassa seinää pitkin, ja näimmepä jopa viinirypäleitä ja kiivejä! Kuvitelkaa, kiivejä Saksassa! Mutta niin kuin joku jossain matkajutussa kirjoittikin, on tämä ehkä liian lähellä. Monelle suomalaiselle ei tule mieleen tulla näin lähelle.

Ulkona soi saksofoni. Se on mukava soitin, kun sitä kuulee hyvällä mielellä ja harvoin. Keskustassa joku laitapuolenkulkija soitti Rammsteinia pienestä kaiuttimesta ja karjui päälle. Se ei ollut niin mukavaa kuunneltavaa, mutta toi silti hyvän mielen, sillä miekkonen selkeästi nautti.

Yllättävän paljon sitä ehtii nähdä vuorokaudessakin, kun vaan hyppää rohkeasti kunkin paikan tunnelmaan. Toisaalta tänään totesimme sen, että on ehkä ihan hyvä, että tämä on viimeinen pidempi kaupunkipysähdyksemme. Kun ottaa riittävän monta kaupunkia haltuun lyhyen ajan sisällä, alkavat ne yhtäkkiä kaikki vaikuttaa aivan samalta. Vähän niin kuin kilon irtokarkkia syötyään alkaa kaikkien irttisten maku muistuttaa lähes samaa. Onneksemme tällä reissulla on ollut sopivan kokoisia kohteita – muistelen millainen urakka oli 19-vuotiaana reilillä sisällyttää kolmeen viikkoon esimerkiksi Rooma, Pariisi, Wien, Praha ja Barcelona. Varsinkin kun ei syönyt mitään muuta kuin sokerimuroja ja ranskanleipää, eikä nukkunut kuin jossain yhteis-dormeista varatuilla sänkypaikoilla tai aseman lattialla.

Äsken söimme täytettyjä uuniperunoita. Sellainen kartoffel taitaa olla täällä erikoisuus. Olimme niin nälkäisiä, että jäi Instagram-kuva ottamatta. Se ei onneksi ole mikään kovin suuri murhe.

Lyypekissä pitäisi kai juoda monta pitkää kylmää, mutta en itse asiassa ole juonut reissussa tippaakaan alkoholia, joten sekin nyt taitaa jäädä. Mutta söin yhden kylmän jäätelön, pallot kirsikka-kermaa ja Kinder-suklaata. Ehkä se lasketaan.

Lyypekki. Se vasta on hilpeä nimi. Tänään ei muuta. Kiitos ja hei.

-Henriikka

Alpeilta Adrianmerelle ja 10 päivän kotimatkalle

Kaupallinen yhteistyö: Reililiput saatu VR:ltä

Meinasin kirjoittaa, että istumme taas junassa, kunnes tajusin ettei se pidä lainkaan paikkansa: siis se, että istuisin taas täällä. Minusta tuntuu, ettemme ole istuneet vielä juuri lainkaan. Kun interrailille suunnittelee suht lyhyitä päivämatkoja ja viihtyy kohteissa lähes aina vähintään pari yötä, ei matkustamiseen ehdi kyllästyä. Peppu ei ole puutunut vielä lainkaan ja tänäänkin junan kyytiin nousi ilolla. ”Ihanaa päästä taas junaan istumaan”, sanoin äidilleni puolenpäivän aikaan, kun kävelimme laituria pitkin vanhaa pikajunaa kohti Rijekan rautatieasemalla.

Tämä Kroatiasta Ljubljanaan puskuttava juna on ensimmäinen kunnolla koliseva. Maisemia ehtii ihailla kunnolla, ja vessanpönttö aukeaa suoraan raiteille. Muuten kehitys on kyllä kehittynyt, ja olemme istuneet vallan hienoissa junissa ja vaunuissa. Matkakaverina vaunussamme on muuan pyöräilyturisti, jonka kanssa kommunikaatio on ollut sanatonta, mutta hymyilevää.

