Alpeilta Adrianmerelle ja 10 päivän kotimatkalle

Kaupallinen yhteistyö: Reililiput saatu VR:ltä

Meinasin kirjoittaa, että istumme taas junassa, kunnes tajusin ettei se pidä lainkaan paikkansa: siis se, että istuisin taas täällä. Minusta tuntuu, ettemme ole istuneet vielä juuri lainkaan. Kun interrailille suunnittelee suht lyhyitä päivämatkoja ja viihtyy kohteissa lähes aina vähintään pari yötä, ei matkustamiseen ehdi kyllästyä. Peppu ei ole puutunut vielä lainkaan ja tänäänkin junan kyytiin nousi ilolla. ”Ihanaa päästä taas junaan istumaan”, sanoin äidilleni puolenpäivän aikaan, kun kävelimme laituria pitkin vanhaa pikajunaa kohti Rijekan rautatieasemalla.

Tämä Kroatiasta Ljubljanaan puskuttava juna on ensimmäinen kunnolla koliseva. Maisemia ehtii ihailla kunnolla, ja vessanpönttö aukeaa suoraan raiteille. Muuten kehitys on kyllä kehittynyt, ja olemme istuneet vallan hienoissa junissa ja vaunuissa. Matkakaverina vaunussamme on muuan pyöräilyturisti, jonka kanssa kommunikaatio on ollut sanatonta, mutta hymyilevää.

Juna on aika tyhjä: Euroopan kesälomat ovat selkeästi ohi, kun syyskuun pyörähtäessä käyntiin myös junat tyhjenivät, ja kadut täyttyivät koululaisista. Ilmassa syksy alkoi näkyä vasta tänään. Kroatia oli helpompi jättää taakse, kun eilinen 30 astetta vaihtui hirmutuuleen ja pilviseen sekä kymmenen astetta eilistä kylmempään säähän. Loppumatkalle on odotettavissa sateitakin ja vajaa 20 astetta. Pehmeä paluu arkeen ja syksyyn. Onneksi otimme farkut ja pari pitkähihaista matkaan.

Kolmen viikon reissusta on kulunut jo kaksi. Ensimmäinen viikko meni positiivisesti madellen, viikko tuntui kuukaudelta. Oli näkemistä ja kokemista, reissutunnelmaan tottumista ja turtumista. Suomi vielä mielessä, mutta lomantuntu kaikkialla. Sen sijaan toinen viikko vain juoksi ohi: yhtäkkiä sitä ei vain ollut! Vietimme nyt Rijekassa, Adrianmeren äärellä neljä yötä ja jotenkin ne yöt ja päivät vain vilistivät ohi kuin niitä ei olisi ollutkaan. Teki mieli tarttua päiviin ja kiljua, että minne te oikein katoatte! Mutta näinhän se aina menee matkatessa: ensimmäinen puolikas on kymmenesti toista pidempi. Vähän kuin vuoristoradoissa: ensimmäinen nousu on ikuisuuden ja sen jälkeen vain kiljutaan hurmiollisesti maaliin saakka ja toivotaan uusintakierrosta.

Ennen Kroatiaa olimme Itävallassa, Sankt Pöltenin kaupungissa, josta otimme maisemajunan Alpeilla sijaitsevalle Ötscher-Tormäuer -luonnonpuistolle. Sieltä saman illan aikana jatkoimme vielä sympaattiseen Mariazellin alppikylään, jossa alkoikin tapahtua ryminällä: olimme kastuneet kanjonin vierellä kulkevalla polulla, minkä vuoksi jalat oli hyvä saada heti majapaikassa lämpimäksi. Ensitöikseni suuntasin lavuaarille lämmittämään jalkojani lämpivän veden alla, mutta epäonnekseni tukijalka liukastui alta, ja vasen polvilumpio siirtyi sijoiltaan. Joitain sekuntia karjuin maassa kyljelläni katsoen järkyttyneenä ihan vikapaikassa olevaa lumpiotani ja mietin, mitä EA-kursseilla on neuvottu. Onneksi polvi pomppasi itsekseen takaisin paikoilleen, kun jalkaa vähän liikautti, minkä jälkeen jalka nostettiin koholleen, ja äiti syöksyi hakemaan alakerran ravintolasta jäitä polven päälle.

Illan käytimme miettien sopivaa lääkärivaihtoehtoa ja uusia reittisuunnitelmia. Polvi taipui ja toim ihmeen normaalisti ja turposikin yllättävän vähän, minkä vuoksi fysioterapeutti äiti ei nähnyt ongelmaa odotella seuraavaan päivään. Seuraavan aamuna nousimme aamuviiden junaan, jotta ennättäisimme Graziin lääkäriin ja röntgeniin, ennen seikkailujen jatkumista suunnitelman mukaisesti Kroatiaan.

Miten hienosti kaikki lopulta menikään: röntegenissä selvisi, ettei luille ollut käynyt mitään, ja lääkäri totesi että isommat likamentit ovat kunnossa. Matka saisi jatkua, ja sain luvan tehdä ihan mitä tahansa kivun sallimissa rajoissa.

Polvi voi yllättävän hyvin, oikeasti! Olen ilmeisesti ihmeparantuja. Jyrkkiä nousuja ja laskuja sekä juoksua ja kunnon polven koukistusta lukuun ottamatta olen pystynyt kaikkeen mihin muutenkin, vähän hitaammin ja kankeammin vain. Kuntoutus alkakoon ja Suomessa sitten vielä magneettiin varmuudeksi.

Kaikkea sitä! Siunattu matkavakuutus, sanon vain.

Viimeisen 10 päivän suunnitelmiin kuuluvat Slovenia ja Bled, Itävalta ja Salzburg, Saksa ja Lyypekki ja pikainen Ruotsi Malmön ja Tukholman muodossa. Hassua, että sitä ajattelee olevansa kotimatkalla, vaikka usein reissuni eivät edes kestä yli viikkoa. Eli periaatteessahan tämä loppukin on vaikka miten upea ja pitkä matka jo ihan omana kokonaisuutenaan.

Onneksi osaamme kyllä nauttia, on kyseessä sitten menomatka, paluumatka tai mikä tahansa matka. Tai vaikkei olisi matka lainkaan. Slovenian sateet voivat sataa vaikka kaatamalla päällemme. Me aiomme kaikesta huolimatta juoda kahvimme nautinnolla ja ihailla Alppi-maisemia. Peittyvät ne sitten usvahuppuun tai eivät.

-Henriikka

1 kommentti

  1. Avatar Satu 8.9.2019

    Ihania maisemia❤️Mukavaa loppureissua 😄
    Teillä on siellä ihanan lämmintä ollut. Me palellaan täällä Suomessa hyisessä ilmassa. Toivottavasti tuotte lämmön tullessanne lämmön myös tänne Suomeen😊

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.