Juna on aika tyhjä: Euroopan kesälomat ovat selkeästi ohi, kun syyskuun pyörähtäessä käyntiin myös junat tyhjenivät, ja kadut täyttyivät koululaisista. Ilmassa syksy alkoi näkyä vasta tänään. Kroatia oli helpompi jättää taakse, kun eilinen 30 astetta vaihtui hirmutuuleen ja pilviseen sekä kymmenen astetta eilistä kylmempään säähän. Loppumatkalle on odotettavissa sateitakin ja vajaa 20 astetta. Pehmeä paluu arkeen ja syksyyn. Onneksi otimme farkut ja pari pitkähihaista matkaan.

Kolmen viikon reissusta on kulunut jo kaksi. Ensimmäinen viikko meni positiivisesti madellen, viikko tuntui kuukaudelta. Oli näkemistä ja kokemista, reissutunnelmaan tottumista ja turtumista. Suomi vielä mielessä, mutta lomantuntu kaikkialla. Sen sijaan toinen viikko vain juoksi ohi: yhtäkkiä sitä ei vain ollut! Vietimme nyt Rijekassa, Adrianmeren äärellä neljä yötä ja jotenkin ne yöt ja päivät vain vilistivät ohi kuin niitä ei olisi ollutkaan. Teki mieli tarttua päiviin ja kiljua, että minne te oikein katoatte! Mutta näinhän se aina menee matkatessa: ensimmäinen puolikas on kymmenesti toista pidempi. Vähän kuin vuoristoradoissa: ensimmäinen nousu on ikuisuuden ja sen jälkeen vain kiljutaan hurmiollisesti maaliin saakka ja toivotaan uusintakierrosta.

Ennen Kroatiaa olimme Itävallassa, Sankt Pöltenin kaupungissa, josta otimme maisemajunan Alpeilla sijaitsevalle Ötscher-Tormäuer -luonnonpuistolle. Sieltä saman illan aikana jatkoimme vielä sympaattiseen Mariazellin alppikylään, jossa alkoikin tapahtua ryminällä: olimme kastuneet kanjonin vierellä kulkevalla polulla, minkä vuoksi jalat oli hyvä saada heti majapaikassa lämpimäksi. Ensitöikseni suuntasin lavuaarille lämmittämään jalkojani lämpivän veden alla, mutta epäonnekseni tukijalka liukastui alta, ja vasen polvilumpio siirtyi sijoiltaan. Joitain sekuntia karjuin maassa kyljelläni katsoen järkyttyneenä ihan vikapaikassa olevaa lumpiotani ja mietin, mitä EA-kursseilla on neuvottu. Onneksi polvi pomppasi itsekseen takaisin paikoilleen, kun jalkaa vähän liikautti, minkä jälkeen jalka nostettiin koholleen, ja äiti syöksyi hakemaan alakerran ravintolasta jäitä polven päälle.

Illan käytimme miettien sopivaa lääkärivaihtoehtoa ja uusia reittisuunnitelmia. Polvi taipui ja toim ihmeen normaalisti ja turposikin yllättävän vähän, minkä vuoksi fysioterapeutti äiti ei nähnyt ongelmaa odotella seuraavaan päivään. Seuraavan aamuna nousimme aamuviiden junaan, jotta ennättäisimme Graziin lääkäriin ja röntgeniin, ennen seikkailujen jatkumista suunnitelman mukaisesti Kroatiaan.

Miten hienosti kaikki lopulta menikään: röntegenissä selvisi, ettei luille ollut käynyt mitään, ja lääkäri totesi että isommat likamentit ovat kunnossa. Matka saisi jatkua, ja sain luvan tehdä ihan mitä tahansa kivun sallimissa rajoissa.

Polvi voi yllättävän hyvin, oikeasti! Olen ilmeisesti ihmeparantuja. Jyrkkiä nousuja ja laskuja sekä juoksua ja kunnon polven koukistusta lukuun ottamatta olen pystynyt kaikkeen mihin muutenkin, vähän hitaammin ja kankeammin vain. Kuntoutus alkakoon ja Suomessa sitten vielä magneettiin varmuudeksi.

Kaikkea sitä! Siunattu matkavakuutus, sanon vain.

Viimeisen 10 päivän suunnitelmiin kuuluvat Slovenia ja Bled, Itävalta ja Salzburg, Saksa ja Lyypekki ja pikainen Ruotsi Malmön ja Tukholman muodossa. Hassua, että sitä ajattelee olevansa kotimatkalla, vaikka usein reissuni eivät edes kestä yli viikkoa. Eli periaatteessahan tämä loppukin on vaikka miten upea ja pitkä matka jo ihan omana kokonaisuutenaan.

Onneksi osaamme kyllä nauttia, on kyseessä sitten menomatka, paluumatka tai mikä tahansa matka. Tai vaikkei olisi matka lainkaan. Slovenian sateet voivat sataa vaikka kaatamalla päällemme. Me aiomme kaikesta huolimatta juoda kahvimme nautinnolla ja ihailla Alppi-maisemia. Peittyvät ne sitten usvahuppuun tai eivät.

-Henriikka

Yrittäjän talous: mitä raha-asioita tulee ottaa huomioon yrittäessään?

Kaupallinen yhteistyö: Säästöpankki & Asennemedia

Yrittäjyys – pahin painajainen vai tulevaisuudessa siintävä haavekuva? Ehkä ei kumpikaan näistä ääripäistä, vaan jotain siltä väliltä, niin kuin se oli ennen yrittäjyyttä minullekin.

Perustin yritykseni viitisen vuotta sitten, kun laskutusta vaadittiin palkkioidenmaksuun blogiagentuurissa, jonne siirryin. En ehtinyt asiaa silloin sen koommin miettiä, kun tilanne yksinkertaisesti vaati yrittäjyyttä. Toisaalta asiassa ei ollut kummoisia riskejäkään, sillä aloitin yrityksen pyörittämisen sivutoimisesti. Kun homma sitten lähti rullailemaan kiitettävästi eteenpäin, siirryin kaksi ja puoli vuotta sitten, helmikuussa 2017, täyspäiväiseksi yrittäjäksi.

Tänään kirjoituksen aiheena on yrittäjän talousasiat: millaisia rahahommeleita yrittäjä joutuu miettimään yritystä perustaessaan ja pyörittäessään?

Tuolloin vuodenvaihteessa 2015 perustin toiminimen sen helppouden takia ja tuolla helppouden tiellä olen vieläkin. Lähitulevaisuudessa siintää kuitenkin suunnitelma vaihtaa kevyemmän verotuksen ja yleisen uskottavuuden vuoksi osakeyhtiöön. Tätä kirjoitusta kannattaa kuitenkin vielä lukea sellaisin rillein, että puhun pääosin yksityisestä elinkeinoharjoittamisesta eli toiminimi-yrittäjyydestä.

Talouspuoli on taatusti suurin yksittäinen syy, miksi yrittäjyys pelottaa. Tarkoitukseni on siksikin avata vähän, ettei kokonaisuus ole todellakaan mikään mahdoton. Yrittäjyydessä on niin paljon hienoja puolia, että yhden talous-mörön taklaa helposti. Sitä paitsi olen ainakin itse nimenomaan innostunut rahasta sen myötä, että sitä on joutunut ja saanut miettiä yrittäjänä vähän tarkemmin ja uudesta näkökulmasta.

Yrityksen perustaminen – koska uskallan, mitä kaikki maksaa?

Yrityksen perustamiselle ei ole mitään oikeaa tai väärää hetkeä; joku aloittaa ikään kuin huomaamattaan, niin kuin itselleni kävi. Joku tekee liiketoimintasuunnitelmat ja laskelmat, säästää tai hakee rahoitusta, irtisanoutuu ja hyppää tuntemattomaan. Tapoja on monia.

Mitä yrityksen perustaminen maksaa?

Yrityksen perustamisen hinta riippuu siitä, minkä yritysmuodon yritykselleen valitsee ja tehdäänkö perustamisilmoitus sähköisesti vai paperilomakkeella. Tänä vuonna osakeyhtiön perustaminen sähköisesti maksaa 275 euroa ja paperilomakkeella 380 euroa, kun taas toiminimillä hinta on sähköisesti 60 euroa ja paperilomakkeella 110 euroa. Muita yritysmuotoja ei voi perustaa vielä sähköisesti. Avoimilla- ja kommandiittiyhtiöillä perustamishinta on 240 euroa ja muilla yritysmuodoilla, kuten osuuskunnilla ja asunto-osakeyhtiöillä 380 euroa.

Osakeyhtiön 2500 euron alkupääoma on ollut pitkään velvoite osakeyhtiön perustamisessa, mutta heinäkuun alusta tämä velvoite on poistunut.

Realistisia perustamiskuluja on tietysti aika mahdoton kertoa tietämättä liikeideasta. Itse aloitin sivutoimisena yrittäjänä, eikä yrittäjyyden aloittaminen vaatinut minkäänlaisia investointeja, liiketilaa tai hankintoja. Näin ollen ainoa lisääntynyt kulu oli YEL-vakuutus (*tästä alempana lisää). Uudet yritykset syntyvät ylipäätänsäkin pääosin palvelualoille, joissa yrittäjä myy omaa osaamistaan eivätkä investoinnit useinkaan ole kovin suuria. Aloittelevan yrittäjän on kuitenkin hyvä muistaa, että alussa käyttömenot voivat olla yllättävänkin suuret, jos haluaa panostaa heti homman alkaessa esimerkiksi markkinointiin ja vakuutuksiin tai joutuu hankkimaan viranomaislupia.

Starttiraha

Ennen yrityksen perustamista ja aloittamista, kannattaa huomioida starttirahan saamisen mahdollisuus. Starttiraha eli aloittavan yrittäjän tuki edistää uutta yritystoimintaa ja työllistymistä. Peruspäivärahan suuruinen ”apusumma”, 32,40 euroa päivältä, maksetaan korkeintaan vuoden ajalta ja sen on tarkoitus avittaa yritystoiminta vakituiseksi käynnistysvaiheessa. Starttirahan saamiselle on ehtoja, joihin kannattaa perehtyä kunnolla, jos tällaisen lisäavun tahtoisi itselleen.

Missä kohtaa yrittäjäksi uskaltaa hypätä?

Itse odottelin täyspäiväistä yrittäjyyttä melko pitkään, sillä halusin ottaa varman päälle. Vasta kun olisin tullut toimeen jo pelkästään sivutoimena tehdyillä yritystuloilla, uskalsin jäädä pois päivätöistä. Tai kyse ei ollut ehkä niinkään uskalluksesta, vaan puhtaasta halustakin: nautin töistäni viestintätoimistossa. Jossain vaiheessa huomasin vain ajan olevan niin kortilla, että oli parempi tehdä ratkaisu, jos mieli saada vähän vapaa-aikaa. Ja minähän mielin, sillä elämässä ei muuten ole oikein mitään järkeä.

Joku toinen tekee ratkaisun varmasti jo aiemmin. Suosittelen tekemään selkeän riski- ja mahdollisuuskartoituksen, säästämään puskurirahaston ja sen jälkeen astumaan rohkeasti eteenpäin: et koskaan voi tietää kaikkea, mitä tulevaisuus tuo.

Kevytyrittäjyyden vaihtoehto

Jos mielessä on potentiaalinen liikeidea, mutta yrittäjyys mietityttää, kevytyrittäjyys on kaikista helpoin ja yksinkertaisin muoto yrittämiselle. Silloin ei tarvita omaa y-tunnusta, eikä yrittäjä ole kirjanpitovelvollinen ollenkaan. Toiminnan voi aloittaa ja lopettaa milloin tahansa, jos yritystoiminta ei lähdekään kehittymään kannattavaksi. Kevytyrittäjyys tarkoittaa käytännössä sitä, että käytetään laskutuspalvelua: näin ollen pystytään laskuttamaan tehtyjä töitä ja saamaan yrittäjyyden alku luotua.

Yrittäjän talous – tärkeimmät huomioonotettavat asiat

Ansiotuloverot ennakkoverona

Palkansaajana verot lähtevät automaattisesti palkastasi, yrittäjänä maksat verot erikseen ja aivan itse.

Verotus vaihtelee jonkun verran yritysmuodon mukaan, joten keskityn nyt parhaiten tuntemaani toiminimeen. Toiminimellä ansiotuloveroa maksetaan toiminnan tuloksesta, ei suinkaan liikevaihdosta. Toiminimellä yrityksen ja yrittäjän henkilökohtaiset rahat eivät myöskään ole eroteltu, joten palkkaa ei varsinaisesti nosteta, vaan voidaan ottaa ”yksityisottoja” – käytännössä voit siis yrittäjänä käyttää rahojasi ihan miten ja milloin vain haluat, kunhan huolehdit, että pakolliset kulut tulevat hoidetuksi, eivätkä rahat lopu kesken. Toiminimellä yksityisnostot eivät vaikuta toiminnan tulokseen, ne eivät ole menoa eivätkä tuloa.

Toiminimen perustamisen yhteydessä liitytään Verohallinnon ylläpitämään ennakkoperintärekisteriin. Näin toiminimen verot maksetaan ennakkoverolla, eli käytännössä arvioimalla tilikauden tulos etukäteen, minkä pohjalta verosummat määräytyvät. Jos tulot arvioi liian korkeaksi, joutuu veroa maksamaan liikaa. Luonnollisesti sama toimii toisinkin päin. Väärin arvioitu summa palautuu tai veloitetaan Verohallinnon puolesta jälkikäteen normaalisti palautuksina tai mätkyinä, mutta tietysti varsinkin aloittelevalle yrittäjälle olisi tärkeää, että veroja ei tarvitsisi maksaa enempää kuin tulojakaan on. Summaa voi onneksi korjata myös kesken tilikauden ja vuoden lopuksi voi maksaa myös täydennysveroa ilman korkoja. Veromaksukäytäntö on siis hyvin samankaltainen kuin palkansaajan verokortilla hoidettu, mutta nyt asiasta huolehditaan itse ja verot maksetaan jo ennen tuloja. Verokorttia ei tarvitse toimittaa minnekään, eikä sellaista tarvitse ollakaan, jos yrittäjyys on täyspäiväistä.

Maksoin yrittäjyyden alkutaipaleella vain vähän ennakkoveroja, jonka rinnalla pidin korkeaa veroprosenttia työpaikalleni toimittamassa verokortissa. Nyt, kun vastaan kaikista veroista itse, maksan ennakkoveroja viime tilikauden päätteeksi tehdyn, realististen arvion mukaan kuukausittain. Arvio on suoraan Verohallinnon, enkä ole kokenut tarvetta muuttaa sitä ainakaan vielä. Loppuvuodesta pitää taas tsekkailla tarkemmin, ovatko summat ajan tasalla.


ALV-rekisteri ja –verotus

Arvonlisäveron eli ALV:n ajattelu saattaa aiheuttaa varsinkin alkuun harmaita hiuksia. Se voi olla haastava hahmottaa, sillä se on niin sanottu välillinen vero, joka ikään kuin vain kulkee yrittäjän tilin kautta laskutuksen myötä: veron osuuden tuotteesta tai palvelusta maksaa aina lopullinen kuluttaja. Kun kaupasta ostaa sipsipussin, hintaan on lisätty elintarvike-arvonlisävero valmiiksi. Kuluttaja ei tätä välttämättä edes ajattele, mutta yrittäjälle alv:it ovat merkityksellisiä.

Arvonlisävero on kaikessa yksinkertaisuudessaan tuotteen tai palvelun arvonlisää verottava vero, joka lisätään tuotteen myyntihintaan. Ehkä helpommin ymmärrettävä sana olisi ”kulutusvero”. Se koskee lähes kaikkia tuotteita ja palveluita Suomessa. Se vain yksinkertaisesti lätkäistään kaikkien hintojen päälle. Veron suuruus perustuu tuotteen verokantaan.

Itselläni lähes kaikki laskuttamassani on 24 prosentin alv-lisä, eli esimerkiksi 1000 euron laskuun lisään erotellen 240 euroa arvonlisäveroa, jolloin laskun loppusumma on yhteensä 1240 euroa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että saisin 240 euroa enemmän rahaa itselleni, sillä joudun tilittämään ”kauttani kulkevat” alv:it neljännesvuosittain pois. Aina muutaman kuukaudet alvit ovat ikään kuin kulkumatkalla tililläni. Jos käytän ne, joudun repimään ne myöhemmin muualta.

Toisaalta yleensä en kuitenkaan joudu maksamaan aivan kaikkia laskuttamiani alveja verottajalle, sillä hankin myös alvillisia palveluita ja tuotteita yritykselleni, joista olen yrittäjänä oikeutettu tekemään alv-vähennykset. Jos vaikka ostan 500 euroa maksavan valokuvauksen alihankintana, maksan siihen päälle 24 prosenttia alvia, eli laskun loppusumma on 620 euroa. Tuon 120 euron alvin saan laittaa omiin vähennyksiini. Jos olisi esimerkiksi käynyt niin, etten yhtenä kirjanpitokautena olisi lähettänyt kuin tuon yhden yllä olevan esimerkkilaskun ja hankkinut kuin tämän edellä mainitun valokuvauksen, niin maksaisin Verohallinnolle alvia 240–120 euroa, eli 120 euroa. Saatteko kiinni?

Yrittäjät ilmoittautuvat alv-rekisteriin. Ilmoittautuminen tapahtuu normaalisti samalla, kun tehdään perustamisilmoitus kaupparekisteriin, mutta tämän voi tehdä myös jälkikäteen. Alvit maksetaan erilaisissa sykleissä, pienemmät yritykset kerran vuodessa, suuremmat neljännesvuosittain tai joka kuussa. Alv:ista voi myös tahtoessaan saada vapautuksen tietyin ehdoin: arvonlisäverovelvollisuutta ei ole, jos yrityksen liikevaihto jää tilikaudella alle kymppitonniin. Myös sitä suurempaa toimintaa pyörittävät voivat saada vapautuksen arvonlisäverosta tietyin ehdoin, jos he esimerkiksi tarjoavat terveyden- ja sairaanhoitoalan toimintaa, sosiaalihuollon palveluita tai yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen palveluita.

YEL ja muut vakuutukset

YEL-vakuutus eli yrittäjän eläkevakuutus on lakisääteinen vakuutus, joka on siis aina hankittava, jos sen ottamisen ehdot täyttyvät. Kun tietty tuloraja (vajaa 8000 euroa) ylittyy, vakuutuksen ottaminen on pakollista. YEL:issä on kyse eläkkeestä ja yleisestä yrittäjän turvasta: koska yrittäjä joutuu huolehtimaan itse omasta eläketurvastaan, on luotu vakuutus siihen tarkoitukseen. Vakuutus on hankittava puolen vuoden sisään yrittäjyyden alkamisesta.

Koska ajatus omasta eläkkeestäni tuntuu kaukaiselta ja etenkin hataralta mahdollisuudelta, YEL-vakuutuksen hankkimiseen motivoi se, että se on myös kaiken sosiaaliturvan perusta: liiketoiminnan vähentyessä tai päättyessä sairauden tai vaikka työttömyyden takia, olen oikeutettu toimeentuloon. Tämän lisäksi maksetun YEL:in mukaan määräytyy myös esimerkiksi äitiys- ja sairaspäivärahat. Yrittäjä voi itse maksella YEL:iä vaikka sen minimisumman mukaan, jos häntä ei häiritse, että se mukaan maksetaan myös kaikki mahdollinen tuleva toimeentulotuki.

Miten raha-asiat sujuvat – sujuva taloudenpyöritys

Oma budjetti ja puskurirahasto

Niin kuin henkilökohtaisen talouden kanssa, myös yrityksen taloudenhoidossa kannattaa pyrkiä siihen, että ottaa sen itse lujasti tai ainakin jollain tavalla otteeseensa. Kun etukäteen listailee ihan konkreettisesti ylös, mihin rahaa kuluu elämässä ja miten paljon, pystyy näkemään selkeämmin, paljonko yrityksellä tulisi olla tulovirtaa kannattaakseen – ja sama vähän käännettynä: paljonko palveluita/tuotteita tulisi myydä, jotta tällaiseen tulovirtaan päästäisiin. Budjetti on työkalu, jolla voi suunnitella ja seurata yrityksen rahavirtaa ja tehdä tarpeen mukaan toimenpiteitä. Budjettia seuraamalla pääsee paremmin jyvälle myös siitä, mihin uppoaa liikaa rahaa ja toisaalta sekin, voisiko johonkin laittaa vähän enemmän kiinni.

Itsekin pyrin siihen, että minulla on aina edes jonkunlainen puskurirahasto olemassa, mutta erityisesti aloittelevalle yrittäjälle se on tärkeä apu. Puskurirahaston avulla yrityksen toiminta ei tyssää ensimmäiseen eikä toiseenkaan kehnoon jaksoon tai myöhästyneeseen laskuun, sillä vaihtelevuus on osa yrittäjyyden iloja ja kauhuja: tänä vuonna olen mennyt osan kuukaudesta nollatuloilla, kun taas esimerkiksi kesäkuukausina oli täysin yllättäen aivan hurjasti töitä ja laskutettavaa. Jos en olisi säästänyt puskuria, en olisi selvinnyt talvesta ja keväästä tänne saakka. Nyt ei ollut mitään hätää, kun säästöjä riitti hyvin.

Tilit ja rahojensiirtely

Toiminimi on ainoa yrittäjyyden muoto (kevytyrittäjyyden lisäksi, joka ei ole varsinainen yritysmuoto), jossa yrityksen rahoja ei tarvitse erotella henkilökohtaisista rahoistaan. Usein se kuitenkin auttaa: itsellänikin on erikseen yritystili ja henkilökohtaiset tilit. Näin pystyn helpommin seuraamaan myös verkkopankin kautta, millaisia menoja ja tuloja yrityksellä on ollut ja myös kirjanpito helpottuu huomattavasti, kun asiat ovat erillään. Toiset perustavat erikseen myös ALV-tilin, jonne siirtävät kaikki alvit. Tällainen käytäntö varmasti helpottaa erityisesti niitä, joilla tilillä lepäilevät rahat kutkuttelevat vähän liikaa tai sellaisille, jotka haluavat olla koko ajan perillä siitä, mikä rahaa on omaa ja mikä ei.

Kirjanpito

Jokainen yrittäjä voi pohtia, haluaako hoitaa itse kirjanpidon vai palkata kirjanpitäjän.

Ajattelin alkuun itse, että hoidan kirjanpitoni itse. Ajattelin, että se olisi hyödyllinen taito oppia ja että tuostahan se sujuu noin vain kaiken muun ohella. Sitten tuli ensimmäinen deadline vastaan ja tajusin, etten todellakaan halua tehdä tätä – että aikani on arvokkaampaa kuin kirjanpidonoppi. Että joku osaava ihminen tekisi hetkessä sen, minkä kanssa itse tuskailen tunteja. No, palkkasin sitten samantien kirjanpitäjän, eikä ole kaduttanut hetkeäkään.

Toiminimelle riittää yksinkertainen kirjanpito, muissa yritysmuodoissa mennään kaksinkertaisella. Etenkään toiminimen kirjanpito ei ole mitään rakettihommaa, mutta aikaa se voi viedä, jos asiaan ei ole vihkiytynyt. Itse toimitan kirjanpitäjälleni neljännesvuosittain kaiken materiaalin, jonka pohjalta hän tekee kirjanpidon, laatii tilinpäätökset ja veroilmoitukset. Lisäksi hän muistuttelee, jos veroprosenttia kannattaa nostaa tai laskea, tai jos hän huomaa jotain muuta olennaista huomioitavaa.

Nautin siitä, että tiedän itsekin aika hyvin missä mennään, joten mitään paperipussia täynnä kuittiruttuja kirjanpitäjä ei minulta saa, vaan aikajärjestyksessä skannatut dokumentit. Kirjanpitäjäni kustannukset määräytyvät tuntihinnoittelulla ja maksan palvelusta vuodessa yhteensä vajaan tonnin verran. Se on melko vähän kokoiselleni yritykselle, mutta neuroottisesti järjestellyt kuittipinoni auttavat kirjanpitäjää tekemään hommat vikkelästi. Kirjanpitäjän kulut ovat todellakin rahanarvoisia, kunhan vain selvittää ennakkoon osaavan, tarkan ja kuitenkin ripeän henkilön, joka ajattelee yrityksesi parasta: hän on ensisijaisesti sinua, ei verottajaa tai paperikasoja varten.

Oma talousosaaminen

Oma talousosaaminen on olennaisessa osassa yrittäjyydessä, etenkin jos olet yksityisyrittäjä. Se, että asioista tietää ja että niistä yrittää alusta lähtien ymmärtää edes jonkunlaisen osan, auttaa valtavasti yrittäjyyden polulla. Yrittäjän raha-asioihin löytyy paljon erilaisia kursseja, joilta voi hakea tukea, jos ei itse ymmärrä. Esimerkiksi Säästöpankki tarjoaa laajasti palveluja yrittäjille muun muassa neljän viikon ilmaisen yrittäjän tehokurssin tilattuna sähköpostiin.

Taas kerran palaan siihen, etteivät nämäkään asiat ole mitään hurjan vaikeita. Tiedän, että kertarysäyksellä paketti saattaa vaikuttaa vaikeasti hahmoteltavalta, mutta kunhan alkuun pääsee, niin kaikki on suht selkeää. Jopa täysin selkeää. Apua saa ja kannattaa kuitenkin aina kysyä. Väitän, että aina löytyy joku, joka osaa ja tahtoo auttaa, kunhan vain rohkeasti jaksaa kysellä kavereilta ja erilaisilta yrittäjää auttavilta tahoilta. On oikeasti ihan superhyvä homma, ettei yrittäjyyteen ja yrityksen perustamiseen liittyviä asioita tarvitse pohtia yksin. Monet tahot ovat hommassa jeesinä, niin kuin Säästöpankissakin löytyy auttavat asiantuntijat.  Yritysidean saanut voi varata ajan ja katsoa sitten pankissa läpi yhdessä koko polun, yritysmuodon ynnä muut yksityiskohdat. Yksin ei kannata koskaan jäädä mutisemaan, jos kaipaa jelppiä.

Miltä tämä teistä vaikuttaa, yrittäjinä tai yrityksettöminä? Helppoa vai hankalaa? Kinkkistä vai kivaa?

Itse nautin, kunhan on kirjanpitäjä mukana kulkemassa ja riittävästi aikaa miettiä asioita kunnolla. Tällaisen hattarapään sisällä asuu kuitenkin melkoinen excel- ja yritysintoilija: on ihanaa olla yrittäjä. Rakastan vapautta, sitä että voi itse päättää, että kun möhlii, niin kärsii itse ja kun toisaalta panostaa, niin palkkiokin sataa omaan laariin. Innostun myynnin tuomasta haasteen tunteesta ja siitä riemusta, kun tarjous menee läpi.

Syksylle olen laittanut myös ensimmäisen loman reilu kahdeksaan vuoteen, kun en aio edes vilkaista somekanaviani, ottaa yhtään kuvaa tai kirjoittaa ainoatakaan juttua. Että kyllä yrittäjäkin voi lomailla, kunhan ensin hoitaa hommansa sellaiseen pisteeseen, että taloudellinen hyvinvointi toteutuu.

-Henriikka

Kuvat: Lilli Salminen / @lillisofia